Ensinmäiset kokemukseni Kokemäenjoesta ja Nakkilan koskista on vuodelta 1997, jolloin ensikerran heitin virveliä Ruskilan koskilla. En tienyt mitään koskikalastuksesta silloin. Mutta jokin Nakkilan koskissa veti puoleensa. Välineet vaihtui pian spinflugaan, jolla kalastin vuoteen 2019 syyskesään saakka. Spinflugalla sain jokusen lohen ja karkuutin elämäni lohen, joka vei minua kuin pässiä narussa. Taimenta en saanut punttia heittämällä koskaan. Mutta silti kalastin uskollisesti spinflugalla kymmeniä vuosia.
Joella ollessani aina ihailin perhokalastajia. Heissä oli jotain mitä kaipasin, mutta en rohjennut kokeilla perhokalastusta. Se tuntui jotenkin vaikealta. Vuosikausia katselin perhokalastajia ja heidän touhujaan sivusta. Veljeni Esa alkoi yllyttämään minua perhokalastuksen pariin ja sanoin aina hänelle: Sitten, kun minulla on aikaa, niin aloitan perhokalastuksen.
2019 iltatähtemme lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa. Silloin tuli tunne, että nyt pitää keksiä jotain uutta elämään. Siitä ajatuksesta Motonettiin ja ostamaan ensinmäistä perhokalastussettiä. Siitä alkoi minun perhokalastukseni kaksikätisellä setillä.
Mutta palataanpa jutun otsikon mukaiseen aiheeseen eli Kokemäenjokeen ja Nakkilan koskiin. Joki on siunaus ja kirous yhtä aikaan. Siunaus hienoilla taimenilla ja kirous voimalaitoksilla, joita jokeen on rakennettu kaikkiaan muistaakseni viisi kappaletta alkaen Harjavallasta päättyen Nokialle. Isojoki, joka on voimakkaasti säännelty virtauksineen sähkön tuotannon johdosta.
Joudumme kalastamaan täysin voimalaitoksien ehdoilla. Virtaukset vaihtelevat voimakkaasti nykyisen pörssisähkön johdosta. Kalastaessa saa olla kolme vapaa mukana ja niissä siimat kevyemmästä raskaimpaan. Näin voi reakoida virtauksien vaihteluun nopeasti.
Eli kalastus Nakkilan koskilla on haastavaa, mutta myös antoisaa. Antoisaa saadessa taimenen siiman päähän. Joen taimenet eivät ole mitään sinttejä. Miltei joka vuosi taimenen top 5 kostuu 7-8 kilon meritaimenista. Taimenien keskipainon ollessa 3 kilon luokkaa. Lohta joessa on nykyään vähän, mutta miltei joka vuosi lohinkin pääsee tilastoihin.
Nakkilan kosket on hieno paikka kalastaa, mutta vaati myös kärsivällisyyttä saaliin suhteen. Monia monia tyhjiä reissuja tulee tehtyä Nakkilan koskille kalastuskauden aikana ja samalla miettien sitä, että onko tässä mitään järkeä. Tunne voittaa järjen monesti ja tunne vie minuakin aina uudelleen joelle. Mieli toivoa täynnä saa astua monta kertaa kesässä Nakkilan koskille ja 95 prosenttisesti saa lähteä ilman saalista kotiin. Ehkä olen hiukan hullu, mutta hullunpikin olen ollut elämänäni aikana. Tässä lajissa ei tunneta krapulaa tai morkkista. Näistä molemmista on myös minulla vuosien takaa.
Lauantai- sunnuntai välinen yö tuli vietettyä Nakkilassa saamatta yhtään mitään. Se on jo mennyttyä elämää ja nyt uutta perhoa sitomaan seuraavaa käyntikertaa varten.
Olkaa varovaisia joella liikkuessanne. Kireitä sinne missä sitten oletkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti