Translate

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Rikkinäinen perhokalastaja


Kuvan otosta taitaa olla aikaa noin 59 vuotta. Meikä mandoliini siinä katse tulevaisuuteen suunnattuna ja elämä edessä valmiina elettäväksi. Kuvan otto hetkellä kaikki näytti hyvältä elämässä.

Mutta eipä ole Sarellin pojjaan elämä mennyt piirustusten mukaan. Piirustusta on joutunut kumittamaan monesti ja jossain vaihessa se meinattiin pyyhkiä vallan pois. Kuolema on kolkutellut useamman kerran meikeläisen ovea.

Murrosikä oli minun elämäni kulun suuri kulmakivi. Silloin tehtiin elämäni piirustukseen suurimmat kumitukset ja uudelleen piirtämiset. Moni asia muuttui ja jäi elämästäni pois. Urheilu loppui ja kiinnostus koulun käyntiin tuli tiensä päähän. Olin aivan hukassa elämäni kanssa ja siihen aikaan ei osattu tarttua nuorien elämään oikealla tavalla. Ainut mitä koulukuraattori kysyi minulta: Mitäs tehdään Sarellille, tervataanko munat vai onko jotain muuta ehdotusta?

Aloin pakenemaan sisäistä kuohuntaani ja tuskaani alkoholiin. Vauhti kiihtyi viinan kanssa ja olin jo 24- vuotiaana ensin kerran hoidossa päihteiden vuoksi.  En lopettanut ryyppäämistäni siihen. Meni vielä vuosia ennen kuin korkki mapsahti kiinni. Sitä ennen piti käydä katsomassa pohja elämässä.

Olen kelannut elämäni eri vaiheita ja jäljestä ymmärtänyt kuinka rikki olin ollut. Heikko itsetunto ja hylätyksi tulemisen pelkko olivat riippakivet elämässäni aina 35- vuotiaaksi saakka. Kaksi asiaa saivat minut voimaan pahoin ja pakenin elämääni tietämättä mistä kaikki johtui.

Ensin jäi viina pois elämästäni ja sitten sai alkaa työstämään riippakiviä elämästäni pois. Enkä vieläkään ole täydellinen ihminen mutta läheiseni sietävät minua ja tulen itseni kanssa toimeen. Jos näin saisi elää loppu elämänsä niin olisin kiitollinen. Rikkinäinen perhokalastaja tulen olemaan aina mutta onneksi saan olla edes sellainen. Nauttia perhokalastuksesta ja elämän pienet ilot vievät elämääni eteenpäin. Mitä tässä voi enenpää toivoa elämältään, kun kerran sen meinasi menettää. Saan elää hyvää rikasta elämää iloineen ja suruineen. 
Iloitaan jokirannassa, kun taas nähdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti