Perjantaina jouduin lähtemään joelta pois veden nousun vuoksi. Rantaviiva alkoi käydä pieneksi ja virtaus oli kova. Joten luovutin perhon heittämisen suosiolla.
Sen verran jäi hampaan koloon, että päätin eilen illalla sunnuntai aamuna vielä käydä heittämässä setin ennen kuin arki ja työt kutsuvat maanantai aamuna.
Aamulla heräsin ajoissa ja Kia vei minut nöyrästi Nakkilaan Kistulle. Puoli seitsemän aikaan aloitin kalastuksen pimeän vielä halatessa jokimaiseman. Valoisuus valtasi Kistun ensimmäisen laskun jälkeen. Vesi oli edelleen korkealla mutta virtasi melko rauhallisesti.
Heittelin heittoja heiton perään ja perhot vaihtuivat siiman päässä joka laskun jälkeen. Mitään ei tapahtunut yrityksestäni huolimatta. Vesi jatkoi hitaasti mutta varmasti nousuaan heti aamutuntien aikana ja lenkkikivi alkoi häviämään veden alle. Eli vesi alkoi olla melko korkealla. Paikotellen juoduin jo kahlaamaan vyötäröäni myöten. Ei ahventa, kirjolohta, toutainta tai jalokalaa käynyt perhonia katsomassa.
Vähen ennen puolta kymmentä vaihdoin pienen keltamustan perhon siimaani ja laskulle lähtiessäni minulla ei ollut kovin suurta luottoa valitsemaani perhoon. Keltamustat perhot eivät ole olleet mitään suuria suosikkeani. Mutta valintani olin tehnyt vastoin mieltymyksiäni ihan mutu tuntumalla.
Aloitin heittämisen lenkkikiven takaa niin kaukana rannasta kuin kahlurini antoivat myöten. Heittoja, trippausta vuoron perään ja joki kumisi tyhjyytään. Lenkkikiven kiersin rannan puolelta ja pääsin loppuliukuun käsiksi. Muutama heitto tyhjää ja sitten vapa niiasi syvään iskun olessa todella kova. Siitä alkoi taistelu siiman päässä olevan kanssa.
En ollut ihan varma kuka taistelupari oli mutta tunsin sen olevan iso. Ensinmäinen huoli oli, että en voi kalaa laskea alemmaksi, koska karin isot kivet odottivat siellä syödäkseni siiman kalan puikkelehtiessa niiden välistä. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää pidellessäni väkisin kalan poissa isoista kivistä. Taisteluparini laittoi hanttiin kunnolla ja minä vastasin takaisin samalla mitalla siiman toisessa päässä.
Pikku hiljaa aloin olemaan vahvempi osapuoli taistelussa ja kala kävi ensi kerran näköetäisyydellä. Ison kokoinen taimenhan sieltä vilkutti pyrstöllään minulle ilmoittaen, että homma ei ole vielä ohi ja otti spurtin häviten takaisin joen syvyyksiin. Minä siinä samalla arvoin miten yritän taimenen saada rannalle ja päädyin pärjätä ilman haavia kävi miten kävi. Aloin samaa taimenen jälleen rannan tuntumaan ja päätin vetää sen nyt rannalle. Taimen tuli taistellen rantaheinikkoon josta nappasin sitä pyrstöstä kiinni vieden sen mukani matalaan rantaveteen.
Komea koli taimenhan siinä köllötti katsellen taistelun voittajaa eli minua. Nyt piti toimia nopeasti, että saan kalan vapautettua takaisin jokeen. Mittaus, punnitus ja kala takaisin jokeen. Videopätkän otin taimenesta ennen vapautusta. Mitat oli 80 cm ja paino 6.5 kg. Todella tuhti syystaimen se oli.
Kyllä tuntui hyvältä. Seitsemän päivää olin heittänyt Kistulla saaden toutaimia, kirjolohia ja ahvenia. Meinasi usko loppua jo kalapaikkaan, mutta muutakaan ei ollut oikein tarjolla lomani aikana veden korkeuden vuoksi jossa olisi voinut nauttia perhokalastuksesta. Joskus sen palkinnon saa ollessa sitkeä. Paljon heittoja ja paljon toivoa on salaisuuteni. Jotain teen ehkä oikein, mutta en ole mikään superguru perhokalastuksen suhteen. Vasta neljäs täysikausi alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon on vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi. Siinä se perhokalastuksen hienous piilee.
Ei muutaku kireitä niille, jotka vielä kautta jatkavat. Kauden loppettaneille toivotan hyvää syksyn jatkoa. Kyllä se uusi kausi sieltä taas tulee.
