Viimeiseen päivään...

Perjantaina jouduin lähtemään joelta pois veden nousun vuoksi. Rantaviiva alkoi käydä pieneksi ja virtaus oli kova. Joten luovutin perhon heittämisen suosiolla.

Sen verran jäi hampaan koloon, että päätin eilen illalla sunnuntai aamuna vielä käydä heittämässä setin ennen kuin arki ja työt kutsuvat maanantai aamuna.

Aamulla heräsin ajoissa ja Kia vei minut nöyrästi Nakkilaan Kistulle. Puoli seitsemän aikaan aloitin kalastuksen pimeän vielä halatessa jokimaiseman. Valoisuus valtasi Kistun ensimmäisen laskun jälkeen. Vesi oli edelleen korkealla mutta virtasi melko rauhallisesti.

Heittelin heittoja heiton perään ja perhot vaihtuivat siiman päässä joka laskun jälkeen. Mitään ei tapahtunut yrityksestäni huolimatta. Vesi jatkoi hitaasti mutta varmasti nousuaan heti aamutuntien aikana ja lenkkikivi alkoi häviämään veden alle. Eli vesi alkoi olla melko korkealla. Paikotellen juoduin jo kahlaamaan vyötäröäni myöten. Ei ahventa, kirjolohta, toutainta tai jalokalaa käynyt perhonia katsomassa.

Vähen ennen puolta kymmentä vaihdoin pienen keltamustan perhon siimaani ja laskulle lähtiessäni minulla ei ollut kovin suurta luottoa valitsemaani perhoon. Keltamustat perhot eivät ole olleet mitään suuria suosikkeani. Mutta valintani olin tehnyt vastoin mieltymyksiäni ihan mutu tuntumalla.

Aloitin heittämisen lenkkikiven takaa niin kaukana rannasta kuin kahlurini antoivat myöten. Heittoja, trippausta vuoron perään ja joki kumisi tyhjyytään. Lenkkikiven kiersin rannan puolelta ja pääsin loppuliukuun käsiksi. Muutama heitto tyhjää ja sitten vapa niiasi syvään iskun olessa todella kova. Siitä alkoi taistelu siiman päässä olevan kanssa.

En ollut ihan varma kuka taistelupari oli mutta tunsin sen olevan iso. Ensinmäinen huoli oli, että en voi kalaa laskea alemmaksi, koska karin isot kivet odottivat siellä syödäkseni siiman kalan puikkelehtiessa niiden välistä. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää pidellessäni väkisin kalan poissa isoista kivistä. Taisteluparini laittoi hanttiin kunnolla ja minä vastasin takaisin samalla mitalla siiman toisessa päässä.

Pikku hiljaa aloin olemaan vahvempi osapuoli taistelussa ja kala kävi ensi kerran näköetäisyydellä. Ison kokoinen taimenhan sieltä vilkutti pyrstöllään minulle ilmoittaen, että homma ei ole vielä ohi ja otti spurtin häviten takaisin joen syvyyksiin. Minä siinä samalla arvoin miten yritän taimenen saada rannalle ja päädyin pärjätä ilman haavia kävi miten kävi. Aloin samaa taimenen jälleen rannan tuntumaan ja päätin vetää sen nyt rannalle. Taimen tuli taistellen rantaheinikkoon josta nappasin sitä pyrstöstä kiinni vieden sen mukani matalaan rantaveteen.

Komea koli taimenhan siinä köllötti katsellen taistelun voittajaa eli minua. Nyt piti toimia nopeasti, että saan kalan vapautettua takaisin jokeen. Mittaus, punnitus ja kala takaisin jokeen. Videopätkän otin taimenesta ennen vapautusta. Mitat oli 80 cm ja paino 6.5 kg. Todella tuhti syystaimen se oli.

Kyllä tuntui hyvältä. Seitsemän päivää olin heittänyt Kistulla saaden toutaimia, kirjolohia ja ahvenia. Meinasi usko loppua jo kalapaikkaan, mutta muutakaan ei ollut oikein tarjolla lomani aikana veden korkeuden vuoksi jossa olisi voinut nauttia perhokalastuksesta. Joskus sen palkinnon saa ollessa sitkeä. Paljon heittoja ja paljon toivoa on salaisuuteni. Jotain teen ehkä oikein, mutta en ole mikään superguru perhokalastuksen suhteen. Vasta neljäs täysikausi alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon on vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi. Siinä se perhokalastuksen hienous piilee.

Ei muutaku kireitä niille, jotka vielä kautta jatkavat. Kauden loppettaneille toivotan hyvää syksyn jatkoa. Kyllä se uusi kausi sieltä taas tulee.

Reppu pakattu pitkästä aikaa

Haasteellinen lämmin kesä painuu kovaa vauhtia syksyyn. Syyskesä toi rankkasateet ja sen myötä on Kokemäenjoki tulvinut. Eikä sääkartat lupaa helpotusta tulevalla viikolla. Kahden päivä sademäärä lupaa reilua 50 mm vettä taivaalta. Sade valuu suoraan jokeen, koska maa on edelleen märkä edellisistä sateista.

Mutta me ei Tommin kanssa olla vielä heitetty kirvestä kaivoon, vaan maanantai aamuna suunnistetaan heittolaiturille taimen jahtiin. Saas nähdä miten äijien käy? Virtaus on aika hyvä heitolaiturin kohdalla Arantilan yläniskalla ja vettä riittää syvyyden puolesta hyvin. Olosuhteet ovat hyvät mutta onko miehistä taimenen saajaksi? Huomen iltana olemme viisaampia asian suhteen.

Pakko tunnustaa, että kesän tyhjän pyytäminen on meikäläisen paloon hiukan vaikuttanut. Mutta ehkä se on hyväksi. Ei ole enää sellaista väkisin runnomisen makua suussa kalojen suhteen. Mennään rennolla asenteella ja nautitaan päivästä heittolaiturilla.

Lauantai 16.9 menen myös heittolaiturille. Silloin siellä on Lohijoki Oy:n perhokalastuspäivä. Paikalla on perhokalastuksen nimimiehiä joilta odotan saavani hyviä vinkkejä perhon heittoon kaksikätisellä. Kirsikkana kakussa on, että pääsee heittämään veneestä perhoa Arantilan koskien hottipaikoille. Odotan eniten päivästä sitä, että lähden kotiin illalla hiukan parempana perhon heittäjänä.

17.9 sunnuntaina lähden Kymijoelle ensikertaa. Minua on aina kiehtonut Ruhavuolle siellä. Neljän päivän opintomatkan  aattelin sinne tehdä. Saalis odotukset ovat minimaaliset mutta tähtien ollessa kohdalla voi hyvinkin päästä väsyttelemään lohta. Kaikkein tärkeintä on päästä kalastamaan ja nauttimaan syksyisestä luonnosta satoi tai paistoi.

Loppukausi onkin sitten sääjumalan käsissä. Pääsenkö vielä Nakkilan koskille kalastamaan hyvissä olosuhteissa. Toivottavasti vesi laskisi siedettäviin korkeuksiin ja saisi nauttia lokakuisesta perhokalastuksesta täysin rinnoin.

Mutta huomista odotan kuin kuuta nousevaa. Tommin kanssa on aina kiva kalastaa. Hän ei turhia hötkyille, vaan osaa nauttia perhokalastuksen hienouksista tuli kalaa tai sitten ei. Hymy huulilla on miehellä aamusta iltaan. 

Ei muuta kuin heikun, keikun ja nauttikaa syksyistä kalaretkistänne ja hienosta Suomen luonnosta.

Uuteen nousuun

Vuodet ei ole veljiä keskenään. Haasteellinen perhokausi on kääntynyt jo loppua kohti ja tähtihetket on ollut minulla vähissä. Viisi taimenta plakkarissa ja yhtä lohta sain uittaa hetken. Siinä minun kautteni tähän mennessä. Mutta hienoja hetkiä olen saanut viettää perhovapani kanssa kesäisissä öissä ja aamuissa.

Kotijokeni vesi on ollut liian lämmintä pitkään. Juhannusviikolla veden lämpö hyppäsi 20 asteen tienoille ja siellä se miltein on pysynyt. Taimen ja lohi on ollut sen myötä hyvin passiivisia joella. 

Mutta viikko töitä ja sitten alkaa kolmen viikon loma, jonka käytän pääsääntöisesti perhokalastaen Nakkilan koskilla. Mielessä on käynyt myös Kymijoki. En ole koskaan kalastanut Ruhavuolteella ja siksi tekisi mieli käydä viettämässä muutama päivä siellä.

Mitä olen oppinut neljän perhokalastus kautteni aikana on nöyryys. Kaloja ei oteta, ne saadaan. Vuodet ovat erinlaisia. Säätilat vaihtelevat, virtaukset joessa muuttuvat ja veden lämpö on ollut myös vaihteleva kesien kesken. Nämä kaikki vaikuttavat kalojen liikkumiseen ja aktiivisuuteen. 

Kautta vielä jäljellä ja toivo elää perhomiehen sielussa. En odota mitään hirmusaaliita mutta jos pari nättiä taimenta edes saisi. Päivä joella lomalla on laatuaikaa itselleni sain siten kalaa tai en. Luonto, hiljaisuus ja hyvät kaverit jokirannassa vetää minut sinne uudelleen ja uudelleen.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.

Pikapistolla joella

Pikkasen loton tekoa on perhokalastus kotijoella tällä hetkellä vielä. Vesien virtaukset vaihtelee melko paljon. Eilen illalla arvoin kalastuspaikkaa Nakkilan koskien ja Lapväärtinjoen kohdalla ja arpa osui Nakkilaan. Vehkeet kuntoon ja kello soittamaan kolmeksi aamulla. Yllätys, yllätys heräsin kello 2.45. Kumma juttu, että kalalle herää monesti ilman kellon soittoa mutta töihin ei juuri koskaan.

Kahvin keitto, eväiden teko, hampaiden pesu, vaatteet päälle ja Kia keula kohti Nakkilaan. Saavuin perille klo 5 ja suoraan joelle heittämään. Ilma lämpö +3 astetta ja suht kova tuuli vielä kylkiäiseksi. Vesi oli pudonnut yön aikana alas, vähän liiankin allas. Mutta kalaan tulin, niin silloin kalastetaan.

Aloitin heittämisen kosken yläosasta. Heittelin ja tutkin kosken niskaa, koska kohde on vielä vähän outo minulle. Mutta onneksi pojat ovat antaneet hyvät vinkit noviisille miten kohde kannattaa kalastaa. Taisi olla seitmäs heitto kalan ampuaessa perhoon. Voimakkaita potkuja siiman päässä, aloin vetämään siimaa sisään ja muutaman kelauksen jälkeen kala irtosi. Päätin siirtyä koskessa alemmaksi rauhoittaakseni kosken niskan.

Alempana tuuli kävi joen suuntaisesti alhaalta päin ja veden heikon virtauksen vuoksi kohde ei sytyttänyt minua ollenkaan. Kymmenkunta vaikeaa heittoa heitin tuulessa ja päätin siirtyä takaisin kosken yläosaan.

Heitin ainoastaan kahta perhoa, oranssia ja keltaista. Jotenkin usko ja luotto oli oranssin puolella joten sillä päätin jatkaa heittämistä. Heikko virtaus joessa teki perhon uittamisen vähän haasteelliseksi mutta jotenkin sain uitettua perhoa mieleni mukaisesti. Tuuli puhalsi selkääni ja hiukan vilu yritti tulla takini sisään. Olin laittanut liian vähän päälle keliin nähden. Heittoa heiton perään ja joki oli hiljaa tuulen temmeltäessä joen pinnalla. Kylmin käsin heitin jälleen ja perhon uidessa miedossa virrassa tunsin hyvän nykäisyn, kala ja kiinni jälleen. Ensipotkuista tunsin heti nykijän olevan voimissaan. Aloin kelaamaan siimaa sisään samalla pitäen tuntumaa kalaan. Mutta siiman päässä olija teki perinteiset ja lähti syöksymään minua kohti. Käsin kelan nupilla pyöri kuin onnenpyörä kelatessani vimmatusti siimaa sisään. Sain jälleen tuntuman takaisin kalaan ja arvasin kalan olevan taimen temppujen perusteella. Kala näköetäisyydellä ja taimenhan siellä näytti kirkasta kylkeään. Varovasti uitin taimenen rantaveteen ja totesin kalan olevan ihan nätin kokoinen. Mittaus, punnitus ja kuva taimenesta. 65 cm, 3.100g paino ja evätön istukas. Päätin ottaa taimenen ruokakalaksi. Yhden tai kaksi kalaa korkeintaan otan mahdollisuuksien mukaan kaudessa ruokakalaksi muut vapautan takaisin jokeen.

Jatkoin heittämistä vesisateen saapuessa kaverikseni. Kirjolohi alkoi syömään perhoani ja kolmannen kalan vapautuksen jälkeen päätin lähteä kotiin. En viitsinyt kiusata itseäni kylmyydessä enempää. Tyytyväisenä aamun kolmituntiseen kalastussessioon laitoin perhovapani kasaan ja otin taimenen kaveriksi kotimatkalle.

Nyt pari perhon tekoa viikonloppua varten. Huomenna työpäivä mutta lauantaiksi aurinko kysyi minua kaverikseen jälleen joelle. Mitäpä vanha ukko muuta tekisi kuin perhokalastaisi😊

Päivä perhokalassa

Eilen ilalla olin tosi väsynyt viikon töistä ja en jaksanut katsoa perhovehkeitä kuntoon lauantain kalareissulle. Kalastuspaikkakin oli auki sillä Kokemäenjoessa vettä virtasi reilunlaisesti. Päätin katsoa virtaukset uudelleen lauantai aamuna ja tehdä loppullisen päätöksen silloin kalastuspaikan suhteen.

Nukkumaan käydessä laitoin herätyksen kello viideksi aamulla. Kuinkas sattuikaan, että heräsin klo 4 aamulla ja katsoin Kokemäenjoen virtaukset Arantilankosken nettikamerasta. Vettä virtasi reilunlaisesti ja väliuoma saaren ja mantereen välissä oli täynnä vettä. Siinä hetken miettien mitä oikein tekisi? Jatkaisinko nukkumista vai lähtisinkö  Läpväärtin joelle ajamaan 150 kilometrin päähän.  Kalastuspäivä vei voiton nukkumisesta saaden minuun liikettä. Eväät, vaatteet, perhokalastusvälineet kuntoon ja Kia nielemään kilometrejä kohti Lapväärttiä.

Kaksituntia ajoa ja olin sopivasti kello seitsemän Abc:llä Lapväärtissä. Vesssa käynti, aamukahvit ja päivälupa joelle oli toimenpiteet liikenneasemalla. Sitten kohti jokea ja valitsin tutun Pekkisen kalastuskohteeksi sille päivälle. Pekkinen on siitä mielenkiintoinen kohde kalastaa, että voi kalastaa molemmat rannat helposti sillä sillasta pääsee yli kävellen vastarannalle.

Vavat esille, perhot siimaan ja heitolle. Aloitin kalastuksen kello kahdeksan sillä kalastusseuramme kevätreissu Lapväärtiin oli sovitettu tähän viikonloppuun ja tänään oli leikkimielinen kalastuskilpailu vuorossa johon päätin osallistua. Sain heitellä rauhassa noin tunnin verran mitään saamatta. Sitten pojat saapuivat myös heitolle Pekkiseen. Sitten meitä olikin jo seitsemän perhokalastajaa ringissä heittämässä. Rinki kiersi hyvin ja juttu kulki rannalla kavereiden kanssa heittovuoroa odottaessa.

Tyhjää heitimme vuorotellen. Joki oli hiljaa puhumatta mitään meille. Pojat kyllästyivät joen hiljaisuuteen joskus yhden aikaa iltapäivällä lähtien muille apajille joella. Itse päätin jatkaa heittämistä Pekkisessä. Sitä ennen päätin syödä hiukan evästä ja antaa poolin hiukan rauhoittua heittämisen jäljiltä. Syötyäni ja kahvit juotuani aloin miettimään seuraava perhoa mitä tarjota joen taimenille. Päädyin valkoiseen ja kirkasrunkoiseen perhoon sillä valkoinen perho on yllättänyt ennenkin.

Eväät kylmälaukkuun, vapa käteen ja heitolle. Aloitin virran yläosasta heittämisen vetäen siimaa kelalta ulos lisäten heittopituutta asteittain. Saadessani siiman lähelle maksimi heittopituutta latasin heiton kohti joen keskikohtaa. Siiman laskeutuessa annoin sen hiukan uida vapaasti ja aloin strippaamaan siimaa rauhallisesti ylös. Yksi kova nykäisy ja tajusin kalan olevan perhossani kiiinni. Uitin kalan alaspäin saadakseni sen rantaan ilman haavia. Rantavedessä näin kalan ensikerran ja totesin kirkkaan nousutaimenen olevan siiman päässä. Ei muuta kuin taimen rantaveteen pakollista kuvausta varten ja sitten rasvaevällinen luonnon taimen takaisin jokeen  jatkamaan nousuaan  kohti joen latvavesiä kutuhommiin.

Päivä osaltani muuttui täydelliseksi taimen muodossa.  Yksi oikea perho vai onnen kantamoinen. Ehkä vähän molempia. Mutta sain kirkkaan nousutaimen iskemään perhooni. Kärsivällisyyteni palkittiin. Paljon heittoja ja paljon toivoa oli päiväni teema.  Nyt väsyneenä mutta onnellisena päätän blogini kirjoittamisen. Aikainen ylösnousu, päiväjoella ja 300 km autolla ajoa saa vanhankin miehen väsymään. Hyvää yötä, löysiä hermoja ja kireitä siimoja jokaiselle lukijalle. 

Loma loppu

Niihän siinä kävi, että talviloma tuli ja meni. Väsyneenä mutta onnellisena kirjoitan blogiani muistellen lomapäiviäni. Muistot ja kokemukset jotka loma soi, antaa voimaa jaksamiseen arjen kiireeseen.

Kalastuspäiviä kertyi viisipäivää lomani aikana. Olosuhteet eivät olleet parhaat veden virtauksien vuoksi ja siksi en kalastanut enempää lomani aikana. Mutta päivät, jotka vietin joella perhokalastaen olivat hienoja vaikka saalis ei kovin suuri ollut. Yksi kirkas meritaimen Läpväärtistä kruunasi loman hienoimmat hetket ja tietysti auringon sävyttämät päivät olivat myös hienoja. Naama sai kyllä uuden värin pintaan pimeän talven jälkeen.

Tänään kävimme kaverini Tonin kanssa vielä perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Messuilla ei niin mitään järisyttävää uutta ollut mutta oli hienoa nähdä tuttuja joita ei näe talvisin. 

Mikä oli positiivista niin Guidelinen uudet kahluuhousut ja kahluukengät joita hypistelin innoissani. Ensinäkemältä uskon Guidelinen tehneen suuren harppauksen malliston kehityksessä. Ja olihan Guidelinen osastolla esittelijänä kalakaverini Mäkysen Sami.

 Haikanvapa oli mielenkiintoinen tuttavuus vapoineen ja siimoineen. Kätteen jäi heidän osastolta yksi Nextcastin siima jota innolla odotan pääseväni testaamaan. Oli kiva ostaa siima, kun kokeneet kalastajat Lasse ja Kimmo Lohijoki Oy:stä olivat opastamassa siimavalinnassa. Aina kannattaa kuunnella kokeneita perhomiehiä ja heidän vinkkejään.

Kävimme myös moikkaamassa kahvikupin ääressä Kalatarinoita teamin poikia. Petterin ja Jarin kanssa on aina mukava jutustella. Myös Pilve Flyfishingin Sami oli hieno tavata livenä. 

Tässä istun laiskanlinnassani ja haaveilen seuraavista kalastusreissuista. Pääsiosin reissut ovat viikonlopun aikana tapahtuvia päiväreissuja Nakkilan koskille ja taimen kiilto silmissä sinne mennään. Ehkä teen myös vielä yhden päivän reissun myös Lapväärtin joelle toukokuun alkupuolella. Neiden odottaa kesäkuun 12 päivä ja lohi mielessä lähdetään Norjaan. Mutta uusi perhokalastus kausi on polkaistu käyntiin ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti syksyn pimeyttä. Pimeyttä, joka tuntuu niin kaukaiselta mutta tulee odottamattoman nopeasti. Se o moro. Rentoja hermoja ja kiireitä siimoja.

Toive toteutui

Kaksi kaunista ja aurinkoista päivää tuli vietettyä Lapväärtin joella perhokalastaen. Torstai aamuna lähdin kotoa klo 4.00 kohti Lapväärttiä ja olin paikallisen Abc:n pihassa vähän ennen kello kuutta. Aamukahvit pullan kera ja kahden päivän luvat joelle oli ostokseni liikenneasemalta.

Kello 6.30 olin jokirannassa valmiina aloittamaan päivän perhokalastuksen. Ilma hiukan pakkasen puolella mutta aurinko loi säteitään jo joen pintaa lämmittääkseen keväisen luonnon ja viluisen perhokalastajan. Veden virtaama oli sellainen kuin sen ajattelin olevan virtaustietojen perusteella. Eli juuri kalastettavissa mutta ei mikään optimaalinen virtaus.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja perhoa veteen. Heittoa heiton perään perhoa vaihdellen aamupäivä meni mukavasti samalla toivoen taimenen iskevän perhooni mutta taimenta ei vain osunut kohdalleni. Perhokalastajat saivat muutaman kalan ylös ja viehekalastajat taisivat saada saman verran kaloja joesta myös paikasta jossa kalastin.

Itse kalastin tyhjää koko päivän iltaan saakka mutta sitkeästi heitin ja toivoin onneni kääntyvän. Mutta toivo ei tuonut taimenta minulle torstai päivän aikana. Päivälle tuli pituutta 13 tuntia ja sen ajan käytin todella tehokkaasti kalastaen.

Väsynyt perhokalastaja siirtyi kaupan kautta B&B Lapväärttiin yöpuulle. Suihkussa käynti ja päivän pääaterian nautittua olin valmis nukkumaan ladatakseni itseni uuteen kalastuspäivään. Laitoin kellon herättämään klo 5.30 aamulla. Nukuin yöni hiukan levottomasti johtuen varmaan edellisen päivän pitkästä kalastusrupeamasta.

Perjantai aamu kutsui uuteen toivoon kellon soidessa. Aamupalaa nauttiessa mietin päivän taktiikkaa joelle ja päätin kaivaa uudet perhorasiat esiin unohtaen eiliset perhot joita heitin päivän aikana. Taktiikkani pisti perhojen värimaailman uusiksi.

Tavaroiden pakkaus autoon ja majapaikan tarkastus ettei mitään tavaroitani jäisi sinne. Sivulauseena voin lämpimästi suositella B&B Lapväärttiä majapaikaksi matkatessasi Lapväärttiin. Kaikki kunnossa tarkastuksen jälkeen ja sitten kohti jokea, joka sijaitsee alta kilometrin päässä  majapaikasta.

Pientä pakkasta jälleen ilmassa saapuessani jokirantaan. Parkkipaikalla pari kaveriani nukkuu vielä autoissaan tietämättä mitään aamun kauneudesta. Muutama viehekalastaja on jo uistimiaan uittamassa joessa. Tästä johtuen päätän aloittaa päiväni joen vastarannalta jossa ei ole ketään kalastamassa.

Aloitan heittämisen rauhallisesti samalla reenaten vaseman puolen heittoa, joka on heikompi puoleni heitettäessä. Heittoa heiton perään ja joki huokuu tyhjyyttään minulle. Samaan aikaan uistinmies vastarannalla käytää pari taimenta haavissa pienessä ajassa. Jatkan kalastustani ja poolille tulee pari kaveria lisää. Luovutan poolin heille ja palaan vastarannalle josta uistin miehet ovat lähteneet ja kaverini ovat myös heränneet autoistaan.

Uskoa, toivoa en vielä ole menettänyt päivän kalastussessioon ja uutta perhoa siiman päähän. Heittelemme kaverini kanssa auringon lämmittäessä meitä aamun kylmyyden jälkeen. Perhon vaihto jälleen ja heittämään. Jotenkin sisällä tunnen, että nyt tapahtuu jotain. Päästyäni loppuliukuun anna perhoni uida hitaasti joen keskikohtaan ja pam. Taimen kiinni hypäten ilmaan. Huomaan heti kalan olevan pienen kokoinen alkaen samalla kelaamaan siimaa sisään ja samassa taimen irtoaa koukusta. Pieni pettymys valtaa mieleni mutta samassa ilo valtaa ajatukseni. Sain sentään pidellä taimenta ja vielä kirkasta. Pettymyksestä uuteen nousuun ja uuteen laskuun samalla perholla. Lähestyn samaa kohtaa jossa edellinen taimen iski ja samassa pam! Tunnen heti, että nyt on reilusti isompi kala kyseessä. Kelaan siimaa sisään samalla ohjaten kalaa pois kivien läheltä. Pidän tiukan otteen kalaan sillä koukku on väkäsetöntä mallia johtuen joen kalastussäännöistä. Kelaan siimaa sisää ja kala näyttäytyy ensi kerran  ja sen on kirkas taimen. Hetken väsyttelyn jälkeen kaverini saa haavittua taimenen. Koukku irti, mittaus ja kuvaus. Nätti 64 cm kirkas meritaimen pääsee takaisin valtakuntaansa ahdin seuraksi.

16 tuntia heitin tyhjää kunnes toiveeni toteutui. Kotoa lähtiessäni sanoin vaimolleni toivovani yhtä kirkasta taimenta kalastusreissultani. Se toive toteutui ja olen tyytyväinen reissuuni. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja toivoa lisää onnistumisia tulevilta kalaatusreissuiltani. Ollaan kuulolla ja nautitaan perhokalastuksesta.

Hienous ja vaikeus

Loma päällä ja aurinko paistaa. Mitä muuta sitä silloin tekee kuin perhokalastaa. Lauantai ja sunnuntai tuli vietettyä Nakkilan Koskilla nautiskellen hienosta keväisestä säästä perhoa heitellen ja saaliitta.

Ilman puoleen olosuhteet olivat hienot molempina päivinä pois lukien tuuli, joka haittasi hiukan heittämistä. Joku kokeneempi perhokalastaja sanoi joskus, että tuuli on korvien välissä perhokalastaessa. Eli kelissä kuin kelissä voi heittää perhoa.

Veden korkeus oli myös hyvä mutta tulvajuoksutusten jälkeen Loimijoen savi oli värjännyt jokiveden ruskeaksi. Eli vesi ei ollut mitään kaunista katseltavaa. Aivan kuin olisi maitokahvissa kahlannut.

Mutta kaksi päivää joella tuli oltua saaden kovimman kalastuskiiman taltutettua. Samalla sai myös testailtua siimoja ja sai heiton kohdalleen talven jäljiltä. Joka heitolla sitä tietysti toivoi taimen iskevän perhoon mutta noissa olosuhteissa mahdollisuus on aika pieni johtuen veden kuraisuudesta.

Kevät kalastus Nakkilan Koskilla on hienoa ja vaikeaa samaan aikaan. Hienoa päästä talven jäljiltä jälleen perhokalastamaan ja vaikeaa johtuen olosuhteista joella. Kokemäenjoki on iso joki voimakkaine virtauksineen keväällä ja veden väri tulvien jälkeen usein ruskeaa kahvimaitoa. Siinä pitää osua kaikki tähdet kohdilleen saadakseen taimenen iskemään perhoon.

Mutta aurinko paistaa ja sivujokien virtaukset pienenevät päivältä ja Kokemäenjoen vesi kirkastuu. Samalla joen virtausmäärät pienenevät ja veden lämpötila nousee. Olosuhteet paranevat päiväpäivältä ja toivo kirkaasta kevät taimenesta perhokalastajan silmillä katsottuna voimistuu.

Nyt tehdään kotihommia muutama päivä ja torstaina suunnataan Kia kohti Läpväärttiä ja käydään katsomassa antaako Läpväärtin joen ahti saalista. Pari päivää Lapväärtissä kalastaen ja loma lopetetaan perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Katsotaan mitä kerrotavaa Lapväärttin reissu tuo tullessaan ja onko mitään mainitsemisen arvoista messureissulta Tampereelta. Ollaan kuulolla ja nautitaan hienosta kevät säästä.