Se on siinä


Aurinko paistaa ja elämä hymyilee vaikka flunssa yrittää iskeä päälle. Toivo ja usko kasvaa päivä päivältä katsellessani jäiden lähtöä kotijoestani. Kohta pääsee joka paikkaan perhokalastamaan.

Kuvassa viime hetken valmisteluja värikoukkujen muodossa. Tilasin Kamazanin B990 koukkuja 100 kpl rasian. Niillä pärjään pitkän aikaa. Tätä koukkumallia olen käyttänyt jokusen vuoden ja olen todennut sen hyväksi tarpeisiini. Iso plussa koukussa on pieni koukun silmä. Koukku sujahtaa putken sisään mukavasti tarvittaessa. Lisäksi kalat ovat tarttuneet hyvin tähän koukku malliin. Ei ole juuri karkuutuksia tullut kalan iskiessä kiinni.

Toivottavasti flunssa ei kaada minua sängyn pohjalle. Lupasin lapsenlapselleni viettää aikaa hänen kanssaan perjantai-illan ja lauantaipäivän. Sitten tietysti mielessä siintää kauden aloitus reissu x-joelle sunnuntaina. Saa nähdä miten käy?

Tositoimet ovat kauden suhteen edessä. Välineet testasin edellisellä reisullani muutama viikko sitten ja ne ovat iskussa. Juuri whatsapissa tuli viesti, että x-joki on vielä jäässä. No, onneksi kotijokeni Kokemäenjoki antaa mahdollisuuden perhokalastukseen tulevana viikonloppuna. Vaikkakin alkukaudesta se on perhokalastajalle vaikea joki. Mutta aina perhon ollessa voi jotain saada. Jos ei muuta, niin raitista ilmaa ja aurinkoa. Sekin on paljon pitkän, kylmän ja pimeän talven jälkeen.

Se on siinä todellinen perhokalastuskauden alku. Ei muuta kuin joelle nauttimaan keväisestä ilmasta.

Kommentit

Suositut tekstit