Peruskuntokausi

Joskus neljänkympin tietämillä heräsin todellisuuteen, jos nyt en ala tekemään fyysisen kunnon eteen jotain niin peli on pelattu aika pian. Niinpä aloin kuntoilemaan ja tietysti musta tuli urheiluhullu. Maratonjuoksuja, hiihtämistä, rullaluistelua ja salilla käyntiä tuli harrastettua enempi kuin laki sali.

No, onneksi ikä on rauhoittunut miestä pitkien työmatkojen kanssa. Ei jaksa mennä ihan niin lujaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Mutta kuntoilua en ole jättänyt. Harrastan sitä säännöllisesti 3 kertaa viikossa. Nyt se on kivaa, kun ei tarvitse tuijottaa tavoitteita. Kunhan pysyisi jossain kondiksessa, että jaksaisi paremmin arjen rumpaa.

Mutta onhan se kiva perhokalastaa, kun ei ole ensimmäisenä hyytymässä porukasta 10- 12 tunnin kalastuspäivässä. Ehkä olen hiukan yli innokas vieläkin koska en pidä kuin pakolliset tauot kalastaessani. No, jokunen vuosi eteenpäin niin alkaa tauot maistumaan jokirannassa. Ikä tekee pakostakin tehtävänsä lähivuosina. Haaveeni on saada kalastaa aktiivisesti 70 ikävuoteen saakka, että saisi nauttia eläkkeellä olostakin joella.

Onneksi aikaisempi raju elämä päihdekierteestä ei ole jättänyt pahempia jälkiä elämään. Nyt voi iloiten kalastaa ja nauttia hienoista hetkistä joella. Menetin monta hyvää kalastusvuotta viinalle ja pillereille.

Mutta nyt pidän kuntoani yllä liikunnan avulla, sidon perhoja ja haaveilen tulevasta kesästä. Tätä kaikkea on mukava tehdä selvinpäin. Ei tarvitse miettiä töppäilyjä, saa herätä omasta sängystä eikä putkasta. Mites sinun peruskuntokausi etenee kohti kevättä ja tulevaa perhokautta kohti?  Tämmöistä tänään ja mukavaa viikonloppua.

Hiljaiset hämärät hetket

Kesäyössä on jokin ihmeellinen taika. Ajankulu katoaa yön tunteina ja kaikki ympärillä oleva saa uuden muodon. Mikään ei näytä samanlaiselta kuin päivällä. Hiljaisuus hyväillee perhokalastajan hipiää kuin nuorirakkaus. Millään muualla ei ole mitään väliä. Kaikki arjen tuomat murheet ja tressi valuu joen virtaaman mukana kauaksi pois perhokalastajan sielun syvyydestä. 

Kalastamme paljon Kokemäenjoella läpi yön ympäri kauden. Syksymmällä pilkopimeässä perhokalastaminen on aivan oma maailmansa. Ei näe eteensä kunnolla ja heittäminen menee aikalailla "näppituntumalla" tuntien ainoastaan siiman nytkähdyksen perho laskeutuessa joen pintaan. 

Hetki, kun taimen iskee pimeyden keskeltä perhoon ei voi kuvailla sanoin. Se pitää itse kokea joen äärellä. Aistit valpastuvat ja jännitys on käsin kosketeltava taimen taistellessa siiman päässä.

Itse aloitin syksyllä 20 kalastamaan pimeässä ja ensin ajattelin, että en koskaan perhokalasta pimeässä. Pelko ja epävarmuus yritti saada voiton korvien välistä. Heittäminen oli valoisassakin oli vielä heikkoa ja saati siten, kun tuntuma heittämiseen piti saada selkärangasta. Kyllä siinä välistä vapa kolisi perhon iskiessä vavan rungoon mutta onneksi ei mitää suurempaa väline rikkoa ei tullut. Tekemällä ja kokeilemalla ainoastaan oppii. Tämä pätee myös perhokalastukseen.

Eipä tässä tänään mitään kummempaa tule mieleen työpäivän jälkeen. Kiitos, jos olet jaksanut näin pitkälle lukea kirjoitustani.

Vitsit vähissä

Mennyt kausi alkaa olla pois mielestä ja korkkaamaton kausi on edessä. Toivottavasti saa sen aloittaa terveenä ja iloisin mielin. Ikä kun alkaa kuutosella, niin ei pidä mitään asioita itsestään selvänä. Tänään olen terve ja huomisesta en tiedä mitään, niin kuin kukaan meistä ei tiedä sitä.

Millainen olisi maailma, jos sillä olisi uskoa ja toivoa yhtä paljon kuin kauttaan aloittelevalla perhokalastajalla. Lisättynä se hyvätahtoisuus ja auttava mieli toisia perhokalastajia kohtaan. Maailmassa olisi hyvä elää. Mutta se siitä. Maailma on kova ja paha tällä hetkellä.

Mieltäni lämmittää edelleen se kuinka hienoon porukkaan olen päässyt mukaan. Ainut ehto oli, että minulla piti olla perhovapa kädessä. Vavan ei tarvinnut olla kallis ja eikä minun tarvinnut tietää miten sitä käytetään. Minulle opetettiin kaikki perusasiat kädestä pitäen. Harvassa porukassa löytyy samanlaista yhteishenkeä tänä päivänä kuin on perhokalastajien joukossa. Ikään, sukupuoleen, ammattiin tai etniseen taustaan katsomatta kaikki mahtuu porukkaan.

Satoja putkiperhoja olen sitonut syksyn ja talven aikana. Montaa ottiperhoa niissä ei ole mutta muutama ottiperho niistä löytyy. Ne löytyvät tulevan kauden aikana. Kokeilemalla eri perhoja jyvät erottuvat akanoista. Ja tietenkin löytyy myös se mustahevonen, joka yllättää jossain vaiheessa kautta. Kalastavan perhon ei tarvitse olla kaunein ja hienoin sidottu perho. Monesti mikä hivelee ihmisilmää, niin se ei hivele lohen tai taimen silmää. 

Hyvä lukija, anna armoa sillä kirjoittamani teksti ei ole raamatun sanaa perhokalastuksesta. Kirjoitan vai sen mitä itse olen kokenut lyhyellä perhokalastaja urallani. Mutta kirjoitan siksi, että pidän kirjoittamisesta ja perhokalastus mullisti kalastusharrastukseni täydellisesti. Pärekopassa Saimaalla olen aloittanut kalastuksen, mutta nyt olen vasta löytänyt kalastuslajini jotta olen etsinyt koko ikäni. 

Mutta nyt on vitsit vähissä. Tuleva kausi alkaa olla muutaman kuukauden päässä ja kädet tärisee hetkittäin kuin vanhalla juopolla.