Vierotusoireita

Helteet tuli ja kalakelit meni. Meikeläinen on vähän tuskissaan vierotusoireiden vuoksi. Levottomuutta ja lievää ärtyisyyttä on ollu ilmassa meikän ympärillä. Mutta minkäs tälle voi. Säänhaltija tekee ilmoille minkä tykkää ja mie vikisen vieressä.

No, ei tää ihan noin totista ole mitä yllä kirjoitin. Mutta vähän harmittaa, kun ei pääse perhoa viskomaan. Vedet lämpis ja Kokemäenjoella sateiden vuoksi virtaukset suht kovat. Siinä on sellainen yhtälö, että ei paljoa tee mieli mennä itteään kiusaamaan joelle.

Nautitaan nyt kesästä muuta tekemällä ja odotetaan suotusimpia kalakelejä. Ei nämä helteet maailman loppuun kestä. Kohta taas hytistään kylmästä ja sätitään Suomen säätä. Tätä tämä suomalaisen elämä on. Sää ei ole koskaan mieleinen.

Syksy tulee ja parin viikon loma on vielä plakkarissa odottamassa. Tämän jälkeen on vain yksi kesäloma jota odottaa. Eläkepäivät odottavat minua puolentoista vuoden päässä. Toivottavasti saan jättää työelämän terveenä taakseni ja nauttia joitakin vuosia harrastuksistani. Perhokalastus on kyllä ykkölajini, mutta sitä ei voi harrastaa kuin reilu puolivuotta vuodesta Suomen maassa keskimäärin. Mutta muutakin tekemistä löytyy kuten oman kunnon ylläpito, perhojen sidonta ja paljon on asioita joita ei ole ehtinyt tehdä kiireisen arjen keskellä. Kiikustuoliin ei parane jäädä, sillä siihen jää äkkiä kiinni.

Muutamia perhoja sidoskelen ajankuluksi iltaisin ja haaveilen tulevista kalastusreissuista. Nähtäväksi jää minkälaisia ovat syyskesän perhokalastusreissut. Paljoa ei voi enää odottaa tältä kaudelta sillä ennätyskalat taitaa olla jo saatu. Pari onnistunutta reissua on pelastanut jo tämän kauden täysin. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen komeista taimenista jotka sain ennen juhannusta. 

Missä sitten menetkin toivotan sinulle turvallista ja antoisaa kesää. Ollaan kuulolla ja morjestetaan, jos joella näemme. Kireitä siimoja.

Miksi käytän Pro Sportfisher tuotteita?

Aloittaessani perhokalastuksen minun täyttyi myös perehtyä enemmin perhosidontaan ja erityisesti putkiperhojen sidontaan. Spinflugalla kalastaessani putkiperhot tein sutaisemalla enempi niihin perehtymättä.

Mutta nyt olin uuden edessä astuessani kalastusmyymälän perho-osastolle. Silmät pyöreinä katselin valikoimia ihmetellen mitä minun pitäisi ostaa? No, onneksi ikä on opettanut, että kysyvä ei tieltä eksy. Niinpä käynnyin myyjä puoleen ja hän neuvoi minua mitä tarvitsen aloittamiseen.

Ensimmäiset putkiperhot tein Frödinin tuotteilla ja minua inhotti heti alkuun se, että piti olla erikoisia putkia ja sisäputkia eri kokoisille conareille. Lisäksi piti olla tarkka ettei tehnyt liian tiukkia sidoksia, koska perho ei lähtenyt sidontapuikosta irti ilman mattopuukkoa. Tietysti kokemattomuuteni oli osa syy siihen, että mattopuukolla sai leikata irti perhon sidontapuikosta.

Sitten vahingossa törmäsin Pro Sportfisher system tuotteisiin poistomyynnin kautta ja pääsin kokeilemaan perhon sidontaa heidän tuotteilla. Conarit kävivät kaikki yhteen ja saman koon putkeen. Tämä oli minulle varsin myönteinen kokemus. Putket eivät hirttäyneet enää sidontaneulaan kiinni oli toinen huomioni. Vähän ajan kuluttua huomasin, että kannattaa ostaa ainoastaan L-koon putkia sillä siitä pystyi tekemään vähintään kaksi perhoa.

Niinpä tykästyin Pro Sportfisheriin ja pääsääntöisesti olen käyttänyt heidän putkia ja conareita sitoessani putkiperhojani. Aikaisemalta firman omistajalta sai tilattua suoraan Tanskasta heidän tuotteitaan. Sitten jossain vaiheessa huomasin tuotteiden saannin vaikeuden Suomesta ja Tanskasta ei vastattu kyselyihin tuotteiden saannista. Tätä kesti jonkin aikaa, mutta onneksi minulla oli tarvikkeita varastossa ja pystyin sitomaan perhojani merkkiä vaihtamatta. Onneksi yritykselle löytyi uusi omistaja ja tuotanto pääsi jatkumaan. Ainut miinus on, että tuotteita voi ostaa ainoastaan jälleenmyyjien kautta. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Tämä on minun kokemukseni putkiperhojen sidonnasta ja joku toinen voi olla erimieltä asiasta ja saa ollakkin. Tärkeintä on, että jokainen perhokalastaja on onnellinen jokirannassa ja tyytyväinen sitomiinsa perhoihin oli sitten käyttänyt kenen tuotteita tahansa perhoihinsa.

Keskutellaan lisää asiasta joella, jos on tarvista ja ainahan siellä vaihdetaan tietoa ja kokemuksia perhokalastuksen saloista. Ilman hyviä neuvoja en olisi oppinut mitään perhokalastuksesta ja parhaat neuvot olen saanut jokirannassa kokeneilta perhokalastajilta. Kiitos ja kumarrus heille neuvoista ja vinkeistä.

Kokkelin ahti pitää nöyränä

Se ois sitten jussi takana ja työt jälleen edessä. Mutta jussista jäi mukava muisto. Torstaina poikkesin työmatkalla Nakkilan koskilla ja saalina kuvan taimen 84 cm ja 7.165 kg tuli meidän juhannuskattaukseen vieraaksi. 

Kello 16 olin rannassa ja vedet olivat aikas alhaalla. Aloitin perhon heittämisen ilman mitään suuria odotuksia, mutta sisimmässä pieni toivo saalista. Ei elon merkkiäkään taimenista. Joki huuti tyhjyyttään tuulen tuivertaessa alhaalta päin. Tuuli teki heittämisen hankalaksi. Heitin ja vaihdoin perhoa. Sitten tuli ajatus laittaa miniputkiperho siiman päähän 12 koon kolmihaarakoukulla. Saadessani siimat suoraksi ensinmäisellä heittolla aivan hirveä tälli vavan taipuessa kunnolla ja tietysti vavan taivuttaja ei jäänyt kiinni. Laskin laskuni loppuun ja harmittelin kalan karkuutusta.

Vaihdoin perhon pois ja tilalle laitoin tuttua turvallista punamustaa perhoa. Siimat pihalle ja heittoa. Ensimmäinen heitto ei tuottanut tulosta. Sitten toinen pitkä heitto ja perhon laskeutuessa joen syvyyksiin tuli kunnon isku ja samassa kala hyppäsi ilmaan. Tunsin heti kalan olevan mukavan kokoinen, joka pyristeli siiman päässä vastaan.  Minun onnekseni joella oli myös toinen kaveri jota huutelin haavimieheksi apuun. Kala juro pitkin pohjia löyden mukavasti hanttiin. Olin melko varma, että nyt on lohi taistelukaverina. Kala syöksähteli pari kertaa ennen kuin sain sitä lähemmäksi rantaa. Silti kala jumputti pitkin pohjia ja en meinannut saada sitä haavimis etäisyydelle millään. Annoin kalan uida ja odottelin sen väsyvän. Viimein taistelija alkoi antaa periksi ja sain sen nousemaan pintaan haavimista varten.  Haavimies nappasi hienoisti kalan haaviin kerralla. Hirveä mötkäle odotti minua haavissa laskeutuessani alas rantapenkalta. Hieno taimen siellä minua odotti. Eli ei ollut lohi, jota odotin. Onnellisena saaliista lopetin kalastuksen siihen ja lähdin kotiin klo 18.

Nakkilan ahti kyllä tietää kuinka paljon Sarellin poika syö taimenta. Kolme päivää juhannuksena tuli sitten hakattua tyhjää joella. Kyllä sankarin viita putosi harteilta kerralla. Taimenta tai lohta ei saada, vaan ne annetaan. Ahti tietää tarkkaan kuinka Sarellin poika tehdään nyöräksi. Nyöränä tätä kirjoitan ja nöyränä menen seuraavalla kerralla jokirantaan. En ole mikään sensei, vaan tavallinen sunnuntaikalastaja,  jolle on suotu muutama hyvän kokoinen taimen tänä suvena.

Pysytään nöyrinä hienoista kaloista huolimatta joita meille voidaan suoda tänä suvena.

Kireitä edelleen sinne missä sitten kalastatkaan sukupuoleen tai kalastusmuotoon katsomatta.

Hieno ja vaikea Kokemäenjoki

Ensinmäiset kokemukseni Kokemäenjoesta ja Nakkilan koskista on vuodelta 1997, jolloin ensikerran heitin virveliä Ruskilan koskilla. En tienyt mitään koskikalastuksesta silloin. Mutta jokin Nakkilan koskissa veti puoleensa. Välineet vaihtui pian spinflugaan, jolla kalastin vuoteen 2019 syyskesään saakka. Spinflugalla sain jokusen lohen ja karkuutin elämäni lohen, joka vei minua kuin pässiä narussa. Taimenta en saanut punttia heittämällä koskaan. Mutta silti kalastin uskollisesti spinflugalla kymmeniä vuosia.

Joella ollessani aina ihailin perhokalastajia. Heissä oli jotain mitä kaipasin, mutta en rohjennut kokeilla perhokalastusta. Se tuntui jotenkin vaikealta. Vuosikausia katselin perhokalastajia ja heidän touhujaan sivusta. Veljeni Esa alkoi yllyttämään minua perhokalastuksen pariin ja sanoin aina hänelle: Sitten, kun minulla on aikaa, niin aloitan perhokalastuksen.

2019 iltatähtemme lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa. Silloin tuli tunne, että nyt pitää keksiä jotain uutta elämään. Siitä ajatuksesta Motonettiin ja ostamaan ensinmäistä perhokalastussettiä. Siitä alkoi minun perhokalastukseni kaksikätisellä setillä.

Mutta palataanpa jutun otsikon mukaiseen aiheeseen eli Kokemäenjokeen ja Nakkilan koskiin. Joki on siunaus ja kirous yhtä aikaan. Siunaus hienoilla taimenilla ja kirous voimalaitoksilla, joita jokeen on rakennettu kaikkiaan muistaakseni viisi kappaletta alkaen Harjavallasta päättyen Nokialle. Isojoki, joka on voimakkaasti säännelty virtauksineen sähkön tuotannon johdosta.

Joudumme kalastamaan täysin voimalaitoksien ehdoilla. Virtaukset vaihtelevat voimakkaasti nykyisen pörssisähkön johdosta. Kalastaessa saa olla kolme vapaa mukana ja niissä siimat kevyemmästä raskaimpaan. Näin voi reakoida virtauksien vaihteluun nopeasti.

Eli kalastus Nakkilan koskilla on haastavaa, mutta myös antoisaa. Antoisaa saadessa taimenen siiman päähän. Joen taimenet eivät ole mitään sinttejä. Miltei joka vuosi taimenen top 5 kostuu 7-8 kilon meritaimenista. Taimenien keskipainon ollessa 3 kilon luokkaa. Lohta joessa on nykyään vähän, mutta miltei joka vuosi lohinkin pääsee tilastoihin.

Nakkilan kosket on hieno paikka kalastaa, mutta vaati myös kärsivällisyyttä saaliin suhteen. Monia monia tyhjiä reissuja tulee tehtyä Nakkilan koskille kalastuskauden aikana ja samalla miettien sitä, että onko tässä mitään järkeä. Tunne voittaa järjen monesti ja tunne vie minuakin aina uudelleen joelle. Mieli toivoa täynnä saa astua monta kertaa kesässä Nakkilan koskille ja 95 prosenttisesti saa lähteä ilman saalista kotiin. Ehkä olen hiukan hullu, mutta hullunpikin olen ollut elämänäni aikana. Tässä lajissa ei tunneta krapulaa tai morkkista. Näistä molemmista on myös minulla vuosien takaa.

Lauantai- sunnuntai välinen yö tuli vietettyä Nakkilassa saamatta yhtään mitään. Se on jo mennyttyä elämää ja nyt uutta perhoa sitomaan seuraavaa käyntikertaa varten.

Olkaa varovaisia joella liikkuessanne. Kireitä sinne missä sitten oletkaan.

Sata postausta täynnä

Voi tätä onnen ja ilonpäivää. Kirjoitan juuri sadatta blogikirjoitustani. No, onhan tämä jonkinlainen merkkipaalu, mutta edelleen koen itseni noviisiksi, niin perhokalastuksessa kuin kirjoittamisessa.

Kaksi ja puolivuotta meni aikaa ennen kuin sadas kirjoitukseni on tässä syntymässä. Olen kirjoittanut perhokalastuksesta blogiini kokemuksieni perusteella. En ole tahtonut lähteä ketään neuvomaan tai julistamaan jumalan sanaa perhokalastuksen saralta. Vanha äijä, joka hurahti perhokalastukseen 59- vuotiaana kirjoittelee ajankuluksi rimpsuja blogiin. Ehkä tämä on enempi itselleni terapiaa kuin lukijani saisi jotain kirjoituksistani.  Mutta on joku käynyt lukemassa kirjoituksiani. Sillä lautauskertoja sivullani on 13760 kertaa, jonka juuri tarkistin. Kiitos teille jokaiselle lukijalle.

En tiedä miten jatkan tästä eteenpäin, mutta en lopeta blogiani. Kirjoittelen edelleen samalla tavalla juttujani kuin ennenkin, mutta ehkä vähän harvemmin. En paljoa suunnittele kirjoitustani etukäteen. Kirjoitan hetkessä ja siitä mitä silloin koen. Nyt koen olevani suihkun tarpeessa. Pitkä päivä takana Vaasan seudulla käydessä eri viljelijöiden luona tutustumassa heidän viljelyksiinsä. Oli hieno kokemus sekin, vaikka ei vedä vertoja hetkiin joita olen saanut viettää joella perhokalastaessa. Olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi ja ymmärrän kuinka tärkeää on, että meillä on maatalouden alkutuontantoa Suomessa. Harmi, että kaikki eivät osaa sitä arvostaa.

Me tarvitsemme suomalaista ruokaa ja luontokohteiden ennallistamista, että tulevat sukupolvet saisivat nauttia niistä tulevaisuudessakin.