Translate

torstai 6. kesäkuuta 2024

Loma lähestyy....


Se o poijjaat ja tytöt kesäloma ihan ovella. Huomenna viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kyllä sitä kaipaakin vähän vaihtelua kiireiseen arkeen pitkine työmatkoineen.

Enpä ole tehnyt mitään ihmeellisempiä lomasuunnitelmia. Tänä vuonna en lähde Norjan Neideniin perhokalastamaan, vaan pysyn ihan kotijoella Kokemäenjoen Nakkilan koskilla. Ei varmaan mitään ihme tykitystä ole tarjolla kalojen suhteen, koska vedet lämpenivät ennätys aikaisin. Ja muutenkin tuntuu, että kalaa jokeen on noussut huonosti tänä keväänä.

Mutta aina on toivoa perhon ollessa vedessä. Jotain voi saada saaliiksi silloin. Ei ne kalat perhorasiaan ui purulle. Mutta tähän on jo tottunut, että lämpimän veden aikaa saaliit ovat aika heikkoja. Tarvitsee nauttia luonnosta ja kesä aamujen kauneudesta. Mikä on hienonpaa kuin luonnon herääminen kesäisessä aamussa majavan uidessa parin metrin päästä ohitseni aamulenkillään. Pitää nauttia siitä mitä on tarjolla. Tietysti kalakavereiden kanssa on mukava jutella kalastuksen ohessa.

Katsotaan miten äijän käy? Sanoin vaimolle, että partaa en aja ennen kuin saan taimen ylös joesta. Voi olla äijällä aikamoinen turaleuka ensi keväänä kauden aloituksessa pahimmassa tapauksessa. 

Ei tässä kummempia jutunjuuria tällä kertaa. Tarvii alkaa etsimään lomamoodia jostain kaapin kätköistä ja nauttia lomasta. Kireitä sinne missä menetkin sitten.