Tarina Nakkilan koskilta

Oli kaunis kesäpäivä, kun Jussi ja Antti päättivät lähteä perhokalastamaan Nakkilan koskille. He olivat kuulleet, että siellä oli hyvä mahdollisuus saada lohta ja taimenta. He pakkasivat autonsa kalastusvälineillä, eväillä ja teltalla, ja ajoivat kohti koskea.

Perille päästyään he valitsivat sopivan paikan rannalta, josta heillä oli hyvä näkymä veden virtaukseen. He pukivat päälleen kahluuhousut ja saappaat, ja kiinnittivät perhot siimoihinsa. He heittivät siimat veteen, ja alkoivat seurata perhojen liikkeitä. He toivoivat, että joku kala tarttuisi koukkuun.

He kalastivat tunnin verran, mutta eivät saaneet mitään. He vaihtoivat perhoja, ja yrittivät eri paikkoja, mutta tuloksetta. He alkoivat tulla kärsimättömiksi, ja miettivät, oliko heidän tietonsa kosken kalakannasta vanhentunutta. He päättivät pitää tauon, ja nauttia eväitään.

He söivät leipää, juustoa ja makkaraa, ja joivat kahvia termospullosta. He katselivat kosken kuohuja, ja kuuntelivat veden solinaa. He rentoutuivat, ja unohtivat hetkeksi kalastuksen. He juttelivat niitä näitä, ja nauroivat vanhoille muistoille.

He olivat juuri aikeissa jatkaa kalastusta, kun he huomasivat, että joku oli tullut heidän seuraansa. Se oli vanha mies, jolla oli pitkä parta ja karvalakki. Hänellä oli kädessään vanhanaikainen bambuvapa, ja olallaan nahkainen kalastuslaukku. Hän tervehti heitä ystävällisesti, ja kysyi, oliko heillä ollut onnea.

Jussi ja Antti vastasivat, että ei ollut, ja kertoivat, että he olivat yrittäneet eri perhoja ja paikkoja, mutta eivät olleet saaneet edes tärppiä. Vanha mies nyökkäsi, ja sanoi, että hän tiesi, mistä se johtui. Hän sanoi, että koskessa oli erityinen kala, joka oli niin viisas, että se osasi välttää kaikki koukut. Hän sanoi, että se oli suuri lohi, joka oli elänyt koskessa jo vuosia, ja jota kaikki kalastajat olivat yrittäneet saada, mutta kukaan ei ollut onnistunut. Hän sanoi, että se oli kosken kuningas, ja että se oli niin arvokas, että sen saaja saisi toivoa mitä tahansa.

Jussi ja Antti kuuntelivat vanhan miehen tarinaa, ja ihmettelivät, oliko hän tosissaan. He ajattelivat, että hän oli ehkä vain hullu, tai halusi kiusata heitä. He kysyivät, oliko hän itse yrittänyt saada kosken kuningasta. Vanha mies hymyili, ja sanoi, että oli, mutta ei ollut vielä onnistunut. Hän sanoi, että hän oli kalastanut koskella jo kymmeniä vuosia, ja että hän oli nähnyt kosken kuninkaan monta kertaa, mutta ei ollut saanut sitä kiinni. Hän sanoi, että hän oli kehittänyt erityisen perhon, joka oli tehty kosken kuninkaan suosikkiruuasta, ja että hän oli varma, että se toimisi. Hän sanoi, että hän oli tullut tänään koskelle viimeistä kertaa, ja että hän aikoi saada kosken kuninkaan, tai kuolla yrittäessään.

Jussi ja Antti katsoivat vanhan miehen silmiä, ja näkivät niissä palavan innon. He alkoivat epäillä, että hän puhui totta, ja että hänellä oli todella erityinen perho. He kysyivät, voisivatko he nähdä sen. Vanha mies nyökkäsi, ja avasi kalastuslaukkunsa. Hän otti esiin pienen rasian, jossa oli yksi ainoa perho. Hän näytti sitä heille, ja he hämmästyivät. Se oli kaunein perho, jonka he olivat koskaan nähneet. Se oli tehty kirkkaista höyhenistä, helmiäisistä ja kultalangasta. Se loisti auringossa, ja heijasti kaikki sateenkaaren värit. He kysyivät, mistä se oli tehty. Vanha mies sanoi, että se oli salaisuus, mutta että se oli jotain, mitä kosken kuningas ei voinut vastustaa.

Jussi ja Antti ihailivat perhoa, ja tunsivat kateutta. He ajattelivat, että jos heillä olisi sellainen perho, he saisivat varmasti kosken kuninkaan. He kysyivät, voisivatko he kokeilla sitä. Vanha mies pudisti päätään, ja sanoi, että se oli hänen perhonsa, ja että hän ei antaisi sitä kenellekään. Hän sanoi, että hän oli valmis jakamaan kosken muiden kalojen kanssa, mutta että kosken kuningas oli hänen kohtalonsa. Hän sanoi, että hän oli tullut tänne yksin, ja että hän lähtisi täältä yksin, kosken kuninkaan kanssa tai ilman.

Jussi ja Antti ymmärsivät, että vanha mies oli päättäväinen, ja että he eivät voisi saada häntä muuttamaan mieltään. He päättivät olla kunnioittavia, ja toivottivat hänelle onnea. Vanha mies kiitti heitä, ja sanoi, että hän toivoi heille myös onnea. Hän sanoi, että hän oli iloinen, että oli tavannut heidät, ja että he olivat mukavia nuoria miehiä. Hän sanoi, että hän oli varma, että he saisivat vielä paljon kaloja, jos he vain jatkaisivat yrittämistä. Hän sanoi, että hän oli nähnyt, että heillä oli hyvät kalastustaidot, ja että he rakastivat luontoa. Hän sanoi, että se oli tärkeintä, eikä se, kuinka paljon kaloja sai.

Jussi ja Antti olivat liikuttuneita vanhan miehen sanoista, ja tunsivat kunnioitusta häntä kohtaan. He sanoivat, että he olivat myös iloisia, että olivat tavanneet hänet, ja että hän oli viisas ja ystävällinen vanha mies. He sanoivat, että he toivoivat, että hän saisi kosken kuninkaan, ja että hänen toiveensa toteutuisivat. He sanoivat, että he halusivat nähdä hänet vielä uudestaan, ja kuulla, miten hänen kävi.

Vanha mies hymyili, ja sanoi, että ehkä he näkisivät vielä uudestaan, jos kohtalo niin salli. Hän sanoi, että hän oli valmis lähtemään, ja että hän menisi etsimään kosken kuningasta. 

Kirjoitaja: Copilot

Maltti on valttia

Kelit on ollut plussalla ja lumet sulaa hyvää vauhtia. Tunne vie miestä jo joelle kuin keväistä kollia yöjuoksulle mutta järki laittaa hanttiin. Mitä tässä kiiruhtamaan,  sillä joki tulvii lumien sulaessa. Olen kotona ja valmistaudun rauhassa tulevaan kauteteen. Kyllä joella ehtii olemaan aivan tarpeeksi, kun miltei kaikki vapaat ja lomat siellä kuitenkin vietän.

Maltti on myös valttia kalastaessa. Iän karttuessa sitä miettii monesti millaisia riskejä kanttaa ottaa joella. Etenkin yksin kalastaessa olen hyvin varovainen liikkeissäni ja miten kahlaan joessa. Tietysti vahinko voi sattua vaikka olisi kuinka varovainen. Mutta vara ei venettä kaada sanotaan.

Sanotaan myös, että ilman riskejä ei mitään saa. No, tietty riskinotto on aina paikkallaan mutta siinäkin pitäisi olla järki mukana. Tunteella ei kannata riskeerata mitään, sillä aina silloin tulee usein tehtyä vääriä valintoja niin kalastaessa kuin myös muussakin elämässä.

Perhopenkin ääressä olen tehnyt mustaa perhosarjaa. Jotenkin on sellainen tunne, että musta sävyitteiset perhot on hottia jossain vaiheessa kautta Kokemäenjoella. Pieni kutina on jopa ennästyskalasta. No, se nähdään lokuun lopulla onko Sarellin pojalla yliluonnollisia ennustajan kykyjä vai paskaa tuuria.

Mutta niihin perhoihin on uskottava millä kalastaa. Siinä on jokin ihmeellinen voima. Kai sitä kalastaa eri tavalla, kun on usko tekemiseen ja perhoihin.  Se on vähän sama juttu, kun nuorena poikana tanssilavalle mentäessä. Jos ei ollut uskoa saatille pääsystä, niin usein jäi ilman. 

Kausi lähestyy kovaa vauhtia. Valmistaudutaan kunnolla ja uskotaan tekemiseen joella, kun se hetki koittaa. Ei tehdä asioita epäuskon vallassa, ettei käy niin kuin minulle nuorena kollina tanssilavalta lähtiessä. Sain taluttaa ainoastaan polkupyörää kohtia kotia, kun en kyennyt humalastani johtuen ajamaan pyörääni.