Rospuuttokausi alkoi

Se ois sitten se aika vuodesta, kun meikeläinen kulkee pää painuksissa. Kesä takana hienoine kalastusreissuineen ja pitkä pimeä talvi edessä. Talvi, joka tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi.

Mutta ajatukset ja tekemiset ovat suunnattava vähäksi aikaa muihin harrastuksiin. Minulla se tarkoittaa aktiivisempaa kuntosalilla käyntiä. Tämä pohjustaa vanhan miehen tulevaa perhokalastuskautta. Ei voi antaa nuoremmille periksi siinä, ettei kunto riittäisi pitkiin kalastuspäiviin. 

Mutta nyt keskityn siihen, että sisälläni oleva alakulo väistyy ja alan näkemään kaiken hyvän ympärilläni maailman myllerryksistä huolimatta. Elämää on ilman perhokalastustakin mutta perhokalastus tekee elämästä hienomman. Täytyy muistaa, että perhokalastus voi loppua meiltä monelta äkkiä. Sairaus, vamma tai muu raju elämän muutos voi päättää harrastuksen hetkessä.

Juuri nyt ei tee mieli istua perhopenkin ääreen. Tahdon vetää happea ja sitten alan katsomaan uuteen kauteen uusin silmin. Tahdon haastaa itseäni uusilla kokeiluilla. Unohtaa tutut, turvalliset tekemiset ja kokeilla jotain uutta. Uutta, joka käskee poistumaan omalta mukavuus alueelta perhokalastuksen saralla. Onko se uusia perhoja, uutta uittotapaa vai uusia siimoja? Mistään en ole varma mutta jokin sisällä käskee minua uusiutumaan.

Mutta nyt nökötän laiskanlinnassani ja olen alakuloinen. Alakulo, joka yrittää koittaa voittaa kesän muistot sielustani. En anna alakulon voittaa minua. Laitan vastaan ja kaivan sieluni syövereistä kesän hienot muistot. Muistot, jotka pitävät minua pinnalla uuteen kevääseen. Kevääseen, joka sytyttää sieluni palon perhokalastukseen.

Ajatukset ensi keväässä

Katselen keittiöni ikkunasta ohi virtaavaa Kokemäenjokea ja huokaan syvään. Voimalaitoksen tulvaluukut sylkevät vettä lisää tulvivaan jokeen. Tämä kausi ei mennyt ihan suunnitemien mukaan säiden osalta mutta pieni perhokalastaja ei voi mitään säiden jumalalle. Se otetaan vastaan mitä annetaan.

Mutta ajatukseni alkavat siirtyä pikku hiljaa uuteen kauteen ja kevääseen. Talviloma on jo varauksessa viikolle 17 ja toivon säiden jumalan suosivan minua silloin. Tuttu joki toivottavasti on silloin odottamassa minua avosylin.

Uusia perhoja pyörittelen mielessäni ja sidontapenkki odottaa minua pöytäni ääressä. Tuttu turvallinen kaverini sidontapenkki jakaa haaveeni ja tuskani pimeinä talvi-iltoina peräkammarissa lukuvalon seuratessa yhteisiä touhujamme. Ne kaikki haaveeni saa minut jaksamaan pimeän talven yli uuteen kevääseen.

Neljä hienoa kesää olen saanut harrastaa perhokalastusta. Onnistumiset ja pettymykset ovat joella on ehkä kasvattanut enemmin ihmisenä kuin perhokalastajana. Pitkäjänteisyys ja rauha sisälläni ovat saaneet minussa uuden muodon. En enää hitsaa asioista niin äkkiä kuin ennen ja tunnen lepoa rauhaa sisälläni.

Kaksikätisellä vavalla kalastan ja en aio opetella yksikätisen perhovavan metkuja enää kuusikymppisenä. Tahdon oppia lisää perhokalastuksesta kahden käden vavan kanssa. Hienoa, että en voi koskaan tulla valmiiksi perhokalastuksen saralla. Ehkä silloin tiedän perhokalastuksesta jotain, kun minut lasketaan maan poveen perhovapani kanssa. Toivottavasti tähän menee vielä paljon aikaa.

Kirjoittelen näin yleisesti blogissani perhokalastuksesta ja kokemuksistani, koska minun on turha alkaa neuvomaan muita tässä lajissa. Nautin perhokalastuksesta todella paljon. Olen ikäni kalastanut mutta perhokalastus vei koko sydänmeni. 

Kuusi pitkää kuukautta pitää kärvistellä uuden kauden alkuun. Sen ajan käytän perhojen sitomiseen ja kuntosalilla käymiseen. Pakko hoitaa kuntoa tällä iällä, että jaksaa kalastaa kymmenen tuntisia päiviä jälleen ensi kautena. Tietysti vietän aikaani vaimoni kanssa myös, että hän keväällä miltei pakottaa minut lähtemään perhokalastamaan.

Haaveita, odottamista ja tuskaa on tiedossa tulevina pimeinä talvikuukausina. Mutta nautitaan siitä mitä meillä on muuta elämässä. Ei perhokalastus ole elämän tärkein asia mutta sen on todella hieno harrastus.

Nyt näyttää hyvältä!

Vihdoin lämpö ravistelee itsensä irti pohjan akan syleilystä ja kesä alkaa tehdä tuloaan. En meinaa pysyä pöksyissäni katsellessani parvekkeeltani ohi virtaavaa Kokemäenjokea  joka jatkaa matkaansa kohti Poria ja merta.

Mutta valitettavasti perhokalastus painottuu viikonloppuihin. Ei riitä virta enää lähteä työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nakkilan koskia. Sydän vetää joelle mutta kroppa laittaa hantiin  työpäivän ja työmatkojen jälkeen. 

Pikkupoika herää vanhan miehen sielussa ilmojen lämmetessä ja joen virtauksien tasaantuessa. Sitä vähän samalla tavalla saa uuden loiston sisimpäänsä kuin keväiset kukat saavat uuden loiston kevään auringon paisteen myötä. Voiko mitään muuta toivoa kuin sais ehjänä ja terveenä nauttia kesäisistä kalastusreissuista kauniin luonnon keskellä jokimaisemissa Suomessa ja Norjassa.

Kaikki alkaa olla valmiina välineiden puolesta. Uudet perhot ovat sidottu tunteella talven pimeyden keskellä lampun valon loistaessa työpöydän ääressä. Monta haavetta perhopenkin ääressä on tultu haaveiltua talven mittaan sitoessaan perhoja tulevalla kaudelle. Tuleeko haaveista totta vai jääkö ne haaveiksi? Se nähdään kauden päättyessä syksyn pimeyteen.

Mutta nyt haaveet ovat haaveita. Hattu kourassa nöyrästi on alettava jokien Ahdin kanssa hieromaan sopimusta. Sopimusta jossa minulla ei ole sananvaltaa. Ahti päättää sopimuksen sisällön ja päättää kauden saaliini määrän. Yritän lepytellä Ahtia parhaani mukaan. Ilman nöyryyttä Ahdin kanssa on turha neuvotella. Olen vain yksi perhokalastaja monien joukossa jolla on haaveet ja unelmat tulevasta kesästä. Tämä on perhokalastajan parasta aikaa, sillä kaikki on vielä edessäpäin ja mitään ei ole vielä menetetty.

Kausi korkattu

Pääsiäinen mennä tupsahti lasten ja lasten lapsien kanssa. Maanantaina laskeutui hiljaisuus boomerboksiimme ja aamupäivällä tuli ajatus mitä jos kävisi avaamassa perhokalastuskauden Nakkilan koskilla.

Tuumasta toimeen ja ensin piti käydä pihalla vetämässä rannarit suoriksi keloilta talven jäljiltä. Sitten kamat kasaan ja Kiian nokka kohti Nakkilaa. Onneksi matkaa kotoa on vain reilu 50 kilometriä Nakkilan koskille. Ajoin ensin Arantilan koskille ja ajattelin ensin käydä testaamassa uuden korkean veden heittopaikan kakkosen niskalla. Mutta paikalla oli jo viisi innokasta kalamiestä ennen minua ja vesi laskenut aamusta sen verran, että päätin lähteä Kistulle fiilistelemään.

Auto Kistun parkkipaikalle ja vermeet päälle. 110 rappusta alas rantaan varoen sillä rappuset olivat osittain jäässä. Rantaan päästyäni ilokseni vesi oli juuri optimaalisessa korkeudessa eli vesi virtasi lenkkikiven rautalenkin korkeudella.

Ajattelin ensin testata Loopin Görän Anderssonin 12.6 jalan vapaani uudella siimalla jonka talvella ostin käytettynä netistä. Ei muuta kuin vapa kasaan ja heittämään. Mikä tunne pitkän talven jälkeen perhovapa kädessä kahlatessa kylmässä jokivedessä. Kaikki talven ahdistukset lähtivät kropastani virtaamaan kohti Poria ja siellä odottavaa merta. 

425 graininen  Rio GameChanger 15/9 tipillä tuntui heti hyvältä heittää perhovavassani. Heittelin ja nautiskelin kauniista keväisestä ilmasta odottamatta mitään saalista ensi reissultani. Reissun tarkoitus oli ainoastaan lähteä testaamaan uusvanhaa siimaa vavassani. Viides tai kuudes heitto ja vapa nytkähti. Tiesin heti, että kirjolohi siellä oli keltaisen perhoni päässä. Pieni väsyttely ja kala rantaan kuvausta varten. Laskin kirjolohen takaisin uimaan viileään jokeen.

Heittelin siinä vielä parituntia testaten myös Loop Evotecin 15 kinttusta perhovapaani ja ihastelen uusien perhojen uintia. Sitten lähti virtaus nousemaan voimakkaasti ja päätin laittaa perhovavat kasaan lähteäkseni kotiin. Tälläinen oli meikeläisen kauden aloitus. Tämä viikko töitä ja ensi viikolla sitten kalastetaan oikein kunnolla. Voi olla, että jossain joen mutkassa voidaan törmätä. Katsotaan lomaviikon rapsoja joelta ensi viikolla, kun on aihetta jotain kirjoittaa. Kirjoitaminen ei tarkoita, että kalaa olisi tullut. Voihan sitä muutenkin kirjoittaa mukavasta päivästä joella.

Ps. 110 rappusta ylöspäin sai jalat hapoille viimeisillä askelmilla.

Valoa tunnelin päässä

Maanantai aamuna töihin lähtiessä pakkasta -19 astetta ja tänään kotiin töistä tullessa +11astetta lämmintä. Viikon alussa mieli maassa,  toivottomuus valtasi mielen perhokauden aloituksesta. Mutta nyt näyttää hyvältä. Loma lähestyy ja aurinko paistaa tuoden ilon, sekä valon perhokalastajan elämään pitkän talven jälkeen.

15.4 lauantai on kalenteriin merkattu kauden aloituspäiväksi. Nyt vietän pääsiäisen rauhassa perheeni parissa ja laitan siinä sivussa välineet kuntoon h-hetkeä varten. No mikään ei ole varmaa tässä iässä. Ei edes kalastuskauden aloitus mutta johonkin pitää tähdätä. Elämä on tehty elettäväksi ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. 

Kaikki alkaa olla kunnossa välineiden puolesta. Eilen tuli postissa vielä väkäsettömiä koukkuja ja kyllästysainepullo kahluuvarusteita varten. Muutaman viimehetken perhon vielä sutasen vajaaseen perhorasiaan ja sen on siinä. Mieli kirkkaana toivoa ja uskoa täynnä lauantaina jokirantaan satoi tai paistoi. 

Neljäs täysi perhokalatus kausi alkaa kohdallani, että raakille tässä vielä ollaan mutta tekemällä oppii. Tietysti seuraan silmä kovana mitä konkarit touhuavat joen varressa. Ei oppi ojaan kaada ja uudet niksit ovat aina tervetulleita meikeläiselle. Elämä on oppimista varten loppuun saakka ja kannattaa elää mieli avoinna muutenkin kuin perhovapa kourassa.

Vanhaa miestä kauden alku jännittää samalla tavalla kuin ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Mitä kausi tuo tullessaan sen tietää syksyllä. Turha tässä on spekuloida saalista ja tuleeko ennätyskaloja. Tuntemattoman sotilaan sanoin on mentävä eteenpäin. Kaikki on korkeimman käres. Sitä saa kaloja tai ei saa. Mutta perhon on oltava vedessä eikä ilmassa saadakseen jotain. Mitä toivon on se, että heittotekniikkaa voisin kehittää lisää. Pitkiä päiviä kalastaessa on paljon mukavampi heittää heittotekniikan toimiessa. Mitä tässä turhaa enempi turisemaan. Toivottavasti seuraava julkaisu on videon muodossa Sarellin pojan touhuista joen varresta. Hyvää pääsiäistä ja kireitä milloin sitten korkkaat kautesi.

Perhokalastajan painajainen

Nyt iski kunnolla, nimittäin takatalvi. Kevät kävi kertomassa, että tulossa ollaan mutta hävisi samoin tein johonkin kauas horisonttiin. Siinä samassa hävisi haaveeni perhokauden aloituksesta pääsiäisenä. Tässä ollaan lumimyrskyn keskellä mieli maassa murehtien takatalven mykistävää voimaa.

Miehinen mies mieli maassa katselemassa talvista maisemaa ikkunasta juuri kun siiryttiin kesäaikaan kellojen kanssa. Tulee mieleen muinoiset laulun sanat: Miksi meille täällä aina näin käy?

 No, normaalia ilmaston lämpemistä tämä vain on. Vai onko?

Eipä tässä auta muuta kuin toivoa ilman lämpenemistä oikein rytinällä talvisen takapakin jälkeen. Kevät tulee mutta ei minun aikatauluni mukaan, vaan luonnon asettamien ehtojen mukaan. Me emme tiedä luonnon suunnitelmia tarkkaan,  emmekä tiedä luonnon kiertokulusta kuin pienen palasen ihmisen tekemän mitttaushistorian perusteella. 

Mutta usko on vahva kevään suhteen ja jatkan valmistautumista perhokalastuskauden aloittamiseksi sitomalla ajankuluksi lisää perhoja joita on jo rasiat väärällään odottamassa kanssani kevään lämpöä. Perhoni eivät valita, eikä tuskaile kevään tulon myöhästymistä niin kuin minä teen. Ahdistun antaen itseni vaipua alokuloon jonka voi vain kevät aurinko karkoittaa sieluni syövereistäni. Mutta alakulollakin on tarkoituksensa. Se saa minut nauttimaan enemmin keväisestä ja kesäisestä joesta, joka antaa sieluuni uuden voiman talven jälkeen.

Ehkä en ole yksin ilmasto ahdistukseni kanssa? Minua ei ahdista ilmaston lämpeneminen vaan ilmaston kylmyys Suomen saloilla. Luonto elää kiertokulkuaan ja sähköautomme eivät sitä pelasta. Kulutushysteriamme tuhoaa luontomme jollemme lakkaa kuluttamasta mielin määrin kaikkea sitä turhaa roinaa jota ostamme iloksemme ja elintason mittariksi elämäämme.

Purnaamiseni ei estä kevään tuloa. Se tulee silloin kun luonto päättää sen tulevan. Pitäkää mieli kirkkaana ja olkaa valmiit perhokalastuskauden alkuun. Sillä se lähempänä kuin uskommekaan.