Kylmää kyytiä

Talviloma alkoi ja ilmat ovat sen mukaiset eli talviset. Olin tarkoituksella venyttänyt lomaani viikolle 17, jotta voisin aloittaa perhokalastuskauteni keväisissä merkeissä mutta toisin kävi. Takatalvi yllätti jälleen perhokalastajat.

Lauantaiaamuna katselin lumista maisemaa mieli apeana, koska olin ajatellut lähteä perhokalastamaan. Ilman lämpötila aamulla herätessäni oli - 5 astetta. Kaiken kruunasi se, että olin ehtinyt vaihtamaan kesärenkaat autooni. Joten kotipäivä lauantaista tuli. Säätiedotuksia lukiessa päivä miltein meni sarvi otsassa. 

Sunnuntai aamuna katselin säätiedotusta ja mietin lähtöäni joelle. Ilman pitäisi mennä plussan puolelle puolilta päiviltä ja vaimoni rohkaisemana päätin lähteä reissun päälle. Tiet olivat kelikameroiden mukaan lumettomatta ja kuivat niitä selatessani. Tavarat autoon ja suunta kohti paikkaan x. Siksi paikka x, koska joki mihin suuntasin on sellainen kohde jota ei toivota mainittavan sosiaalisessa mediassa, vaikka kaikki perhokalastajat sen tietävät.

Automatka meni hyvin kohteeseen ilman lämpötilan vaihdellessa plussan ja pienen pakkasen välillä. Perille päästyäni kävin ostamassa joelle kalastusluvan ja ajoin joelle, joka oli aika karun näköinen tulvien jäljiltä. Mutta nyt joki virtaisi rauhallisesti kohti päämääränsä merta.

Jokirannassa autostani noustessa minut otti vastaan kylmä pohjoisen puoleinen tuuli, joka puhalsi yläviistosta heittopaikkaani nähden. Silti kasasin vapani ja aloitin kalastamisen valitsemassani kohteessa. Sivuvastaseen tuuleen heittäminen perholla ei ole mitään herkkua hommaa, mutta joku kokenut perhokalastaja on sanonut, että tuuli on korvien välissä.

Vähän jännitti talven jäljiltä heittäminen, koska en ole mikään mestariheittäjä. Siimaa ulos kelalta ja heittopituutta lisäten aloitin kalastamisen. Pari uistin ukkoa tuli myös kalapaikalleni ja hetken päästä ukot vetivät kaksi komeaa taimenta rannalle. Uistin miehet ovat etulyöntiasemassa kylmällä vedellä perhokalastajiin nähden kalan saannin suhteen.

Jatkoin omaa kalastamista miettien siirtymistä vastarannalle, mutta Porin pojat ilmestyivät sinne neljän miehen voimin, niin päätin pysyä omalla puolellani. Heittäminen luonasi yllättävän hyvin sivuvastaseen tuuleen, kunhan malttoi rauhallisesti heittää tuuli rakoihin. Alkuun oli hyvä kalastaa mutta sitten alkoivat vaparenkaat jäättyä kylmässä pohjoistuulessa ja niitä piti putsata vähän väliä.

Aikani siinä heitellessä vapa nytkähti kivasti ja tajusin heti siellä taimen olevan siimani päässä. Ensin potkujen jälkeen huomasin, että mikään kauhea mörökölli ei ollut vastassani. Pienen väsyttelyn jälkeen uistin ukon haaviessa taimen haaviin oli koitos ohi. Talvikko taimen makasi haavissa kaikensa antaneena. Otin taimenasta kuvan ja vapautin sen saman tein jatkamaan vaellustaan joessa. Silmämääräisesti noin 60-65 cm oli kalan pituus. Taimen silti ja mukava aloitus kauden avaukseen.

Jatkoin kalastustani tuulen tuivertaessa sivuvastaseen vasten kasvojani. Hetken päästä vastarannalla Samilla vapa taipui nätisti taimen hyppiessä ilmaan. Sami väsytteli kirkaan komean taimen haaviin rauhallisin ottein. Miltei heti perään Koskisella vastarannalla myös vapa kumarsi taimen edessä ja pienen väsytyksen jälkeen Koskinen morjesti talvikkoa iloiten.  

Siinä oli päivä lyhykäisyydessään kerrottuna. Laitoin perhovehkeet pakettiin ja lähdin ajelemaan kohti Sastamalaa paikkaan jota kodiksi kutsutaan. Kiva iltapäivä joella vaikka olosuhteet olivat vähän haastavat kylmyyden ja tuulen vuoksi. Torstaina uudestaan paikkaan x Tommin kanssa kalastaen neljä vuorokautta putkeen. Sää ennusteet lupaavat vähän lämpimämpää onneksi loppuviikkoa kohden. Sunnuntaina ollaan viisampia reissun suhteen miten se meni ja mitä siitä on kerrottavaa.

Kaikki on ready

   Kuva: Copilot

Lumet sulaa, joet tulvii ja minä odotan h-hetkeä mieli malttamattomana. Minun h-hetkeni on se, että tulvien hiukan hellittäessä pääsen joelle perhokalastamaan. Kotijokeni Kokemäenjoki on iso joki ja joen virtaukset ovat 500 kuution luokkaa tällä hetkellä. Lisäksi pienet sivujoet laskevat tulvien mukana savea isoon jokeen värjäten sen veden ruskeaksi.

No , mitäpä sitä turhaan hermoilemaan asian tiimoilta. Luonto toimii tahtomansa mukaan ja meidän on elettävä luonnon mukaan tässä asiassa. Joki virtaa niin kuin tahtoo meidän tahtoa kuuntelematta.

Mutta ei mitään hätää. Olen valmistaunut kauden aloitukseen ja olen valmiina kuin koira oven takana odottamassa aamupissalle pääsyä. Silloin, kun  joen kamera näyttää veden virtauksen laskeneen,  niin minä lähden kalastamaan.

Kokemäenjoki on koko kauden haasteellinen kalastaa johtuen joen suurista virtausvaihteluista. Joen voimalaitokset säätelevät virtaamaa sähkön kulutuksen, sekä hinnan mukaan. 

Mutta mitä sitä valittamaan,  niillä mennään miten joki virtaa.

Perhot alkavat olla valmiina rasioissa joita sidoin n. 200 kappaletta eli uusilla putkiperhoilla pääsee kauden aloittamaan. On isoa, painotettua, pientä ja kevyttä putkiperhoa eri tilanteisiin ja hetkiin. Värimaailma on kirkaita värejä eri muodoissaan ja mustia perhoja tein tähän vuoteen eri variaationa enemmin kuin menneinä vuosina. Jotenkin uskon tämän vuoden olevan mustien perhojen vuosi omalla kohdallani.

Mitä sitä tässä enempää jaarittelemaan. Pakkaan repun sängyn viereen valmiiksi ja toivon, että vaimo ei siihen kompastu öisellä wc reissullaan. Muuten ottaisin repun viereeni sänkyyn mutta vaimo ei hyväksy kolmen kimppaa. 

Kireitä kauden aloitukseen 

Viimeiseen päivään...

Perjantaina jouduin lähtemään joelta pois veden nousun vuoksi. Rantaviiva alkoi käydä pieneksi ja virtaus oli kova. Joten luovutin perhon heittämisen suosiolla.

Sen verran jäi hampaan koloon, että päätin eilen illalla sunnuntai aamuna vielä käydä heittämässä setin ennen kuin arki ja työt kutsuvat maanantai aamuna.

Aamulla heräsin ajoissa ja Kia vei minut nöyrästi Nakkilaan Kistulle. Puoli seitsemän aikaan aloitin kalastuksen pimeän vielä halatessa jokimaiseman. Valoisuus valtasi Kistun ensimmäisen laskun jälkeen. Vesi oli edelleen korkealla mutta virtasi melko rauhallisesti.

Heittelin heittoja heiton perään ja perhot vaihtuivat siiman päässä joka laskun jälkeen. Mitään ei tapahtunut yrityksestäni huolimatta. Vesi jatkoi hitaasti mutta varmasti nousuaan heti aamutuntien aikana ja lenkkikivi alkoi häviämään veden alle. Eli vesi alkoi olla melko korkealla. Paikotellen juoduin jo kahlaamaan vyötäröäni myöten. Ei ahventa, kirjolohta, toutainta tai jalokalaa käynyt perhonia katsomassa.

Vähen ennen puolta kymmentä vaihdoin pienen keltamustan perhon siimaani ja laskulle lähtiessäni minulla ei ollut kovin suurta luottoa valitsemaani perhoon. Keltamustat perhot eivät ole olleet mitään suuria suosikkeani. Mutta valintani olin tehnyt vastoin mieltymyksiäni ihan mutu tuntumalla.

Aloitin heittämisen lenkkikiven takaa niin kaukana rannasta kuin kahlurini antoivat myöten. Heittoja, trippausta vuoron perään ja joki kumisi tyhjyytään. Lenkkikiven kiersin rannan puolelta ja pääsin loppuliukuun käsiksi. Muutama heitto tyhjää ja sitten vapa niiasi syvään iskun olessa todella kova. Siitä alkoi taistelu siiman päässä olevan kanssa.

En ollut ihan varma kuka taistelupari oli mutta tunsin sen olevan iso. Ensinmäinen huoli oli, että en voi kalaa laskea alemmaksi, koska karin isot kivet odottivat siellä syödäkseni siiman kalan puikkelehtiessa niiden välistä. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää pidellessäni väkisin kalan poissa isoista kivistä. Taisteluparini laittoi hanttiin kunnolla ja minä vastasin takaisin samalla mitalla siiman toisessa päässä.

Pikku hiljaa aloin olemaan vahvempi osapuoli taistelussa ja kala kävi ensi kerran näköetäisyydellä. Ison kokoinen taimenhan sieltä vilkutti pyrstöllään minulle ilmoittaen, että homma ei ole vielä ohi ja otti spurtin häviten takaisin joen syvyyksiin. Minä siinä samalla arvoin miten yritän taimenen saada rannalle ja päädyin pärjätä ilman haavia kävi miten kävi. Aloin samaa taimenen jälleen rannan tuntumaan ja päätin vetää sen nyt rannalle. Taimen tuli taistellen rantaheinikkoon josta nappasin sitä pyrstöstä kiinni vieden sen mukani matalaan rantaveteen.

Komea koli taimenhan siinä köllötti katsellen taistelun voittajaa eli minua. Nyt piti toimia nopeasti, että saan kalan vapautettua takaisin jokeen. Mittaus, punnitus ja kala takaisin jokeen. Videopätkän otin taimenesta ennen vapautusta. Mitat oli 80 cm ja paino 6.5 kg. Todella tuhti syystaimen se oli.

Kyllä tuntui hyvältä. Seitsemän päivää olin heittänyt Kistulla saaden toutaimia, kirjolohia ja ahvenia. Meinasi usko loppua jo kalapaikkaan, mutta muutakaan ei ollut oikein tarjolla lomani aikana veden korkeuden vuoksi jossa olisi voinut nauttia perhokalastuksesta. Joskus sen palkinnon saa ollessa sitkeä. Paljon heittoja ja paljon toivoa on salaisuuteni. Jotain teen ehkä oikein, mutta en ole mikään superguru perhokalastuksen suhteen. Vasta neljäs täysikausi alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon on vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi. Siinä se perhokalastuksen hienous piilee.

Ei muutaku kireitä niille, jotka vielä kautta jatkavat. Kauden loppettaneille toivotan hyvää syksyn jatkoa. Kyllä se uusi kausi sieltä taas tulee.

Reppu pakattu pitkästä aikaa

Haasteellinen lämmin kesä painuu kovaa vauhtia syksyyn. Syyskesä toi rankkasateet ja sen myötä on Kokemäenjoki tulvinut. Eikä sääkartat lupaa helpotusta tulevalla viikolla. Kahden päivä sademäärä lupaa reilua 50 mm vettä taivaalta. Sade valuu suoraan jokeen, koska maa on edelleen märkä edellisistä sateista.

Mutta me ei Tommin kanssa olla vielä heitetty kirvestä kaivoon, vaan maanantai aamuna suunnistetaan heittolaiturille taimen jahtiin. Saas nähdä miten äijien käy? Virtaus on aika hyvä heitolaiturin kohdalla Arantilan yläniskalla ja vettä riittää syvyyden puolesta hyvin. Olosuhteet ovat hyvät mutta onko miehistä taimenen saajaksi? Huomen iltana olemme viisaampia asian suhteen.

Pakko tunnustaa, että kesän tyhjän pyytäminen on meikäläisen paloon hiukan vaikuttanut. Mutta ehkä se on hyväksi. Ei ole enää sellaista väkisin runnomisen makua suussa kalojen suhteen. Mennään rennolla asenteella ja nautitaan päivästä heittolaiturilla.

Lauantai 16.9 menen myös heittolaiturille. Silloin siellä on Lohijoki Oy:n perhokalastuspäivä. Paikalla on perhokalastuksen nimimiehiä joilta odotan saavani hyviä vinkkejä perhon heittoon kaksikätisellä. Kirsikkana kakussa on, että pääsee heittämään veneestä perhoa Arantilan koskien hottipaikoille. Odotan eniten päivästä sitä, että lähden kotiin illalla hiukan parempana perhon heittäjänä.

17.9 sunnuntaina lähden Kymijoelle ensikertaa. Minua on aina kiehtonut Ruhavuolle siellä. Neljän päivän opintomatkan  aattelin sinne tehdä. Saalis odotukset ovat minimaaliset mutta tähtien ollessa kohdalla voi hyvinkin päästä väsyttelemään lohta. Kaikkein tärkeintä on päästä kalastamaan ja nauttimaan syksyisestä luonnosta satoi tai paistoi.

Loppukausi onkin sitten sääjumalan käsissä. Pääsenkö vielä Nakkilan koskille kalastamaan hyvissä olosuhteissa. Toivottavasti vesi laskisi siedettäviin korkeuksiin ja saisi nauttia lokakuisesta perhokalastuksesta täysin rinnoin.

Mutta huomista odotan kuin kuuta nousevaa. Tommin kanssa on aina kiva kalastaa. Hän ei turhia hötkyille, vaan osaa nauttia perhokalastuksen hienouksista tuli kalaa tai sitten ei. Hymy huulilla on miehellä aamusta iltaan. 

Ei muuta kuin heikun, keikun ja nauttikaa syksyistä kalaretkistänne ja hienosta Suomen luonnosta.

Uuteen nousuun

Vuodet ei ole veljiä keskenään. Haasteellinen perhokausi on kääntynyt jo loppua kohti ja tähtihetket on ollut minulla vähissä. Viisi taimenta plakkarissa ja yhtä lohta sain uittaa hetken. Siinä minun kautteni tähän mennessä. Mutta hienoja hetkiä olen saanut viettää perhovapani kanssa kesäisissä öissä ja aamuissa.

Kotijokeni vesi on ollut liian lämmintä pitkään. Juhannusviikolla veden lämpö hyppäsi 20 asteen tienoille ja siellä se miltein on pysynyt. Taimen ja lohi on ollut sen myötä hyvin passiivisia joella. 

Mutta viikko töitä ja sitten alkaa kolmen viikon loma, jonka käytän pääsääntöisesti perhokalastaen Nakkilan koskilla. Mielessä on käynyt myös Kymijoki. En ole koskaan kalastanut Ruhavuolteella ja siksi tekisi mieli käydä viettämässä muutama päivä siellä.

Mitä olen oppinut neljän perhokalastus kautteni aikana on nöyryys. Kaloja ei oteta, ne saadaan. Vuodet ovat erinlaisia. Säätilat vaihtelevat, virtaukset joessa muuttuvat ja veden lämpö on ollut myös vaihteleva kesien kesken. Nämä kaikki vaikuttavat kalojen liikkumiseen ja aktiivisuuteen. 

Kautta vielä jäljellä ja toivo elää perhomiehen sielussa. En odota mitään hirmusaaliita mutta jos pari nättiä taimenta edes saisi. Päivä joella lomalla on laatuaikaa itselleni sain siten kalaa tai en. Luonto, hiljaisuus ja hyvät kaverit jokirannassa vetää minut sinne uudelleen ja uudelleen.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.

Pikapistolla joella

Pikkasen loton tekoa on perhokalastus kotijoella tällä hetkellä vielä. Vesien virtaukset vaihtelee melko paljon. Eilen illalla arvoin kalastuspaikkaa Nakkilan koskien ja Lapväärtinjoen kohdalla ja arpa osui Nakkilaan. Vehkeet kuntoon ja kello soittamaan kolmeksi aamulla. Yllätys, yllätys heräsin kello 2.45. Kumma juttu, että kalalle herää monesti ilman kellon soittoa mutta töihin ei juuri koskaan.

Kahvin keitto, eväiden teko, hampaiden pesu, vaatteet päälle ja Kia keula kohti Nakkilaan. Saavuin perille klo 5 ja suoraan joelle heittämään. Ilma lämpö +3 astetta ja suht kova tuuli vielä kylkiäiseksi. Vesi oli pudonnut yön aikana alas, vähän liiankin allas. Mutta kalaan tulin, niin silloin kalastetaan.

Aloitin heittämisen kosken yläosasta. Heittelin ja tutkin kosken niskaa, koska kohde on vielä vähän outo minulle. Mutta onneksi pojat ovat antaneet hyvät vinkit noviisille miten kohde kannattaa kalastaa. Taisi olla seitmäs heitto kalan ampuaessa perhoon. Voimakkaita potkuja siiman päässä, aloin vetämään siimaa sisään ja muutaman kelauksen jälkeen kala irtosi. Päätin siirtyä koskessa alemmaksi rauhoittaakseni kosken niskan.

Alempana tuuli kävi joen suuntaisesti alhaalta päin ja veden heikon virtauksen vuoksi kohde ei sytyttänyt minua ollenkaan. Kymmenkunta vaikeaa heittoa heitin tuulessa ja päätin siirtyä takaisin kosken yläosaan.

Heitin ainoastaan kahta perhoa, oranssia ja keltaista. Jotenkin usko ja luotto oli oranssin puolella joten sillä päätin jatkaa heittämistä. Heikko virtaus joessa teki perhon uittamisen vähän haasteelliseksi mutta jotenkin sain uitettua perhoa mieleni mukaisesti. Tuuli puhalsi selkääni ja hiukan vilu yritti tulla takini sisään. Olin laittanut liian vähän päälle keliin nähden. Heittoa heiton perään ja joki oli hiljaa tuulen temmeltäessä joen pinnalla. Kylmin käsin heitin jälleen ja perhon uidessa miedossa virrassa tunsin hyvän nykäisyn, kala ja kiinni jälleen. Ensipotkuista tunsin heti nykijän olevan voimissaan. Aloin kelaamaan siimaa sisään samalla pitäen tuntumaa kalaan. Mutta siiman päässä olija teki perinteiset ja lähti syöksymään minua kohti. Käsin kelan nupilla pyöri kuin onnenpyörä kelatessani vimmatusti siimaa sisään. Sain jälleen tuntuman takaisin kalaan ja arvasin kalan olevan taimen temppujen perusteella. Kala näköetäisyydellä ja taimenhan siellä näytti kirkasta kylkeään. Varovasti uitin taimenen rantaveteen ja totesin kalan olevan ihan nätin kokoinen. Mittaus, punnitus ja kuva taimenesta. 65 cm, 3.100g paino ja evätön istukas. Päätin ottaa taimenen ruokakalaksi. Yhden tai kaksi kalaa korkeintaan otan mahdollisuuksien mukaan kaudessa ruokakalaksi muut vapautan takaisin jokeen.

Jatkoin heittämistä vesisateen saapuessa kaverikseni. Kirjolohi alkoi syömään perhoani ja kolmannen kalan vapautuksen jälkeen päätin lähteä kotiin. En viitsinyt kiusata itseäni kylmyydessä enempää. Tyytyväisenä aamun kolmituntiseen kalastussessioon laitoin perhovapani kasaan ja otin taimenen kaveriksi kotimatkalle.

Nyt pari perhon tekoa viikonloppua varten. Huomenna työpäivä mutta lauantaiksi aurinko kysyi minua kaverikseen jälleen joelle. Mitäpä vanha ukko muuta tekisi kuin perhokalastaisi😊

Suut supussa

Kahtena päivänä viikonloppuna tuli tehtyä reissu Nakkilan koskille. Ensin lauantaina aamureissu Tonin kanssa Arantilan koskille klo 5 aloitettiin kalastus ja oltiin sovittu, että puolilta päiviltä lähdetään kotiin minun Turun reissuni vuoksi. 

Vesi oli suht korkealla jo mennessä ja päätimme kalastaa Arantilan ykköstä ja kakkosta niin kauan kuin vesitilanne antaa myöten. Toni meni kakkosniskalle ja minä jäin ykköstä heittämään. Oli kiva,  kun Toni oli neuvomassa Arantilan koskien niksejä sillä en ole paljoa kalastanut Arantilaa perholla. 

Tonin neuvoilla aloitin heittämään ykkösen niskaa toivon pilke silmissä kevät taimenesta. Ykkösen niska on aika haastava kalastettavaksi mutta hetken heittelyn jälkee pääsin jyvälle miten heittää ja uittaa perhoa niskalla. Veden väri ei ollut mikään kaunis perhon uidessa ruskeassa savivedessä. Aikamme heiteltyämme vaihdoimme paikkoja. Minä siirryin kakkosniskalle ja Toni tuli heittämään ykkösniskaa.

Jälleen Tonin ohjeiden mukaan kahlasin kakkosen niskalla melko syvälle, että kahluuhousut huusivat jo hälytysrajalla. Heittoja heittojen perään ja tyhjä perho palasi aina luokseni. Aikamme kalastettua vesi nousi sen verran, että päätimme keskittyä ykkösniskan pommitamiseen veden noustessa edelleen.

Kello kävi, vesi nousi ja ilma lämpeni lämpenemistään. Kalastimme ykkösellä sovittuun aikaan saakka ja läksimme onnellisina kotiin ilman saalista kotiin.

Sunnuntaina ei ollut intoa lähteä liikkeelle aamusta veden ollessa korkealla ja lähdin vasta vähän ennen puolta päivää kohti Nakkilaan valiten kohteeksi Kistun. Kistu virtaa korkealla vedelläkin rauhallisesti ja siellä saa kahlata perhokalastaessa. Lähdin liikkeelle siiman testaus mielessä. Testavana oli NextCastin Zone interhoover 525gr. 

Vesi oli edelleen kahvimaitoa ja virtaus oli nostanut veden lenkkikiven lenkkiin saakka. Eli veden korkeus oli hyvä kohteen valinnan suhteen. Heittoa heiton perään samalla tunnustellen heittosiiman ominaisuuksia. Mustavioletti perho ui hienosti miedossa virrassa auringon paahtaessa niskaani. Nivan loppuliuku ottaa perhon syleilyynsä ja yht'äkkiä vapa niiaa melko rajusti. Mitään ei ensi tapahdu aivan kuin perho olisi pohjassa mutta sitten alkaa liike siiman päässä. Kalaa potkaisee voimakkaasti ja lähtee syöksyyn kelan rullan pyöriessä syöttäessä siimaa ulos kalan tahdon mukaan. Parinkymmen metrin pyrähdys riittää siiman päässä olevalle kulkijalle. Potkut edelleen voimakkaita ja kelaan siimaa sisään. Voisiko se olla taimen? Kelaan ja kala siiman päässä taistelee edelleen voimakkaasti vastaan. Vihdoin saan kalan näköetäisyydelle ja toutain vilkuttaa pyrstöllään minulle samalla ilmoittaen, että minä olen voitolla taistelussa. Saan toutaimen rantaan mitta näyttää 70 cm, nopea kuvaus ja toutain vapauteen Kokkelin ruskeaan virtaan. Heittelin yhteensä neljä tuntia Kistulla ja totesin NextCastin siiman kelpo heitettäväksi.

Taimet olivat suu supussa viikonloppuna Nakkilassa tai olivat lähteneet Porin edustalle merelle kirkkaan veden  perään. Tälläinen viikonloppu oli minulla kalastusrintamalla. Ensiviikon loppuna uudelleen joelle ja onhan Helatorstai myös ylimääräinen kalastuspäivä tällä viikolla😊

Loma loppu

Niihän siinä kävi, että talviloma tuli ja meni. Väsyneenä mutta onnellisena kirjoitan blogiani muistellen lomapäiviäni. Muistot ja kokemukset jotka loma soi, antaa voimaa jaksamiseen arjen kiireeseen.

Kalastuspäiviä kertyi viisipäivää lomani aikana. Olosuhteet eivät olleet parhaat veden virtauksien vuoksi ja siksi en kalastanut enempää lomani aikana. Mutta päivät, jotka vietin joella perhokalastaen olivat hienoja vaikka saalis ei kovin suuri ollut. Yksi kirkas meritaimen Läpväärtistä kruunasi loman hienoimmat hetket ja tietysti auringon sävyttämät päivät olivat myös hienoja. Naama sai kyllä uuden värin pintaan pimeän talven jälkeen.

Tänään kävimme kaverini Tonin kanssa vielä perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Messuilla ei niin mitään järisyttävää uutta ollut mutta oli hienoa nähdä tuttuja joita ei näe talvisin. 

Mikä oli positiivista niin Guidelinen uudet kahluuhousut ja kahluukengät joita hypistelin innoissani. Ensinäkemältä uskon Guidelinen tehneen suuren harppauksen malliston kehityksessä. Ja olihan Guidelinen osastolla esittelijänä kalakaverini Mäkysen Sami.

 Haikanvapa oli mielenkiintoinen tuttavuus vapoineen ja siimoineen. Kätteen jäi heidän osastolta yksi Nextcastin siima jota innolla odotan pääseväni testaamaan. Oli kiva ostaa siima, kun kokeneet kalastajat Lasse ja Kimmo Lohijoki Oy:stä olivat opastamassa siimavalinnassa. Aina kannattaa kuunnella kokeneita perhomiehiä ja heidän vinkkejään.

Kävimme myös moikkaamassa kahvikupin ääressä Kalatarinoita teamin poikia. Petterin ja Jarin kanssa on aina mukava jutustella. Myös Pilve Flyfishingin Sami oli hieno tavata livenä. 

Tässä istun laiskanlinnassani ja haaveilen seuraavista kalastusreissuista. Pääsiosin reissut ovat viikonlopun aikana tapahtuvia päiväreissuja Nakkilan koskille ja taimen kiilto silmissä sinne mennään. Ehkä teen myös vielä yhden päivän reissun myös Lapväärtin joelle toukokuun alkupuolella. Neiden odottaa kesäkuun 12 päivä ja lohi mielessä lähdetään Norjaan. Mutta uusi perhokalastus kausi on polkaistu käyntiin ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti syksyn pimeyttä. Pimeyttä, joka tuntuu niin kaukaiselta mutta tulee odottamattoman nopeasti. Se o moro. Rentoja hermoja ja kiireitä siimoja.

Toive toteutui

Kaksi kaunista ja aurinkoista päivää tuli vietettyä Lapväärtin joella perhokalastaen. Torstai aamuna lähdin kotoa klo 4.00 kohti Lapväärttiä ja olin paikallisen Abc:n pihassa vähän ennen kello kuutta. Aamukahvit pullan kera ja kahden päivän luvat joelle oli ostokseni liikenneasemalta.

Kello 6.30 olin jokirannassa valmiina aloittamaan päivän perhokalastuksen. Ilma hiukan pakkasen puolella mutta aurinko loi säteitään jo joen pintaa lämmittääkseen keväisen luonnon ja viluisen perhokalastajan. Veden virtaama oli sellainen kuin sen ajattelin olevan virtaustietojen perusteella. Eli juuri kalastettavissa mutta ei mikään optimaalinen virtaus.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja perhoa veteen. Heittoa heiton perään perhoa vaihdellen aamupäivä meni mukavasti samalla toivoen taimenen iskevän perhooni mutta taimenta ei vain osunut kohdalleni. Perhokalastajat saivat muutaman kalan ylös ja viehekalastajat taisivat saada saman verran kaloja joesta myös paikasta jossa kalastin.

Itse kalastin tyhjää koko päivän iltaan saakka mutta sitkeästi heitin ja toivoin onneni kääntyvän. Mutta toivo ei tuonut taimenta minulle torstai päivän aikana. Päivälle tuli pituutta 13 tuntia ja sen ajan käytin todella tehokkaasti kalastaen.

Väsynyt perhokalastaja siirtyi kaupan kautta B&B Lapväärttiin yöpuulle. Suihkussa käynti ja päivän pääaterian nautittua olin valmis nukkumaan ladatakseni itseni uuteen kalastuspäivään. Laitoin kellon herättämään klo 5.30 aamulla. Nukuin yöni hiukan levottomasti johtuen varmaan edellisen päivän pitkästä kalastusrupeamasta.

Perjantai aamu kutsui uuteen toivoon kellon soidessa. Aamupalaa nauttiessa mietin päivän taktiikkaa joelle ja päätin kaivaa uudet perhorasiat esiin unohtaen eiliset perhot joita heitin päivän aikana. Taktiikkani pisti perhojen värimaailman uusiksi.

Tavaroiden pakkaus autoon ja majapaikan tarkastus ettei mitään tavaroitani jäisi sinne. Sivulauseena voin lämpimästi suositella B&B Lapväärttiä majapaikaksi matkatessasi Lapväärttiin. Kaikki kunnossa tarkastuksen jälkeen ja sitten kohti jokea, joka sijaitsee alta kilometrin päässä  majapaikasta.

Pientä pakkasta jälleen ilmassa saapuessani jokirantaan. Parkkipaikalla pari kaveriani nukkuu vielä autoissaan tietämättä mitään aamun kauneudesta. Muutama viehekalastaja on jo uistimiaan uittamassa joessa. Tästä johtuen päätän aloittaa päiväni joen vastarannalta jossa ei ole ketään kalastamassa.

Aloitan heittämisen rauhallisesti samalla reenaten vaseman puolen heittoa, joka on heikompi puoleni heitettäessä. Heittoa heiton perään ja joki huokuu tyhjyyttään minulle. Samaan aikaan uistinmies vastarannalla käytää pari taimenta haavissa pienessä ajassa. Jatkan kalastustani ja poolille tulee pari kaveria lisää. Luovutan poolin heille ja palaan vastarannalle josta uistin miehet ovat lähteneet ja kaverini ovat myös heränneet autoistaan.

Uskoa, toivoa en vielä ole menettänyt päivän kalastussessioon ja uutta perhoa siiman päähän. Heittelemme kaverini kanssa auringon lämmittäessä meitä aamun kylmyyden jälkeen. Perhon vaihto jälleen ja heittämään. Jotenkin sisällä tunnen, että nyt tapahtuu jotain. Päästyäni loppuliukuun anna perhoni uida hitaasti joen keskikohtaan ja pam. Taimen kiinni hypäten ilmaan. Huomaan heti kalan olevan pienen kokoinen alkaen samalla kelaamaan siimaa sisään ja samassa taimen irtoaa koukusta. Pieni pettymys valtaa mieleni mutta samassa ilo valtaa ajatukseni. Sain sentään pidellä taimenta ja vielä kirkasta. Pettymyksestä uuteen nousuun ja uuteen laskuun samalla perholla. Lähestyn samaa kohtaa jossa edellinen taimen iski ja samassa pam! Tunnen heti, että nyt on reilusti isompi kala kyseessä. Kelaan siimaa sisään samalla ohjaten kalaa pois kivien läheltä. Pidän tiukan otteen kalaan sillä koukku on väkäsetöntä mallia johtuen joen kalastussäännöistä. Kelaan siimaa sisää ja kala näyttäytyy ensi kerran  ja sen on kirkas taimen. Hetken väsyttelyn jälkeen kaverini saa haavittua taimenen. Koukku irti, mittaus ja kuvaus. Nätti 64 cm kirkas meritaimen pääsee takaisin valtakuntaansa ahdin seuraksi.

16 tuntia heitin tyhjää kunnes toiveeni toteutui. Kotoa lähtiessäni sanoin vaimolleni toivovani yhtä kirkasta taimenta kalastusreissultani. Se toive toteutui ja olen tyytyväinen reissuuni. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja toivoa lisää onnistumisia tulevilta kalaatusreissuiltani. Ollaan kuulolla ja nautitaan perhokalastuksesta.

Hienous ja vaikeus

Loma päällä ja aurinko paistaa. Mitä muuta sitä silloin tekee kuin perhokalastaa. Lauantai ja sunnuntai tuli vietettyä Nakkilan Koskilla nautiskellen hienosta keväisestä säästä perhoa heitellen ja saaliitta.

Ilman puoleen olosuhteet olivat hienot molempina päivinä pois lukien tuuli, joka haittasi hiukan heittämistä. Joku kokeneempi perhokalastaja sanoi joskus, että tuuli on korvien välissä perhokalastaessa. Eli kelissä kuin kelissä voi heittää perhoa.

Veden korkeus oli myös hyvä mutta tulvajuoksutusten jälkeen Loimijoen savi oli värjännyt jokiveden ruskeaksi. Eli vesi ei ollut mitään kaunista katseltavaa. Aivan kuin olisi maitokahvissa kahlannut.

Mutta kaksi päivää joella tuli oltua saaden kovimman kalastuskiiman taltutettua. Samalla sai myös testailtua siimoja ja sai heiton kohdalleen talven jäljiltä. Joka heitolla sitä tietysti toivoi taimen iskevän perhoon mutta noissa olosuhteissa mahdollisuus on aika pieni johtuen veden kuraisuudesta.

Kevät kalastus Nakkilan Koskilla on hienoa ja vaikeaa samaan aikaan. Hienoa päästä talven jäljiltä jälleen perhokalastamaan ja vaikeaa johtuen olosuhteista joella. Kokemäenjoki on iso joki voimakkaine virtauksineen keväällä ja veden väri tulvien jälkeen usein ruskeaa kahvimaitoa. Siinä pitää osua kaikki tähdet kohdilleen saadakseen taimenen iskemään perhoon.

Mutta aurinko paistaa ja sivujokien virtaukset pienenevät päivältä ja Kokemäenjoen vesi kirkastuu. Samalla joen virtausmäärät pienenevät ja veden lämpötila nousee. Olosuhteet paranevat päiväpäivältä ja toivo kirkaasta kevät taimenesta perhokalastajan silmillä katsottuna voimistuu.

Nyt tehdään kotihommia muutama päivä ja torstaina suunnataan Kia kohti Läpväärttiä ja käydään katsomassa antaako Läpväärtin joen ahti saalista. Pari päivää Lapväärtissä kalastaen ja loma lopetetaan perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Katsotaan mitä kerrotavaa Lapväärttin reissu tuo tullessaan ja onko mitään mainitsemisen arvoista messureissulta Tampereelta. Ollaan kuulolla ja nautitaan hienosta kevät säästä.

Valoa tunnelin päässä

Maanantai aamuna töihin lähtiessä pakkasta -19 astetta ja tänään kotiin töistä tullessa +11astetta lämmintä. Viikon alussa mieli maassa,  toivottomuus valtasi mielen perhokauden aloituksesta. Mutta nyt näyttää hyvältä. Loma lähestyy ja aurinko paistaa tuoden ilon, sekä valon perhokalastajan elämään pitkän talven jälkeen.

15.4 lauantai on kalenteriin merkattu kauden aloituspäiväksi. Nyt vietän pääsiäisen rauhassa perheeni parissa ja laitan siinä sivussa välineet kuntoon h-hetkeä varten. No mikään ei ole varmaa tässä iässä. Ei edes kalastuskauden aloitus mutta johonkin pitää tähdätä. Elämä on tehty elettäväksi ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. 

Kaikki alkaa olla kunnossa välineiden puolesta. Eilen tuli postissa vielä väkäsettömiä koukkuja ja kyllästysainepullo kahluuvarusteita varten. Muutaman viimehetken perhon vielä sutasen vajaaseen perhorasiaan ja sen on siinä. Mieli kirkkaana toivoa ja uskoa täynnä lauantaina jokirantaan satoi tai paistoi. 

Neljäs täysi perhokalatus kausi alkaa kohdallani, että raakille tässä vielä ollaan mutta tekemällä oppii. Tietysti seuraan silmä kovana mitä konkarit touhuavat joen varressa. Ei oppi ojaan kaada ja uudet niksit ovat aina tervetulleita meikeläiselle. Elämä on oppimista varten loppuun saakka ja kannattaa elää mieli avoinna muutenkin kuin perhovapa kourassa.

Vanhaa miestä kauden alku jännittää samalla tavalla kuin ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Mitä kausi tuo tullessaan sen tietää syksyllä. Turha tässä on spekuloida saalista ja tuleeko ennätyskaloja. Tuntemattoman sotilaan sanoin on mentävä eteenpäin. Kaikki on korkeimman käres. Sitä saa kaloja tai ei saa. Mutta perhon on oltava vedessä eikä ilmassa saadakseen jotain. Mitä toivon on se, että heittotekniikkaa voisin kehittää lisää. Pitkiä päiviä kalastaessa on paljon mukavampi heittää heittotekniikan toimiessa. Mitä tässä turhaa enempi turisemaan. Toivottavasti seuraava julkaisu on videon muodossa Sarellin pojan touhuista joen varresta. Hyvää pääsiäistä ja kireitä milloin sitten korkkaat kautesi.

H-hetki lähestyy

Talvi ja kevät tappelevat keskenään ja meikä poika toivoo kevään voittavan. Kevään voitto tietää perhokalastuskauden alkua. Perhot on sidottu ja nyt alkaa muiden varusteiden tarkistus ja kuntoon laitto. H-hetki on viikoista kiinni.

Taidanpa kaivaa varustelaukun esille viikonloppuna ja laittaa kelat, siimat ja muut härpäkkeet laukkuun paikoilleen odottamaan starttia ensi reissulle. Vaikka ilman lämpötila kääntyy plussalle,  niin joen virtaama ratkaisee pitkälti päivän jolloin lähden liikkeelle joelle. Joen virtaama on alku keväästä usein kova lumien sulaessa latvavesien ympäriltä pelloilta ja metsistä virtaten vetenä jokeen.

Kokemäenjoki on isojoki ja kevät virtaamat ovat usein 500- 200 kuution välissä. 200 kuutiota alkaa olla sellainen virtaus, että perhokalastaja voi käydä heittämässä pahimmat polteet pois niskastansa. Mutta kalapaikat ovat vähissä rantakalastajalle virtauksien ollessa kovat ja näin taimen on piukassa perhokalastajilla. Kevään edetessä ja virtauksien laskiessa alle 200 kuution alkaa perhokin olla otollinen pyyntiväline taimenen suhteen.

Kevät taimen ei ole helppo saalis perhokalastajalle keväällä Kokemäenjoella mutta aina kannattaa koittaa onneaan saaliin suhteen. Taimenet ovat kooltaan 2-6 kg väliin ja isoimmat taimenet ovat jopa 8 kilon kokoisia. Suomessa ei taida  yhtä suuria taimenia saada mistään muualta joesta. Voikin sanoa, että Kokemäenjoki ja Nakkilan kosket ovat yksi parhaita taimenen kalastuspaikkoja Suomessa ympäri vuoden. 

Kevät Kokemäenjoella on soutukalastajien kulta-aikaa mutta mitä pitemmälle kevät ja kesä etenee niin rantakalastajien saalisvarmuus paranee. Veden lämmetessä ja virtauksien pienetessä voi rantakalastaja saada ihan mitä vain joen antimista. Taimen, kuha, toutain ja kesäkuun alkupuolella jokeen nouseva lohi tekevät joesta mielenkiintoisen kalastuskohteen.

No, mopo karkasi nyt vähän käsistä. Minun piti kertoilla varusteiden kuntoon laitosta mutta tiedätte itse varmaan miten kauteen pitää valmistautua. Tietysti jokainen valmistautuu vähän eri tavalla mutta lopputulos on sama. Eli joella tavataan pitkän talven jälkeen iloisesti toisiamme tervehtien.

Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksia ja ajatuksia Nakkilan koskista. Joku guru osaa varmaan kertoa paremmin joen elämästä kuin minä. Mutta kalastamalla Nakkilan koskilla oppii tuntemaan joen metkut, kalapaikat pikku hiljaa ja jonain päivänä voi olla siiman päässä se elämän kala. Jokainen heitto on mahdollisuus.

Rikkinäinen perhokalastaja

Kuvan otosta taitaa olla aikaa noin 59 vuotta. Meikä mandoliini siinä katse tulevaisuuteen suunnattuna ja elämä edessä valmiina elettäväksi. Kuvan otto hetkellä kaikki näytti hyvältä elämässä.

Mutta eipä ole Sarellin pojjaan elämä mennyt piirustusten mukaan. Piirustusta on joutunut kumittamaan monesti ja jossain vaihessa se meinattiin pyyhkiä vallan pois. Kuolema on kolkutellut useamman kerran meikeläisen ovea.

Murrosikä oli minun elämäni kulun suuri kulmakivi. Silloin tehtiin elämäni piirustukseen suurimmat kumitukset ja uudelleen piirtämiset. Moni asia muuttui ja jäi elämästäni pois. Urheilu loppui ja kiinnostus koulun käyntiin tuli tiensä päähän. Olin aivan hukassa elämäni kanssa ja siihen aikaan ei osattu tarttua nuorien elämään oikealla tavalla. Ainut mitä koulukuraattori kysyi minulta: Mitäs tehdään Sarellille, tervataanko munat vai onko jotain muuta ehdotusta?

Aloin pakenemaan sisäistä kuohuntaani ja tuskaani alkoholiin. Vauhti kiihtyi viinan kanssa ja olin jo 24- vuotiaana ensin kerran hoidossa päihteiden vuoksi.  En lopettanut ryyppäämistäni siihen. Meni vielä vuosia ennen kuin korkki mapsahti kiinni. Sitä ennen piti käydä katsomassa pohja elämässä.

Olen kelannut elämäni eri vaiheita ja jäljestä ymmärtänyt kuinka rikki olin ollut. Heikko itsetunto ja hylätyksi tulemisen pelkko olivat riippakivet elämässäni aina 35- vuotiaaksi saakka. Kaksi asiaa saivat minut voimaan pahoin ja pakenin elämääni tietämättä mistä kaikki johtui.

Ensin jäi viina pois elämästäni ja sitten sai alkaa työstämään riippakiviä elämästäni pois. Enkä vieläkään ole täydellinen ihminen mutta läheiseni sietävät minua ja tulen itseni kanssa toimeen. Jos näin saisi elää loppu elämänsä niin olisin kiitollinen. Rikkinäinen perhokalastaja tulen olemaan aina mutta onneksi saan olla edes sellainen. Nauttia perhokalastuksesta ja elämän pienet ilot vievät elämääni eteenpäin. Mitä tässä voi enenpää toivoa elämältään, kun kerran sen meinasi menettää. Saan elää hyvää rikasta elämää iloineen ja suruineen. 

Iloitaan jokirannassa, kun taas nähdään.

Polte kasvaa

Valoisuus lisääntyy päivä päivältä ja lämpötila on ollut päivisin +5 astetta. Meikeläinen kiertää perhovehkeitä kotona kuin kissa kuumaa puuroa. Joko nyt olisi kauden aloituksen aika, pohdin päivittäin autolla ajellessani töistä kotiin. Aurinko lämmittää jo mukavasti tuulilasin läpi.

Mutta katsoessani sääennusteita tulevalle viikolle putoan maan pinnalle pilvilinnastani. Hoen itselleni, että malta vielä muutama viikko, niin pääset piinaavasta odotuksesta eroon. Miten lapsi malttaa odottaa jouluaattoa? Olen lapsi jälleen odotukseni kanssa. Odotus, joka pulpahtaa esiin kuin keväinen leskenlehti auringon paisteessa, saa minut puhkeamaan omaan kukkaani. Kukka, joka lakastuu syksyn pimeyden ja kylmyyden saavuttua pohjolaan.

Tänään tein viimeisiä hankintoja nettikaupasta Tanskasta Prosportfisheriltä ja Mistpoolista Suomesta. Tanskasta tilasin conareita, Suomesta tilasin koukkuja ja koukunpidikkeitä. Prosportfisherin putket ja conarit ovat siitä hyviä, että ei tarvitse pelata monien putkien kanssa conarin koon vaihtuessa. Kokeilin joskus Frödinin tuotteita ja en tykännyt pelata monien putkikokojen kanssa. No, jokaisella on omat mieltymyksensä ja halunsa. Turha niistä on alkaa kiistelemään.

Mutta täällä aletaan olemaan valmiina uuteen kauteen. Toivottavasti saan olla siinä mukana terveenä. Mikään ei ole itsestään selvää. Tänään sain juuri kuulla erään tuttuni sairastuneen alzheimerin tautiin. Se jotenkin kosketti minua todella syvältä. Olin surullinen tuttuni puolesta, sillä hän oli niin iloinen ja elämän myönteinen ihminen ennen sairastumistaan. Mutta elämä jatkuu toistaiseksi ja toivo tulevasta kesästä kasvaa sisälläni päivä päivältä. 

Hyvää kevään aikaa ja olkaa valmiit kauden alkaessa .

192 kertaa uskoa

Tänään sain putkiperho projekteni valmiiksi. Putkiperhot, jotka tein on tarkoitettu pääsiassa kotijoelleni Kokemäenjokeen. Pikku hiljaa olen sitonut perhojani pimeinä syksyn ja talven kuukausina. Viimeisen putkiperhoni tein tänään valmiiksi.

Ne haaveet, unelmat ja usko perhojeni toimivuuteen ovat kantaneet minua yli pimeän ajan sitoessani perhojani pääsääntöisesti iltaisin. Perhopenkin ääressä olen muistellut viime kesää ja kaivannut kalakavereitani joita en oikeastaan näe kuin kalastuskautena. Heistä monesta on tullut hyviä ystäviä ja olemme yhteydessä puhelimitse ja whatsapilla kalastuskaudenkin ulkopuolella.

Nyt kevät auringon lämmittäessä jo mukavasti ja valoisuuden lisääntyessä alkaa jalka vipattamaan joelle päin. Mutta odottelen vielä maalis- huhtikuun vaihteeseen aloittaakseni perhokauden, joka kestääkin sitten loka- marraskuun tienoille. Tietysti kevään tulo ratkaisee tarkemman aloitus ajankohdan.

Syksyn ja talven olen käyttänyt olemalla kotona vaimoni kanssa ja siinä sivussa olen valmistaunut tulevaan perhokalastuskauteen. Valmistautuminen on pitänyt sisällään perhojen sitomista, pieniä välinehankitoja ja liikunnan harrastamista. Liikunnan harrastamista olen pitänyt tärkeänä osana valmistautumista tulevaan kauteen. Ei 61- vuotias äijä muuten jaksa nuorien kollien kanssa kalastaa kuutta kuukautta putkeen käyttäen kaiken mahdollisen vapaa-ajan siihen.

Mutta nyt kaikki alkaa olemaan valmista uuden kauden alkuun. Ainut mitä minun pitää tehdä on vielä Norjan reissua varten perhot. Koukkuperhot on haaste minulle sillä en ole niitä juuri tehnyt. Mutta eiköhän askin pohjalle jotain synny ja niillä mennään mitä sidon.  Ehkä jossain joen mutkassa nähdään tulevana kesänä. Jos ei törmätä niin toivotan tässä sinulle kireitä tulevaan kauteen. Se o moro, pitäkää lippu korkeella!

Lakisääteinen kahvitauko (hätähuuto nousukalan puolesta)

Mikä sen hienonpaa kuin kaivaa repusta termospullo, istuutua katselemaan kahvimuki kourassa jokea ja joen ympärillä olevaa luontoa. Luonnon äänet linnun lauluineen ja joessa pintova kala saa miehisen miehen hiljaiseksi.

Kahvimuki kourassa joen rannassa saa miehen ymmärtämään kuinka pieni on ihminen luonnon kiertokulussa. Tietyllä tavalla pieni mutta toisaalta iso. Ihminen on pieni luonnon voimien edessä ja suuri luonnon tuhoamisessa.

Istuessa joen rannalla kahvimuki kourassa sitä usein haaveillee joesta, joka olisi vapaa ihmisen rakentamista esteistä. Ne esteet ovat yleensä voimalaitoksia, jotka estävät nousukalan kulkureitit kutupaikoille joen yläjuoksuille. Moni  Suomen joki on valjastettu sähkön tuotantoon. 

Niin on myös Kokemäenjoki kokenut tämän kohtalon monine voimalaitoksineen. Joki, joka oli vapaana ollessaan yksi Suomen parhaita lohijokia elää lohen suhteen miltein istuslohen varassa. Mutta eräänä päivänä voivat olla asiat toisin. Minä en varmaan tule näkemään nousukalojen nousua kotirantaani entiseen Äetsän koskeen mutta toivon jälkipolvien näkevän ja kokevan tämän ihmeen. 

Nousukala tarvitsisi kunnon nousutiet voimalaitoksien kohdalle päästääkseen toteuttamaan vaellusviettiään. Tietysti toimivat nousutiet maksavat mutta mielestäni lohi ja taimen ovat ansainneet ne. Asia on tahtokysymys kuinka kalaporttaat toteutettaisiin ja rahoitettaisiin.

Valtiovalta ja päättäjät ovat tämän asian suhteen avainasemassa. Onko meillä Suomessa kohta luonnonkaloja etelän jokiemme ilona vai elävätkö joet istutusten varassa? Sähköyhtiöt ovat tehneet ilmaisella vedellä vuosikymmeniä voittoja mutta velvoitteet jokia kohtaan ovat  olleet pieniä voittoihin nähden. 

Muuttuvassa maailmassa vesivoiman osuus sähköntuotannossa pienenee päivä päivältä. Joskus vesivoima oli Suomen elinehto elintason ja teollistumisen noustessa sodan jälkeen kukoistukseensa.  Silloin me otimme hyödyn irti Suomen luonnosta. Olisiko jo nyt aika alkamaan maksaa velkaa takaisin luonnolle jota olemme kiduttaneet saadaksemme paremman elintason?

Yksinkertainen voi yllättää

Toissa syksynä yhtenä lauantaina menin taimenen kiilto silmissä Nakkilan koskille. Aamulla klo 6 aloitin perhon heiton intoa täynnä kuin pikku poika karkkikaupan oven avautuessa. Meitä oli ringissä muistaakseni viitisen kaveria ja heittovuorot pelasivat hyvin. 

Minuutit ja tunnit seurasivat toisiaan meidän heittäessä tyhjää. Perhot vaihtuivat siiman päässä joka jannulla ja joki piti meitä pilkkanaan. Ei minkäänlainen kala purrut perhoihimme ja toivo alkoi muuttua toivottomuudeksi kuuden tunnin heittämisen jälkeen.

Aamul heitin kuvan perhoa yhden laskun saamatta mitään vastausta ahdilta. Perho on velipoikani Esan vinkki Kymijoen ajoilta jossa hän kalasti aikoinaan paljon. Toivottomuuden keskellä sanoin pojille, että heitän perholla vielä yhden laskun. Sidoin putkiperhon valmiiksi perukkeeseen ja heittovuoroni alkoi miltei heti.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja uutta uittoa perholle. Saadessani siimaan pitkäksi muutaman heiton jälkeen aloin uittamaan perhoa rauhallisesti virran keskivaiheilla. Väsyneeenä seisoin vavan varressa perhon uidessa ottipaikan kohdalla ja pam! Kunnon tärppi ja kala kiinni. Tunsi heti ensi potkuista kalan olevan normaalia isompi. Varovasti aloin tunnustelemaan siiman päässä olevan veijarin taistelu halukkuutta vapauden puolesta. Kala laittoi hyvin vastaan mutta tuli pikku hiljaa siiman päässä kohti minua. Timppa oli valmiina haavimaan kalan, jonka lähemmäksi saatuamme totesimme taimeneksi ja isoksi sellaiseksi. Pienen väsytyksen jälkeen taimen haaviin ja katsoin kalaa silmät pyöreenä. Isoin taimen haavissa mitä olen saanut. Mittaus, punnitus, pakollinen kuva taimen kanssa ja kala takaisin vapauteen ahdin seuraksi jokeen. Taimen oli mitoiltaan pituus 87 cm ja paino 6,5kg. Saanti päivä oli 25.9.21.

Jotain tuli taas opittua perhokalastuksesta taimenen myötä. Vaihda perhoa joen olessa hiljaa ja älä menetä toivoa saaliin suhteen. Toivottomuus vaikuttaa kalastukseen yllättävän paljon. Silloin alkaa tekemään asioita eri tavalla kuin normaalisti ja ei ole enää niin skarppina kalan iskiessä. Perhon olessa vedessä on aina mahdollisuus saada kalaa. Joskus yksinkertainen perho voi olla se ottiperho. 

Kuvassa taimen jonka sain