Translate

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Lomasää on mitä on



Suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä lämpimään syyssäähän, mutta minä en ole. Kaipasin viileämpää ilman alaa lomalleni. Toiveeni ei toteutunut. Jokiveden lämpötila lähti uudelleen nousuun ilmojen lämmettyä. Näytti jo niin hyvältä syyssää kylmine öineen ja päivätkin olivat mukavan viileitä. Mitä sitä enempää narisemaan. Säät on mitä on ja sen mukaan eletään.

Silti olen lomalla ja perhokalastan. Joessa on lohta ja taimenta, mutta ovat vielä suut supussa. Saa nähdä milloin kalat aktivoituvat. Mutta mukavaa on silti perhokalastaa olosuhteista huolimatta. Yksi olosuhde on myös pörssisähkön hinta, joka vaihtelee aika rajusti tällä hetkellä. Toivottavasti viikonloppuna sähkönhinta laskee tuulien lisääntyessä ja Loviisan ydinvoimalan toisen yksikön lähtiessä tuottamaan sähköä.

Harvoin sitä pääsee oikein optimi olosuhteissa kalastamaan. Sitä on vaan kalastettava oli olosuhteet mitkä tahansa. Satoi, paistoi ja joen virtaama ovat tekijöitä joihin minä pieni ihminen en voi juurikaan vaikuttaa.

Jos sitä ensi yönä koittaisi yökalastusta tänä syksynä ensi kerran oikein kunnolla. Etuna yökalastuksessa on joen hiljainen virtaama. Sitä en tiedä onko taimen purulla, mutta kokeilemalla se selviää. Yökalastuksessa on aivan oma tunnelma. Ei näe kuinka pitkälle siima lentää ja taimen isku putkiperhoon on aivan eri tuntuinen kuin päivällä. Ainut haittapuoli on pimeyden tuomat vaarat. Liukaat kivet saavat minut liikkumaan todella varovaisti. Jokaisen askeleen otan varovaisesti ja harkiten. Onneksi ei ole mitään vahinkoja sattunut meidän porukalle.

Perhona käytän pimeässä ns. valoputkiperhoa, jossa on putken päälle vedetty fluorisoiva silkoniletku, joka hehkuu pimeässä yössä hienosti tarjotessa sille valoa. Muuten perhoni on täysin musta suht kookkaana versiona. Tein tälläisen perhon puolivahingossa aloittaessani jokunen vuosi sitten yökalastuksen perholla. Näillä mennään meni miten meni.

Säät ja olosuhteet on mitä on ja minä kalastan niistä huolimatta. Ei lomaa parane hukata kotona löhöilyyn. Talvella ehtii sitten maata aivan tarpeeksi laiskanlinnassa katsomassa televisiota, josta ei tule nykyään mitää järkevää ohjelmaa juurikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti