Perintöni

Meillä jokaisella on omat sukujuuremme, jotka osin ohjaavat elämämme kulkua. Toiset ovat hyötyneet taloudellisesti sukujuuristaan saamalla perinnöksi omaisuutta tai rahaa. Minä en saanut näitä asioita perinnöksi. Sain jotain parempaa.

Minä perinnöksi isältäni ja isoisältäni kalastusharrastuksen ja luontoarvojen kunnioittamisen.

Kalastusharrastus oli meidän perheen yhteinen asia. Ketään siihen ei pakotettu, mutta jokainen perheenjäsen osallistui siihen jollain tavalla. Talvet käytiin pilkillä ja kesät kalastettiin Saimaalla pääsääntöisesti virvelillä haukea ja ahventa kalastaen. Oli meillä muutama muikkuverkkokin jotta päästiin muikun makuun kesäisin.

Muuttaessani nuorena miehenä Kokemäenjoen kainaloon Äetsään joki oli minulle aluksi shokki. Miten kalastaa virtaavassa vedessä. Mutta pikku hiljaa rakkauteni syttyi jokea kohti ja opin kalastamaan joella. Suurin muutos oli löyttäessäni Nakkilan kosket ja sen mahdollisuudet. Parikymmentä vuotta meni spinfluga kalastuksen parissa,  mutta löytyäessäni itseni perhovavan varresta minulle avautui uusi maailma. Maailma, josta en osannut edes uneksia.

Perintöni kotoani on pitänyt minut aina jotenkin kalastuksen parissa. En tiedä oikeastaan olisiko minulla elämää ilman kalastusta ja Suomen kesäistä luontoa. Siinä on kaksi isoa elementtiä joista imen itseeni voimaa.

Kalastusmuodoista perhokakalastus on ollut haastavin ja antoisin jota olen kokeilut elämäni matkan varrella. Meni kauan aikaa ennen kuin uskalsin lähteä sitä kokeilemaan. Osa syynä oli pelko ja toisena syynä oma talous, jotka jarruttivat koskemasta perhovapaan. Voitin pelkoni ja taloutenikin antoi myötä astua perhokalastuksen pariin. Tietysti perhokalastusta voi harrastaa edullisestikin, mutta minulle se ei ollut vaihtoehto. Tahdoin kokea perhokalastuksen hyvillä välineillä. Ei välineeni nytkään ole kalleimmasta päästä ja olen ostanut keloja ja vapoja käyttetynä suurimman osan. 

Perhokalastus on paljon muutakin kuin lohien ja taimenien saamista. Sen on elämänmuoto, joka yhdistää ihmisiä sukupuoleen, ikään ja yhteiskunnaliseen asemaan katsomatta. Perhokalastus on minulle kuin toinen perhe, jossa iloitaan ja surraan yhdessä. Suru on sitä, kun kalakaveri karkuuttaa hyvän kalan ja ilo on sitä, kun kalaveri saa hyvän kalan ylös. Tietysti vuosien aikana jokivarressa olen tavannut monia ihmisiä ja monesti olen saanut jutella kavereiden kanssa aika syvällisiäkin asioita.

Mutta saamaani perintöä en ole saanut antaa lapsilleni. He ovat valinneet muut harrastukset. Voi olla, että saamani perintö kalastukseen häviää minun jälkeen pienestä suvustani.