Terapiaa

Ehkä kirjoitan enempi itselleni kuin lukijoilleni. En ole mikään guru, vaan vanha huru, joka rakastaa perhokalastusta yli kaiken. Pakotie arjesta pilvilinnoihin laittaa minut kirjoittamaan blogiini. Ei ole enää vaipan vaihtoa tai lapsien harrastuksiin viemistä. Minulla on aikaa, joka pitää käyttää johonkin. Käytän aikani perhokalastukseen.

Tietysti elämässäni on paljon muutakin, mutta perhokalastus on vienyt sydänmeni miltei kokonaan. Blogini on osa tätä harrastusta. Kalastuskauden ulkopuolella kirjoitan blogiini tekstejä enempi kuin kalastuskauden aikana. Terapiaa pimeän syksyn ja talven keskelle. Mielini saa kulkea kirjoituksen voimalla kesäisellä joella myrskytuulen lyödessä sadepisaroita ikkunaan pimeässä syys illassa. Sieluni lepää ja mielikuvitukseni vie minua eteenpäin vaimoni vahtiessa Salkkareita vieressäni. Kumpikin meistä on onnellisia. Minä perhokalastuksesta ja vaimoni Salkkareista. Tasapaino ja harmonia vallitsee ympärillämme olohuoneen jalkalampun luodessa valoa pimeyteen.

Sanoessani, että en ole guru, vaan huru, estää minua kirjoittamasta perhokalastuksen saloista. Mutta onko niitä saloja olemassa? Mielestäni ei juuri ole. Perhokalastajat ovat reilua porukkaa ja jakavat auliisti niksejään kavereilleen. Näin itse olen ainakin kokenut ja tätä kautta saanut oppini perhokalastukseen. 

Keltainen reppu ja vanhaheppu jatkaa haaveiluaan illan kääntyessä kohti nukkumaan menoaikaa. Näkisinpä vielä untakin perhokalastuksesta. No, onneksi näen siitä harvoin unta. Pitäähän elämässä olla muutakin kuin perhokalastus. Elämä on tehty elettäväksi, eikä jarruttelua varten. Nautitaan elämästä niin kauan kuin voimme. Mutta jokaisella meillä on oma elämä ja teemme siitä itsemme näköisen elämän. Onko se hyvää vai huonoa elämää?  Kaikkea emme voi määritellä elämästä, mutta asenne elämään ratkaiseen paljon.

Tässä tämän illan terapiat itselleni ja kiitos, jos jaksoit loppuun lukea.

Seitsemän kuukauden odotus edessä

Alkaa pikku hiljaa kesän 24 kausi olemaan paketissa. Josko kelit sallii, voin käydä heittämässä muutaman reissun Nakkilan koskilla. Yhteen vetona voin todeta kuluvan kauden olleen huonoin viiden perhokalastaja kauteni aikana.

Mikä teki kaudesta huonon ja haastavan on täysin kuuman kesän syytä. Toukokuun helteet jo paketoi toivon alku kesän taimenista ja lämpimät kelit jatkuivat läpi koko kesän nostaen veden lämmön yli 20 asteen pitkäksi aikaa syyskuun puolelle saakka.

No, kaikki perhokalastajat oltiin samassa veneessä ilmojen suhteen ja se näkyi kyllä saalistilastoissa ympäri pohjolaa. Moni teki tyhjiä reissuja varmoina pidettyihim jokiin Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.

Mitä näitä itkemään. Yhtä kokemusta rikkaampana saa jatkaa elämää eteenpäin. Onneksi ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta. Perhokalastuksesta on kysymys ja sen on harrastus, jolla ladataan akkuja kiireisen arjen keskellä nauttien luonnosta, ystävistä joella.

Joitakin onnistumisiakin sattui tällä kaudella. Joki nimeltä X, jota ei saa mainita interaktiivisessa mediassa nimeltä tarjosi minulle parhaan kevään mitä olen siellä käynyt. Yhdeksän taimenta kävi rannalla morjestamassa vanhaa äijää jatkaen elämämäänsä joella peltojen keskellä. Eli ei tämä ihan niin huono kausi sittenkään ollut.

Mutta pitkä seitsemän kuukautta on edessä kylmän talven keskellä ennen kuin uusi kevät aukaisee uuden perhokalastuskauden. Veikkaan talven alkavan aikaisin ja olevan sen kylmä. Mutta vaihdetaan harrastuksia ja sidotaan uusi perhoja tulevaa kautta varten haaveillen hienoista hetkistä joella. Haavet ja hetket antavat voimaa kulkea talven läpi kohti uutta kevättä.

Ikää alkaa olemaan sen verran, että ei enää viitsi lähteä mihinkään pitemmälle reissuun tulevana kesänä. Nautin ensi kesänäkin lähijokien tarjonnasta ja niiden kauneudesta. Saalis ei ole kaikkein tärkein asia, mutta onhan se kiva joku nätti kalakin saada ja kokea se tunne kalan iskiessä perhoon. Sitä tunnetta ei voi kuvata, se pitää itse kokea.

Nyt vain jännitetään jääkiekossa Saipan kautta ja pystyykö Saipa tekemään ihmeen. Alku näyttää hyvältä. Se o sitten moro ja pysytään kuulolla.