Yksin joella

Joskus on ihan mukavaa olla yksin joella. Katsella luontoa ja pyöritellä omia pieniä ajatuksiaan hiljaisuudessa päässään. Ainut miinus yksin kalastamisessa on turvallisuus. Iän kartuessa ei tahdo ottaa mitään turhia riskejä joella. Liukaat rantakivet Nakkilan koskilla on jo riski. Niillä liikkuessa kannattaa katsoa mihin astuu. Pari kertaa olen mennyt rantakivillä selälleni. Onneksi en ole loukannut itseäni. Tietysti tämän jälkeen panostin kahluukengissäni kunnon nastoihin. Vähän kirpaisi ne ostaa, mutta pieni raha, jos sillä välttää kaatumisen.

Mutta muuten on mukavaa välistä olla yksin perhovapa kädessä joella. Etenkin aamuhetket ovat minun lempi hetkiä joella. Aistia aamun eri vaiheet auringon pyristellessä yhä ylemmäksi, tuntea luonnon tuoksut, nähdä ja kuulla kuinka luonto herää linnun lauluin uuteen päivään. Siinä on jotain niin voimakasta, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Sen voi vain kokea täysin olemalla itse siinä läsnä.

Ensimäisen lohen sai perhokalastusvälinein 2019 syksyllä ollessani yksin joella. Pari kuukautta heiton opettelua takana ja lohi siiman päässä pyristelemässä vastaan. Voi sitä tunne vyöryä päässäni. Miten väsytän lohen ja miten saan sen haaviin yksin. Jos siitä olisi video tallennettu, niin olisi varmaan ollut opetusvideo siitä miten ei kannata toimia. Mutta lohi tuli haaviin saakka kuin ihmeen kaupalla.

2021 Neidenillä olimme poikien kanssa kalastaneet koko yön ja pojat luovuttivat aamulla neljän aikaan. Poolilla ei ollut ketään muita kuin me ja poikien lähtiessä pooli jäi minun haltuuni. Muutaman kesän kokemuksella jäin koittamaan onneani aamun sarastaessa Neidenin usvan yllä. Lähdin ensinmäiselle laskulle yksin hiukan jännittäen yksin oloa joella. Puolessa välissä laskua näin kauniin kirkkaan lohen hyppäävän ilmaan pyrstöään heilutellen. Ihastelin näkyä ja en enempää asiaa miettinyt. Laskin laskuni loppuun ja kävin vaihtamassa perhoni rannalla.

Lähhdin toiselle laskulleni yksinäni. Heitin ja haaveilin lohesta. Ihastelin kaunista aamuhetkeä kahlatessani Neidenin kirkkaassa vedessä. Päästessäni poolin loppuliukuun vapa nytkähti rajusti ja kela alkoi pyöriä vinhaa vauhtia. Vähitelen aloin kiristämään jarrua, mutta rulla jatkoi pyörimistään. Silloin tajusin siiman päässä olevan vähän isomman lohen. Pikku hiljaa lohi rauhoittui ja aloin kelaamaan siima sisään. Siinä samassa tajusin olevani yksin. Nestorit lähtivät nukkumaan, eikä oleet minua neuvomassa. Eli vähäisellä kokemuksella minun oli tultava lohen kanssa toimeen.

Lohi tuli suht nätisti minua kohti, mutta äkkiä tahti vaihtui. Uusi syöksy ja rulla pyöri pyörimistään. Sitten tajusin, että eihän minulla ole haavia. Nyt on opeteltava ottamaan lohi ylös ilman haavia yksin. Jälleen lohi rauhoittui ja aloin varovasti kelaamaan siimaa sisään. Lohi tuli taas nätisti minua kohti, mutta sitten jälleen lohi lähti syöksyyn. Annoin rullan pyöriä siiman syöksyessä kelalta ulos vinhaa vauhtia. Epävarmuus alkoi vallata mieltäni. Mutta sitten ajattelin, että kävi miten kävi, niin taistelen loppuun asti.

Lohi rauhoittui jälleen ja sain alkaa kelaamaan siimaa sisälle. Jarrutelen lohi ui minua kohti ja sitten taas uusi syöksy. Kolmannen kerran minua vietiin kuin pässiä narussa. Aikansa lohi jälleen syöksyi ja rauhoitui. Nyt tunsin lohen tulevan nöyremmin minua kohti ja pääsin peruttamaan kohti rantaa lohen seuratessa minua siiman päässä. Rantavedessä vielä pientä taistelua ja sitten sai lohen rantamatalaan. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa käsien täristäessä samaan tahtiin. Sain lohen mitattua ja kuvattua. 91 cm mammalohi, joka piti laskea takaisin jokeen jatkamaan sukuaan. Mielihyvin sen tein. Sillä taistelu lohta vastaan antoi minulle jo niin paljon ja minä noviisi voitin sen aivan yksin.

Yksin on välistä mukava olla joella, mutta kavereiden kanssa se on paljon mukavampaa. Yksin joella olen saanut hyvät opit, mutta kaverit ovat minut opettanut perhokalastamaan.  Näihin muisteloihin päätän tämän blogin. Olkaa kiltisti ja pitäkää läheistä ihmisistä huolta.