Translate

perjantai 7. marraskuuta 2025

Nyt levätään


Vähän on haikea olo kauden päättyessä, mutta toisaalta on taas kiitollinen mieli. Kiitollinen monesta asiasta joita elämässäni on. Saan olla terve, on töitä, perhe asiat kunnossa ja lapset pärjäävät omillaan elämässään. Tietysti olen myös kiitollinen menneestä perhokalastus kaudesta, vaikka olikin vaikea kausi. Mutta ne muutamat onnistumiset suurine taimenineen korvasi kaiken.

Toisaalta on hienoa ennätys pitkän kalastuskauden jälkeen vain olla ja nautia kaikesta muusta kivasta. Kivaa on nukkua viikonloppuna vähän pitempään, käydä kuntosalilla ja vietää aikaa vaimon kanssa, joka ei kiukuttele kalastuskauden aikana minun ollessa miltei kaikki vapaa-aikani joella.

Mutta mieli odottaa uutta kalastuskautta. Uudet perhot pyörivät kuvina päässäni, joita alan sitomaan jossain vaiheessa talvea. Eli taidan olla vähän hollisti perhokalastuksen suhteen. Parempi näin kuin olla alkoholisti. Siltä saralta on myös kokemusta. Niin paljon kokemusta, että henkikulta oli katkolla monesti. Mutta tässä olen raittiina kiusaamassa teitä kirjoituksellani.

Aika vankasti olen ollut Prosportfisherin tuotteiden käyttäjä, mutta nyt tilasin Lesoselta Ruotsista koe-erän putkia, karvoja ja conareita. Saas nähdä millaisia ovat. Laitan kuvia perhohoista ja kommentia, kunhan pääsen testaamaan heidän tuotteita perhopenkin ääressä. Hinnat Lesosella oli mielestäni suht edullisia.

Isäinpäivä on sunnuntaina ja toivotan jokaiselle isälle hyvää isäinpäivää. Olkaa isiä lapsillene. Omat muistot omasta lapsuudestani ovat hyvin hattaria. Lapsuus ei ollut minulla kaikein parhain asia elämässäni. Rikkinäiset vanhemmat tekivät lapsistaan myös rikottuja. Mutta onnekseni olen saanut käsitellä ne asiat mielessäni ja antaa vanhemmilleni anteeksi. Rauha heidän sieluilleen.

On kivaa, että moni käy lukemassa kirjoituksiani blogissani. Jättäisitkö kommenteihin tervehdyksen ja kertoisit mistä olet kotoisin. Se lämmittäisi vanhan miehen sydäntä talvisen pimeyden keskellä. Nauttikaa elämästä tässä ja nyt.