Vihdoin lämpö ravistelee itsensä irti pohjan akan syleilystä ja kesä alkaa tehdä tuloaan. En meinaa pysyä pöksyissäni katsellessani parvekkeeltani ohi virtaavaa Kokemäenjokea joka jatkaa matkaansa kohti Poria ja merta.
Mutta valitettavasti perhokalastus painottuu viikonloppuihin. Ei riitä virta enää lähteä työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nakkilan koskia. Sydän vetää joelle mutta kroppa laittaa hantiin työpäivän ja työmatkojen jälkeen.
Pikkupoika herää vanhan miehen sielussa ilmojen lämmetessä ja joen virtauksien tasaantuessa. Sitä vähän samalla tavalla saa uuden loiston sisimpäänsä kuin keväiset kukat saavat uuden loiston kevään auringon paisteen myötä. Voiko mitään muuta toivoa kuin sais ehjänä ja terveenä nauttia kesäisistä kalastusreissuista kauniin luonnon keskellä jokimaisemissa Suomessa ja Norjassa.
Kaikki alkaa olla valmiina välineiden puolesta. Uudet perhot ovat sidottu tunteella talven pimeyden keskellä lampun valon loistaessa työpöydän ääressä. Monta haavetta perhopenkin ääressä on tultu haaveiltua talven mittaan sitoessaan perhoja tulevalla kaudelle. Tuleeko haaveista totta vai jääkö ne haaveiksi? Se nähdään kauden päättyessä syksyn pimeyteen.
Mutta nyt haaveet ovat haaveita. Hattu kourassa nöyrästi on alettava jokien Ahdin kanssa hieromaan sopimusta. Sopimusta jossa minulla ei ole sananvaltaa. Ahti päättää sopimuksen sisällön ja päättää kauden saaliini määrän. Yritän lepytellä Ahtia parhaani mukaan. Ilman nöyryyttä Ahdin kanssa on turha neuvotella. Olen vain yksi perhokalastaja monien joukossa jolla on haaveet ja unelmat tulevasta kesästä. Tämä on perhokalastajan parasta aikaa, sillä kaikki on vielä edessäpäin ja mitään ei ole vielä menetetty.
