Niin sitä on sitten kauden toinen reissu heitetty x-joelle. Aurinko helli paatunutta perhokalastajaa mutta tuuli piti huolen, että hiki ei päässyt yllättämään missään vaihessa. Veden oli lämpö nippa nappa plussan puolella.
Joella ei vielä ollut mitään ruuhkaa ja sain kalastaa missä halusin. Paikotellen joessa olevat jäät vieläkin ohjasi paikan valintojani mutta pääsin kyllä hyvin heittämään niitä parhaita ottipaikkoja. Veden virtaus vuoden aikaan nähden varsin alhainen 8- 10 kuutiota.
Heräsin aamulla klo 4.30 ja juoden aamukahvit saadakseni silmäni auki tulevaan kauniiseen päivään. Eväät reppuun ja tämän jälkeen Kia baanalle. 150 kilometrin matka edessä kohteeseen. Perille päästyäni poikkesin Apsilla tarpeillani ja siitä sitten suoraan joelle kellon lyödessä kahdeksaa. Aamulla kotoani lähtiessä mittari näytti miinus yhdeksän astetta pakkasta. Hiukan pelotti lähteä liikkeelle kylmyyden vuoksi, mutta perille päästyäni oli enää miinus kaksi astetta pakkasta.
Aloiti kalastuksen Alakoskelta ja vaparenkaat hiukan jäätyivät ensimmäisen tunnin aikana. Alakoskella oli vielä rantajäitä, jotka hiukan vaikeutti kalastusta. Silti laskin pari laskua siinä samalla sättien veden heikkoa virtausta. Ainut positiivisuus, joka kävi mielessäni oli veden kirkkaus. Kylmää ja kirkasta vettä joessa, joka on monesti maitokahvia sateiden ja kevät tulvien jäljiltä.
Siitä sitten jokea ylöspäin kalastellen tietyt kohteet matkani varrella. Ketään muita ei näkynyt joella kunnes pääsin Pekkiselle. Sielä oli tuttuja miehiä kolme kappaletta perhoja uittamassa kahlaten kylmässä joki vedessä. Päätin jäädä porukan jatkoksi kohteeseen. Jokunen tunti siinä heitettiin porukalla perhoa mitään saamatta ja eväitä syöden.
Tuuli alkoi nousta päivän myötä mikä ei ole mitään uutta ko. joella. Tuulen yltyessä piti alkaa katsomaan kalastuskohteita tuulen suunnan mukaan. Vastatuuleen ei meikeläinen kovin mielellään perhoa heitä, jos on muita vaihtoehtoja tarjolla. Niinpä siirryin takaisin jokea alaspäin mennen ensin väärälle puolelle jokea. Vastatuuleen heitto ei oikein mieltäni piristänyt ja tein autollani parin kilometrin siirtymän vastarannalle jossa olin aika hyvin tuulelta suojassa. Jokusen tunnin siinä heittelin saamatta mitään tuntua taimeniin.
Niinpä siirryin takaisin ylemmäksi jokea, josta pojat olivat siirtyneet muualle. Yksin sain kylmässä vedessä kahlata perhoa heitellen saamatta mitään saalista. Parin tunnin kalastuksen jälkeen alkoi kaipaamaan kodin lämpöä ja niinpä laittoin perhovat kasaan ja lähdin 150 kilometrin kotimatkalleni.
Joku voi ajatella, että mitä järkeä ajaa moisia matkoja taimenen tähden? Ei sille voi mitään, että mieli vetää vanhaa miestä edelleen jokirantaan. Hiukan hullu ehkä pitää olla, mutta perhohulluna on hyvä olla. Mieli pysyy virkeänä ja jaksaa jälleen arjen hulluutta paremmin. On sitä takavuosina huonomminkin vapaa-aikaa hukattu viina juoden kyläläisten paheksuvien katseiden seuratessa perässä. Jos perhokalastustani katsovat pahasti, niin antaa katsoa. Minä poika nautin perhokalastuksesta joka solullani ja nautin elämästäni. Jos pipo on vähän kallellaan, niin antaa olla. Se on minun piponi, joka suojaa vähäisiä aivosolujani.
Kiireitä jokaiselle kauden alkuun😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti