Luonnon armoilla

Loman alkuun pari päivää ja odotukset olivat korkealla perhokalastuksen suhteen. Mutta rankkasateet huutoivat Sarellin pojan haaveet kertaheitolla sen suhteen. Kokemäen joessa vesi tulvakorkeudessa sateiden jälkeen ja lisää vettä luvassa taivaalta.

Mutta minkäs voit luonnon kulkiessa omia latujaan. Sitoa perhoja lisää ja toivoa, että syksyllä saisi heittää perhoa hyvissä olosuhteissa. Toivoa aina voi mutta toteutuuko toiveet on eri juttu. Seitsemän kuukautta ja ollaan uuden perhokauden kynnyksellä. Ehkä tuleva kesä paikkaa tämän kauden pettymykset.

Mahdollisuuksia on vielä tälläkin kaudella tähtien osuessa kohdalleen. Yksi hyvä tärppi voi muuttaa kaiken. Periksi en anna vaan aion kalastaa kaikki ne hetket, kun on mahdollista kalastaa joen virtauksien sen salliessa . Kalastetaan sitten vaikka marraskuussa.

Hulluin kalastusmuoto on perhokalastus, jota olen eläissäni harrastanut. Mutta hullulla on hullun huvit ja siksi perhokalastus sopii minulle hyvin. Toivottavasti tämä hulluus saa vielä jatkua pitkään. 57- vuotiaana tämä hulluus iski minuun. Hulluna on hyvä olla ja tunnustaudun julkisesti perhohulluksi.

Uuteen nousuun

Vuodet ei ole veljiä keskenään. Haasteellinen perhokausi on kääntynyt jo loppua kohti ja tähtihetket on ollut minulla vähissä. Viisi taimenta plakkarissa ja yhtä lohta sain uittaa hetken. Siinä minun kautteni tähän mennessä. Mutta hienoja hetkiä olen saanut viettää perhovapani kanssa kesäisissä öissä ja aamuissa.

Kotijokeni vesi on ollut liian lämmintä pitkään. Juhannusviikolla veden lämpö hyppäsi 20 asteen tienoille ja siellä se miltein on pysynyt. Taimen ja lohi on ollut sen myötä hyvin passiivisia joella. 

Mutta viikko töitä ja sitten alkaa kolmen viikon loma, jonka käytän pääsääntöisesti perhokalastaen Nakkilan koskilla. Mielessä on käynyt myös Kymijoki. En ole koskaan kalastanut Ruhavuolteella ja siksi tekisi mieli käydä viettämässä muutama päivä siellä.

Mitä olen oppinut neljän perhokalastus kautteni aikana on nöyryys. Kaloja ei oteta, ne saadaan. Vuodet ovat erinlaisia. Säätilat vaihtelevat, virtaukset joessa muuttuvat ja veden lämpö on ollut myös vaihteleva kesien kesken. Nämä kaikki vaikuttavat kalojen liikkumiseen ja aktiivisuuteen. 

Kautta vielä jäljellä ja toivo elää perhomiehen sielussa. En odota mitään hirmusaaliita mutta jos pari nättiä taimenta edes saisi. Päivä joella lomalla on laatuaikaa itselleni sain siten kalaa tai en. Luonto, hiljaisuus ja hyvät kaverit jokirannassa vetää minut sinne uudelleen ja uudelleen.

Tipaton perhokalastaja

Sitä aina vähän herkistyy vuosipäivän korvilla raittiuden merkipylvään kohdalla. Tuli juuri 28 vuotta täyteen ilman alkoholia. Herkistyminen johtuu siitä, että ryypätessä meinas lähteä henki vallan.

Vuosipäivän korvilla tulee aina vähän syvemmin peilattua vuosia joita on saanut elää ilman alkoholia ja pillereitä. Monesti lankean itsekkin siihen, että valitan turhista asioista. Mutta taaksepäin katsoessa elämääni niin minulla on asiat todella hyvin.

Olen kuullut sanonnan, että ilman viinaa ei ole elämää. Minulla alkoi elämä vasta kun raittistuin. Koko elämäni 16-vuotiaasta aikuisiälle saakka elin alkoholista paeten itseäni ja elämääni.

Jälkeenpäin olen oppinut huomaamaan kuinka rikkinäinen ihminen olin. Ensi ujouteni ja arkuuteni nuorenna sai minut voimaan pahoin. Viinaa juodessa kaikki estot katosivat mutta silti oli pahaolla. Tätä pahaa oloa kesti aina siihen saakka kunnes korkki napsahti kiinni ja aloin työstämään itseäni. Vihaa, mennettämisen pelkoa, ujoutta, kateutta ja kaikkea muuta löysin itseni sisältä.

Mutta tänään saan perhokalastaa raittiina ja nauttia niistä kauniista hetkistä joella. Aistia kaiken aidosti ympärilläni. Tulen itseni kanssa toimeen mutta täydellistä ihmistä minusta ei vieläkään ole tullut. Toivottavasti minusta ei tullekkaan koskaan täydellistä ihmistä. Kohtaan ihmisiä silloin tällöin jotka luulevat olevansa täydellisiä. Hehän ovat täysiä kusipäitä mielipiteineen.

Tänään en tarvitse rohkaisuryyppyä mihinkään elämäni alueeseen. Saan tehdä asioita selvinpäin. Rehellisesti sanottuna joskus elämä tuntuu paskalta mutta se kuuluu varmaan ihmisen elämään, että osaa nauttia niistä pienistä hienoista hetkistä joita eteen annetaan.

Mitäpä tässä muuta retostelemaan. Toivotataan, että vedet jäähtyis pian jotta voisimme nauttia perhokalastuksen hienoista hetkistä siellä missä sitten kukin kalastaa. Pitäkää lippu korkealla ja sepalukset kiinni kalareissuillanne.

Välikuolema

Osa lomasta meni pilalle liian lämpimien vesien vuoksi. Taimen hävisi joesta täysin tai köllöttelee joen pohjassa jossain viileiden lähteiden ääressä. Juhannusviikko vielä yritettiin kalastaa mutta laihoin tuloksin.

Nyt vähän on veden lämpö laskenut viileän ilman ja sateiden vuoksi. Mutta jotenkin on palo joelle kadoksissa. Ehkä tämän on jonkinlainen välikuolema keskellä kesää, että jaksaa syksyllä perhokalastaa koko loman. Mene ja tiedä, vai mitä tämä on?  

Mutta unelma elää jossain syvällä sisälläni. Työmatka aamulla menee kuin siivillä ajallessa 65 kilometriä töihin ja samalla haaveillessa niistä hienoista hetkistä joella. En ehkä olekkaan toivoton perhokalastaja.  Uskon, että ensinmäisen kunnon tärpin jälkeeen palo sisälläni leimahtaa jälleen liekkiin.

Sitä liekkiä odotellessa taidan sitoa muutaman kuparituubin tummissa väreissä haaveilen samalla niistä hienoista hetkistä joella. Joki, joka on osa identiteettiäni niin kauan kuin jalkaa nousee ja pää pelaa. Jos saisin vielä kymmenvuotta perhokalastaa, niin sitten voisin viimeisellä reisullani Nakkilassa käydä ostamassa aidon nakkilalaisen keinutuolin, jossa olisi kiva muistella vuosia joella.

Toivotaan, että vedet jäähtyy ja pää pysyy kasassa sitä odotellessa.

Kuivakausi

Neidenin reissulta ei ollut muuta kotiin tuomista kuin kuvassa näkyvä toppatakki, jonka löysin Kirkkoniemestä tarjouksesta. Reisulle lähtiessä tiesin lohen olevan piukassa joella ja tavoitteena oli saada edes yksi lohi.

No, sitä ei sitten tullut. En edes nykyä saanut perhooni vaikka kalastustunteja kertyi rutkasti. Samanlaiset perhot kuin muillakin meidän porukassa ja uittotyylikin oli suht sama. Mutta ei vain toiminut ja osunut minun kohdalleni jäämeren kirkas lohi. 

Mutta porukka oli mahtava ja saimme nauraa päivittäin mitä hulluimmille jutuille. Mukava kalastaa porukassa jossa huuli lentää ja meno on letkeää joella ja majapaikasssa. 

Kotiin palatessa Kokemäenjoen veden lämpötila oli noussut yli 20 asteen ja kalat joessa pistivät suut kiinni. Eli kuivakausi jatkuu kohdallani useamman viikon. Ei auta kuin odottaa vesien viilenemistä ja toivoa loppukauden tuoden lohtua onnistumisilla kotijoellani. 

Mikään ei ole itsestään selvää perhokalastuksessa. Uuden oppimista ja kokeilua saa tehdä miltei joka reissu jossain muodossa. Siksi perhokalastus onkin hienoa.

Neiden odottaa

Miika, Esa, Pancho, minä ja uutena porukassa Tommi odottaa Neidenin reissun starttia kuin kuuta nousevaa. Koko pitkä talvi ja kevät haaveet ovat olleet kauniin Neidenjoen luona Norjassa. Hyvä porukka, kaunis Norjan luonto ja ehkä muutama nätti lohi porukan saamana on sen arvoinen mitä jaksaa odottaa.

Tällä reisulla yövymme mökissä Fjelltuassa. Aikaisemmilla reisuilla olemma olleet vuokralla eräässä omakotitalossa, joka on nyt vuokrattu pitemmällä sopimuksella toisaalle. Meidän kannalta harmi mutta talon omistajan kannalta hyvä, että saa vuokratuloa tasaisesti ympäri vuoden.

Esa on porukan kokenein Neidenin kävijä 20 vuoden kokemuksella. Häntä me noviisit seuraamme joella ja kuuntelemme vinkkejä kalastukseen korvat höröllä. Eihän Neidenkään ole enää se joki mitä se oli takavuosina. Lohikannat ovat pienentyneet ja kyttyrälohi nousee jokeen joka toinen vuosi valtavina parvina. Nyt on taas se vuosi jolloin kyttyrälohi nousee Neideniin kudulle. Mutta haave on isosta nousulohesta kaikesta huolimatta.

Mutta joki itsessään on kokemisen arvoinen valoisine öineen. Hienoa on olla nuotiolla kahvia keitellen ja vesi pannussa on aitoa puhdasta vettä suoraan joesta. Etelä- Suomalaiselle tämäkin on ihme. Ei tulisi mieleen Kokemänjoesta vettä ottaa kahvivedeksi, vaikka turkulaiset sitä juovatkin suodatuksen ja puhdistuksen jälkeen.

Itse olen valmistaunut pikku hiljaa Neidenin reissuun sitomalla koukkuperhoja joita emme juuri käytä Nakkilan koskilla. Eli uusia asioita on pitänyt opetella perhonsidonnan saralla. Saas nähdä olenko onnistunut perhoissani. Eli olenko saamamies vai saamaton mies reissun loputtua. Koukkuperhot olen tehnyt samalla tavalla kuin putkiperhoni. En juuri katso mallia mistään. Teen perhot injutuutiolla luottaen siihen värimaailmaan jonka saan eteeni sidontapenkin ääressä. Etelä- Suomessa se on toiminut kohdallani. Tiedä sitten onko pohjoisen taika voimakkaampi minua ja ajatusmaailmaani.

Mutta innolla lähdemme Tommin kanssa Länsi- Suomesta kohden Neideniä yöpyen Rovaniemellä Santa Clausissa. Näin olemme perille saavuttua virkeitä ja valmiit aloittamaan perhokalastuksen innolla. Esa, Miika ja Pancho tulevat Itä-Suomesta omalla porukalla Neideniin.

Katsotaan sitten ehtiikö mitään väliaikarapsaa antaa pelipaikalta vai jääkö rapsat etelään kirjoitettavaksi. Yhden reissun teen vielä Nakkilan koskille ennen Neideniä. Katsotaan onko mitään kirjoittamisen arvoista siitä reissusta. Tietysti, kun saa olla perhokalastamassa niin ainahan siitä on kerrottavaa vaikka ei saisi saalista.

Pohjoiseen menijöille toivotan kireitä ja olkaa varovaisia, että tulette ehjänä kotiin. Se on moro sitten.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.

Pikapistolla joella

Pikkasen loton tekoa on perhokalastus kotijoella tällä hetkellä vielä. Vesien virtaukset vaihtelee melko paljon. Eilen illalla arvoin kalastuspaikkaa Nakkilan koskien ja Lapväärtinjoen kohdalla ja arpa osui Nakkilaan. Vehkeet kuntoon ja kello soittamaan kolmeksi aamulla. Yllätys, yllätys heräsin kello 2.45. Kumma juttu, että kalalle herää monesti ilman kellon soittoa mutta töihin ei juuri koskaan.

Kahvin keitto, eväiden teko, hampaiden pesu, vaatteet päälle ja Kia keula kohti Nakkilaan. Saavuin perille klo 5 ja suoraan joelle heittämään. Ilma lämpö +3 astetta ja suht kova tuuli vielä kylkiäiseksi. Vesi oli pudonnut yön aikana alas, vähän liiankin allas. Mutta kalaan tulin, niin silloin kalastetaan.

Aloitin heittämisen kosken yläosasta. Heittelin ja tutkin kosken niskaa, koska kohde on vielä vähän outo minulle. Mutta onneksi pojat ovat antaneet hyvät vinkit noviisille miten kohde kannattaa kalastaa. Taisi olla seitmäs heitto kalan ampuaessa perhoon. Voimakkaita potkuja siiman päässä, aloin vetämään siimaa sisään ja muutaman kelauksen jälkeen kala irtosi. Päätin siirtyä koskessa alemmaksi rauhoittaakseni kosken niskan.

Alempana tuuli kävi joen suuntaisesti alhaalta päin ja veden heikon virtauksen vuoksi kohde ei sytyttänyt minua ollenkaan. Kymmenkunta vaikeaa heittoa heitin tuulessa ja päätin siirtyä takaisin kosken yläosaan.

Heitin ainoastaan kahta perhoa, oranssia ja keltaista. Jotenkin usko ja luotto oli oranssin puolella joten sillä päätin jatkaa heittämistä. Heikko virtaus joessa teki perhon uittamisen vähän haasteelliseksi mutta jotenkin sain uitettua perhoa mieleni mukaisesti. Tuuli puhalsi selkääni ja hiukan vilu yritti tulla takini sisään. Olin laittanut liian vähän päälle keliin nähden. Heittoa heiton perään ja joki oli hiljaa tuulen temmeltäessä joen pinnalla. Kylmin käsin heitin jälleen ja perhon uidessa miedossa virrassa tunsin hyvän nykäisyn, kala ja kiinni jälleen. Ensipotkuista tunsin heti nykijän olevan voimissaan. Aloin kelaamaan siimaa sisään samalla pitäen tuntumaa kalaan. Mutta siiman päässä olija teki perinteiset ja lähti syöksymään minua kohti. Käsin kelan nupilla pyöri kuin onnenpyörä kelatessani vimmatusti siimaa sisään. Sain jälleen tuntuman takaisin kalaan ja arvasin kalan olevan taimen temppujen perusteella. Kala näköetäisyydellä ja taimenhan siellä näytti kirkasta kylkeään. Varovasti uitin taimenen rantaveteen ja totesin kalan olevan ihan nätin kokoinen. Mittaus, punnitus ja kuva taimenesta. 65 cm, 3.100g paino ja evätön istukas. Päätin ottaa taimenen ruokakalaksi. Yhden tai kaksi kalaa korkeintaan otan mahdollisuuksien mukaan kaudessa ruokakalaksi muut vapautan takaisin jokeen.

Jatkoin heittämistä vesisateen saapuessa kaverikseni. Kirjolohi alkoi syömään perhoani ja kolmannen kalan vapautuksen jälkeen päätin lähteä kotiin. En viitsinyt kiusata itseäni kylmyydessä enempää. Tyytyväisenä aamun kolmituntiseen kalastussessioon laitoin perhovapani kasaan ja otin taimenen kaveriksi kotimatkalle.

Nyt pari perhon tekoa viikonloppua varten. Huomenna työpäivä mutta lauantaiksi aurinko kysyi minua kaverikseen jälleen joelle. Mitäpä vanha ukko muuta tekisi kuin perhokalastaisi😊

Suut supussa

Kahtena päivänä viikonloppuna tuli tehtyä reissu Nakkilan koskille. Ensin lauantaina aamureissu Tonin kanssa Arantilan koskille klo 5 aloitettiin kalastus ja oltiin sovittu, että puolilta päiviltä lähdetään kotiin minun Turun reissuni vuoksi. 

Vesi oli suht korkealla jo mennessä ja päätimme kalastaa Arantilan ykköstä ja kakkosta niin kauan kuin vesitilanne antaa myöten. Toni meni kakkosniskalle ja minä jäin ykköstä heittämään. Oli kiva,  kun Toni oli neuvomassa Arantilan koskien niksejä sillä en ole paljoa kalastanut Arantilaa perholla. 

Tonin neuvoilla aloitin heittämään ykkösen niskaa toivon pilke silmissä kevät taimenesta. Ykkösen niska on aika haastava kalastettavaksi mutta hetken heittelyn jälkee pääsin jyvälle miten heittää ja uittaa perhoa niskalla. Veden väri ei ollut mikään kaunis perhon uidessa ruskeassa savivedessä. Aikamme heiteltyämme vaihdoimme paikkoja. Minä siirryin kakkosniskalle ja Toni tuli heittämään ykkösniskaa.

Jälleen Tonin ohjeiden mukaan kahlasin kakkosen niskalla melko syvälle, että kahluuhousut huusivat jo hälytysrajalla. Heittoja heittojen perään ja tyhjä perho palasi aina luokseni. Aikamme kalastettua vesi nousi sen verran, että päätimme keskittyä ykkösniskan pommitamiseen veden noustessa edelleen.

Kello kävi, vesi nousi ja ilma lämpeni lämpenemistään. Kalastimme ykkösellä sovittuun aikaan saakka ja läksimme onnellisina kotiin ilman saalista kotiin.

Sunnuntaina ei ollut intoa lähteä liikkeelle aamusta veden ollessa korkealla ja lähdin vasta vähän ennen puolta päivää kohti Nakkilaan valiten kohteeksi Kistun. Kistu virtaa korkealla vedelläkin rauhallisesti ja siellä saa kahlata perhokalastaessa. Lähdin liikkeelle siiman testaus mielessä. Testavana oli NextCastin Zone interhoover 525gr. 

Vesi oli edelleen kahvimaitoa ja virtaus oli nostanut veden lenkkikiven lenkkiin saakka. Eli veden korkeus oli hyvä kohteen valinnan suhteen. Heittoa heiton perään samalla tunnustellen heittosiiman ominaisuuksia. Mustavioletti perho ui hienosti miedossa virrassa auringon paahtaessa niskaani. Nivan loppuliuku ottaa perhon syleilyynsä ja yht'äkkiä vapa niiaa melko rajusti. Mitään ei ensi tapahdu aivan kuin perho olisi pohjassa mutta sitten alkaa liike siiman päässä. Kalaa potkaisee voimakkaasti ja lähtee syöksyyn kelan rullan pyöriessä syöttäessä siimaa ulos kalan tahdon mukaan. Parinkymmen metrin pyrähdys riittää siiman päässä olevalle kulkijalle. Potkut edelleen voimakkaita ja kelaan siimaa sisään. Voisiko se olla taimen? Kelaan ja kala siiman päässä taistelee edelleen voimakkaasti vastaan. Vihdoin saan kalan näköetäisyydelle ja toutain vilkuttaa pyrstöllään minulle samalla ilmoittaen, että minä olen voitolla taistelussa. Saan toutaimen rantaan mitta näyttää 70 cm, nopea kuvaus ja toutain vapauteen Kokkelin ruskeaan virtaan. Heittelin yhteensä neljä tuntia Kistulla ja totesin NextCastin siiman kelpo heitettäväksi.

Taimet olivat suu supussa viikonloppuna Nakkilassa tai olivat lähteneet Porin edustalle merelle kirkkaan veden  perään. Tälläinen viikonloppu oli minulla kalastusrintamalla. Ensiviikon loppuna uudelleen joelle ja onhan Helatorstai myös ylimääräinen kalastuspäivä tällä viikolla😊

Nyt näyttää hyvältä!

Vihdoin lämpö ravistelee itsensä irti pohjan akan syleilystä ja kesä alkaa tehdä tuloaan. En meinaa pysyä pöksyissäni katsellessani parvekkeeltani ohi virtaavaa Kokemäenjokea  joka jatkaa matkaansa kohti Poria ja merta.

Mutta valitettavasti perhokalastus painottuu viikonloppuihin. Ei riitä virta enää lähteä työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nakkilan koskia. Sydän vetää joelle mutta kroppa laittaa hantiin  työpäivän ja työmatkojen jälkeen. 

Pikkupoika herää vanhan miehen sielussa ilmojen lämmetessä ja joen virtauksien tasaantuessa. Sitä vähän samalla tavalla saa uuden loiston sisimpäänsä kuin keväiset kukat saavat uuden loiston kevään auringon paisteen myötä. Voiko mitään muuta toivoa kuin sais ehjänä ja terveenä nauttia kesäisistä kalastusreissuista kauniin luonnon keskellä jokimaisemissa Suomessa ja Norjassa.

Kaikki alkaa olla valmiina välineiden puolesta. Uudet perhot ovat sidottu tunteella talven pimeyden keskellä lampun valon loistaessa työpöydän ääressä. Monta haavetta perhopenkin ääressä on tultu haaveiltua talven mittaan sitoessaan perhoja tulevalla kaudelle. Tuleeko haaveista totta vai jääkö ne haaveiksi? Se nähdään kauden päättyessä syksyn pimeyteen.

Mutta nyt haaveet ovat haaveita. Hattu kourassa nöyrästi on alettava jokien Ahdin kanssa hieromaan sopimusta. Sopimusta jossa minulla ei ole sananvaltaa. Ahti päättää sopimuksen sisällön ja päättää kauden saaliini määrän. Yritän lepytellä Ahtia parhaani mukaan. Ilman nöyryyttä Ahdin kanssa on turha neuvotella. Olen vain yksi perhokalastaja monien joukossa jolla on haaveet ja unelmat tulevasta kesästä. Tämä on perhokalastajan parasta aikaa, sillä kaikki on vielä edessäpäin ja mitään ei ole vielä menetetty.

Kaksi asiaa joita olen katunut

Kaksi asiaa joita olen katunut nyt iän myötä ovat, kun en jäänyt rajavartiolaitoksen palvelukseen ja aloitin perhokalastuksen vasta 59- vuotiaana. Tietysti olen myös paljon tehnyt muitakin asioita elämässäni jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. Esim. alkoholismia en soisi kenellekään jonka kanssa tappelin vuosikymmenet elämässäni.

Nyt olisin jo eläkkeellä rajavartiolaitokselta jo kuudetta vuotta ja voisin nauttia ansaituista eläkepäivistä. No, elämä on valintoja ja valitsin elämäni suunnan nuoruuden pääni mukaan ja elän sen mukaan töitä tehden ainakin 65- vuotiaaksi.

Perhokalastuksen aloitin tosiaan vanhoilla päivilläni ja sitä päätöstä en ole katunut kertaakaan. Kadun ainoastaan sitä, että olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin tämä hieno kalastusmuoto. Syy siihen oli, että aloitin perhokalastuksen vasta 59- vuotiaana oli korkea kynnys aloittaa perhokalastus. Ihailin aina jokirannassa perhokalastajia ja haaveilin aloittavani perhokalastuksen joskus. Mutta rehellisesti sanottuna pelkäisin sitä aloittamista. 

Katsellessani, kuunnellessani perhokalastajien juttuja kaikki tuntui todella vaikealta sivusta katsottuna. Heittäminen, välineet olivat minulle täyttä hebreaa. En ymmärtänyt mitään heidän touhuistaan.

Mutta olin luvannut velipojalleni joskus aloittavani perhokalastuksen sitten, kun minulla on aikaa. 2019 syksyllä olin asian kanssa silmityksin tyttäreni lähtiessä opiskelemaan ja muutaessa samalla pois kotoa. Silloin ajattelin, että nyt tai ei koskaan aloitan perhokalastuksen ja marssin kauppaan ostamaan ensinmäisen perhokalastussetin joka oli kaksikätinen 14/9 vapa keloineen siimoineen.

Siitä alkoi minun perhokalastukseni. Paljon olen saanut neuvoja muilta perhokalastajilta ja ilman heidän opastustaan ja neuvoja olisin ollut hukassa. Mutta pala kerrallaan sain homman hanskaan. Tärkeinmät asiat olivat mielestäni heiton opettelu, oikeat siima valinnat vapaan, kalastustekniikka ja sopivat perhot kalastuskohteeseen. Kaikki nämä minulle neuvottiin ja opetettiin auliisti kädestä pitäen ja siitä iso kiitos kavereille.

Ehkä sinäkin olet harkinnut perhokalastuksen aloittamista mutta et uskalla ottaa sitä viimeistä askelta. Jälkeenpäin katsottuna turhaan pelkäsin aloittamista. Jos sinullla on perhovapa kädessä jokirannassa niin et ole yksin. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa perhokalastajat ovat reilua väkeä ja ovat valmiit opettamaan lajin saloja aloittavalle perhokalastajalle. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan lähelläsi olevaan perhokalastusseuraan ja sinua neuvotaan varmasti alkuun. Nakkilan seudulla Nakkilan seudun koskikalastajista löytyy apua ja asiantuntemusta perhokalastuksen aloittamiseen. Ole rohkea ja ota askel hienon lajin pariin.

Päivä perhokalassa

Eilen ilalla olin tosi väsynyt viikon töistä ja en jaksanut katsoa perhovehkeitä kuntoon lauantain kalareissulle. Kalastuspaikkakin oli auki sillä Kokemäenjoessa vettä virtasi reilunlaisesti. Päätin katsoa virtaukset uudelleen lauantai aamuna ja tehdä loppullisen päätöksen silloin kalastuspaikan suhteen.

Nukkumaan käydessä laitoin herätyksen kello viideksi aamulla. Kuinkas sattuikaan, että heräsin klo 4 aamulla ja katsoin Kokemäenjoen virtaukset Arantilankosken nettikamerasta. Vettä virtasi reilunlaisesti ja väliuoma saaren ja mantereen välissä oli täynnä vettä. Siinä hetken miettien mitä oikein tekisi? Jatkaisinko nukkumista vai lähtisinkö  Läpväärtin joelle ajamaan 150 kilometrin päähän.  Kalastuspäivä vei voiton nukkumisesta saaden minuun liikettä. Eväät, vaatteet, perhokalastusvälineet kuntoon ja Kia nielemään kilometrejä kohti Lapväärttiä.

Kaksituntia ajoa ja olin sopivasti kello seitsemän Abc:llä Lapväärtissä. Vesssa käynti, aamukahvit ja päivälupa joelle oli toimenpiteet liikenneasemalla. Sitten kohti jokea ja valitsin tutun Pekkisen kalastuskohteeksi sille päivälle. Pekkinen on siitä mielenkiintoinen kohde kalastaa, että voi kalastaa molemmat rannat helposti sillä sillasta pääsee yli kävellen vastarannalle.

Vavat esille, perhot siimaan ja heitolle. Aloitin kalastuksen kello kahdeksan sillä kalastusseuramme kevätreissu Lapväärtiin oli sovitettu tähän viikonloppuun ja tänään oli leikkimielinen kalastuskilpailu vuorossa johon päätin osallistua. Sain heitellä rauhassa noin tunnin verran mitään saamatta. Sitten pojat saapuivat myös heitolle Pekkiseen. Sitten meitä olikin jo seitsemän perhokalastajaa ringissä heittämässä. Rinki kiersi hyvin ja juttu kulki rannalla kavereiden kanssa heittovuoroa odottaessa.

Tyhjää heitimme vuorotellen. Joki oli hiljaa puhumatta mitään meille. Pojat kyllästyivät joen hiljaisuuteen joskus yhden aikaa iltapäivällä lähtien muille apajille joella. Itse päätin jatkaa heittämistä Pekkisessä. Sitä ennen päätin syödä hiukan evästä ja antaa poolin hiukan rauhoittua heittämisen jäljiltä. Syötyäni ja kahvit juotuani aloin miettimään seuraava perhoa mitä tarjota joen taimenille. Päädyin valkoiseen ja kirkasrunkoiseen perhoon sillä valkoinen perho on yllättänyt ennenkin.

Eväät kylmälaukkuun, vapa käteen ja heitolle. Aloitin virran yläosasta heittämisen vetäen siimaa kelalta ulos lisäten heittopituutta asteittain. Saadessani siiman lähelle maksimi heittopituutta latasin heiton kohti joen keskikohtaa. Siiman laskeutuessa annoin sen hiukan uida vapaasti ja aloin strippaamaan siimaa rauhallisesti ylös. Yksi kova nykäisy ja tajusin kalan olevan perhossani kiiinni. Uitin kalan alaspäin saadakseni sen rantaan ilman haavia. Rantavedessä näin kalan ensikerran ja totesin kirkkaan nousutaimenen olevan siiman päässä. Ei muuta kuin taimen rantaveteen pakollista kuvausta varten ja sitten rasvaevällinen luonnon taimen takaisin jokeen  jatkamaan nousuaan  kohti joen latvavesiä kutuhommiin.

Päivä osaltani muuttui täydelliseksi taimen muodossa.  Yksi oikea perho vai onnen kantamoinen. Ehkä vähän molempia. Mutta sain kirkkaan nousutaimen iskemään perhooni. Kärsivällisyyteni palkittiin. Paljon heittoja ja paljon toivoa oli päiväni teema.  Nyt väsyneenä mutta onnellisena päätän blogini kirjoittamisen. Aikainen ylösnousu, päiväjoella ja 300 km autolla ajoa saa vanhankin miehen väsymään. Hyvää yötä, löysiä hermoja ja kireitä siimoja jokaiselle lukijalle. 

Loma loppu

Niihän siinä kävi, että talviloma tuli ja meni. Väsyneenä mutta onnellisena kirjoitan blogiani muistellen lomapäiviäni. Muistot ja kokemukset jotka loma soi, antaa voimaa jaksamiseen arjen kiireeseen.

Kalastuspäiviä kertyi viisipäivää lomani aikana. Olosuhteet eivät olleet parhaat veden virtauksien vuoksi ja siksi en kalastanut enempää lomani aikana. Mutta päivät, jotka vietin joella perhokalastaen olivat hienoja vaikka saalis ei kovin suuri ollut. Yksi kirkas meritaimen Läpväärtistä kruunasi loman hienoimmat hetket ja tietysti auringon sävyttämät päivät olivat myös hienoja. Naama sai kyllä uuden värin pintaan pimeän talven jälkeen.

Tänään kävimme kaverini Tonin kanssa vielä perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Messuilla ei niin mitään järisyttävää uutta ollut mutta oli hienoa nähdä tuttuja joita ei näe talvisin. 

Mikä oli positiivista niin Guidelinen uudet kahluuhousut ja kahluukengät joita hypistelin innoissani. Ensinäkemältä uskon Guidelinen tehneen suuren harppauksen malliston kehityksessä. Ja olihan Guidelinen osastolla esittelijänä kalakaverini Mäkysen Sami.

 Haikanvapa oli mielenkiintoinen tuttavuus vapoineen ja siimoineen. Kätteen jäi heidän osastolta yksi Nextcastin siima jota innolla odotan pääseväni testaamaan. Oli kiva ostaa siima, kun kokeneet kalastajat Lasse ja Kimmo Lohijoki Oy:stä olivat opastamassa siimavalinnassa. Aina kannattaa kuunnella kokeneita perhomiehiä ja heidän vinkkejään.

Kävimme myös moikkaamassa kahvikupin ääressä Kalatarinoita teamin poikia. Petterin ja Jarin kanssa on aina mukava jutustella. Myös Pilve Flyfishingin Sami oli hieno tavata livenä. 

Tässä istun laiskanlinnassani ja haaveilen seuraavista kalastusreissuista. Pääsiosin reissut ovat viikonlopun aikana tapahtuvia päiväreissuja Nakkilan koskille ja taimen kiilto silmissä sinne mennään. Ehkä teen myös vielä yhden päivän reissun myös Lapväärtin joelle toukokuun alkupuolella. Neiden odottaa kesäkuun 12 päivä ja lohi mielessä lähdetään Norjaan. Mutta uusi perhokalastus kausi on polkaistu käyntiin ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti syksyn pimeyttä. Pimeyttä, joka tuntuu niin kaukaiselta mutta tulee odottamattoman nopeasti. Se o moro. Rentoja hermoja ja kiireitä siimoja.

Toive toteutui

Kaksi kaunista ja aurinkoista päivää tuli vietettyä Lapväärtin joella perhokalastaen. Torstai aamuna lähdin kotoa klo 4.00 kohti Lapväärttiä ja olin paikallisen Abc:n pihassa vähän ennen kello kuutta. Aamukahvit pullan kera ja kahden päivän luvat joelle oli ostokseni liikenneasemalta.

Kello 6.30 olin jokirannassa valmiina aloittamaan päivän perhokalastuksen. Ilma hiukan pakkasen puolella mutta aurinko loi säteitään jo joen pintaa lämmittääkseen keväisen luonnon ja viluisen perhokalastajan. Veden virtaama oli sellainen kuin sen ajattelin olevan virtaustietojen perusteella. Eli juuri kalastettavissa mutta ei mikään optimaalinen virtaus.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja perhoa veteen. Heittoa heiton perään perhoa vaihdellen aamupäivä meni mukavasti samalla toivoen taimenen iskevän perhooni mutta taimenta ei vain osunut kohdalleni. Perhokalastajat saivat muutaman kalan ylös ja viehekalastajat taisivat saada saman verran kaloja joesta myös paikasta jossa kalastin.

Itse kalastin tyhjää koko päivän iltaan saakka mutta sitkeästi heitin ja toivoin onneni kääntyvän. Mutta toivo ei tuonut taimenta minulle torstai päivän aikana. Päivälle tuli pituutta 13 tuntia ja sen ajan käytin todella tehokkaasti kalastaen.

Väsynyt perhokalastaja siirtyi kaupan kautta B&B Lapväärttiin yöpuulle. Suihkussa käynti ja päivän pääaterian nautittua olin valmis nukkumaan ladatakseni itseni uuteen kalastuspäivään. Laitoin kellon herättämään klo 5.30 aamulla. Nukuin yöni hiukan levottomasti johtuen varmaan edellisen päivän pitkästä kalastusrupeamasta.

Perjantai aamu kutsui uuteen toivoon kellon soidessa. Aamupalaa nauttiessa mietin päivän taktiikkaa joelle ja päätin kaivaa uudet perhorasiat esiin unohtaen eiliset perhot joita heitin päivän aikana. Taktiikkani pisti perhojen värimaailman uusiksi.

Tavaroiden pakkaus autoon ja majapaikan tarkastus ettei mitään tavaroitani jäisi sinne. Sivulauseena voin lämpimästi suositella B&B Lapväärttiä majapaikaksi matkatessasi Lapväärttiin. Kaikki kunnossa tarkastuksen jälkeen ja sitten kohti jokea, joka sijaitsee alta kilometrin päässä  majapaikasta.

Pientä pakkasta jälleen ilmassa saapuessani jokirantaan. Parkkipaikalla pari kaveriani nukkuu vielä autoissaan tietämättä mitään aamun kauneudesta. Muutama viehekalastaja on jo uistimiaan uittamassa joessa. Tästä johtuen päätän aloittaa päiväni joen vastarannalta jossa ei ole ketään kalastamassa.

Aloitan heittämisen rauhallisesti samalla reenaten vaseman puolen heittoa, joka on heikompi puoleni heitettäessä. Heittoa heiton perään ja joki huokuu tyhjyyttään minulle. Samaan aikaan uistinmies vastarannalla käytää pari taimenta haavissa pienessä ajassa. Jatkan kalastustani ja poolille tulee pari kaveria lisää. Luovutan poolin heille ja palaan vastarannalle josta uistin miehet ovat lähteneet ja kaverini ovat myös heränneet autoistaan.

Uskoa, toivoa en vielä ole menettänyt päivän kalastussessioon ja uutta perhoa siiman päähän. Heittelemme kaverini kanssa auringon lämmittäessä meitä aamun kylmyyden jälkeen. Perhon vaihto jälleen ja heittämään. Jotenkin sisällä tunnen, että nyt tapahtuu jotain. Päästyäni loppuliukuun anna perhoni uida hitaasti joen keskikohtaan ja pam. Taimen kiinni hypäten ilmaan. Huomaan heti kalan olevan pienen kokoinen alkaen samalla kelaamaan siimaa sisään ja samassa taimen irtoaa koukusta. Pieni pettymys valtaa mieleni mutta samassa ilo valtaa ajatukseni. Sain sentään pidellä taimenta ja vielä kirkasta. Pettymyksestä uuteen nousuun ja uuteen laskuun samalla perholla. Lähestyn samaa kohtaa jossa edellinen taimen iski ja samassa pam! Tunnen heti, että nyt on reilusti isompi kala kyseessä. Kelaan siimaa sisään samalla ohjaten kalaa pois kivien läheltä. Pidän tiukan otteen kalaan sillä koukku on väkäsetöntä mallia johtuen joen kalastussäännöistä. Kelaan siimaa sisää ja kala näyttäytyy ensi kerran  ja sen on kirkas taimen. Hetken väsyttelyn jälkeen kaverini saa haavittua taimenen. Koukku irti, mittaus ja kuvaus. Nätti 64 cm kirkas meritaimen pääsee takaisin valtakuntaansa ahdin seuraksi.

16 tuntia heitin tyhjää kunnes toiveeni toteutui. Kotoa lähtiessäni sanoin vaimolleni toivovani yhtä kirkasta taimenta kalastusreissultani. Se toive toteutui ja olen tyytyväinen reissuuni. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja toivoa lisää onnistumisia tulevilta kalaatusreissuiltani. Ollaan kuulolla ja nautitaan perhokalastuksesta.

Kausi korkattu

Pääsiäinen mennä tupsahti lasten ja lasten lapsien kanssa. Maanantaina laskeutui hiljaisuus boomerboksiimme ja aamupäivällä tuli ajatus mitä jos kävisi avaamassa perhokalastuskauden Nakkilan koskilla.

Tuumasta toimeen ja ensin piti käydä pihalla vetämässä rannarit suoriksi keloilta talven jäljiltä. Sitten kamat kasaan ja Kiian nokka kohti Nakkilaa. Onneksi matkaa kotoa on vain reilu 50 kilometriä Nakkilan koskille. Ajoin ensin Arantilan koskille ja ajattelin ensin käydä testaamassa uuden korkean veden heittopaikan kakkosen niskalla. Mutta paikalla oli jo viisi innokasta kalamiestä ennen minua ja vesi laskenut aamusta sen verran, että päätin lähteä Kistulle fiilistelemään.

Auto Kistun parkkipaikalle ja vermeet päälle. 110 rappusta alas rantaan varoen sillä rappuset olivat osittain jäässä. Rantaan päästyäni ilokseni vesi oli juuri optimaalisessa korkeudessa eli vesi virtasi lenkkikiven rautalenkin korkeudella.

Ajattelin ensin testata Loopin Görän Anderssonin 12.6 jalan vapaani uudella siimalla jonka talvella ostin käytettynä netistä. Ei muuta kuin vapa kasaan ja heittämään. Mikä tunne pitkän talven jälkeen perhovapa kädessä kahlatessa kylmässä jokivedessä. Kaikki talven ahdistukset lähtivät kropastani virtaamaan kohti Poria ja siellä odottavaa merta. 

425 graininen  Rio GameChanger 15/9 tipillä tuntui heti hyvältä heittää perhovavassani. Heittelin ja nautiskelin kauniista keväisestä ilmasta odottamatta mitään saalista ensi reissultani. Reissun tarkoitus oli ainoastaan lähteä testaamaan uusvanhaa siimaa vavassani. Viides tai kuudes heitto ja vapa nytkähti. Tiesin heti, että kirjolohi siellä oli keltaisen perhoni päässä. Pieni väsyttely ja kala rantaan kuvausta varten. Laskin kirjolohen takaisin uimaan viileään jokeen.

Heittelin siinä vielä parituntia testaten myös Loop Evotecin 15 kinttusta perhovapaani ja ihastelen uusien perhojen uintia. Sitten lähti virtaus nousemaan voimakkaasti ja päätin laittaa perhovavat kasaan lähteäkseni kotiin. Tälläinen oli meikeläisen kauden aloitus. Tämä viikko töitä ja ensi viikolla sitten kalastetaan oikein kunnolla. Voi olla, että jossain joen mutkassa voidaan törmätä. Katsotaan lomaviikon rapsoja joelta ensi viikolla, kun on aihetta jotain kirjoittaa. Kirjoitaminen ei tarkoita, että kalaa olisi tullut. Voihan sitä muutenkin kirjoittaa mukavasta päivästä joella.

Ps. 110 rappusta ylöspäin sai jalat hapoille viimeisillä askelmilla.

Valoa tunnelin päässä

Maanantai aamuna töihin lähtiessä pakkasta -19 astetta ja tänään kotiin töistä tullessa +11astetta lämmintä. Viikon alussa mieli maassa,  toivottomuus valtasi mielen perhokauden aloituksesta. Mutta nyt näyttää hyvältä. Loma lähestyy ja aurinko paistaa tuoden ilon, sekä valon perhokalastajan elämään pitkän talven jälkeen.

15.4 lauantai on kalenteriin merkattu kauden aloituspäiväksi. Nyt vietän pääsiäisen rauhassa perheeni parissa ja laitan siinä sivussa välineet kuntoon h-hetkeä varten. No mikään ei ole varmaa tässä iässä. Ei edes kalastuskauden aloitus mutta johonkin pitää tähdätä. Elämä on tehty elettäväksi ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. 

Kaikki alkaa olla kunnossa välineiden puolesta. Eilen tuli postissa vielä väkäsettömiä koukkuja ja kyllästysainepullo kahluuvarusteita varten. Muutaman viimehetken perhon vielä sutasen vajaaseen perhorasiaan ja sen on siinä. Mieli kirkkaana toivoa ja uskoa täynnä lauantaina jokirantaan satoi tai paistoi. 

Neljäs täysi perhokalatus kausi alkaa kohdallani, että raakille tässä vielä ollaan mutta tekemällä oppii. Tietysti seuraan silmä kovana mitä konkarit touhuavat joen varressa. Ei oppi ojaan kaada ja uudet niksit ovat aina tervetulleita meikeläiselle. Elämä on oppimista varten loppuun saakka ja kannattaa elää mieli avoinna muutenkin kuin perhovapa kourassa.

Vanhaa miestä kauden alku jännittää samalla tavalla kuin ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Mitä kausi tuo tullessaan sen tietää syksyllä. Turha tässä on spekuloida saalista ja tuleeko ennätyskaloja. Tuntemattoman sotilaan sanoin on mentävä eteenpäin. Kaikki on korkeimman käres. Sitä saa kaloja tai ei saa. Mutta perhon on oltava vedessä eikä ilmassa saadakseen jotain. Mitä toivon on se, että heittotekniikkaa voisin kehittää lisää. Pitkiä päiviä kalastaessa on paljon mukavampi heittää heittotekniikan toimiessa. Mitä tässä turhaa enempi turisemaan. Toivottavasti seuraava julkaisu on videon muodossa Sarellin pojan touhuista joen varresta. Hyvää pääsiäistä ja kireitä milloin sitten korkkaat kautesi.

Perhokalastajan painajainen

Nyt iski kunnolla, nimittäin takatalvi. Kevät kävi kertomassa, että tulossa ollaan mutta hävisi samoin tein johonkin kauas horisonttiin. Siinä samassa hävisi haaveeni perhokauden aloituksesta pääsiäisenä. Tässä ollaan lumimyrskyn keskellä mieli maassa murehtien takatalven mykistävää voimaa.

Miehinen mies mieli maassa katselemassa talvista maisemaa ikkunasta juuri kun siiryttiin kesäaikaan kellojen kanssa. Tulee mieleen muinoiset laulun sanat: Miksi meille täällä aina näin käy?

 No, normaalia ilmaston lämpemistä tämä vain on. Vai onko?

Eipä tässä auta muuta kuin toivoa ilman lämpenemistä oikein rytinällä talvisen takapakin jälkeen. Kevät tulee mutta ei minun aikatauluni mukaan, vaan luonnon asettamien ehtojen mukaan. Me emme tiedä luonnon suunnitelmia tarkkaan,  emmekä tiedä luonnon kiertokulusta kuin pienen palasen ihmisen tekemän mitttaushistorian perusteella. 

Mutta usko on vahva kevään suhteen ja jatkan valmistautumista perhokalastuskauden aloittamiseksi sitomalla ajankuluksi lisää perhoja joita on jo rasiat väärällään odottamassa kanssani kevään lämpöä. Perhoni eivät valita, eikä tuskaile kevään tulon myöhästymistä niin kuin minä teen. Ahdistun antaen itseni vaipua alokuloon jonka voi vain kevät aurinko karkoittaa sieluni syövereistäni. Mutta alakulollakin on tarkoituksensa. Se saa minut nauttimaan enemmin keväisestä ja kesäisestä joesta, joka antaa sieluuni uuden voiman talven jälkeen.

Ehkä en ole yksin ilmasto ahdistukseni kanssa? Minua ei ahdista ilmaston lämpeneminen vaan ilmaston kylmyys Suomen saloilla. Luonto elää kiertokulkuaan ja sähköautomme eivät sitä pelasta. Kulutushysteriamme tuhoaa luontomme jollemme lakkaa kuluttamasta mielin määrin kaikkea sitä turhaa roinaa jota ostamme iloksemme ja elintason mittariksi elämäämme.

Purnaamiseni ei estä kevään tuloa. Se tulee silloin kun luonto päättää sen tulevan. Pitäkää mieli kirkkaana ja olkaa valmiit perhokalastuskauden alkuun. Sillä se lähempänä kuin uskommekaan.

H-hetki lähestyy

Talvi ja kevät tappelevat keskenään ja meikä poika toivoo kevään voittavan. Kevään voitto tietää perhokalastuskauden alkua. Perhot on sidottu ja nyt alkaa muiden varusteiden tarkistus ja kuntoon laitto. H-hetki on viikoista kiinni.

Taidanpa kaivaa varustelaukun esille viikonloppuna ja laittaa kelat, siimat ja muut härpäkkeet laukkuun paikoilleen odottamaan starttia ensi reissulle. Vaikka ilman lämpötila kääntyy plussalle,  niin joen virtaama ratkaisee pitkälti päivän jolloin lähden liikkeelle joelle. Joen virtaama on alku keväästä usein kova lumien sulaessa latvavesien ympäriltä pelloilta ja metsistä virtaten vetenä jokeen.

Kokemäenjoki on isojoki ja kevät virtaamat ovat usein 500- 200 kuution välissä. 200 kuutiota alkaa olla sellainen virtaus, että perhokalastaja voi käydä heittämässä pahimmat polteet pois niskastansa. Mutta kalapaikat ovat vähissä rantakalastajalle virtauksien ollessa kovat ja näin taimen on piukassa perhokalastajilla. Kevään edetessä ja virtauksien laskiessa alle 200 kuution alkaa perhokin olla otollinen pyyntiväline taimenen suhteen.

Kevät taimen ei ole helppo saalis perhokalastajalle keväällä Kokemäenjoella mutta aina kannattaa koittaa onneaan saaliin suhteen. Taimenet ovat kooltaan 2-6 kg väliin ja isoimmat taimenet ovat jopa 8 kilon kokoisia. Suomessa ei taida  yhtä suuria taimenia saada mistään muualta joesta. Voikin sanoa, että Kokemäenjoki ja Nakkilan kosket ovat yksi parhaita taimenen kalastuspaikkoja Suomessa ympäri vuoden. 

Kevät Kokemäenjoella on soutukalastajien kulta-aikaa mutta mitä pitemmälle kevät ja kesä etenee niin rantakalastajien saalisvarmuus paranee. Veden lämmetessä ja virtauksien pienetessä voi rantakalastaja saada ihan mitä vain joen antimista. Taimen, kuha, toutain ja kesäkuun alkupuolella jokeen nouseva lohi tekevät joesta mielenkiintoisen kalastuskohteen.

No, mopo karkasi nyt vähän käsistä. Minun piti kertoilla varusteiden kuntoon laitosta mutta tiedätte itse varmaan miten kauteen pitää valmistautua. Tietysti jokainen valmistautuu vähän eri tavalla mutta lopputulos on sama. Eli joella tavataan pitkän talven jälkeen iloisesti toisiamme tervehtien.

Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksia ja ajatuksia Nakkilan koskista. Joku guru osaa varmaan kertoa paremmin joen elämästä kuin minä. Mutta kalastamalla Nakkilan koskilla oppii tuntemaan joen metkut, kalapaikat pikku hiljaa ja jonain päivänä voi olla siiman päässä se elämän kala. Jokainen heitto on mahdollisuus.

Makkaraa ja mietteitä

Yön hiljaisina hetkinä jokirannassa kodalla makkaraa grillatessa on aikaa miettiä ja ajatella asioita. Tietysti perhokalastamassa ollessa ajatukset ja mietteet usein suuntautuvat kalastuksen pariin ja luonnontilaan.

Monesti olen miettinyt kalastuskulttuurin kehitystä ja teknologian tulemista kalastukseen mukaan. Ikää kun on jo enemmin kuin toivoisi sitä  olevan, niin on nähnyt ja kokenut kalastuksen kehityksen useammalta vuosikymmeneltä.

 Paljon on tapahtunut hyvää esim. vesistöjen puhdistumisen suhteen pahimmista ajoista, jotka sijoittuvat 70- luvun molemmin puolin. 70- luvulla ja vielä 80- luvunkin alussa Kokemäenjoki oli monen yrityksen likaama kuraoja vesistöä kuormittavien päästöjen vuoksi. Kielteisenä olen kokenut nykyteknologian tulon kalastukseen. 

Ammattimainen kalastus on yritetty saada mahdollisimman tehokkaaksi ja tällöin kalojen saalismäärät ovat kasvaneet. Lisäksi kasvatetun lohen markkinat kasvavat jatkuvasti. Kasvatettu lohi tarvitsee rehua, joka tehdään pääsääntöisesti kalasta. Kalojen rehuksi kelpaavat kaikki kalat kokoon katsomatta. Rehukalan pyynti kasvaa samalla, kun kassilohen myynti kasvaa. Mitä enemmin suita ruokittavana niin kalankasvattamoilla rehun tarve kasvaa ja tämä otetaan irti kaikki merestä kaloina. Kuluttaja ei aina ymmärrä kasvatetun kalan luonnottomuutta sitä haarukoidessaan suuhunsa.

Kaikuluotaimien halvetassa ne on myös tavoittaneet vapaa- ajan kalastajatkin. Harva vetouistelija enää sokkona haarukoi vesistöjämme uistellessaan. Samoin myös tekevät vapakalastajat karikon reunoilla etsiessään kalaparvia saaliikseen vesillämme. Saalisvarmuus on kasvanut kaikuluotaimen myötä ja samalla isojen kalojen osuus on lisääntynyt saalismäärissä. Isot kalat ovat niitä parhaita suvun jatkajia.

Milloin olemme siinä pisteessä, että maailman merien, jokien ja järvien kalakannat eivät kestä enää kalastusta. Osittain näin on käynnytkin esim. Tenojoen kohdalla ja moni syvänne on troolattu tyhjiin valtamerillä. Olemme puun ja kuoren välissä kalastajina.

Minä pienenä perhokalastajana olen osa tätä huolestuttavaa suuntausta kalakantojemme suhteen. Enää en voi ottaa jokaista kalaa joesta ruuaksi minkä laki sallisi minulle. Ehkä joku voi ajatella, että olen viherpiipertäjä ajatukseni suhteen. Jos jokainen suomalainen vapaa- ajankalastaja laskisi osan saalistaan takaisin  vesistöön,  niin se olisi tuhansia kiloja kalaa vuodessa valmiina jatkamaan sukuaan jossain vaiheessa. Oli kalat sitten lohia, haukia, taimenia, kuhia tai ahvenia.

Mutta minä olen vain pieni perhokalastaja luonnon kiertokulussa ja ajatukseni voivat olla osittain vääriä. Mutta sen tiedän, että jotain tarvitsisi tehdä turvataksemme kalastus mahdollisuuden myös tuleville jälkipolville. Päättäjät, lainsäätäjät ja valtiovalta ovat avain asemassa turvatakseen kalalajien tulevaisuuden. Siihen myös kuuluu toimivien kalateiden rakentaminen padotuille joki osuuksille saadaksemme kalat nousemaan jälleen kutupaikoilleen.

Kauden aloitus on arvoitus

Tammikuu ja helmikuu näytti hyvältä perhokalastuskauden aloituksen suhteen. Haave kauden aloituksesta oli maaliskuun loppupuoli mutta tulihan ne talven pakkaset sitten maaliskuulle. Nyt ei auta muuta kuin kärvistellä ja odottaa todellista kevään tuloa.

Kaikki olisi valmista välineiden suhteen lähteä joelle mutta tässä kirjoitan blogiani enkä muuta voi. Luonnon oikuille en voi mitään mutta mielialaani voin vaikuttaa. En anna talven pakkasten pilata mieltäni vaan nautin siitä mitä on tarjolla. Siispä lähden laskettelemaan viikonloppuna ja nautin talvisesta säästä.

Mutta jossain vaiheessa keväinen sää valtaa pohjolan perukat ja silloin lähden avaamaan perhokalastuskauteni iloiten kuin lehmät päästessään kesälaitumelle. Paljon on haaveita ja odotusta tulevan kauden suhteen mutta kaikki selviää syksyllä miten kausi meni.

Onhan se hienoa, jos tulee onnistumisia ja hienoja kaloja kauden aikana mutta perhokalastus on oikukas laji. Niin oikukas, että lohet ja taimenet voivat kiertää perhoni tyystin. Tyhjän pyytäminen syö miestä perhovavan varressa tässä tilanteessa ja silloin katsotaan onko perhokalastaja todellinen lajin harrastaja vai pelkkä saaliin perässä juoksija. Tarkoitushan on saada perholla kalaa mutta lajissa on paljon muutakin hienoa. Luonto ympärillä äänineen, ihmeineen ja hyvät kalakaverit jokirannassa. Nämä ovat osa perhokalastusta josta on hieno nauttia.

Mutta nyt istun laiskanlinnassani kirjoitaen blogiani ja pakkanen paukkuu ulkona uhoten siirtää kalastuskauteni hamaan tulevaisuuteen. Onneksi ystäväni aurinko on luvannut selättää pakkasen lämmöllään suoden minulle perhokalastuskauteni tänä vuonnakin. Auringon antamaa lupausta kesästä odotan ja nautin nyt siitä mitä minulla on elämässäni.