Makkaraa ja mietteitä

Yön hiljaisina hetkinä jokirannassa kodalla makkaraa grillatessa on aikaa miettiä ja ajatella asioita. Tietysti perhokalastamassa ollessa ajatukset ja mietteet usein suuntautuvat kalastuksen pariin ja luonnontilaan.

Monesti olen miettinyt kalastuskulttuurin kehitystä ja teknologian tulemista kalastukseen mukaan. Ikää kun on jo enemmin kuin toivoisi sitä  olevan, niin on nähnyt ja kokenut kalastuksen kehityksen useammalta vuosikymmeneltä.

 Paljon on tapahtunut hyvää esim. vesistöjen puhdistumisen suhteen pahimmista ajoista, jotka sijoittuvat 70- luvun molemmin puolin. 70- luvulla ja vielä 80- luvunkin alussa Kokemäenjoki oli monen yrityksen likaama kuraoja vesistöä kuormittavien päästöjen vuoksi. Kielteisenä olen kokenut nykyteknologian tulon kalastukseen. 

Ammattimainen kalastus on yritetty saada mahdollisimman tehokkaaksi ja tällöin kalojen saalismäärät ovat kasvaneet. Lisäksi kasvatetun lohen markkinat kasvavat jatkuvasti. Kasvatettu lohi tarvitsee rehua, joka tehdään pääsääntöisesti kalasta. Kalojen rehuksi kelpaavat kaikki kalat kokoon katsomatta. Rehukalan pyynti kasvaa samalla, kun kassilohen myynti kasvaa. Mitä enemmin suita ruokittavana niin kalankasvattamoilla rehun tarve kasvaa ja tämä otetaan irti kaikki merestä kaloina. Kuluttaja ei aina ymmärrä kasvatetun kalan luonnottomuutta sitä haarukoidessaan suuhunsa.

Kaikuluotaimien halvetassa ne on myös tavoittaneet vapaa- ajan kalastajatkin. Harva vetouistelija enää sokkona haarukoi vesistöjämme uistellessaan. Samoin myös tekevät vapakalastajat karikon reunoilla etsiessään kalaparvia saaliikseen vesillämme. Saalisvarmuus on kasvanut kaikuluotaimen myötä ja samalla isojen kalojen osuus on lisääntynyt saalismäärissä. Isot kalat ovat niitä parhaita suvun jatkajia.

Milloin olemme siinä pisteessä, että maailman merien, jokien ja järvien kalakannat eivät kestä enää kalastusta. Osittain näin on käynnytkin esim. Tenojoen kohdalla ja moni syvänne on troolattu tyhjiin valtamerillä. Olemme puun ja kuoren välissä kalastajina.

Minä pienenä perhokalastajana olen osa tätä huolestuttavaa suuntausta kalakantojemme suhteen. Enää en voi ottaa jokaista kalaa joesta ruuaksi minkä laki sallisi minulle. Ehkä joku voi ajatella, että olen viherpiipertäjä ajatukseni suhteen. Jos jokainen suomalainen vapaa- ajankalastaja laskisi osan saalistaan takaisin  vesistöön,  niin se olisi tuhansia kiloja kalaa vuodessa valmiina jatkamaan sukuaan jossain vaiheessa. Oli kalat sitten lohia, haukia, taimenia, kuhia tai ahvenia.

Mutta minä olen vain pieni perhokalastaja luonnon kiertokulussa ja ajatukseni voivat olla osittain vääriä. Mutta sen tiedän, että jotain tarvitsisi tehdä turvataksemme kalastus mahdollisuuden myös tuleville jälkipolville. Päättäjät, lainsäätäjät ja valtiovalta ovat avain asemassa turvatakseen kalalajien tulevaisuuden. Siihen myös kuuluu toimivien kalateiden rakentaminen padotuille joki osuuksille saadaksemme kalat nousemaan jälleen kutupaikoilleen.

Kauden aloitus on arvoitus

Tammikuu ja helmikuu näytti hyvältä perhokalastuskauden aloituksen suhteen. Haave kauden aloituksesta oli maaliskuun loppupuoli mutta tulihan ne talven pakkaset sitten maaliskuulle. Nyt ei auta muuta kuin kärvistellä ja odottaa todellista kevään tuloa.

Kaikki olisi valmista välineiden suhteen lähteä joelle mutta tässä kirjoitan blogiani enkä muuta voi. Luonnon oikuille en voi mitään mutta mielialaani voin vaikuttaa. En anna talven pakkasten pilata mieltäni vaan nautin siitä mitä on tarjolla. Siispä lähden laskettelemaan viikonloppuna ja nautin talvisesta säästä.

Mutta jossain vaiheessa keväinen sää valtaa pohjolan perukat ja silloin lähden avaamaan perhokalastuskauteni iloiten kuin lehmät päästessään kesälaitumelle. Paljon on haaveita ja odotusta tulevan kauden suhteen mutta kaikki selviää syksyllä miten kausi meni.

Onhan se hienoa, jos tulee onnistumisia ja hienoja kaloja kauden aikana mutta perhokalastus on oikukas laji. Niin oikukas, että lohet ja taimenet voivat kiertää perhoni tyystin. Tyhjän pyytäminen syö miestä perhovavan varressa tässä tilanteessa ja silloin katsotaan onko perhokalastaja todellinen lajin harrastaja vai pelkkä saaliin perässä juoksija. Tarkoitushan on saada perholla kalaa mutta lajissa on paljon muutakin hienoa. Luonto ympärillä äänineen, ihmeineen ja hyvät kalakaverit jokirannassa. Nämä ovat osa perhokalastusta josta on hieno nauttia.

Mutta nyt istun laiskanlinnassani kirjoitaen blogiani ja pakkanen paukkuu ulkona uhoten siirtää kalastuskauteni hamaan tulevaisuuteen. Onneksi ystäväni aurinko on luvannut selättää pakkasen lämmöllään suoden minulle perhokalastuskauteni tänä vuonnakin. Auringon antamaa lupausta kesästä odotan ja nautin nyt siitä mitä minulla on elämässäni.