Neiden odottaa

Miika, Esa, Pancho, minä ja uutena porukassa Tommi odottaa Neidenin reissun starttia kuin kuuta nousevaa. Koko pitkä talvi ja kevät haaveet ovat olleet kauniin Neidenjoen luona Norjassa. Hyvä porukka, kaunis Norjan luonto ja ehkä muutama nätti lohi porukan saamana on sen arvoinen mitä jaksaa odottaa.

Tällä reisulla yövymme mökissä Fjelltuassa. Aikaisemmilla reisuilla olemma olleet vuokralla eräässä omakotitalossa, joka on nyt vuokrattu pitemmällä sopimuksella toisaalle. Meidän kannalta harmi mutta talon omistajan kannalta hyvä, että saa vuokratuloa tasaisesti ympäri vuoden.

Esa on porukan kokenein Neidenin kävijä 20 vuoden kokemuksella. Häntä me noviisit seuraamme joella ja kuuntelemme vinkkejä kalastukseen korvat höröllä. Eihän Neidenkään ole enää se joki mitä se oli takavuosina. Lohikannat ovat pienentyneet ja kyttyrälohi nousee jokeen joka toinen vuosi valtavina parvina. Nyt on taas se vuosi jolloin kyttyrälohi nousee Neideniin kudulle. Mutta haave on isosta nousulohesta kaikesta huolimatta.

Mutta joki itsessään on kokemisen arvoinen valoisine öineen. Hienoa on olla nuotiolla kahvia keitellen ja vesi pannussa on aitoa puhdasta vettä suoraan joesta. Etelä- Suomalaiselle tämäkin on ihme. Ei tulisi mieleen Kokemänjoesta vettä ottaa kahvivedeksi, vaikka turkulaiset sitä juovatkin suodatuksen ja puhdistuksen jälkeen.

Itse olen valmistaunut pikku hiljaa Neidenin reissuun sitomalla koukkuperhoja joita emme juuri käytä Nakkilan koskilla. Eli uusia asioita on pitänyt opetella perhonsidonnan saralla. Saas nähdä olenko onnistunut perhoissani. Eli olenko saamamies vai saamaton mies reissun loputtua. Koukkuperhot olen tehnyt samalla tavalla kuin putkiperhoni. En juuri katso mallia mistään. Teen perhot injutuutiolla luottaen siihen värimaailmaan jonka saan eteeni sidontapenkin ääressä. Etelä- Suomessa se on toiminut kohdallani. Tiedä sitten onko pohjoisen taika voimakkaampi minua ja ajatusmaailmaani.

Mutta innolla lähdemme Tommin kanssa Länsi- Suomesta kohden Neideniä yöpyen Rovaniemellä Santa Clausissa. Näin olemme perille saavuttua virkeitä ja valmiit aloittamaan perhokalastuksen innolla. Esa, Miika ja Pancho tulevat Itä-Suomesta omalla porukalla Neideniin.

Katsotaan sitten ehtiikö mitään väliaikarapsaa antaa pelipaikalta vai jääkö rapsat etelään kirjoitettavaksi. Yhden reissun teen vielä Nakkilan koskille ennen Neideniä. Katsotaan onko mitään kirjoittamisen arvoista siitä reissusta. Tietysti, kun saa olla perhokalastamassa niin ainahan siitä on kerrottavaa vaikka ei saisi saalista.

Pohjoiseen menijöille toivotan kireitä ja olkaa varovaisia, että tulette ehjänä kotiin. Se on moro sitten.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.