Tipaton perhokalastaja

Sitä aina vähän herkistyy vuosipäivän korvilla raittiuden merkipylvään kohdalla. Tuli juuri 28 vuotta täyteen ilman alkoholia. Herkistyminen johtuu siitä, että ryypätessä meinas lähteä henki vallan.

Vuosipäivän korvilla tulee aina vähän syvemmin peilattua vuosia joita on saanut elää ilman alkoholia ja pillereitä. Monesti lankean itsekkin siihen, että valitan turhista asioista. Mutta taaksepäin katsoessa elämääni niin minulla on asiat todella hyvin.

Olen kuullut sanonnan, että ilman viinaa ei ole elämää. Minulla alkoi elämä vasta kun raittistuin. Koko elämäni 16-vuotiaasta aikuisiälle saakka elin alkoholista paeten itseäni ja elämääni.

Jälkeenpäin olen oppinut huomaamaan kuinka rikkinäinen ihminen olin. Ensi ujouteni ja arkuuteni nuorenna sai minut voimaan pahoin. Viinaa juodessa kaikki estot katosivat mutta silti oli pahaolla. Tätä pahaa oloa kesti aina siihen saakka kunnes korkki napsahti kiinni ja aloin työstämään itseäni. Vihaa, mennettämisen pelkoa, ujoutta, kateutta ja kaikkea muuta löysin itseni sisältä.

Mutta tänään saan perhokalastaa raittiina ja nauttia niistä kauniista hetkistä joella. Aistia kaiken aidosti ympärilläni. Tulen itseni kanssa toimeen mutta täydellistä ihmistä minusta ei vieläkään ole tullut. Toivottavasti minusta ei tullekkaan koskaan täydellistä ihmistä. Kohtaan ihmisiä silloin tällöin jotka luulevat olevansa täydellisiä. Hehän ovat täysiä kusipäitä mielipiteineen.

Tänään en tarvitse rohkaisuryyppyä mihinkään elämäni alueeseen. Saan tehdä asioita selvinpäin. Rehellisesti sanottuna joskus elämä tuntuu paskalta mutta se kuuluu varmaan ihmisen elämään, että osaa nauttia niistä pienistä hienoista hetkistä joita eteen annetaan.

Mitäpä tässä muuta retostelemaan. Toivotataan, että vedet jäähtyis pian jotta voisimme nauttia perhokalastuksen hienoista hetkistä siellä missä sitten kukin kalastaa. Pitäkää lippu korkealla ja sepalukset kiinni kalareissuillanne.

Välikuolema

Osa lomasta meni pilalle liian lämpimien vesien vuoksi. Taimen hävisi joesta täysin tai köllöttelee joen pohjassa jossain viileiden lähteiden ääressä. Juhannusviikko vielä yritettiin kalastaa mutta laihoin tuloksin.

Nyt vähän on veden lämpö laskenut viileän ilman ja sateiden vuoksi. Mutta jotenkin on palo joelle kadoksissa. Ehkä tämän on jonkinlainen välikuolema keskellä kesää, että jaksaa syksyllä perhokalastaa koko loman. Mene ja tiedä, vai mitä tämä on?  

Mutta unelma elää jossain syvällä sisälläni. Työmatka aamulla menee kuin siivillä ajallessa 65 kilometriä töihin ja samalla haaveillessa niistä hienoista hetkistä joella. En ehkä olekkaan toivoton perhokalastaja.  Uskon, että ensinmäisen kunnon tärpin jälkeeen palo sisälläni leimahtaa jälleen liekkiin.

Sitä liekkiä odotellessa taidan sitoa muutaman kuparituubin tummissa väreissä haaveilen samalla niistä hienoista hetkistä joella. Joki, joka on osa identiteettiäni niin kauan kuin jalkaa nousee ja pää pelaa. Jos saisin vielä kymmenvuotta perhokalastaa, niin sitten voisin viimeisellä reisullani Nakkilassa käydä ostamassa aidon nakkilalaisen keinutuolin, jossa olisi kiva muistella vuosia joella.

Toivotaan, että vedet jäähtyy ja pää pysyy kasassa sitä odotellessa.