Viides kausi lähenee

Talvi ja kevät käy kamppailuaan talven tehdessä viime hyökkäyksiään. Talvi tietää häviävänsä mutta silti tahtoo kiusata kevättä, jotta me kaikki miltei odotamme. 

Niin minäkin odotan perhopenkkini äärellä kevättä lämpöineen ja viidennen perhokalastukauden alkua, joka on todella lähellä alkamistaan.  Mutta turha kiire pois aloituksen kohdalta. Kyllä joelle ehtii vähän myöhemminkin joen virtauksien ollessa rauhallisemmat.

Mitä olen oppinut perhokalastuksesta lyhyen urani aikana? Ensin sen, että tässä lajissa ei koskaan tule valmiiksi, vaan jokainen reissu joelle antaa jotain uutta työkalupakkiin. Toisekseksi, hyvää ja halpaa ei ole olemassa. Kannattaa panostaa välineisiin joilla perhokalastaa. Ei kannata ostaa kaikein halvimpia välineitä mutta ei myöskään kaikkein kallimpia välineitä välttämättä. Kanttaa välineet valita sen mukaan mitä kalastaa ja missä kalastaa. Kolmanneksi, tiettyjen perhokalastusvälineiden hinnat ovat nousseet tosi rajusti. Esim. siimojen hinnat ovat nousseet todella paljon. Esim Guidelinen 4 d tippit maksoivat vuonna 2020 keskimäärin 27- 29 euroa ja hinta on n.44 euroa kappale. Mutta kaikki hinnat tässä on noussut koronan ja Ukrainan sodan vuoksi.

Unhoitetaan valittaminen ja keskitytään itse asiaan eli perhokalastukseen. Paketti alkaa olla minulla kasassa tulevaa kautta varten. Muutamat rannarit vielä vaihtaisi keloihin ja tarkistaisi vanhempien kahluuhousujen kunnon, niin kaikki alkaisi olla kunnossa. Tietysti valtion kalastuksenhoitomaksu tarvitsee lunastaa vielä täksi vuodeksi, niin sitten voi lähteä hyvin mielin joelle säiden ja joen virtauksien ollessa kohdillaan. Siellä se sitten joella miltei kaikki lomat ja vapaa- ajat menevätkin Sarellin pojalla vai olenko sittenkin jo pappa iän ylittäeassä 60 vuotta? 

Tarina Nakkilan koskilta

Oli kaunis kesäpäivä, kun Jussi ja Antti päättivät lähteä perhokalastamaan Nakkilan koskille. He olivat kuulleet, että siellä oli hyvä mahdollisuus saada lohta ja taimenta. He pakkasivat autonsa kalastusvälineillä, eväillä ja teltalla, ja ajoivat kohti koskea.

Perille päästyään he valitsivat sopivan paikan rannalta, josta heillä oli hyvä näkymä veden virtaukseen. He pukivat päälleen kahluuhousut ja saappaat, ja kiinnittivät perhot siimoihinsa. He heittivät siimat veteen, ja alkoivat seurata perhojen liikkeitä. He toivoivat, että joku kala tarttuisi koukkuun.

He kalastivat tunnin verran, mutta eivät saaneet mitään. He vaihtoivat perhoja, ja yrittivät eri paikkoja, mutta tuloksetta. He alkoivat tulla kärsimättömiksi, ja miettivät, oliko heidän tietonsa kosken kalakannasta vanhentunutta. He päättivät pitää tauon, ja nauttia eväitään.

He söivät leipää, juustoa ja makkaraa, ja joivat kahvia termospullosta. He katselivat kosken kuohuja, ja kuuntelivat veden solinaa. He rentoutuivat, ja unohtivat hetkeksi kalastuksen. He juttelivat niitä näitä, ja nauroivat vanhoille muistoille.

He olivat juuri aikeissa jatkaa kalastusta, kun he huomasivat, että joku oli tullut heidän seuraansa. Se oli vanha mies, jolla oli pitkä parta ja karvalakki. Hänellä oli kädessään vanhanaikainen bambuvapa, ja olallaan nahkainen kalastuslaukku. Hän tervehti heitä ystävällisesti, ja kysyi, oliko heillä ollut onnea.

Jussi ja Antti vastasivat, että ei ollut, ja kertoivat, että he olivat yrittäneet eri perhoja ja paikkoja, mutta eivät olleet saaneet edes tärppiä. Vanha mies nyökkäsi, ja sanoi, että hän tiesi, mistä se johtui. Hän sanoi, että koskessa oli erityinen kala, joka oli niin viisas, että se osasi välttää kaikki koukut. Hän sanoi, että se oli suuri lohi, joka oli elänyt koskessa jo vuosia, ja jota kaikki kalastajat olivat yrittäneet saada, mutta kukaan ei ollut onnistunut. Hän sanoi, että se oli kosken kuningas, ja että se oli niin arvokas, että sen saaja saisi toivoa mitä tahansa.

Jussi ja Antti kuuntelivat vanhan miehen tarinaa, ja ihmettelivät, oliko hän tosissaan. He ajattelivat, että hän oli ehkä vain hullu, tai halusi kiusata heitä. He kysyivät, oliko hän itse yrittänyt saada kosken kuningasta. Vanha mies hymyili, ja sanoi, että oli, mutta ei ollut vielä onnistunut. Hän sanoi, että hän oli kalastanut koskella jo kymmeniä vuosia, ja että hän oli nähnyt kosken kuninkaan monta kertaa, mutta ei ollut saanut sitä kiinni. Hän sanoi, että hän oli kehittänyt erityisen perhon, joka oli tehty kosken kuninkaan suosikkiruuasta, ja että hän oli varma, että se toimisi. Hän sanoi, että hän oli tullut tänään koskelle viimeistä kertaa, ja että hän aikoi saada kosken kuninkaan, tai kuolla yrittäessään.

Jussi ja Antti katsoivat vanhan miehen silmiä, ja näkivät niissä palavan innon. He alkoivat epäillä, että hän puhui totta, ja että hänellä oli todella erityinen perho. He kysyivät, voisivatko he nähdä sen. Vanha mies nyökkäsi, ja avasi kalastuslaukkunsa. Hän otti esiin pienen rasian, jossa oli yksi ainoa perho. Hän näytti sitä heille, ja he hämmästyivät. Se oli kaunein perho, jonka he olivat koskaan nähneet. Se oli tehty kirkkaista höyhenistä, helmiäisistä ja kultalangasta. Se loisti auringossa, ja heijasti kaikki sateenkaaren värit. He kysyivät, mistä se oli tehty. Vanha mies sanoi, että se oli salaisuus, mutta että se oli jotain, mitä kosken kuningas ei voinut vastustaa.

Jussi ja Antti ihailivat perhoa, ja tunsivat kateutta. He ajattelivat, että jos heillä olisi sellainen perho, he saisivat varmasti kosken kuninkaan. He kysyivät, voisivatko he kokeilla sitä. Vanha mies pudisti päätään, ja sanoi, että se oli hänen perhonsa, ja että hän ei antaisi sitä kenellekään. Hän sanoi, että hän oli valmis jakamaan kosken muiden kalojen kanssa, mutta että kosken kuningas oli hänen kohtalonsa. Hän sanoi, että hän oli tullut tänne yksin, ja että hän lähtisi täältä yksin, kosken kuninkaan kanssa tai ilman.

Jussi ja Antti ymmärsivät, että vanha mies oli päättäväinen, ja että he eivät voisi saada häntä muuttamaan mieltään. He päättivät olla kunnioittavia, ja toivottivat hänelle onnea. Vanha mies kiitti heitä, ja sanoi, että hän toivoi heille myös onnea. Hän sanoi, että hän oli iloinen, että oli tavannut heidät, ja että he olivat mukavia nuoria miehiä. Hän sanoi, että hän oli varma, että he saisivat vielä paljon kaloja, jos he vain jatkaisivat yrittämistä. Hän sanoi, että hän oli nähnyt, että heillä oli hyvät kalastustaidot, ja että he rakastivat luontoa. Hän sanoi, että se oli tärkeintä, eikä se, kuinka paljon kaloja sai.

Jussi ja Antti olivat liikuttuneita vanhan miehen sanoista, ja tunsivat kunnioitusta häntä kohtaan. He sanoivat, että he olivat myös iloisia, että olivat tavanneet hänet, ja että hän oli viisas ja ystävällinen vanha mies. He sanoivat, että he toivoivat, että hän saisi kosken kuninkaan, ja että hänen toiveensa toteutuisivat. He sanoivat, että he halusivat nähdä hänet vielä uudestaan, ja kuulla, miten hänen kävi.

Vanha mies hymyili, ja sanoi, että ehkä he näkisivät vielä uudestaan, jos kohtalo niin salli. Hän sanoi, että hän oli valmis lähtemään, ja että hän menisi etsimään kosken kuningasta. 

Kirjoitaja: Copilot

96 x toivoa

Tein kaksi rasiallista perhoja, yhteensä 96 kappaletta. Jokaista mallia sidoin kolme kappaletta. En laskenut aikaa, joka meni perhojeni sidontaa. Tein niitä rauhallisella tahdilla ja jokaisen perhon kanssa elin keväisellä joella. Näin sieluni silmin kuinka taistelin taimenen kanssa voittokamppailua mies taimenta vastaan. Tunsin kuinka veri virtasi suonissani ja kuinka sydän sykki rinnassani taistelun tuoksinnassa.

Ehkä olen hiukan hullu eläessäni näin perhopenkkini ääressä. Mutta niihän sanotaan, että hulluna on hyvä olla. Mutta kuinka sitten määritellään niin sanottu normaali ihminen. Kuka sen määrityksen voin määritellä. Lääkäreillä on omat kriteerit ja yhteiskunnalla taas omansa. Mielummin olen perhohullu kuin yhteiskunnan määrittelemä kontrollifriikki.

Jokaisessa 96 perhossa, jotka sidoin elin kaikken maailman murheiden ulkopuolella. Minä sain uutta voimaa kohdata päivittäiset huonot uutiset joita media syytää päivittäin. Sain tyhjentää pääni kaikesta mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Sain laduttua elämäni akkuja voittamaan vaikeudet ja iloitsemaan elämän pienistä iloista. 

Saan olla kiitollinen, että saan elää näin. Kaikilla ihmisillä ei ole varaa harrastaa niitä harrastuksia joita tahtoisi. Minua siunattu uudella elämällä. Ensinmäinen elämä meni kurkusta alas juomalla. Olen onnellinen ja kiitollinen.

Matti Nykänen sanoi: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Kuinka monesti unohdamme tämän tosi asian? Osata elää oikein ja nauttia elämästä oikein. Siinäpä valinnan vaikeus.

Mutta uutta sidontaprojektia jo tässä suunnittelen. Sen tiedän, että se on musta sävytteinen lisättynä erinlaisilla kirkailla väreillä. Sen vähän niin kuin ihmis elämä. Välistä on synkkää mutta kaiken keskelle laskeutuu väriä eri muodossa voittaen mustan kontrastin elämässä. En tiedä missä joella hullunlailla liitelen sieluni silmin mustia perhoja sitoessani ja minkälaisten kalojen kanssa saan taistella. Kerron sitten, kun perhosettini on valmis. Perhohulluna on hyvä elää😊

Odottelua ja valmistautumista

Tässä kärvistellään talven keskellä edelleen odotellen perhokalastuskauden alkua. Mutta mieli on virkeä saadessa valmistella välineitä ja perhoja uuden kauden alkuun. Mielii liitää jo joella kuin keväinen lokki, joka nauttii kevään lämmöstä muuttomatkan jälkeen.

Perhoja on tullut sidottua kevätkautta varten ja miettien samalla toimivatko perhoni taimenelle vai vedänkö niillä tyhjää? Se jää nähtäväksi, mutta kova on luotto tekemiini perhoihini. Uskon, että jossain vaiheessa ne toimivat. En niinkään kaipaa taimenia määrällisesti mitään ihmemääriä, mutta toivon niiden harvojen olevan nättejä yksilöitä.

Mikä olisi hankitalistalla vielä niin hyvä actionkamera. Haksahdin ostamaan viime talvena edullisen mallin. Kyllä tällä iällä pitäisi tietää jo, että hyvää ja halpaa ei ole olemassa. No, oppirahat tuli maksettua ja kai sen joku ostaa, kun myy halvalla pois.

Iän karttuessa oppii arvostamaan myös terveyttä. Olen tosi iloinen, että olen saanut käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla kuntoani hoitamassa. Sitä jaksaa paremmin sitten kalastaa pitkiä päiviä joella. Itse aloitin kuntoilun nelikymppisenä uudelleen ja olen tosi iloinen tästä päätöksestäni. Täytin juuri 62 vuotta mutta mieli on edelleen kuin rippikoulupojalla. Ulkoinen olemus on kyllä muuttunut vuosikymmenien saatossa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan perhovapa pysyy kädessä ja jalkaa nousee.

Nämä on vähän sellaisia ajantappo bloggauksia talven keskellä mutta kauden alkaessa pyrin enemmin julkaisemaan raportteja ja kuvia reissuistani missä sitten liikun ja kalastan. Toivottavasti saan kertoa muustakin kuin tyhjistä reissuista. Mutta tyhjät reissutkin ovat monesti hienoja hyvässä seurassa. Ei saalis ole aina ole kaikkein tärkein asia. Joka reissulla voi oppia uutta ja nauttia hienosta luonnosta, joka muuttaa muotoaan koko kalastuskauden ajan.

Sormia polttaa

Eilen poikkesin Nakkilassa kalastusseuramme kerhoillassa. Olin etuajassa ja kävin katsomassa kotijokeani kuinka Kokemäenjoki on pärjännyt talven ja pakkasten kourissa. Siellä joki oli vanhalla paikalla tervehtien minua iloisesti. Virtaukset joessa alhaalla, vaikka olisi mennyt perhoa heittämään. No, otin pari kuvaa kesän parhaasta kaveristani joesta ja läksin kävelemään autolle.

Mutta joki antoi minulle sen toivon jota kaipasin kylmän ja lumisen talven keskelle. Kevät tulee aivan varmasti ja ystäväni joki odottaa minua jälleen kesän rientoihin perhovapani kanssa. Sormia polttaa jo nyt mutta parempi on vielä jäähdytellä niitä kylmän vesihanan alla hetken aikaa.

Sitä kun ikää karttuu niin ystäväpiiri pienenee vuosi vuodelta. Talvi menee pitkälti työn ja koti-iltojen merkeissä. Mitä nyt kolme kertaa viikossa käyn kuntosalilla kroppaani hoitamassa, että jaksaa kesän perhokalastaa. Keväällä sitä herään talven horrokseta jokirannassa nähdessäni nuoret kalakaverini. He ovat minua kaikki nuorempia mutta heidän seuransa saa minut eloon. Vitsin vääntöä, juttun kerrontaa ja perhokalastusta. Siitä on meidän kesä tehty.

Perhopenkki on talven ajan minun terapeuttini. Sen ääressä saan iloita, olla hieman allapäin ja perhopenkkini kuuntelee minua arvostelematta minua. Perhopenkkini vie minut läpi kylmän ja pimeän talven uuteen kevääseen.

Sormiani polttaa edelleen. Kokemäenjoki herätti minun kalastusvaistoni liian aikaisin. Taidanpa mennä vesihan ääreen jäähdyttelemään sormiani. Älkää lannistuko. Kevät on päivä päivältä lähempänä valon lisääntyessä ja pimeyden väistyessä johonkin kaukaiseen syksyyn.

Kausi lähenee loppuaan

Kelit ja joen virtaukset näyttävät siltä, että kausi päättyy tämän kuun aikana. Tästä kaudesta ei ole lapsille paljon kerrottavaa. Vaikea kausi monella tapaa mutta jokunen taimen sentään tuli. Lohi jäi saamatta tänä kesänä mutta uusia kesiä on tullossa, toivottavasti.

Suurin ongelma oli tänä kesänä säätilat. Ensin pitkä lämminkausi lämmitti Kokemäenjoen veden yli 20 asteiseksi ja sitten heti perään alkoi satamaan normaalia enemmin. Sateet ovat nostaneet joen pinnan korkeuden ylös. Virtaukset ovat olleet pitkään 300- 400 kuutiota joka on aivan liikaa perhokalastukseen. 

Mutta ne reissut jotka olen saanut tehdä luonnon helmaan ovat olleet nautinnollisia. Hiljaiset kesäyöt ja aamut ovat ladanneet mieleni akut pitkälle talveen. Haaveet ja odotukset antavat tulevan kauden odotukseen voimaa loppukeväästä. Perhokalastus on paljon muutakin kuin kalan saantia. Mutta onhan se joskus kiva saada jotain siiman päähän.

Niistä muutamasta reissusta jotka teen vielä Nakkilan koskille niin en odota mitään ihmeitä. Enemmin se sellaista hyvästi jättöä rakkaalle kotijoelle, joka jatkaa virtaamistaan kaikesta huolimatta. Joki virtaa talven yli omassa yksinäisyydessään ja valmistaa itsensä uuteen kesään talvella. En tiedä minkälaisen kauden joki saa aikaiseksi mutta odotan sen olevan parempi kuin tämä kausi. Tuntemattoman sotilaan sanoin: Kaikki on korkeimassa kädessä.

No, jotain on kuitenkin taas oppinut tällä kaudella ja toivottavasti saan oppia lisää tulevana kautena. Räpeltäjä olen vielä perhokalastuksen suhteen mutta kiva harrastus tämä on vanhalle miehelle. Saa ulkoilla, nauttia luonnosta ja hyviä kavereita on aina seurana jokivarressa.

Viimeiseen päivään...

Perjantaina jouduin lähtemään joelta pois veden nousun vuoksi. Rantaviiva alkoi käydä pieneksi ja virtaus oli kova. Joten luovutin perhon heittämisen suosiolla.

Sen verran jäi hampaan koloon, että päätin eilen illalla sunnuntai aamuna vielä käydä heittämässä setin ennen kuin arki ja työt kutsuvat maanantai aamuna.

Aamulla heräsin ajoissa ja Kia vei minut nöyrästi Nakkilaan Kistulle. Puoli seitsemän aikaan aloitin kalastuksen pimeän vielä halatessa jokimaiseman. Valoisuus valtasi Kistun ensimmäisen laskun jälkeen. Vesi oli edelleen korkealla mutta virtasi melko rauhallisesti.

Heittelin heittoja heiton perään ja perhot vaihtuivat siiman päässä joka laskun jälkeen. Mitään ei tapahtunut yrityksestäni huolimatta. Vesi jatkoi hitaasti mutta varmasti nousuaan heti aamutuntien aikana ja lenkkikivi alkoi häviämään veden alle. Eli vesi alkoi olla melko korkealla. Paikotellen juoduin jo kahlaamaan vyötäröäni myöten. Ei ahventa, kirjolohta, toutainta tai jalokalaa käynyt perhonia katsomassa.

Vähen ennen puolta kymmentä vaihdoin pienen keltamustan perhon siimaani ja laskulle lähtiessäni minulla ei ollut kovin suurta luottoa valitsemaani perhoon. Keltamustat perhot eivät ole olleet mitään suuria suosikkeani. Mutta valintani olin tehnyt vastoin mieltymyksiäni ihan mutu tuntumalla.

Aloitin heittämisen lenkkikiven takaa niin kaukana rannasta kuin kahlurini antoivat myöten. Heittoja, trippausta vuoron perään ja joki kumisi tyhjyytään. Lenkkikiven kiersin rannan puolelta ja pääsin loppuliukuun käsiksi. Muutama heitto tyhjää ja sitten vapa niiasi syvään iskun olessa todella kova. Siitä alkoi taistelu siiman päässä olevan kanssa.

En ollut ihan varma kuka taistelupari oli mutta tunsin sen olevan iso. Ensinmäinen huoli oli, että en voi kalaa laskea alemmaksi, koska karin isot kivet odottivat siellä syödäkseni siiman kalan puikkelehtiessa niiden välistä. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää pidellessäni väkisin kalan poissa isoista kivistä. Taisteluparini laittoi hanttiin kunnolla ja minä vastasin takaisin samalla mitalla siiman toisessa päässä.

Pikku hiljaa aloin olemaan vahvempi osapuoli taistelussa ja kala kävi ensi kerran näköetäisyydellä. Ison kokoinen taimenhan sieltä vilkutti pyrstöllään minulle ilmoittaen, että homma ei ole vielä ohi ja otti spurtin häviten takaisin joen syvyyksiin. Minä siinä samalla arvoin miten yritän taimenen saada rannalle ja päädyin pärjätä ilman haavia kävi miten kävi. Aloin samaa taimenen jälleen rannan tuntumaan ja päätin vetää sen nyt rannalle. Taimen tuli taistellen rantaheinikkoon josta nappasin sitä pyrstöstä kiinni vieden sen mukani matalaan rantaveteen.

Komea koli taimenhan siinä köllötti katsellen taistelun voittajaa eli minua. Nyt piti toimia nopeasti, että saan kalan vapautettua takaisin jokeen. Mittaus, punnitus ja kala takaisin jokeen. Videopätkän otin taimenesta ennen vapautusta. Mitat oli 80 cm ja paino 6.5 kg. Todella tuhti syystaimen se oli.

Kyllä tuntui hyvältä. Seitsemän päivää olin heittänyt Kistulla saaden toutaimia, kirjolohia ja ahvenia. Meinasi usko loppua jo kalapaikkaan, mutta muutakaan ei ollut oikein tarjolla lomani aikana veden korkeuden vuoksi jossa olisi voinut nauttia perhokalastuksesta. Joskus sen palkinnon saa ollessa sitkeä. Paljon heittoja ja paljon toivoa on salaisuuteni. Jotain teen ehkä oikein, mutta en ole mikään superguru perhokalastuksen suhteen. Vasta neljäs täysikausi alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon on vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi. Siinä se perhokalastuksen hienous piilee.

Ei muutaku kireitä niille, jotka vielä kautta jatkavat. Kauden loppettaneille toivotan hyvää syksyn jatkoa. Kyllä se uusi kausi sieltä taas tulee.

Lomat loppuu

Kolme viikkoa on mennyt nopeasti. Lomalla aika kuluu kuin siivillä. Tuli tehtyä kaikenlaista mutta perhokalastus sai eniten tunteja. Viimeiset kaksi viikkoa pyhitin perhokalastukselle. Ensinmäisellä lomaviikolla ei ollut asiaa joelle Kokemäenjoen tulviessa.

Ne kaksiviikkoa, jotka sain kalastaa olivat myös haasteellisia veden korkeuden vuoksi. Ei ollut mitään asiaa ottipaikoille kalastamaan ja saalis oli sen mukainen. Kirjolohta, toutainta ja ahventa tuli saaliiksi reissuiltani. Paras päivä oli seitsemän toutainta, joista kuusi kappaletta sain alta 40 minuutin. Isoin oli 63 senttinen ja loput 50 sentin molemmin puolin. Kirjolohia sain kymmenkunta ja ahvenia ehkä saman verran kahden viikon aikana.

Oranssimusta perho kalasti parhaiten vaikka muunkin väriset perhot saivat uitto aikaa runsaasti. Ehkä jokin muun värinen perho olisi voinut toimia paremmin mutta itselläni on luotto oranssimusta sävyitteisiin perhoihin Nakkilan koskilla.

Ei ollut ruuhkaa joella. Varmaan siksi, että vesi oli korkealla ja lomakausi on ohi suurimmalta osalta kalastajista. Veden korkeus pilasi toisaalta myös lomani joella mutta toisaalta oli kiva kalastaa sellaisia paikkoja joissa harvemmin kalastaa. Sain nauttia hyvistä ilmoista kauniista lämpimästä syyssäästä.

Tänä  aamuna oli odotukset mielessä korkealla Nakkilaan lähtiessä mutta odotukset karsi alas muutaman tunnin jälkeen. Vesi oli jo korkealla saapuessani joelle mutta sitten se ryöpsähti aivan valloilleen. Kaverini laittoi videopätkän tulvaluukkujen kuohuista voimalaitokselta ja virtaus, sekä veden nousu oli sen mukainen. Niinpä päätin laittaa kimpsut ja kampsut kasaan kotiin lähtöä varten.

Ei muuta kuin nokka kohti uusia pettymyksiä. Se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Saaha nähdä pääseekö tänä syksynä ollenkaan ottollisissa olosuhteissa kalastamaan vai oliko kausi tässä?

Välipäivä

Vähän on jo päässyt perhokalastuksen makuun lomalla. Vaikka vesi on vieläkin korkealla Kokemäenjoessa, niin en ole malttanut olla pois sieltä. Parhaille paikoille ei ole ollut asiaa mutta paikkoja löytyy missä voi kalastaa. Saalit on mennyt kyllä toutaimen ja kirjolohen puolelle.

Tänään keli on sen verran sateinen, että päätin pitää välipäivän joelta. Pyykin pesua, varusteiden huoltoa ja muutaman perhonkin voisi sitoa ajan kuluksi. On taas sitten mukava huomenna lähteä joelle, kun kaikki välineet ovat kunnossa.

Kaksi päivää kalastin Kistua putkeen Nakkilassa. Kistu on hitaasti virtaava niva heti voimalaitoksen jälkeen. Harmi, että se ei ole yhtä kalaisa kuin ennen. Nevan lohi jäi mielellään pyörimään Kistulle taka vuosina mutta Torniolainen lohikanta painelee suoraan ylös. Kahden päivän saaliina oli kahdeksan kirjolohta ja neljä toutainta. Kistu kyllä muuten sopisi hyvin perhokalastukseen korkealla vedellä.

Huomisen ja ylihuomisen ajattelin kalastaa Tynin laavulla. Toisaalta on kiva käydä kalastamassa muitakin kohteita Nakkilan koskilla kuin voimalaitosta. Oppiessa uusia kohteita kalastamaan voi myös saada kalaakin sieltä. Tyni on myös hieno paikka, jossa on kapea koski osuus joka päättyy mietovirtaseen loppuliukuun. Heittopaikkoja ei ole montaa veden olessa korkealla mutta loppuliuku voi antaa yllätyksen saaliin suhteen. Olen viisaampi parin päivän päästä asian suhteen.

Summa sun maarun,niin loppukausi näyttää haasteelliselta saaliin suhteen. Mutta ei saalis ole kaikki kaikessa perhokalastuksessa. Joella olon voi esimerkiksi käyttää heittotaidon kehittämiseen ja nauttia syksyisestä luonnosta.

Reppu pakattu pitkästä aikaa

Haasteellinen lämmin kesä painuu kovaa vauhtia syksyyn. Syyskesä toi rankkasateet ja sen myötä on Kokemäenjoki tulvinut. Eikä sääkartat lupaa helpotusta tulevalla viikolla. Kahden päivä sademäärä lupaa reilua 50 mm vettä taivaalta. Sade valuu suoraan jokeen, koska maa on edelleen märkä edellisistä sateista.

Mutta me ei Tommin kanssa olla vielä heitetty kirvestä kaivoon, vaan maanantai aamuna suunnistetaan heittolaiturille taimen jahtiin. Saas nähdä miten äijien käy? Virtaus on aika hyvä heitolaiturin kohdalla Arantilan yläniskalla ja vettä riittää syvyyden puolesta hyvin. Olosuhteet ovat hyvät mutta onko miehistä taimenen saajaksi? Huomen iltana olemme viisaampia asian suhteen.

Pakko tunnustaa, että kesän tyhjän pyytäminen on meikäläisen paloon hiukan vaikuttanut. Mutta ehkä se on hyväksi. Ei ole enää sellaista väkisin runnomisen makua suussa kalojen suhteen. Mennään rennolla asenteella ja nautitaan päivästä heittolaiturilla.

Lauantai 16.9 menen myös heittolaiturille. Silloin siellä on Lohijoki Oy:n perhokalastuspäivä. Paikalla on perhokalastuksen nimimiehiä joilta odotan saavani hyviä vinkkejä perhon heittoon kaksikätisellä. Kirsikkana kakussa on, että pääsee heittämään veneestä perhoa Arantilan koskien hottipaikoille. Odotan eniten päivästä sitä, että lähden kotiin illalla hiukan parempana perhon heittäjänä.

17.9 sunnuntaina lähden Kymijoelle ensikertaa. Minua on aina kiehtonut Ruhavuolle siellä. Neljän päivän opintomatkan  aattelin sinne tehdä. Saalis odotukset ovat minimaaliset mutta tähtien ollessa kohdalla voi hyvinkin päästä väsyttelemään lohta. Kaikkein tärkeintä on päästä kalastamaan ja nauttimaan syksyisestä luonnosta satoi tai paistoi.

Loppukausi onkin sitten sääjumalan käsissä. Pääsenkö vielä Nakkilan koskille kalastamaan hyvissä olosuhteissa. Toivottavasti vesi laskisi siedettäviin korkeuksiin ja saisi nauttia lokakuisesta perhokalastuksesta täysin rinnoin.

Mutta huomista odotan kuin kuuta nousevaa. Tommin kanssa on aina kiva kalastaa. Hän ei turhia hötkyille, vaan osaa nauttia perhokalastuksen hienouksista tuli kalaa tai sitten ei. Hymy huulilla on miehellä aamusta iltaan. 

Ei muuta kuin heikun, keikun ja nauttikaa syksyistä kalaretkistänne ja hienosta Suomen luonnosta.

Välikuolema

Osa lomasta meni pilalle liian lämpimien vesien vuoksi. Taimen hävisi joesta täysin tai köllöttelee joen pohjassa jossain viileiden lähteiden ääressä. Juhannusviikko vielä yritettiin kalastaa mutta laihoin tuloksin.

Nyt vähän on veden lämpö laskenut viileän ilman ja sateiden vuoksi. Mutta jotenkin on palo joelle kadoksissa. Ehkä tämän on jonkinlainen välikuolema keskellä kesää, että jaksaa syksyllä perhokalastaa koko loman. Mene ja tiedä, vai mitä tämä on?  

Mutta unelma elää jossain syvällä sisälläni. Työmatka aamulla menee kuin siivillä ajallessa 65 kilometriä töihin ja samalla haaveillessa niistä hienoista hetkistä joella. En ehkä olekkaan toivoton perhokalastaja.  Uskon, että ensinmäisen kunnon tärpin jälkeeen palo sisälläni leimahtaa jälleen liekkiin.

Sitä liekkiä odotellessa taidan sitoa muutaman kuparituubin tummissa väreissä haaveilen samalla niistä hienoista hetkistä joella. Joki, joka on osa identiteettiäni niin kauan kuin jalkaa nousee ja pää pelaa. Jos saisin vielä kymmenvuotta perhokalastaa, niin sitten voisin viimeisellä reisullani Nakkilassa käydä ostamassa aidon nakkilalaisen keinutuolin, jossa olisi kiva muistella vuosia joella.

Toivotaan, että vedet jäähtyy ja pää pysyy kasassa sitä odotellessa.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.

Pikapistolla joella

Pikkasen loton tekoa on perhokalastus kotijoella tällä hetkellä vielä. Vesien virtaukset vaihtelee melko paljon. Eilen illalla arvoin kalastuspaikkaa Nakkilan koskien ja Lapväärtinjoen kohdalla ja arpa osui Nakkilaan. Vehkeet kuntoon ja kello soittamaan kolmeksi aamulla. Yllätys, yllätys heräsin kello 2.45. Kumma juttu, että kalalle herää monesti ilman kellon soittoa mutta töihin ei juuri koskaan.

Kahvin keitto, eväiden teko, hampaiden pesu, vaatteet päälle ja Kia keula kohti Nakkilaan. Saavuin perille klo 5 ja suoraan joelle heittämään. Ilma lämpö +3 astetta ja suht kova tuuli vielä kylkiäiseksi. Vesi oli pudonnut yön aikana alas, vähän liiankin allas. Mutta kalaan tulin, niin silloin kalastetaan.

Aloitin heittämisen kosken yläosasta. Heittelin ja tutkin kosken niskaa, koska kohde on vielä vähän outo minulle. Mutta onneksi pojat ovat antaneet hyvät vinkit noviisille miten kohde kannattaa kalastaa. Taisi olla seitmäs heitto kalan ampuaessa perhoon. Voimakkaita potkuja siiman päässä, aloin vetämään siimaa sisään ja muutaman kelauksen jälkeen kala irtosi. Päätin siirtyä koskessa alemmaksi rauhoittaakseni kosken niskan.

Alempana tuuli kävi joen suuntaisesti alhaalta päin ja veden heikon virtauksen vuoksi kohde ei sytyttänyt minua ollenkaan. Kymmenkunta vaikeaa heittoa heitin tuulessa ja päätin siirtyä takaisin kosken yläosaan.

Heitin ainoastaan kahta perhoa, oranssia ja keltaista. Jotenkin usko ja luotto oli oranssin puolella joten sillä päätin jatkaa heittämistä. Heikko virtaus joessa teki perhon uittamisen vähän haasteelliseksi mutta jotenkin sain uitettua perhoa mieleni mukaisesti. Tuuli puhalsi selkääni ja hiukan vilu yritti tulla takini sisään. Olin laittanut liian vähän päälle keliin nähden. Heittoa heiton perään ja joki oli hiljaa tuulen temmeltäessä joen pinnalla. Kylmin käsin heitin jälleen ja perhon uidessa miedossa virrassa tunsin hyvän nykäisyn, kala ja kiinni jälleen. Ensipotkuista tunsin heti nykijän olevan voimissaan. Aloin kelaamaan siimaa sisään samalla pitäen tuntumaa kalaan. Mutta siiman päässä olija teki perinteiset ja lähti syöksymään minua kohti. Käsin kelan nupilla pyöri kuin onnenpyörä kelatessani vimmatusti siimaa sisään. Sain jälleen tuntuman takaisin kalaan ja arvasin kalan olevan taimen temppujen perusteella. Kala näköetäisyydellä ja taimenhan siellä näytti kirkasta kylkeään. Varovasti uitin taimenen rantaveteen ja totesin kalan olevan ihan nätin kokoinen. Mittaus, punnitus ja kuva taimenesta. 65 cm, 3.100g paino ja evätön istukas. Päätin ottaa taimenen ruokakalaksi. Yhden tai kaksi kalaa korkeintaan otan mahdollisuuksien mukaan kaudessa ruokakalaksi muut vapautan takaisin jokeen.

Jatkoin heittämistä vesisateen saapuessa kaverikseni. Kirjolohi alkoi syömään perhoani ja kolmannen kalan vapautuksen jälkeen päätin lähteä kotiin. En viitsinyt kiusata itseäni kylmyydessä enempää. Tyytyväisenä aamun kolmituntiseen kalastussessioon laitoin perhovapani kasaan ja otin taimenen kaveriksi kotimatkalle.

Nyt pari perhon tekoa viikonloppua varten. Huomenna työpäivä mutta lauantaiksi aurinko kysyi minua kaverikseen jälleen joelle. Mitäpä vanha ukko muuta tekisi kuin perhokalastaisi😊

Suut supussa

Kahtena päivänä viikonloppuna tuli tehtyä reissu Nakkilan koskille. Ensin lauantaina aamureissu Tonin kanssa Arantilan koskille klo 5 aloitettiin kalastus ja oltiin sovittu, että puolilta päiviltä lähdetään kotiin minun Turun reissuni vuoksi. 

Vesi oli suht korkealla jo mennessä ja päätimme kalastaa Arantilan ykköstä ja kakkosta niin kauan kuin vesitilanne antaa myöten. Toni meni kakkosniskalle ja minä jäin ykköstä heittämään. Oli kiva,  kun Toni oli neuvomassa Arantilan koskien niksejä sillä en ole paljoa kalastanut Arantilaa perholla. 

Tonin neuvoilla aloitin heittämään ykkösen niskaa toivon pilke silmissä kevät taimenesta. Ykkösen niska on aika haastava kalastettavaksi mutta hetken heittelyn jälkee pääsin jyvälle miten heittää ja uittaa perhoa niskalla. Veden väri ei ollut mikään kaunis perhon uidessa ruskeassa savivedessä. Aikamme heiteltyämme vaihdoimme paikkoja. Minä siirryin kakkosniskalle ja Toni tuli heittämään ykkösniskaa.

Jälleen Tonin ohjeiden mukaan kahlasin kakkosen niskalla melko syvälle, että kahluuhousut huusivat jo hälytysrajalla. Heittoja heittojen perään ja tyhjä perho palasi aina luokseni. Aikamme kalastettua vesi nousi sen verran, että päätimme keskittyä ykkösniskan pommitamiseen veden noustessa edelleen.

Kello kävi, vesi nousi ja ilma lämpeni lämpenemistään. Kalastimme ykkösellä sovittuun aikaan saakka ja läksimme onnellisina kotiin ilman saalista kotiin.

Sunnuntaina ei ollut intoa lähteä liikkeelle aamusta veden ollessa korkealla ja lähdin vasta vähän ennen puolta päivää kohti Nakkilaan valiten kohteeksi Kistun. Kistu virtaa korkealla vedelläkin rauhallisesti ja siellä saa kahlata perhokalastaessa. Lähdin liikkeelle siiman testaus mielessä. Testavana oli NextCastin Zone interhoover 525gr. 

Vesi oli edelleen kahvimaitoa ja virtaus oli nostanut veden lenkkikiven lenkkiin saakka. Eli veden korkeus oli hyvä kohteen valinnan suhteen. Heittoa heiton perään samalla tunnustellen heittosiiman ominaisuuksia. Mustavioletti perho ui hienosti miedossa virrassa auringon paahtaessa niskaani. Nivan loppuliuku ottaa perhon syleilyynsä ja yht'äkkiä vapa niiaa melko rajusti. Mitään ei ensi tapahdu aivan kuin perho olisi pohjassa mutta sitten alkaa liike siiman päässä. Kalaa potkaisee voimakkaasti ja lähtee syöksyyn kelan rullan pyöriessä syöttäessä siimaa ulos kalan tahdon mukaan. Parinkymmen metrin pyrähdys riittää siiman päässä olevalle kulkijalle. Potkut edelleen voimakkaita ja kelaan siimaa sisään. Voisiko se olla taimen? Kelaan ja kala siiman päässä taistelee edelleen voimakkaasti vastaan. Vihdoin saan kalan näköetäisyydelle ja toutain vilkuttaa pyrstöllään minulle samalla ilmoittaen, että minä olen voitolla taistelussa. Saan toutaimen rantaan mitta näyttää 70 cm, nopea kuvaus ja toutain vapauteen Kokkelin ruskeaan virtaan. Heittelin yhteensä neljä tuntia Kistulla ja totesin NextCastin siiman kelpo heitettäväksi.

Taimet olivat suu supussa viikonloppuna Nakkilassa tai olivat lähteneet Porin edustalle merelle kirkkaan veden  perään. Tälläinen viikonloppu oli minulla kalastusrintamalla. Ensiviikon loppuna uudelleen joelle ja onhan Helatorstai myös ylimääräinen kalastuspäivä tällä viikolla😊

Nyt näyttää hyvältä!

Vihdoin lämpö ravistelee itsensä irti pohjan akan syleilystä ja kesä alkaa tehdä tuloaan. En meinaa pysyä pöksyissäni katsellessani parvekkeeltani ohi virtaavaa Kokemäenjokea  joka jatkaa matkaansa kohti Poria ja merta.

Mutta valitettavasti perhokalastus painottuu viikonloppuihin. Ei riitä virta enää lähteä työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nakkilan koskia. Sydän vetää joelle mutta kroppa laittaa hantiin  työpäivän ja työmatkojen jälkeen. 

Pikkupoika herää vanhan miehen sielussa ilmojen lämmetessä ja joen virtauksien tasaantuessa. Sitä vähän samalla tavalla saa uuden loiston sisimpäänsä kuin keväiset kukat saavat uuden loiston kevään auringon paisteen myötä. Voiko mitään muuta toivoa kuin sais ehjänä ja terveenä nauttia kesäisistä kalastusreissuista kauniin luonnon keskellä jokimaisemissa Suomessa ja Norjassa.

Kaikki alkaa olla valmiina välineiden puolesta. Uudet perhot ovat sidottu tunteella talven pimeyden keskellä lampun valon loistaessa työpöydän ääressä. Monta haavetta perhopenkin ääressä on tultu haaveiltua talven mittaan sitoessaan perhoja tulevalla kaudelle. Tuleeko haaveista totta vai jääkö ne haaveiksi? Se nähdään kauden päättyessä syksyn pimeyteen.

Mutta nyt haaveet ovat haaveita. Hattu kourassa nöyrästi on alettava jokien Ahdin kanssa hieromaan sopimusta. Sopimusta jossa minulla ei ole sananvaltaa. Ahti päättää sopimuksen sisällön ja päättää kauden saaliini määrän. Yritän lepytellä Ahtia parhaani mukaan. Ilman nöyryyttä Ahdin kanssa on turha neuvotella. Olen vain yksi perhokalastaja monien joukossa jolla on haaveet ja unelmat tulevasta kesästä. Tämä on perhokalastajan parasta aikaa, sillä kaikki on vielä edessäpäin ja mitään ei ole vielä menetetty.

Loma loppu

Niihän siinä kävi, että talviloma tuli ja meni. Väsyneenä mutta onnellisena kirjoitan blogiani muistellen lomapäiviäni. Muistot ja kokemukset jotka loma soi, antaa voimaa jaksamiseen arjen kiireeseen.

Kalastuspäiviä kertyi viisipäivää lomani aikana. Olosuhteet eivät olleet parhaat veden virtauksien vuoksi ja siksi en kalastanut enempää lomani aikana. Mutta päivät, jotka vietin joella perhokalastaen olivat hienoja vaikka saalis ei kovin suuri ollut. Yksi kirkas meritaimen Läpväärtistä kruunasi loman hienoimmat hetket ja tietysti auringon sävyttämät päivät olivat myös hienoja. Naama sai kyllä uuden värin pintaan pimeän talven jälkeen.

Tänään kävimme kaverini Tonin kanssa vielä perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Messuilla ei niin mitään järisyttävää uutta ollut mutta oli hienoa nähdä tuttuja joita ei näe talvisin. 

Mikä oli positiivista niin Guidelinen uudet kahluuhousut ja kahluukengät joita hypistelin innoissani. Ensinäkemältä uskon Guidelinen tehneen suuren harppauksen malliston kehityksessä. Ja olihan Guidelinen osastolla esittelijänä kalakaverini Mäkysen Sami.

 Haikanvapa oli mielenkiintoinen tuttavuus vapoineen ja siimoineen. Kätteen jäi heidän osastolta yksi Nextcastin siima jota innolla odotan pääseväni testaamaan. Oli kiva ostaa siima, kun kokeneet kalastajat Lasse ja Kimmo Lohijoki Oy:stä olivat opastamassa siimavalinnassa. Aina kannattaa kuunnella kokeneita perhomiehiä ja heidän vinkkejään.

Kävimme myös moikkaamassa kahvikupin ääressä Kalatarinoita teamin poikia. Petterin ja Jarin kanssa on aina mukava jutustella. Myös Pilve Flyfishingin Sami oli hieno tavata livenä. 

Tässä istun laiskanlinnassani ja haaveilen seuraavista kalastusreissuista. Pääsiosin reissut ovat viikonlopun aikana tapahtuvia päiväreissuja Nakkilan koskille ja taimen kiilto silmissä sinne mennään. Ehkä teen myös vielä yhden päivän reissun myös Lapväärtin joelle toukokuun alkupuolella. Neiden odottaa kesäkuun 12 päivä ja lohi mielessä lähdetään Norjaan. Mutta uusi perhokalastus kausi on polkaistu käyntiin ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti syksyn pimeyttä. Pimeyttä, joka tuntuu niin kaukaiselta mutta tulee odottamattoman nopeasti. Se o moro. Rentoja hermoja ja kiireitä siimoja.

Hienous ja vaikeus

Loma päällä ja aurinko paistaa. Mitä muuta sitä silloin tekee kuin perhokalastaa. Lauantai ja sunnuntai tuli vietettyä Nakkilan Koskilla nautiskellen hienosta keväisestä säästä perhoa heitellen ja saaliitta.

Ilman puoleen olosuhteet olivat hienot molempina päivinä pois lukien tuuli, joka haittasi hiukan heittämistä. Joku kokeneempi perhokalastaja sanoi joskus, että tuuli on korvien välissä perhokalastaessa. Eli kelissä kuin kelissä voi heittää perhoa.

Veden korkeus oli myös hyvä mutta tulvajuoksutusten jälkeen Loimijoen savi oli värjännyt jokiveden ruskeaksi. Eli vesi ei ollut mitään kaunista katseltavaa. Aivan kuin olisi maitokahvissa kahlannut.

Mutta kaksi päivää joella tuli oltua saaden kovimman kalastuskiiman taltutettua. Samalla sai myös testailtua siimoja ja sai heiton kohdalleen talven jäljiltä. Joka heitolla sitä tietysti toivoi taimen iskevän perhoon mutta noissa olosuhteissa mahdollisuus on aika pieni johtuen veden kuraisuudesta.

Kevät kalastus Nakkilan Koskilla on hienoa ja vaikeaa samaan aikaan. Hienoa päästä talven jäljiltä jälleen perhokalastamaan ja vaikeaa johtuen olosuhteista joella. Kokemäenjoki on iso joki voimakkaine virtauksineen keväällä ja veden väri tulvien jälkeen usein ruskeaa kahvimaitoa. Siinä pitää osua kaikki tähdet kohdilleen saadakseen taimenen iskemään perhoon.

Mutta aurinko paistaa ja sivujokien virtaukset pienenevät päivältä ja Kokemäenjoen vesi kirkastuu. Samalla joen virtausmäärät pienenevät ja veden lämpötila nousee. Olosuhteet paranevat päiväpäivältä ja toivo kirkaasta kevät taimenesta perhokalastajan silmillä katsottuna voimistuu.

Nyt tehdään kotihommia muutama päivä ja torstaina suunnataan Kia kohti Läpväärttiä ja käydään katsomassa antaako Läpväärtin joen ahti saalista. Pari päivää Lapväärtissä kalastaen ja loma lopetetaan perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Katsotaan mitä kerrotavaa Lapväärttin reissu tuo tullessaan ja onko mitään mainitsemisen arvoista messureissulta Tampereelta. Ollaan kuulolla ja nautitaan hienosta kevät säästä.

Kausi korkattu

Pääsiäinen mennä tupsahti lasten ja lasten lapsien kanssa. Maanantaina laskeutui hiljaisuus boomerboksiimme ja aamupäivällä tuli ajatus mitä jos kävisi avaamassa perhokalastuskauden Nakkilan koskilla.

Tuumasta toimeen ja ensin piti käydä pihalla vetämässä rannarit suoriksi keloilta talven jäljiltä. Sitten kamat kasaan ja Kiian nokka kohti Nakkilaa. Onneksi matkaa kotoa on vain reilu 50 kilometriä Nakkilan koskille. Ajoin ensin Arantilan koskille ja ajattelin ensin käydä testaamassa uuden korkean veden heittopaikan kakkosen niskalla. Mutta paikalla oli jo viisi innokasta kalamiestä ennen minua ja vesi laskenut aamusta sen verran, että päätin lähteä Kistulle fiilistelemään.

Auto Kistun parkkipaikalle ja vermeet päälle. 110 rappusta alas rantaan varoen sillä rappuset olivat osittain jäässä. Rantaan päästyäni ilokseni vesi oli juuri optimaalisessa korkeudessa eli vesi virtasi lenkkikiven rautalenkin korkeudella.

Ajattelin ensin testata Loopin Görän Anderssonin 12.6 jalan vapaani uudella siimalla jonka talvella ostin käytettynä netistä. Ei muuta kuin vapa kasaan ja heittämään. Mikä tunne pitkän talven jälkeen perhovapa kädessä kahlatessa kylmässä jokivedessä. Kaikki talven ahdistukset lähtivät kropastani virtaamaan kohti Poria ja siellä odottavaa merta. 

425 graininen  Rio GameChanger 15/9 tipillä tuntui heti hyvältä heittää perhovavassani. Heittelin ja nautiskelin kauniista keväisestä ilmasta odottamatta mitään saalista ensi reissultani. Reissun tarkoitus oli ainoastaan lähteä testaamaan uusvanhaa siimaa vavassani. Viides tai kuudes heitto ja vapa nytkähti. Tiesin heti, että kirjolohi siellä oli keltaisen perhoni päässä. Pieni väsyttely ja kala rantaan kuvausta varten. Laskin kirjolohen takaisin uimaan viileään jokeen.

Heittelin siinä vielä parituntia testaten myös Loop Evotecin 15 kinttusta perhovapaani ja ihastelen uusien perhojen uintia. Sitten lähti virtaus nousemaan voimakkaasti ja päätin laittaa perhovavat kasaan lähteäkseni kotiin. Tälläinen oli meikeläisen kauden aloitus. Tämä viikko töitä ja ensi viikolla sitten kalastetaan oikein kunnolla. Voi olla, että jossain joen mutkassa voidaan törmätä. Katsotaan lomaviikon rapsoja joelta ensi viikolla, kun on aihetta jotain kirjoittaa. Kirjoitaminen ei tarkoita, että kalaa olisi tullut. Voihan sitä muutenkin kirjoittaa mukavasta päivästä joella.

Ps. 110 rappusta ylöspäin sai jalat hapoille viimeisillä askelmilla.

Perhokalastajan painajainen

Nyt iski kunnolla, nimittäin takatalvi. Kevät kävi kertomassa, että tulossa ollaan mutta hävisi samoin tein johonkin kauas horisonttiin. Siinä samassa hävisi haaveeni perhokauden aloituksesta pääsiäisenä. Tässä ollaan lumimyrskyn keskellä mieli maassa murehtien takatalven mykistävää voimaa.

Miehinen mies mieli maassa katselemassa talvista maisemaa ikkunasta juuri kun siiryttiin kesäaikaan kellojen kanssa. Tulee mieleen muinoiset laulun sanat: Miksi meille täällä aina näin käy?

 No, normaalia ilmaston lämpemistä tämä vain on. Vai onko?

Eipä tässä auta muuta kuin toivoa ilman lämpenemistä oikein rytinällä talvisen takapakin jälkeen. Kevät tulee mutta ei minun aikatauluni mukaan, vaan luonnon asettamien ehtojen mukaan. Me emme tiedä luonnon suunnitelmia tarkkaan,  emmekä tiedä luonnon kiertokulusta kuin pienen palasen ihmisen tekemän mitttaushistorian perusteella. 

Mutta usko on vahva kevään suhteen ja jatkan valmistautumista perhokalastuskauden aloittamiseksi sitomalla ajankuluksi lisää perhoja joita on jo rasiat väärällään odottamassa kanssani kevään lämpöä. Perhoni eivät valita, eikä tuskaile kevään tulon myöhästymistä niin kuin minä teen. Ahdistun antaen itseni vaipua alokuloon jonka voi vain kevät aurinko karkoittaa sieluni syövereistäni. Mutta alakulollakin on tarkoituksensa. Se saa minut nauttimaan enemmin keväisestä ja kesäisestä joesta, joka antaa sieluuni uuden voiman talven jälkeen.

Ehkä en ole yksin ilmasto ahdistukseni kanssa? Minua ei ahdista ilmaston lämpeneminen vaan ilmaston kylmyys Suomen saloilla. Luonto elää kiertokulkuaan ja sähköautomme eivät sitä pelasta. Kulutushysteriamme tuhoaa luontomme jollemme lakkaa kuluttamasta mielin määrin kaikkea sitä turhaa roinaa jota ostamme iloksemme ja elintason mittariksi elämäämme.

Purnaamiseni ei estä kevään tuloa. Se tulee silloin kun luonto päättää sen tulevan. Pitäkää mieli kirkkaana ja olkaa valmiit perhokalastuskauden alkuun. Sillä se lähempänä kuin uskommekaan.

H-hetki lähestyy

Talvi ja kevät tappelevat keskenään ja meikä poika toivoo kevään voittavan. Kevään voitto tietää perhokalastuskauden alkua. Perhot on sidottu ja nyt alkaa muiden varusteiden tarkistus ja kuntoon laitto. H-hetki on viikoista kiinni.

Taidanpa kaivaa varustelaukun esille viikonloppuna ja laittaa kelat, siimat ja muut härpäkkeet laukkuun paikoilleen odottamaan starttia ensi reissulle. Vaikka ilman lämpötila kääntyy plussalle,  niin joen virtaama ratkaisee pitkälti päivän jolloin lähden liikkeelle joelle. Joen virtaama on alku keväästä usein kova lumien sulaessa latvavesien ympäriltä pelloilta ja metsistä virtaten vetenä jokeen.

Kokemäenjoki on isojoki ja kevät virtaamat ovat usein 500- 200 kuution välissä. 200 kuutiota alkaa olla sellainen virtaus, että perhokalastaja voi käydä heittämässä pahimmat polteet pois niskastansa. Mutta kalapaikat ovat vähissä rantakalastajalle virtauksien ollessa kovat ja näin taimen on piukassa perhokalastajilla. Kevään edetessä ja virtauksien laskiessa alle 200 kuution alkaa perhokin olla otollinen pyyntiväline taimenen suhteen.

Kevät taimen ei ole helppo saalis perhokalastajalle keväällä Kokemäenjoella mutta aina kannattaa koittaa onneaan saaliin suhteen. Taimenet ovat kooltaan 2-6 kg väliin ja isoimmat taimenet ovat jopa 8 kilon kokoisia. Suomessa ei taida  yhtä suuria taimenia saada mistään muualta joesta. Voikin sanoa, että Kokemäenjoki ja Nakkilan kosket ovat yksi parhaita taimenen kalastuspaikkoja Suomessa ympäri vuoden. 

Kevät Kokemäenjoella on soutukalastajien kulta-aikaa mutta mitä pitemmälle kevät ja kesä etenee niin rantakalastajien saalisvarmuus paranee. Veden lämmetessä ja virtauksien pienetessä voi rantakalastaja saada ihan mitä vain joen antimista. Taimen, kuha, toutain ja kesäkuun alkupuolella jokeen nouseva lohi tekevät joesta mielenkiintoisen kalastuskohteen.

No, mopo karkasi nyt vähän käsistä. Minun piti kertoilla varusteiden kuntoon laitosta mutta tiedätte itse varmaan miten kauteen pitää valmistautua. Tietysti jokainen valmistautuu vähän eri tavalla mutta lopputulos on sama. Eli joella tavataan pitkän talven jälkeen iloisesti toisiamme tervehtien.

Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksia ja ajatuksia Nakkilan koskista. Joku guru osaa varmaan kertoa paremmin joen elämästä kuin minä. Mutta kalastamalla Nakkilan koskilla oppii tuntemaan joen metkut, kalapaikat pikku hiljaa ja jonain päivänä voi olla siiman päässä se elämän kala. Jokainen heitto on mahdollisuus.