96 x toivoa

Tein kaksi rasiallista perhoja, yhteensä 96 kappaletta. Jokaista mallia sidoin kolme kappaletta. En laskenut aikaa, joka meni perhojeni sidontaa. Tein niitä rauhallisella tahdilla ja jokaisen perhon kanssa elin keväisellä joella. Näin sieluni silmin kuinka taistelin taimenen kanssa voittokamppailua mies taimenta vastaan. Tunsin kuinka veri virtasi suonissani ja kuinka sydän sykki rinnassani taistelun tuoksinnassa.

Ehkä olen hiukan hullu eläessäni näin perhopenkkini ääressä. Mutta niihän sanotaan, että hulluna on hyvä olla. Mutta kuinka sitten määritellään niin sanottu normaali ihminen. Kuka sen määrityksen voin määritellä. Lääkäreillä on omat kriteerit ja yhteiskunnalla taas omansa. Mielummin olen perhohullu kuin yhteiskunnan määrittelemä kontrollifriikki.

Jokaisessa 96 perhossa, jotka sidoin elin kaikken maailman murheiden ulkopuolella. Minä sain uutta voimaa kohdata päivittäiset huonot uutiset joita media syytää päivittäin. Sain tyhjentää pääni kaikesta mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Sain laduttua elämäni akkuja voittamaan vaikeudet ja iloitsemaan elämän pienistä iloista. 

Saan olla kiitollinen, että saan elää näin. Kaikilla ihmisillä ei ole varaa harrastaa niitä harrastuksia joita tahtoisi. Minua siunattu uudella elämällä. Ensinmäinen elämä meni kurkusta alas juomalla. Olen onnellinen ja kiitollinen.

Matti Nykänen sanoi: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Kuinka monesti unohdamme tämän tosi asian? Osata elää oikein ja nauttia elämästä oikein. Siinäpä valinnan vaikeus.

Mutta uutta sidontaprojektia jo tässä suunnittelen. Sen tiedän, että se on musta sävytteinen lisättynä erinlaisilla kirkailla väreillä. Sen vähän niin kuin ihmis elämä. Välistä on synkkää mutta kaiken keskelle laskeutuu väriä eri muodossa voittaen mustan kontrastin elämässä. En tiedä missä joella hullunlailla liitelen sieluni silmin mustia perhoja sitoessani ja minkälaisten kalojen kanssa saan taistella. Kerron sitten, kun perhosettini on valmis. Perhohulluna on hyvä elää😊

Odottelua ja valmistautumista

Tässä kärvistellään talven keskellä edelleen odotellen perhokalastuskauden alkua. Mutta mieli on virkeä saadessa valmistella välineitä ja perhoja uuden kauden alkuun. Mielii liitää jo joella kuin keväinen lokki, joka nauttii kevään lämmöstä muuttomatkan jälkeen.

Perhoja on tullut sidottua kevätkautta varten ja miettien samalla toimivatko perhoni taimenelle vai vedänkö niillä tyhjää? Se jää nähtäväksi, mutta kova on luotto tekemiini perhoihini. Uskon, että jossain vaiheessa ne toimivat. En niinkään kaipaa taimenia määrällisesti mitään ihmemääriä, mutta toivon niiden harvojen olevan nättejä yksilöitä.

Mikä olisi hankitalistalla vielä niin hyvä actionkamera. Haksahdin ostamaan viime talvena edullisen mallin. Kyllä tällä iällä pitäisi tietää jo, että hyvää ja halpaa ei ole olemassa. No, oppirahat tuli maksettua ja kai sen joku ostaa, kun myy halvalla pois.

Iän karttuessa oppii arvostamaan myös terveyttä. Olen tosi iloinen, että olen saanut käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla kuntoani hoitamassa. Sitä jaksaa paremmin sitten kalastaa pitkiä päiviä joella. Itse aloitin kuntoilun nelikymppisenä uudelleen ja olen tosi iloinen tästä päätöksestäni. Täytin juuri 62 vuotta mutta mieli on edelleen kuin rippikoulupojalla. Ulkoinen olemus on kyllä muuttunut vuosikymmenien saatossa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan perhovapa pysyy kädessä ja jalkaa nousee.

Nämä on vähän sellaisia ajantappo bloggauksia talven keskellä mutta kauden alkaessa pyrin enemmin julkaisemaan raportteja ja kuvia reissuistani missä sitten liikun ja kalastan. Toivottavasti saan kertoa muustakin kuin tyhjistä reissuista. Mutta tyhjät reissutkin ovat monesti hienoja hyvässä seurassa. Ei saalis ole aina ole kaikkein tärkein asia. Joka reissulla voi oppia uutta ja nauttia hienosta luonnosta, joka muuttaa muotoaan koko kalastuskauden ajan.