Loma on mennyt lupsakasti niin kuin savolaiset tuppaa sanoa. Kalastustunteja on riittävästi takana kotijoella ja suurin osa ajasta on ollut tyhjän pyytämistä mitä nyt kirjolohia on käynnyt rannalla kääntymässä. Nekin niin pieniä, että ei edes ruokalaksi ole viitsinyt ottaa. Muutenkaan en pidä kirjolohta minään kalana joessa, koska se on täysin vieraslaji. Minä olen tätä mieltä ja joku muu on toista mieltä.
Kyllä viimeiset kaksi viikkoa on syönyt miestä. Joki on huutanut tyhjyytään oli sitten yö taikka päivä. Silti uskollisesti olen käynyt Nakkilan koskilla perhoa viskomassa joka toinen päivä lomallani.
Tänään oli lipa vinossa miehellä erään haaverin takia, joka ei liity mitenkään perhokalastukseen. Sanoin vaimolleni, että lähden joelle mieltä puhdistamaan ja olen aamuun saakka. Niin paljon otti päähän itseäni eräs moka mikä sattui minulle tänään.
Niin mies murheen murtama hyppäsi Kiian rattiin ja otti suunnan kohti Nakkilan koskia kauniissa kesä illassa. Perille päästyäni joki rantaan oli spingfluga miehet miehittäneet hottipaikan tyystin. Ei se minua harmittanut, sillä tiesin niiden lähtevän kuitenkin ajoissa kotiin. Niinpä aloitin kalastuksen suosiolla hiukan alempaa virrassa.
Ensinmäiselle laskulle valitsin interirungon, sekä kaksosnelosen tipin ja totesin miltei heti yhdistelmän olevan liian kevyt virtaan nähden. Silti heitin viitisen heittoa sillä siimalla. Ei muuta kuin toinen vapa kasaan ja siihen interi/3/5 runko johon laitoin 4/6 tipin jatkeeksi. Ja uutta heittoa tekemään. Sain siimat suoriksi ja toista heittoani laskin rauhallisesti ja vapa niiasi nätisti. Tiesin heti paremman kalan olevan kyseessä. Komea hyppy ilmaan ja kala ilmoitti olevansa valmis taistoon kanssani. Pienen taistelun jälkeeen kala oli haavissa haavimiehen hyvällä avustuksella. Evätön kirkas taimen siinä haukkoi happea ennen viimeistä tuomiotaan. Pikaisesti taimenelta henki pois, kuvaus, mittaus ja punnitus. 70 senttinen ja neljä kiloinen taimen oli valmiina juhannuksen ruokapöytään.
Kyllä siinä murheet katosivat taimenta viedessä roikkumaan. Laskun verran vielä perhoa uittelin joessa ja sitten lähdin kotia kohti taimenen kanssa. Ahti tiesi synkän mieleni ja tarjosi lohdutusta taimenen avulla. Oikeaan aikaan ja oikeaan hetkeen osuin joelle. Saas nähdä milloin on seuraava oikea hetki ja aika joella? Sitä ei tiedä kuin joen Ahti. Ja Ahtihan on Nakkilassa niukka puheinen, eikä ilmoita tulevia ennakkoon kalamiehille.
Hyvää juhannusta jokaiselle keskikesän juhlijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti