Joulun odotusta ja perhonsidontaa

Pimeys hiivelee maata, joka ilman lunta on myrkkyä sielulleni. Odotan joulua kuin pikkulapsi, mutta eri syystä. Pelastajani syntymäjuhla on tulossa. Ilman uskoani olisin kuollut viinaan aikoja sitten. Mutta nyt saan nauttia raittiista elämästäni kiitollisin mielin.

Pimeys ja hämärä vuoden aika on monelle meistä ahdistavaa aikaa. Niin se on myös minulle. Pitämällä itseni liikkeessä voitan pimeyden tuoman tuskan ja jaksan katsoa kohti kevään valoa, joka saa sieluni jälleen kukoistukseen. 

Perhopenkki on rukousalttarini näinä pimeinä iltoina. Saan siirtää ajatukseni keväiselle joelle sitoessani perhojani kevään ensin koitokseen taimenjoelle. Tunnen kevät tuulen kasvoillani. Näen kalakaverini sieluni silmin odottamassa minua jokimutkassa. Toivo keväästä saa minut elämään ja antaa uskoa valon voimasta,  jonka kevät aurinko suo meille kevään koittaessa.

Ehkä tämä on vain vanhan miehen elämää. Nuoremmat elävät varmaan eri tavalla. Muistan itse nuoruuteni hyvin. Toivoa, halua päästä elämässä eteenpäin. Siitä rakentui minun nuoruuteni, jossa haaveet kaatuivat korttitalon tavoin väärien valintojen ohjatessa elämääni.

Mutta nyt olen perhopenkkini ääressä tietäen elämäni kulkevan loppusuoraa. Päivä, vuosi tai kymmeniä vuosia ovat elämäni päivät. Onneksi en tiedä päivieni määrää elämässäni. Nautin elämästäni. Teenpä tässä perhon kevät joelle ja haaveilen ensin heitostani taimenjoellani. Se heiton odotus on odotuksen arvoinen. 

Hyvää joulun aikaa teille jokaiselle lukijalle. Olkaa kiltisti ja rakastakaa toisianne.