Kausi korkattu

Pääsiäinen mennä tupsahti lasten ja lasten lapsien kanssa. Maanantaina laskeutui hiljaisuus boomerboksiimme ja aamupäivällä tuli ajatus mitä jos kävisi avaamassa perhokalastuskauden Nakkilan koskilla.

Tuumasta toimeen ja ensin piti käydä pihalla vetämässä rannarit suoriksi keloilta talven jäljiltä. Sitten kamat kasaan ja Kiian nokka kohti Nakkilaa. Onneksi matkaa kotoa on vain reilu 50 kilometriä Nakkilan koskille. Ajoin ensin Arantilan koskille ja ajattelin ensin käydä testaamassa uuden korkean veden heittopaikan kakkosen niskalla. Mutta paikalla oli jo viisi innokasta kalamiestä ennen minua ja vesi laskenut aamusta sen verran, että päätin lähteä Kistulle fiilistelemään.

Auto Kistun parkkipaikalle ja vermeet päälle. 110 rappusta alas rantaan varoen sillä rappuset olivat osittain jäässä. Rantaan päästyäni ilokseni vesi oli juuri optimaalisessa korkeudessa eli vesi virtasi lenkkikiven rautalenkin korkeudella.

Ajattelin ensin testata Loopin Görän Anderssonin 12.6 jalan vapaani uudella siimalla jonka talvella ostin käytettynä netistä. Ei muuta kuin vapa kasaan ja heittämään. Mikä tunne pitkän talven jälkeen perhovapa kädessä kahlatessa kylmässä jokivedessä. Kaikki talven ahdistukset lähtivät kropastani virtaamaan kohti Poria ja siellä odottavaa merta. 

425 graininen  Rio GameChanger 15/9 tipillä tuntui heti hyvältä heittää perhovavassani. Heittelin ja nautiskelin kauniista keväisestä ilmasta odottamatta mitään saalista ensi reissultani. Reissun tarkoitus oli ainoastaan lähteä testaamaan uusvanhaa siimaa vavassani. Viides tai kuudes heitto ja vapa nytkähti. Tiesin heti, että kirjolohi siellä oli keltaisen perhoni päässä. Pieni väsyttely ja kala rantaan kuvausta varten. Laskin kirjolohen takaisin uimaan viileään jokeen.

Heittelin siinä vielä parituntia testaten myös Loop Evotecin 15 kinttusta perhovapaani ja ihastelen uusien perhojen uintia. Sitten lähti virtaus nousemaan voimakkaasti ja päätin laittaa perhovavat kasaan lähteäkseni kotiin. Tälläinen oli meikeläisen kauden aloitus. Tämä viikko töitä ja ensi viikolla sitten kalastetaan oikein kunnolla. Voi olla, että jossain joen mutkassa voidaan törmätä. Katsotaan lomaviikon rapsoja joelta ensi viikolla, kun on aihetta jotain kirjoittaa. Kirjoitaminen ei tarkoita, että kalaa olisi tullut. Voihan sitä muutenkin kirjoittaa mukavasta päivästä joella.

Ps. 110 rappusta ylöspäin sai jalat hapoille viimeisillä askelmilla.

Valoa tunnelin päässä

Maanantai aamuna töihin lähtiessä pakkasta -19 astetta ja tänään kotiin töistä tullessa +11astetta lämmintä. Viikon alussa mieli maassa,  toivottomuus valtasi mielen perhokauden aloituksesta. Mutta nyt näyttää hyvältä. Loma lähestyy ja aurinko paistaa tuoden ilon, sekä valon perhokalastajan elämään pitkän talven jälkeen.

15.4 lauantai on kalenteriin merkattu kauden aloituspäiväksi. Nyt vietän pääsiäisen rauhassa perheeni parissa ja laitan siinä sivussa välineet kuntoon h-hetkeä varten. No mikään ei ole varmaa tässä iässä. Ei edes kalastuskauden aloitus mutta johonkin pitää tähdätä. Elämä on tehty elettäväksi ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. 

Kaikki alkaa olla kunnossa välineiden puolesta. Eilen tuli postissa vielä väkäsettömiä koukkuja ja kyllästysainepullo kahluuvarusteita varten. Muutaman viimehetken perhon vielä sutasen vajaaseen perhorasiaan ja sen on siinä. Mieli kirkkaana toivoa ja uskoa täynnä lauantaina jokirantaan satoi tai paistoi. 

Neljäs täysi perhokalatus kausi alkaa kohdallani, että raakille tässä vielä ollaan mutta tekemällä oppii. Tietysti seuraan silmä kovana mitä konkarit touhuavat joen varressa. Ei oppi ojaan kaada ja uudet niksit ovat aina tervetulleita meikeläiselle. Elämä on oppimista varten loppuun saakka ja kannattaa elää mieli avoinna muutenkin kuin perhovapa kourassa.

Vanhaa miestä kauden alku jännittää samalla tavalla kuin ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Mitä kausi tuo tullessaan sen tietää syksyllä. Turha tässä on spekuloida saalista ja tuleeko ennätyskaloja. Tuntemattoman sotilaan sanoin on mentävä eteenpäin. Kaikki on korkeimman käres. Sitä saa kaloja tai ei saa. Mutta perhon on oltava vedessä eikä ilmassa saadakseen jotain. Mitä toivon on se, että heittotekniikkaa voisin kehittää lisää. Pitkiä päiviä kalastaessa on paljon mukavampi heittää heittotekniikan toimiessa. Mitä tässä turhaa enempi turisemaan. Toivottavasti seuraava julkaisu on videon muodossa Sarellin pojan touhuista joen varresta. Hyvää pääsiäistä ja kireitä milloin sitten korkkaat kautesi.

Perhokalastajan painajainen

Nyt iski kunnolla, nimittäin takatalvi. Kevät kävi kertomassa, että tulossa ollaan mutta hävisi samoin tein johonkin kauas horisonttiin. Siinä samassa hävisi haaveeni perhokauden aloituksesta pääsiäisenä. Tässä ollaan lumimyrskyn keskellä mieli maassa murehtien takatalven mykistävää voimaa.

Miehinen mies mieli maassa katselemassa talvista maisemaa ikkunasta juuri kun siiryttiin kesäaikaan kellojen kanssa. Tulee mieleen muinoiset laulun sanat: Miksi meille täällä aina näin käy?

 No, normaalia ilmaston lämpemistä tämä vain on. Vai onko?

Eipä tässä auta muuta kuin toivoa ilman lämpenemistä oikein rytinällä talvisen takapakin jälkeen. Kevät tulee mutta ei minun aikatauluni mukaan, vaan luonnon asettamien ehtojen mukaan. Me emme tiedä luonnon suunnitelmia tarkkaan,  emmekä tiedä luonnon kiertokulusta kuin pienen palasen ihmisen tekemän mitttaushistorian perusteella. 

Mutta usko on vahva kevään suhteen ja jatkan valmistautumista perhokalastuskauden aloittamiseksi sitomalla ajankuluksi lisää perhoja joita on jo rasiat väärällään odottamassa kanssani kevään lämpöä. Perhoni eivät valita, eikä tuskaile kevään tulon myöhästymistä niin kuin minä teen. Ahdistun antaen itseni vaipua alokuloon jonka voi vain kevät aurinko karkoittaa sieluni syövereistäni. Mutta alakulollakin on tarkoituksensa. Se saa minut nauttimaan enemmin keväisestä ja kesäisestä joesta, joka antaa sieluuni uuden voiman talven jälkeen.

Ehkä en ole yksin ilmasto ahdistukseni kanssa? Minua ei ahdista ilmaston lämpeneminen vaan ilmaston kylmyys Suomen saloilla. Luonto elää kiertokulkuaan ja sähköautomme eivät sitä pelasta. Kulutushysteriamme tuhoaa luontomme jollemme lakkaa kuluttamasta mielin määrin kaikkea sitä turhaa roinaa jota ostamme iloksemme ja elintason mittariksi elämäämme.

Purnaamiseni ei estä kevään tuloa. Se tulee silloin kun luonto päättää sen tulevan. Pitäkää mieli kirkkaana ja olkaa valmiit perhokalastuskauden alkuun. Sillä se lähempänä kuin uskommekaan.

H-hetki lähestyy

Talvi ja kevät tappelevat keskenään ja meikä poika toivoo kevään voittavan. Kevään voitto tietää perhokalastuskauden alkua. Perhot on sidottu ja nyt alkaa muiden varusteiden tarkistus ja kuntoon laitto. H-hetki on viikoista kiinni.

Taidanpa kaivaa varustelaukun esille viikonloppuna ja laittaa kelat, siimat ja muut härpäkkeet laukkuun paikoilleen odottamaan starttia ensi reissulle. Vaikka ilman lämpötila kääntyy plussalle,  niin joen virtaama ratkaisee pitkälti päivän jolloin lähden liikkeelle joelle. Joen virtaama on alku keväästä usein kova lumien sulaessa latvavesien ympäriltä pelloilta ja metsistä virtaten vetenä jokeen.

Kokemäenjoki on isojoki ja kevät virtaamat ovat usein 500- 200 kuution välissä. 200 kuutiota alkaa olla sellainen virtaus, että perhokalastaja voi käydä heittämässä pahimmat polteet pois niskastansa. Mutta kalapaikat ovat vähissä rantakalastajalle virtauksien ollessa kovat ja näin taimen on piukassa perhokalastajilla. Kevään edetessä ja virtauksien laskiessa alle 200 kuution alkaa perhokin olla otollinen pyyntiväline taimenen suhteen.

Kevät taimen ei ole helppo saalis perhokalastajalle keväällä Kokemäenjoella mutta aina kannattaa koittaa onneaan saaliin suhteen. Taimenet ovat kooltaan 2-6 kg väliin ja isoimmat taimenet ovat jopa 8 kilon kokoisia. Suomessa ei taida  yhtä suuria taimenia saada mistään muualta joesta. Voikin sanoa, että Kokemäenjoki ja Nakkilan kosket ovat yksi parhaita taimenen kalastuspaikkoja Suomessa ympäri vuoden. 

Kevät Kokemäenjoella on soutukalastajien kulta-aikaa mutta mitä pitemmälle kevät ja kesä etenee niin rantakalastajien saalisvarmuus paranee. Veden lämmetessä ja virtauksien pienetessä voi rantakalastaja saada ihan mitä vain joen antimista. Taimen, kuha, toutain ja kesäkuun alkupuolella jokeen nouseva lohi tekevät joesta mielenkiintoisen kalastuskohteen.

No, mopo karkasi nyt vähän käsistä. Minun piti kertoilla varusteiden kuntoon laitosta mutta tiedätte itse varmaan miten kauteen pitää valmistautua. Tietysti jokainen valmistautuu vähän eri tavalla mutta lopputulos on sama. Eli joella tavataan pitkän talven jälkeen iloisesti toisiamme tervehtien.

Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksia ja ajatuksia Nakkilan koskista. Joku guru osaa varmaan kertoa paremmin joen elämästä kuin minä. Mutta kalastamalla Nakkilan koskilla oppii tuntemaan joen metkut, kalapaikat pikku hiljaa ja jonain päivänä voi olla siiman päässä se elämän kala. Jokainen heitto on mahdollisuus.

Makkaraa ja mietteitä

Yön hiljaisina hetkinä jokirannassa kodalla makkaraa grillatessa on aikaa miettiä ja ajatella asioita. Tietysti perhokalastamassa ollessa ajatukset ja mietteet usein suuntautuvat kalastuksen pariin ja luonnontilaan.

Monesti olen miettinyt kalastuskulttuurin kehitystä ja teknologian tulemista kalastukseen mukaan. Ikää kun on jo enemmin kuin toivoisi sitä  olevan, niin on nähnyt ja kokenut kalastuksen kehityksen useammalta vuosikymmeneltä.

 Paljon on tapahtunut hyvää esim. vesistöjen puhdistumisen suhteen pahimmista ajoista, jotka sijoittuvat 70- luvun molemmin puolin. 70- luvulla ja vielä 80- luvunkin alussa Kokemäenjoki oli monen yrityksen likaama kuraoja vesistöä kuormittavien päästöjen vuoksi. Kielteisenä olen kokenut nykyteknologian tulon kalastukseen. 

Ammattimainen kalastus on yritetty saada mahdollisimman tehokkaaksi ja tällöin kalojen saalismäärät ovat kasvaneet. Lisäksi kasvatetun lohen markkinat kasvavat jatkuvasti. Kasvatettu lohi tarvitsee rehua, joka tehdään pääsääntöisesti kalasta. Kalojen rehuksi kelpaavat kaikki kalat kokoon katsomatta. Rehukalan pyynti kasvaa samalla, kun kassilohen myynti kasvaa. Mitä enemmin suita ruokittavana niin kalankasvattamoilla rehun tarve kasvaa ja tämä otetaan irti kaikki merestä kaloina. Kuluttaja ei aina ymmärrä kasvatetun kalan luonnottomuutta sitä haarukoidessaan suuhunsa.

Kaikuluotaimien halvetassa ne on myös tavoittaneet vapaa- ajan kalastajatkin. Harva vetouistelija enää sokkona haarukoi vesistöjämme uistellessaan. Samoin myös tekevät vapakalastajat karikon reunoilla etsiessään kalaparvia saaliikseen vesillämme. Saalisvarmuus on kasvanut kaikuluotaimen myötä ja samalla isojen kalojen osuus on lisääntynyt saalismäärissä. Isot kalat ovat niitä parhaita suvun jatkajia.

Milloin olemme siinä pisteessä, että maailman merien, jokien ja järvien kalakannat eivät kestä enää kalastusta. Osittain näin on käynnytkin esim. Tenojoen kohdalla ja moni syvänne on troolattu tyhjiin valtamerillä. Olemme puun ja kuoren välissä kalastajina.

Minä pienenä perhokalastajana olen osa tätä huolestuttavaa suuntausta kalakantojemme suhteen. Enää en voi ottaa jokaista kalaa joesta ruuaksi minkä laki sallisi minulle. Ehkä joku voi ajatella, että olen viherpiipertäjä ajatukseni suhteen. Jos jokainen suomalainen vapaa- ajankalastaja laskisi osan saalistaan takaisin  vesistöön,  niin se olisi tuhansia kiloja kalaa vuodessa valmiina jatkamaan sukuaan jossain vaiheessa. Oli kalat sitten lohia, haukia, taimenia, kuhia tai ahvenia.

Mutta minä olen vain pieni perhokalastaja luonnon kiertokulussa ja ajatukseni voivat olla osittain vääriä. Mutta sen tiedän, että jotain tarvitsisi tehdä turvataksemme kalastus mahdollisuuden myös tuleville jälkipolville. Päättäjät, lainsäätäjät ja valtiovalta ovat avain asemassa turvatakseen kalalajien tulevaisuuden. Siihen myös kuuluu toimivien kalateiden rakentaminen padotuille joki osuuksille saadaksemme kalat nousemaan jälleen kutupaikoilleen.