Tasan kaksi viikkoa tyhjää

Loma on mennyt lupsakasti niin kuin savolaiset tuppaa sanoa. Kalastustunteja on riittävästi takana kotijoella ja suurin osa ajasta on ollut tyhjän pyytämistä mitä nyt kirjolohia on käynnyt rannalla kääntymässä. Nekin niin pieniä, että ei edes ruokalaksi ole viitsinyt ottaa. Muutenkaan en pidä kirjolohta minään kalana joessa, koska se on täysin vieraslaji. Minä olen tätä mieltä ja joku muu on toista mieltä.

Kyllä viimeiset kaksi viikkoa on syönyt miestä. Joki on huutanut tyhjyytään oli sitten yö taikka päivä. Silti uskollisesti olen käynyt Nakkilan koskilla perhoa viskomassa joka toinen päivä lomallani.

Tänään oli lipa vinossa miehellä erään haaverin takia, joka ei liity mitenkään perhokalastukseen. Sanoin vaimolleni, että lähden joelle mieltä puhdistamaan ja olen aamuun saakka. Niin paljon otti päähän itseäni eräs moka mikä sattui minulle tänään.

Niin mies murheen murtama hyppäsi Kiian rattiin ja otti suunnan kohti Nakkilan koskia kauniissa kesä illassa. Perille päästyäni joki rantaan oli spingfluga miehet miehittäneet hottipaikan tyystin. Ei se minua harmittanut, sillä tiesin niiden lähtevän kuitenkin ajoissa kotiin. Niinpä aloitin kalastuksen suosiolla hiukan alempaa virrassa.

Ensinmäiselle laskulle valitsin interirungon, sekä kaksosnelosen tipin ja totesin miltei heti yhdistelmän olevan liian kevyt virtaan nähden. Silti heitin viitisen heittoa sillä siimalla. Ei muuta kuin toinen vapa kasaan ja siihen interi/3/5 runko johon laitoin 4/6 tipin jatkeeksi. Ja uutta heittoa tekemään. Sain siimat suoriksi ja toista heittoani laskin rauhallisesti ja vapa niiasi nätisti. Tiesin heti paremman kalan olevan kyseessä. Komea hyppy ilmaan ja kala ilmoitti olevansa valmis taistoon kanssani. Pienen taistelun jälkeeen kala oli haavissa haavimiehen hyvällä avustuksella. Evätön kirkas taimen siinä haukkoi happea ennen viimeistä tuomiotaan. Pikaisesti taimenelta henki pois, kuvaus, mittaus ja punnitus. 70 senttinen ja neljä kiloinen taimen oli valmiina juhannuksen ruokapöytään.

Kyllä siinä murheet katosivat taimenta viedessä roikkumaan. Laskun verran vielä perhoa uittelin joessa ja sitten lähdin kotia kohti taimenen kanssa. Ahti tiesi synkän mieleni ja tarjosi lohdutusta taimenen avulla. Oikeaan aikaan ja oikeaan hetkeen osuin joelle.  Saas nähdä milloin on seuraava oikea hetki ja aika joella? Sitä ei tiedä kuin joen Ahti. Ja Ahtihan on Nakkilassa niukka puheinen, eikä ilmoita tulevia ennakkoon kalamiehille. 

Hyvää juhannusta jokaiselle keskikesän juhlijalle.

Kokkeli alkaa kutsumaan

Vettä on virrannut ja paljon Kokemäenjoessa viime syksystä lähtien. Nyt näyttää jo vähän paremmalta joella virtauksien suhteen. Ensi viikonloppuna korkkaan kauden Kokemäen joella. Mitään suuria odotuksia ei ole aloituksen suhteen. Mennään kavereiden kanssa Lohijoki Oy:n heittolaiturille sunnuntaina nautiskelemaan kauden alusta. Jos hyvä tuuri käy, niin joku meistä voi saada nätin taimenen. Sunnuntai -iltana se sitten tiedätään paremmin miten meille kävi.

Nakkilan kosket eivät ole helpoin kalastettava perhokalastajille johtuen joen suuruudesta ja joen suurista virtausvaihtelusta. Mutta sitkeästi kun kalastaa, niin palkinto voi olla suuri. Taimet ovat isoja joessa keskipainon ollessa 3kg:n luokkaa. 2018 vuonna top vitoseen ei päässyt alle 8 kg:n taimenella. Se kertoo mitä joesta voi saada mutta helpolla se ei tule. 

Tulevaan kautteen en ole tehnyt mitään suuria muutoksia perhojeni suhteen. Perusperhoa ketusta eri väreissä ja koko luokassa olen tehnyt talven aikana perhorasioihini. Kuten joskus olen maininnut, että en ole mikään huippusitoja perhojen suhteen mutta oma tekemillä perhoillani kalastan ja niillä olen kalani joesta saanut.

Nakkilan kosket on kalastukohteeni koko kesän. Jostain syystä ei tee mieli lähteä Norjan Neideniin tänä vuonna. Siispä nautin kalastuksesta Nakkilan koskilla niin kauan kun voin. Joki veden lämpötilan noustessa 20 asteen tiennoille, niin kalojen tulo loppuu täysin. Toivottavasti ei tulisi pitkiä helle jaksoja, niin veden lämpö pysyisi siedettävissä lukemissa mahdollisimman kauan. Mutta edellis kesiä katsoessa pahoin pelkään, että toiveeni ei toteudu.

Poltteet ovat kovat Nakkilaan, pakko se on tässä julkisesti tunnustaa. Perhokastus on muutakin kuin kalan saantia. Kaipaan kalakavereitani pitkän talven jälkeen. Kaipaan kesäisiä aamuyön hetkiä joen syleilyssä. Kaipaan tietysti sitä, kun iso taimen iskee perhooni.  Kaipaan luonnon rauhaa kiireisen arjen keskelle joen rauhoittaessa mieltäni. Kaipaan sitä luojan yhteyttä hiljaisella joella, jossa tunnen jumalani läheisyyden hiljaisen tuulen huminassa.

Minut tuntee joella helposti. Olen yksi vanhimmista aktiivisista perhokalasjista Nakkilan koskilla. Morjestetaan jos tapaamme Nakkilan kirkon vaiheilla.

 Se sitten moro.

Viides kausi lähenee

Talvi ja kevät käy kamppailuaan talven tehdessä viime hyökkäyksiään. Talvi tietää häviävänsä mutta silti tahtoo kiusata kevättä, jotta me kaikki miltei odotamme. 

Niin minäkin odotan perhopenkkini äärellä kevättä lämpöineen ja viidennen perhokalastukauden alkua, joka on todella lähellä alkamistaan.  Mutta turha kiire pois aloituksen kohdalta. Kyllä joelle ehtii vähän myöhemminkin joen virtauksien ollessa rauhallisemmat.

Mitä olen oppinut perhokalastuksesta lyhyen urani aikana? Ensin sen, että tässä lajissa ei koskaan tule valmiiksi, vaan jokainen reissu joelle antaa jotain uutta työkalupakkiin. Toisekseksi, hyvää ja halpaa ei ole olemassa. Kannattaa panostaa välineisiin joilla perhokalastaa. Ei kannata ostaa kaikein halvimpia välineitä mutta ei myöskään kaikkein kallimpia välineitä välttämättä. Kanttaa välineet valita sen mukaan mitä kalastaa ja missä kalastaa. Kolmanneksi, tiettyjen perhokalastusvälineiden hinnat ovat nousseet tosi rajusti. Esim. siimojen hinnat ovat nousseet todella paljon. Esim Guidelinen 4 d tippit maksoivat vuonna 2020 keskimäärin 27- 29 euroa ja hinta on n.44 euroa kappale. Mutta kaikki hinnat tässä on noussut koronan ja Ukrainan sodan vuoksi.

Unhoitetaan valittaminen ja keskitytään itse asiaan eli perhokalastukseen. Paketti alkaa olla minulla kasassa tulevaa kautta varten. Muutamat rannarit vielä vaihtaisi keloihin ja tarkistaisi vanhempien kahluuhousujen kunnon, niin kaikki alkaisi olla kunnossa. Tietysti valtion kalastuksenhoitomaksu tarvitsee lunastaa vielä täksi vuodeksi, niin sitten voi lähteä hyvin mielin joelle säiden ja joen virtauksien ollessa kohdillaan. Siellä se sitten joella miltei kaikki lomat ja vapaa- ajat menevätkin Sarellin pojalla vai olenko sittenkin jo pappa iän ylittäeassä 60 vuotta? 

Odottelua ja valmistautumista

Tässä kärvistellään talven keskellä edelleen odotellen perhokalastuskauden alkua. Mutta mieli on virkeä saadessa valmistella välineitä ja perhoja uuden kauden alkuun. Mielii liitää jo joella kuin keväinen lokki, joka nauttii kevään lämmöstä muuttomatkan jälkeen.

Perhoja on tullut sidottua kevätkautta varten ja miettien samalla toimivatko perhoni taimenelle vai vedänkö niillä tyhjää? Se jää nähtäväksi, mutta kova on luotto tekemiini perhoihini. Uskon, että jossain vaiheessa ne toimivat. En niinkään kaipaa taimenia määrällisesti mitään ihmemääriä, mutta toivon niiden harvojen olevan nättejä yksilöitä.

Mikä olisi hankitalistalla vielä niin hyvä actionkamera. Haksahdin ostamaan viime talvena edullisen mallin. Kyllä tällä iällä pitäisi tietää jo, että hyvää ja halpaa ei ole olemassa. No, oppirahat tuli maksettua ja kai sen joku ostaa, kun myy halvalla pois.

Iän karttuessa oppii arvostamaan myös terveyttä. Olen tosi iloinen, että olen saanut käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla kuntoani hoitamassa. Sitä jaksaa paremmin sitten kalastaa pitkiä päiviä joella. Itse aloitin kuntoilun nelikymppisenä uudelleen ja olen tosi iloinen tästä päätöksestäni. Täytin juuri 62 vuotta mutta mieli on edelleen kuin rippikoulupojalla. Ulkoinen olemus on kyllä muuttunut vuosikymmenien saatossa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan perhovapa pysyy kädessä ja jalkaa nousee.

Nämä on vähän sellaisia ajantappo bloggauksia talven keskellä mutta kauden alkaessa pyrin enemmin julkaisemaan raportteja ja kuvia reissuistani missä sitten liikun ja kalastan. Toivottavasti saan kertoa muustakin kuin tyhjistä reissuista. Mutta tyhjät reissutkin ovat monesti hienoja hyvässä seurassa. Ei saalis ole aina ole kaikkein tärkein asia. Joka reissulla voi oppia uutta ja nauttia hienosta luonnosta, joka muuttaa muotoaan koko kalastuskauden ajan.

Sormia polttaa

Eilen poikkesin Nakkilassa kalastusseuramme kerhoillassa. Olin etuajassa ja kävin katsomassa kotijokeani kuinka Kokemäenjoki on pärjännyt talven ja pakkasten kourissa. Siellä joki oli vanhalla paikalla tervehtien minua iloisesti. Virtaukset joessa alhaalla, vaikka olisi mennyt perhoa heittämään. No, otin pari kuvaa kesän parhaasta kaveristani joesta ja läksin kävelemään autolle.

Mutta joki antoi minulle sen toivon jota kaipasin kylmän ja lumisen talven keskelle. Kevät tulee aivan varmasti ja ystäväni joki odottaa minua jälleen kesän rientoihin perhovapani kanssa. Sormia polttaa jo nyt mutta parempi on vielä jäähdytellä niitä kylmän vesihanan alla hetken aikaa.

Sitä kun ikää karttuu niin ystäväpiiri pienenee vuosi vuodelta. Talvi menee pitkälti työn ja koti-iltojen merkeissä. Mitä nyt kolme kertaa viikossa käyn kuntosalilla kroppaani hoitamassa, että jaksaa kesän perhokalastaa. Keväällä sitä herään talven horrokseta jokirannassa nähdessäni nuoret kalakaverini. He ovat minua kaikki nuorempia mutta heidän seuransa saa minut eloon. Vitsin vääntöä, juttun kerrontaa ja perhokalastusta. Siitä on meidän kesä tehty.

Perhopenkki on talven ajan minun terapeuttini. Sen ääressä saan iloita, olla hieman allapäin ja perhopenkkini kuuntelee minua arvostelematta minua. Perhopenkkini vie minut läpi kylmän ja pimeän talven uuteen kevääseen.

Sormiani polttaa edelleen. Kokemäenjoki herätti minun kalastusvaistoni liian aikaisin. Taidanpa mennä vesihan ääreen jäähdyttelemään sormiani. Älkää lannistuko. Kevät on päivä päivältä lähempänä valon lisääntyessä ja pimeyden väistyessä johonkin kaukaiseen syksyyn.

Kuivakausi

Neidenin reissulta ei ollut muuta kotiin tuomista kuin kuvassa näkyvä toppatakki, jonka löysin Kirkkoniemestä tarjouksesta. Reisulle lähtiessä tiesin lohen olevan piukassa joella ja tavoitteena oli saada edes yksi lohi.

No, sitä ei sitten tullut. En edes nykyä saanut perhooni vaikka kalastustunteja kertyi rutkasti. Samanlaiset perhot kuin muillakin meidän porukassa ja uittotyylikin oli suht sama. Mutta ei vain toiminut ja osunut minun kohdalleni jäämeren kirkas lohi. 

Mutta porukka oli mahtava ja saimme nauraa päivittäin mitä hulluimmille jutuille. Mukava kalastaa porukassa jossa huuli lentää ja meno on letkeää joella ja majapaikasssa. 

Kotiin palatessa Kokemäenjoen veden lämpötila oli noussut yli 20 asteen ja kalat joessa pistivät suut kiinni. Eli kuivakausi jatkuu kohdallani useamman viikon. Ei auta kuin odottaa vesien viilenemistä ja toivoa loppukauden tuoden lohtua onnistumisilla kotijoellani. 

Mikään ei ole itsestään selvää perhokalastuksessa. Uuden oppimista ja kokeilua saa tehdä miltei joka reissu jossain muodossa. Siksi perhokalastus onkin hienoa.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.

Suut supussa

Kahtena päivänä viikonloppuna tuli tehtyä reissu Nakkilan koskille. Ensin lauantaina aamureissu Tonin kanssa Arantilan koskille klo 5 aloitettiin kalastus ja oltiin sovittu, että puolilta päiviltä lähdetään kotiin minun Turun reissuni vuoksi. 

Vesi oli suht korkealla jo mennessä ja päätimme kalastaa Arantilan ykköstä ja kakkosta niin kauan kuin vesitilanne antaa myöten. Toni meni kakkosniskalle ja minä jäin ykköstä heittämään. Oli kiva,  kun Toni oli neuvomassa Arantilan koskien niksejä sillä en ole paljoa kalastanut Arantilaa perholla. 

Tonin neuvoilla aloitin heittämään ykkösen niskaa toivon pilke silmissä kevät taimenesta. Ykkösen niska on aika haastava kalastettavaksi mutta hetken heittelyn jälkee pääsin jyvälle miten heittää ja uittaa perhoa niskalla. Veden väri ei ollut mikään kaunis perhon uidessa ruskeassa savivedessä. Aikamme heiteltyämme vaihdoimme paikkoja. Minä siirryin kakkosniskalle ja Toni tuli heittämään ykkösniskaa.

Jälleen Tonin ohjeiden mukaan kahlasin kakkosen niskalla melko syvälle, että kahluuhousut huusivat jo hälytysrajalla. Heittoja heittojen perään ja tyhjä perho palasi aina luokseni. Aikamme kalastettua vesi nousi sen verran, että päätimme keskittyä ykkösniskan pommitamiseen veden noustessa edelleen.

Kello kävi, vesi nousi ja ilma lämpeni lämpenemistään. Kalastimme ykkösellä sovittuun aikaan saakka ja läksimme onnellisina kotiin ilman saalista kotiin.

Sunnuntaina ei ollut intoa lähteä liikkeelle aamusta veden ollessa korkealla ja lähdin vasta vähän ennen puolta päivää kohti Nakkilaan valiten kohteeksi Kistun. Kistu virtaa korkealla vedelläkin rauhallisesti ja siellä saa kahlata perhokalastaessa. Lähdin liikkeelle siiman testaus mielessä. Testavana oli NextCastin Zone interhoover 525gr. 

Vesi oli edelleen kahvimaitoa ja virtaus oli nostanut veden lenkkikiven lenkkiin saakka. Eli veden korkeus oli hyvä kohteen valinnan suhteen. Heittoa heiton perään samalla tunnustellen heittosiiman ominaisuuksia. Mustavioletti perho ui hienosti miedossa virrassa auringon paahtaessa niskaani. Nivan loppuliuku ottaa perhon syleilyynsä ja yht'äkkiä vapa niiaa melko rajusti. Mitään ei ensi tapahdu aivan kuin perho olisi pohjassa mutta sitten alkaa liike siiman päässä. Kalaa potkaisee voimakkaasti ja lähtee syöksyyn kelan rullan pyöriessä syöttäessä siimaa ulos kalan tahdon mukaan. Parinkymmen metrin pyrähdys riittää siiman päässä olevalle kulkijalle. Potkut edelleen voimakkaita ja kelaan siimaa sisään. Voisiko se olla taimen? Kelaan ja kala siiman päässä taistelee edelleen voimakkaasti vastaan. Vihdoin saan kalan näköetäisyydelle ja toutain vilkuttaa pyrstöllään minulle samalla ilmoittaen, että minä olen voitolla taistelussa. Saan toutaimen rantaan mitta näyttää 70 cm, nopea kuvaus ja toutain vapauteen Kokkelin ruskeaan virtaan. Heittelin yhteensä neljä tuntia Kistulla ja totesin NextCastin siiman kelpo heitettäväksi.

Taimet olivat suu supussa viikonloppuna Nakkilassa tai olivat lähteneet Porin edustalle merelle kirkkaan veden  perään. Tälläinen viikonloppu oli minulla kalastusrintamalla. Ensiviikon loppuna uudelleen joelle ja onhan Helatorstai myös ylimääräinen kalastuspäivä tällä viikolla😊

Nyt näyttää hyvältä!

Vihdoin lämpö ravistelee itsensä irti pohjan akan syleilystä ja kesä alkaa tehdä tuloaan. En meinaa pysyä pöksyissäni katsellessani parvekkeeltani ohi virtaavaa Kokemäenjokea  joka jatkaa matkaansa kohti Poria ja merta.

Mutta valitettavasti perhokalastus painottuu viikonloppuihin. Ei riitä virta enää lähteä työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nakkilan koskia. Sydän vetää joelle mutta kroppa laittaa hantiin  työpäivän ja työmatkojen jälkeen. 

Pikkupoika herää vanhan miehen sielussa ilmojen lämmetessä ja joen virtauksien tasaantuessa. Sitä vähän samalla tavalla saa uuden loiston sisimpäänsä kuin keväiset kukat saavat uuden loiston kevään auringon paisteen myötä. Voiko mitään muuta toivoa kuin sais ehjänä ja terveenä nauttia kesäisistä kalastusreissuista kauniin luonnon keskellä jokimaisemissa Suomessa ja Norjassa.

Kaikki alkaa olla valmiina välineiden puolesta. Uudet perhot ovat sidottu tunteella talven pimeyden keskellä lampun valon loistaessa työpöydän ääressä. Monta haavetta perhopenkin ääressä on tultu haaveiltua talven mittaan sitoessaan perhoja tulevalla kaudelle. Tuleeko haaveista totta vai jääkö ne haaveiksi? Se nähdään kauden päättyessä syksyn pimeyteen.

Mutta nyt haaveet ovat haaveita. Hattu kourassa nöyrästi on alettava jokien Ahdin kanssa hieromaan sopimusta. Sopimusta jossa minulla ei ole sananvaltaa. Ahti päättää sopimuksen sisällön ja päättää kauden saaliini määrän. Yritän lepytellä Ahtia parhaani mukaan. Ilman nöyryyttä Ahdin kanssa on turha neuvotella. Olen vain yksi perhokalastaja monien joukossa jolla on haaveet ja unelmat tulevasta kesästä. Tämä on perhokalastajan parasta aikaa, sillä kaikki on vielä edessäpäin ja mitään ei ole vielä menetetty.

H-hetki lähestyy

Talvi ja kevät tappelevat keskenään ja meikä poika toivoo kevään voittavan. Kevään voitto tietää perhokalastuskauden alkua. Perhot on sidottu ja nyt alkaa muiden varusteiden tarkistus ja kuntoon laitto. H-hetki on viikoista kiinni.

Taidanpa kaivaa varustelaukun esille viikonloppuna ja laittaa kelat, siimat ja muut härpäkkeet laukkuun paikoilleen odottamaan starttia ensi reissulle. Vaikka ilman lämpötila kääntyy plussalle,  niin joen virtaama ratkaisee pitkälti päivän jolloin lähden liikkeelle joelle. Joen virtaama on alku keväästä usein kova lumien sulaessa latvavesien ympäriltä pelloilta ja metsistä virtaten vetenä jokeen.

Kokemäenjoki on isojoki ja kevät virtaamat ovat usein 500- 200 kuution välissä. 200 kuutiota alkaa olla sellainen virtaus, että perhokalastaja voi käydä heittämässä pahimmat polteet pois niskastansa. Mutta kalapaikat ovat vähissä rantakalastajalle virtauksien ollessa kovat ja näin taimen on piukassa perhokalastajilla. Kevään edetessä ja virtauksien laskiessa alle 200 kuution alkaa perhokin olla otollinen pyyntiväline taimenen suhteen.

Kevät taimen ei ole helppo saalis perhokalastajalle keväällä Kokemäenjoella mutta aina kannattaa koittaa onneaan saaliin suhteen. Taimenet ovat kooltaan 2-6 kg väliin ja isoimmat taimenet ovat jopa 8 kilon kokoisia. Suomessa ei taida  yhtä suuria taimenia saada mistään muualta joesta. Voikin sanoa, että Kokemäenjoki ja Nakkilan kosket ovat yksi parhaita taimenen kalastuspaikkoja Suomessa ympäri vuoden. 

Kevät Kokemäenjoella on soutukalastajien kulta-aikaa mutta mitä pitemmälle kevät ja kesä etenee niin rantakalastajien saalisvarmuus paranee. Veden lämmetessä ja virtauksien pienetessä voi rantakalastaja saada ihan mitä vain joen antimista. Taimen, kuha, toutain ja kesäkuun alkupuolella jokeen nouseva lohi tekevät joesta mielenkiintoisen kalastuskohteen.

No, mopo karkasi nyt vähän käsistä. Minun piti kertoilla varusteiden kuntoon laitosta mutta tiedätte itse varmaan miten kauteen pitää valmistautua. Tietysti jokainen valmistautuu vähän eri tavalla mutta lopputulos on sama. Eli joella tavataan pitkän talven jälkeen iloisesti toisiamme tervehtien.

Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksia ja ajatuksia Nakkilan koskista. Joku guru osaa varmaan kertoa paremmin joen elämästä kuin minä. Mutta kalastamalla Nakkilan koskilla oppii tuntemaan joen metkut, kalapaikat pikku hiljaa ja jonain päivänä voi olla siiman päässä se elämän kala. Jokainen heitto on mahdollisuus.

Makkaraa ja mietteitä

Yön hiljaisina hetkinä jokirannassa kodalla makkaraa grillatessa on aikaa miettiä ja ajatella asioita. Tietysti perhokalastamassa ollessa ajatukset ja mietteet usein suuntautuvat kalastuksen pariin ja luonnontilaan.

Monesti olen miettinyt kalastuskulttuurin kehitystä ja teknologian tulemista kalastukseen mukaan. Ikää kun on jo enemmin kuin toivoisi sitä  olevan, niin on nähnyt ja kokenut kalastuksen kehityksen useammalta vuosikymmeneltä.

 Paljon on tapahtunut hyvää esim. vesistöjen puhdistumisen suhteen pahimmista ajoista, jotka sijoittuvat 70- luvun molemmin puolin. 70- luvulla ja vielä 80- luvunkin alussa Kokemäenjoki oli monen yrityksen likaama kuraoja vesistöä kuormittavien päästöjen vuoksi. Kielteisenä olen kokenut nykyteknologian tulon kalastukseen. 

Ammattimainen kalastus on yritetty saada mahdollisimman tehokkaaksi ja tällöin kalojen saalismäärät ovat kasvaneet. Lisäksi kasvatetun lohen markkinat kasvavat jatkuvasti. Kasvatettu lohi tarvitsee rehua, joka tehdään pääsääntöisesti kalasta. Kalojen rehuksi kelpaavat kaikki kalat kokoon katsomatta. Rehukalan pyynti kasvaa samalla, kun kassilohen myynti kasvaa. Mitä enemmin suita ruokittavana niin kalankasvattamoilla rehun tarve kasvaa ja tämä otetaan irti kaikki merestä kaloina. Kuluttaja ei aina ymmärrä kasvatetun kalan luonnottomuutta sitä haarukoidessaan suuhunsa.

Kaikuluotaimien halvetassa ne on myös tavoittaneet vapaa- ajan kalastajatkin. Harva vetouistelija enää sokkona haarukoi vesistöjämme uistellessaan. Samoin myös tekevät vapakalastajat karikon reunoilla etsiessään kalaparvia saaliikseen vesillämme. Saalisvarmuus on kasvanut kaikuluotaimen myötä ja samalla isojen kalojen osuus on lisääntynyt saalismäärissä. Isot kalat ovat niitä parhaita suvun jatkajia.

Milloin olemme siinä pisteessä, että maailman merien, jokien ja järvien kalakannat eivät kestä enää kalastusta. Osittain näin on käynnytkin esim. Tenojoen kohdalla ja moni syvänne on troolattu tyhjiin valtamerillä. Olemme puun ja kuoren välissä kalastajina.

Minä pienenä perhokalastajana olen osa tätä huolestuttavaa suuntausta kalakantojemme suhteen. Enää en voi ottaa jokaista kalaa joesta ruuaksi minkä laki sallisi minulle. Ehkä joku voi ajatella, että olen viherpiipertäjä ajatukseni suhteen. Jos jokainen suomalainen vapaa- ajankalastaja laskisi osan saalistaan takaisin  vesistöön,  niin se olisi tuhansia kiloja kalaa vuodessa valmiina jatkamaan sukuaan jossain vaiheessa. Oli kalat sitten lohia, haukia, taimenia, kuhia tai ahvenia.

Mutta minä olen vain pieni perhokalastaja luonnon kiertokulussa ja ajatukseni voivat olla osittain vääriä. Mutta sen tiedän, että jotain tarvitsisi tehdä turvataksemme kalastus mahdollisuuden myös tuleville jälkipolville. Päättäjät, lainsäätäjät ja valtiovalta ovat avain asemassa turvatakseen kalalajien tulevaisuuden. Siihen myös kuuluu toimivien kalateiden rakentaminen padotuille joki osuuksille saadaksemme kalat nousemaan jälleen kutupaikoilleen.

Kauden aloitus on arvoitus

Tammikuu ja helmikuu näytti hyvältä perhokalastuskauden aloituksen suhteen. Haave kauden aloituksesta oli maaliskuun loppupuoli mutta tulihan ne talven pakkaset sitten maaliskuulle. Nyt ei auta muuta kuin kärvistellä ja odottaa todellista kevään tuloa.

Kaikki olisi valmista välineiden suhteen lähteä joelle mutta tässä kirjoitan blogiani enkä muuta voi. Luonnon oikuille en voi mitään mutta mielialaani voin vaikuttaa. En anna talven pakkasten pilata mieltäni vaan nautin siitä mitä on tarjolla. Siispä lähden laskettelemaan viikonloppuna ja nautin talvisesta säästä.

Mutta jossain vaiheessa keväinen sää valtaa pohjolan perukat ja silloin lähden avaamaan perhokalastuskauteni iloiten kuin lehmät päästessään kesälaitumelle. Paljon on haaveita ja odotusta tulevan kauden suhteen mutta kaikki selviää syksyllä miten kausi meni.

Onhan se hienoa, jos tulee onnistumisia ja hienoja kaloja kauden aikana mutta perhokalastus on oikukas laji. Niin oikukas, että lohet ja taimenet voivat kiertää perhoni tyystin. Tyhjän pyytäminen syö miestä perhovavan varressa tässä tilanteessa ja silloin katsotaan onko perhokalastaja todellinen lajin harrastaja vai pelkkä saaliin perässä juoksija. Tarkoitushan on saada perholla kalaa mutta lajissa on paljon muutakin hienoa. Luonto ympärillä äänineen, ihmeineen ja hyvät kalakaverit jokirannassa. Nämä ovat osa perhokalastusta josta on hieno nauttia.

Mutta nyt istun laiskanlinnassani kirjoitaen blogiani ja pakkanen paukkuu ulkona uhoten siirtää kalastuskauteni hamaan tulevaisuuteen. Onneksi ystäväni aurinko on luvannut selättää pakkasen lämmöllään suoden minulle perhokalastuskauteni tänä vuonnakin. Auringon antamaa lupausta kesästä odotan ja nautin nyt siitä mitä minulla on elämässäni.