Nyt, kun ikää on tarpeeksi voi läjäyttää elämänsä kaikkien luettavaksi. Kunnia on mennyt ja mainetta ei liiemmin ole. Niin mitä sitä enää yrittää kilpeänsä kiilottaa.
Elämäni on ollut kaksijakoinen. On ollut menestystä ja menetyksiä niin kuin monella muullakin ihmisellä elämässään. Minun suurin menetys elämässäni on ollut alkoholismi, joka vei minulta kaiken elämästäni. Viittä vaille oli hengen lähtö lähellä loppuvaiheessa seikoillessani viinan ja pillereiden kanssa.
Mutta tänään saan olla raitis perhokalastaja, joka sai elämänsä takaisin raittiuden myötä. Monesti hiljaisina hetkinä jokirannassa ei ole voinut muuta kuin kiittää luojaa uudesta elämästä ja mahdollisuudesta.
Tämä mahdollisuus on ollut minulle kuin lottovoitto. Voitto itselleni ja läheisilleni, jotka kärsivät vuosikausia sekoilustani. Mutta tänään voin katsoa menneisyyteen ylpeänä ja muistellen sitä hullua aikaa elämässäni. En muistellen siksi, että haluaisin takaisin siihen paskaan. Vaan siksi, että osaisin arvostaa elämääni ja mitä minulla on.
Olen luonteeltani addikti ja siksi perhokalastuskin on vienyt minut täysin mennessään. Mutta onko se sitten huono asia vai ei? Voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä asiasta. Itse nautin perhokalastuksesta suunnattomasti ja vaimonikaan ei laita hanttiin harrastukseni suhteen.
Mutta hienoa on olla porukassa jossa tuntee olla hyväksytty. Perhokalastajat eivät käännä selkää kovin helposti toiselle perhokalastajalle vaan yhdessä tehden menevät eteenpäin jokirannassa ja sen ulkopuolella. Koskaan aikuisiällä en ole saanut niin paljon hyviä ystäviä kuin mitä perhokalastuksen kautta olen saanut. Alkavaa kautta odotan innolla nähdäkseni monet kaverini jotka talvihorroksen keskellä myös valmistautuvat uuteen kalastuskauteen.
Tälläinen ajatus sunnuntai-iltaan. Se o moro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti