Translate

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Odottelua ja valmistautumista

Tässä kärvistellään talven keskellä edelleen odotellen perhokalastuskauden alkua. Mutta mieli on virkeä saadessa valmistella välineitä ja perhoja uuden kauden alkuun. Mielii liitää jo joella kuin keväinen lokki, joka nauttii kevään lämmöstä muuttomatkan jälkeen.

Perhoja on tullut sidottua kevätkautta varten ja miettien samalla toimivatko perhoni taimenelle vai vedänkö niillä tyhjää? Se jää nähtäväksi, mutta kova on luotto tekemiini perhoihini. Uskon, että jossain vaiheessa ne toimivat. En niinkään kaipaa taimenia määrällisesti mitään ihmemääriä, mutta toivon niiden harvojen olevan nättejä yksilöitä.

Mikä olisi hankitalistalla vielä niin hyvä actionkamera. Haksahdin ostamaan viime talvena edullisen mallin. Kyllä tällä iällä pitäisi tietää jo, että hyvää ja halpaa ei ole olemassa. No, oppirahat tuli maksettua ja kai sen joku ostaa, kun myy halvalla pois.

Iän karttuessa oppii arvostamaan myös terveyttä. Olen tosi iloinen, että olen saanut käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla kuntoani hoitamassa. Sitä jaksaa paremmin sitten kalastaa pitkiä päiviä joella. Itse aloitin kuntoilun nelikymppisenä uudelleen ja olen tosi iloinen tästä päätöksestäni. Täytin juuri 62 vuotta mutta mieli on edelleen kuin rippikoulupojalla. Ulkoinen olemus on kyllä muuttunut vuosikymmenien saatossa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan perhovapa pysyy kädessä ja jalkaa nousee.

Nämä on vähän sellaisia ajantappo bloggauksia talven keskellä mutta kauden alkaessa pyrin enemmin julkaisemaan raportteja ja kuvia reissuistani missä sitten liikun ja kalastan. Toivottavasti saan kertoa muustakin kuin tyhjistä reissuista. Mutta tyhjät reissutkin ovat monesti hienoja hyvässä seurassa. Ei saalis ole aina ole kaikkein tärkein asia. Joka reissulla voi oppia uutta ja nauttia hienosta luonnosta, joka muuttaa muotoaan koko kalastuskauden ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti