Päivä perhokalassa

Eilen ilalla olin tosi väsynyt viikon töistä ja en jaksanut katsoa perhovehkeitä kuntoon lauantain kalareissulle. Kalastuspaikkakin oli auki sillä Kokemäenjoessa vettä virtasi reilunlaisesti. Päätin katsoa virtaukset uudelleen lauantai aamuna ja tehdä loppullisen päätöksen silloin kalastuspaikan suhteen.

Nukkumaan käydessä laitoin herätyksen kello viideksi aamulla. Kuinkas sattuikaan, että heräsin klo 4 aamulla ja katsoin Kokemäenjoen virtaukset Arantilankosken nettikamerasta. Vettä virtasi reilunlaisesti ja väliuoma saaren ja mantereen välissä oli täynnä vettä. Siinä hetken miettien mitä oikein tekisi? Jatkaisinko nukkumista vai lähtisinkö  Läpväärtin joelle ajamaan 150 kilometrin päähän.  Kalastuspäivä vei voiton nukkumisesta saaden minuun liikettä. Eväät, vaatteet, perhokalastusvälineet kuntoon ja Kia nielemään kilometrejä kohti Lapväärttiä.

Kaksituntia ajoa ja olin sopivasti kello seitsemän Abc:llä Lapväärtissä. Vesssa käynti, aamukahvit ja päivälupa joelle oli toimenpiteet liikenneasemalla. Sitten kohti jokea ja valitsin tutun Pekkisen kalastuskohteeksi sille päivälle. Pekkinen on siitä mielenkiintoinen kohde kalastaa, että voi kalastaa molemmat rannat helposti sillä sillasta pääsee yli kävellen vastarannalle.

Vavat esille, perhot siimaan ja heitolle. Aloitin kalastuksen kello kahdeksan sillä kalastusseuramme kevätreissu Lapväärtiin oli sovitettu tähän viikonloppuun ja tänään oli leikkimielinen kalastuskilpailu vuorossa johon päätin osallistua. Sain heitellä rauhassa noin tunnin verran mitään saamatta. Sitten pojat saapuivat myös heitolle Pekkiseen. Sitten meitä olikin jo seitsemän perhokalastajaa ringissä heittämässä. Rinki kiersi hyvin ja juttu kulki rannalla kavereiden kanssa heittovuoroa odottaessa.

Tyhjää heitimme vuorotellen. Joki oli hiljaa puhumatta mitään meille. Pojat kyllästyivät joen hiljaisuuteen joskus yhden aikaa iltapäivällä lähtien muille apajille joella. Itse päätin jatkaa heittämistä Pekkisessä. Sitä ennen päätin syödä hiukan evästä ja antaa poolin hiukan rauhoittua heittämisen jäljiltä. Syötyäni ja kahvit juotuani aloin miettimään seuraava perhoa mitä tarjota joen taimenille. Päädyin valkoiseen ja kirkasrunkoiseen perhoon sillä valkoinen perho on yllättänyt ennenkin.

Eväät kylmälaukkuun, vapa käteen ja heitolle. Aloitin virran yläosasta heittämisen vetäen siimaa kelalta ulos lisäten heittopituutta asteittain. Saadessani siiman lähelle maksimi heittopituutta latasin heiton kohti joen keskikohtaa. Siiman laskeutuessa annoin sen hiukan uida vapaasti ja aloin strippaamaan siimaa rauhallisesti ylös. Yksi kova nykäisy ja tajusin kalan olevan perhossani kiiinni. Uitin kalan alaspäin saadakseni sen rantaan ilman haavia. Rantavedessä näin kalan ensikerran ja totesin kirkkaan nousutaimenen olevan siiman päässä. Ei muuta kuin taimen rantaveteen pakollista kuvausta varten ja sitten rasvaevällinen luonnon taimen takaisin jokeen  jatkamaan nousuaan  kohti joen latvavesiä kutuhommiin.

Päivä osaltani muuttui täydelliseksi taimen muodossa.  Yksi oikea perho vai onnen kantamoinen. Ehkä vähän molempia. Mutta sain kirkkaan nousutaimen iskemään perhooni. Kärsivällisyyteni palkittiin. Paljon heittoja ja paljon toivoa oli päiväni teema.  Nyt väsyneenä mutta onnellisena päätän blogini kirjoittamisen. Aikainen ylösnousu, päiväjoella ja 300 km autolla ajoa saa vanhankin miehen väsymään. Hyvää yötä, löysiä hermoja ja kireitä siimoja jokaiselle lukijalle. 

Loma loppu

Niihän siinä kävi, että talviloma tuli ja meni. Väsyneenä mutta onnellisena kirjoitan blogiani muistellen lomapäiviäni. Muistot ja kokemukset jotka loma soi, antaa voimaa jaksamiseen arjen kiireeseen.

Kalastuspäiviä kertyi viisipäivää lomani aikana. Olosuhteet eivät olleet parhaat veden virtauksien vuoksi ja siksi en kalastanut enempää lomani aikana. Mutta päivät, jotka vietin joella perhokalastaen olivat hienoja vaikka saalis ei kovin suuri ollut. Yksi kirkas meritaimen Läpväärtistä kruunasi loman hienoimmat hetket ja tietysti auringon sävyttämät päivät olivat myös hienoja. Naama sai kyllä uuden värin pintaan pimeän talven jälkeen.

Tänään kävimme kaverini Tonin kanssa vielä perhomessuilla Tampereen Ikurissa. Messuilla ei niin mitään järisyttävää uutta ollut mutta oli hienoa nähdä tuttuja joita ei näe talvisin. 

Mikä oli positiivista niin Guidelinen uudet kahluuhousut ja kahluukengät joita hypistelin innoissani. Ensinäkemältä uskon Guidelinen tehneen suuren harppauksen malliston kehityksessä. Ja olihan Guidelinen osastolla esittelijänä kalakaverini Mäkysen Sami.

 Haikanvapa oli mielenkiintoinen tuttavuus vapoineen ja siimoineen. Kätteen jäi heidän osastolta yksi Nextcastin siima jota innolla odotan pääseväni testaamaan. Oli kiva ostaa siima, kun kokeneet kalastajat Lasse ja Kimmo Lohijoki Oy:stä olivat opastamassa siimavalinnassa. Aina kannattaa kuunnella kokeneita perhomiehiä ja heidän vinkkejään.

Kävimme myös moikkaamassa kahvikupin ääressä Kalatarinoita teamin poikia. Petterin ja Jarin kanssa on aina mukava jutustella. Myös Pilve Flyfishingin Sami oli hieno tavata livenä. 

Tässä istun laiskanlinnassani ja haaveilen seuraavista kalastusreissuista. Pääsiosin reissut ovat viikonlopun aikana tapahtuvia päiväreissuja Nakkilan koskille ja taimen kiilto silmissä sinne mennään. Ehkä teen myös vielä yhden päivän reissun myös Lapväärtin joelle toukokuun alkupuolella. Neiden odottaa kesäkuun 12 päivä ja lohi mielessä lähdetään Norjaan. Mutta uusi perhokalastus kausi on polkaistu käyntiin ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti syksyn pimeyttä. Pimeyttä, joka tuntuu niin kaukaiselta mutta tulee odottamattoman nopeasti. Se o moro. Rentoja hermoja ja kiireitä siimoja.