Ensinmäinen taimen

Vuonna 2019 heinä-elokuun vaihteessa ostin ensinmäisen perhovapani ja siitä alkoi tie, jossa ei koskaan tulla valmiiksi. Siksi perhokalastus onkin niin koukuttava kalastusmuoto. Joka päivä voi oppia jotain uutta, jos on mieli vain avoin.

2019 syksyllä sain ensimmäiset lohet perholla, mutta taimen jäi saamatta. Kesä 2020 toi myös ensinmäisen taimenen minulle. Luonnon taimen 40 cm ja minä olin iloinen. Kala ei ollut mikään monsteri, mutta silti se oli taimen.

Vettä on virrannut Kokemäenjoessa jokunen litra näinä kuuden vuoden aikana jona olen perhokalastusta harrastanut. Joki pysyy uomassaan mutta minä en meinaa pysyä lestissäni. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa on sanonta. Minä en oppinut perhokalastusta nuorena ja siksi se on minulle monesti vaikeaa. Katsellen kadehtien nuorempien heittotaitoja. En saavuta sitä taitoa koskaan. Ikä tekee tehtävänsä kropassa ja ei ole enää sellaista räjähtävää voimaa kuin nuorilla on. Selkä kiukuttelee aika ajoin ja se tekee heittämisestä monesti vaikeaa. Vanhuus ei tule yksin. Mutta silti rakastan perhokalastusta.

Jos saisi olla päivän taimenen pääkopan sisässä ja oppisi ymmärtämään taimenen käyttäytymistä. Se olisi kuin lottovoitto. Lottovoittoa ei tule, enkä pääse taimenen pääkopan sisään. Eli mennään eteenpäin mitä on annettu ja yritetään arvuutella taimenien käytöstä.

Tämä kevät on ollut minulle kaikkein vaikein tähän mennessä perhokalastuksessa. Saalina yksi taimen, mutta onneksi koko korvaa määrän. Poikkeuksellinen kevät Nakkilassa tekee omat haasteensa kalastukseen. Vesimäärät joessa ovat todella alhaalla ja vesi todella kirkasta. Kalat joessa ovat erittäin passiivisia. 100 tunnin kalastus ja ei yhtään tärppiä kuvaa vaikeutta hyvin.

Mutta jokainen kalastaja on samalla viivalla joella. Tarpeeksi heittoja, niin joku sen kalan aina saa. Mutta milloin ja mistä? Tarvitsee alkaa kokeilemaan uusia juttuja taimenen ärsyttämiseksi. Perhon koko ja väri voi ratkaista asian oikealla hetkellä.