Tipaton perhokalastaja

Sitä aina vähän herkistyy vuosipäivän korvilla raittiuden merkipylvään kohdalla. Tuli juuri 28 vuotta täyteen ilman alkoholia. Herkistyminen johtuu siitä, että ryypätessä meinas lähteä henki vallan.

Vuosipäivän korvilla tulee aina vähän syvemmin peilattua vuosia joita on saanut elää ilman alkoholia ja pillereitä. Monesti lankean itsekkin siihen, että valitan turhista asioista. Mutta taaksepäin katsoessa elämääni niin minulla on asiat todella hyvin.

Olen kuullut sanonnan, että ilman viinaa ei ole elämää. Minulla alkoi elämä vasta kun raittistuin. Koko elämäni 16-vuotiaasta aikuisiälle saakka elin alkoholista paeten itseäni ja elämääni.

Jälkeenpäin olen oppinut huomaamaan kuinka rikkinäinen ihminen olin. Ensi ujouteni ja arkuuteni nuorenna sai minut voimaan pahoin. Viinaa juodessa kaikki estot katosivat mutta silti oli pahaolla. Tätä pahaa oloa kesti aina siihen saakka kunnes korkki napsahti kiinni ja aloin työstämään itseäni. Vihaa, mennettämisen pelkoa, ujoutta, kateutta ja kaikkea muuta löysin itseni sisältä.

Mutta tänään saan perhokalastaa raittiina ja nauttia niistä kauniista hetkistä joella. Aistia kaiken aidosti ympärilläni. Tulen itseni kanssa toimeen mutta täydellistä ihmistä minusta ei vieläkään ole tullut. Toivottavasti minusta ei tullekkaan koskaan täydellistä ihmistä. Kohtaan ihmisiä silloin tällöin jotka luulevat olevansa täydellisiä. Hehän ovat täysiä kusipäitä mielipiteineen.

Tänään en tarvitse rohkaisuryyppyä mihinkään elämäni alueeseen. Saan tehdä asioita selvinpäin. Rehellisesti sanottuna joskus elämä tuntuu paskalta mutta se kuuluu varmaan ihmisen elämään, että osaa nauttia niistä pienistä hienoista hetkistä joita eteen annetaan.

Mitäpä tässä muuta retostelemaan. Toivotataan, että vedet jäähtyis pian jotta voisimme nauttia perhokalastuksen hienoista hetkistä siellä missä sitten kukin kalastaa. Pitäkää lippu korkealla ja sepalukset kiinni kalareissuillanne.

Välikuolema

Osa lomasta meni pilalle liian lämpimien vesien vuoksi. Taimen hävisi joesta täysin tai köllöttelee joen pohjassa jossain viileiden lähteiden ääressä. Juhannusviikko vielä yritettiin kalastaa mutta laihoin tuloksin.

Nyt vähän on veden lämpö laskenut viileän ilman ja sateiden vuoksi. Mutta jotenkin on palo joelle kadoksissa. Ehkä tämän on jonkinlainen välikuolema keskellä kesää, että jaksaa syksyllä perhokalastaa koko loman. Mene ja tiedä, vai mitä tämä on?  

Mutta unelma elää jossain syvällä sisälläni. Työmatka aamulla menee kuin siivillä ajallessa 65 kilometriä töihin ja samalla haaveillessa niistä hienoista hetkistä joella. En ehkä olekkaan toivoton perhokalastaja.  Uskon, että ensinmäisen kunnon tärpin jälkeeen palo sisälläni leimahtaa jälleen liekkiin.

Sitä liekkiä odotellessa taidan sitoa muutaman kuparituubin tummissa väreissä haaveilen samalla niistä hienoista hetkistä joella. Joki, joka on osa identiteettiäni niin kauan kuin jalkaa nousee ja pää pelaa. Jos saisin vielä kymmenvuotta perhokalastaa, niin sitten voisin viimeisellä reisullani Nakkilassa käydä ostamassa aidon nakkilalaisen keinutuolin, jossa olisi kiva muistella vuosia joella.

Toivotaan, että vedet jäähtyy ja pää pysyy kasassa sitä odotellessa.

Kuivakausi

Neidenin reissulta ei ollut muuta kotiin tuomista kuin kuvassa näkyvä toppatakki, jonka löysin Kirkkoniemestä tarjouksesta. Reisulle lähtiessä tiesin lohen olevan piukassa joella ja tavoitteena oli saada edes yksi lohi.

No, sitä ei sitten tullut. En edes nykyä saanut perhooni vaikka kalastustunteja kertyi rutkasti. Samanlaiset perhot kuin muillakin meidän porukassa ja uittotyylikin oli suht sama. Mutta ei vain toiminut ja osunut minun kohdalleni jäämeren kirkas lohi. 

Mutta porukka oli mahtava ja saimme nauraa päivittäin mitä hulluimmille jutuille. Mukava kalastaa porukassa jossa huuli lentää ja meno on letkeää joella ja majapaikasssa. 

Kotiin palatessa Kokemäenjoen veden lämpötila oli noussut yli 20 asteen ja kalat joessa pistivät suut kiinni. Eli kuivakausi jatkuu kohdallani useamman viikon. Ei auta kuin odottaa vesien viilenemistä ja toivoa loppukauden tuoden lohtua onnistumisilla kotijoellani. 

Mikään ei ole itsestään selvää perhokalastuksessa. Uuden oppimista ja kokeilua saa tehdä miltei joka reissu jossain muodossa. Siksi perhokalastus onkin hienoa.

Neiden odottaa

Miika, Esa, Pancho, minä ja uutena porukassa Tommi odottaa Neidenin reissun starttia kuin kuuta nousevaa. Koko pitkä talvi ja kevät haaveet ovat olleet kauniin Neidenjoen luona Norjassa. Hyvä porukka, kaunis Norjan luonto ja ehkä muutama nätti lohi porukan saamana on sen arvoinen mitä jaksaa odottaa.

Tällä reisulla yövymme mökissä Fjelltuassa. Aikaisemmilla reisuilla olemma olleet vuokralla eräässä omakotitalossa, joka on nyt vuokrattu pitemmällä sopimuksella toisaalle. Meidän kannalta harmi mutta talon omistajan kannalta hyvä, että saa vuokratuloa tasaisesti ympäri vuoden.

Esa on porukan kokenein Neidenin kävijä 20 vuoden kokemuksella. Häntä me noviisit seuraamme joella ja kuuntelemme vinkkejä kalastukseen korvat höröllä. Eihän Neidenkään ole enää se joki mitä se oli takavuosina. Lohikannat ovat pienentyneet ja kyttyrälohi nousee jokeen joka toinen vuosi valtavina parvina. Nyt on taas se vuosi jolloin kyttyrälohi nousee Neideniin kudulle. Mutta haave on isosta nousulohesta kaikesta huolimatta.

Mutta joki itsessään on kokemisen arvoinen valoisine öineen. Hienoa on olla nuotiolla kahvia keitellen ja vesi pannussa on aitoa puhdasta vettä suoraan joesta. Etelä- Suomalaiselle tämäkin on ihme. Ei tulisi mieleen Kokemänjoesta vettä ottaa kahvivedeksi, vaikka turkulaiset sitä juovatkin suodatuksen ja puhdistuksen jälkeen.

Itse olen valmistaunut pikku hiljaa Neidenin reissuun sitomalla koukkuperhoja joita emme juuri käytä Nakkilan koskilla. Eli uusia asioita on pitänyt opetella perhonsidonnan saralla. Saas nähdä olenko onnistunut perhoissani. Eli olenko saamamies vai saamaton mies reissun loputtua. Koukkuperhot olen tehnyt samalla tavalla kuin putkiperhoni. En juuri katso mallia mistään. Teen perhot injutuutiolla luottaen siihen värimaailmaan jonka saan eteeni sidontapenkin ääressä. Etelä- Suomessa se on toiminut kohdallani. Tiedä sitten onko pohjoisen taika voimakkaampi minua ja ajatusmaailmaani.

Mutta innolla lähdemme Tommin kanssa Länsi- Suomesta kohden Neideniä yöpyen Rovaniemellä Santa Clausissa. Näin olemme perille saavuttua virkeitä ja valmiit aloittamaan perhokalastuksen innolla. Esa, Miika ja Pancho tulevat Itä-Suomesta omalla porukalla Neideniin.

Katsotaan sitten ehtiikö mitään väliaikarapsaa antaa pelipaikalta vai jääkö rapsat etelään kirjoitettavaksi. Yhden reissun teen vielä Nakkilan koskille ennen Neideniä. Katsotaan onko mitään kirjoittamisen arvoista siitä reissusta. Tietysti, kun saa olla perhokalastamassa niin ainahan siitä on kerrottavaa vaikka ei saisi saalista.

Pohjoiseen menijöille toivotan kireitä ja olkaa varovaisia, että tulette ehjänä kotiin. Se on moro sitten.

Viimeiseen heittoon

Tuli sitten viikonloppu vietettyä miltei Nakkilan Koskilla. Lauantai oli ihan susi reissu vesien ollessa korkealla jälleen. Mutta onneksi sunnuntai oli joen virtaamien puolesta hyvä.

Hipsin sunnuntai aamuna rantaan klo 3.30 ja Allu oli siellä jo tehneenä ensimmäiset laskut. Plakkarissa Allulla oli reilun kokoinen kuha laskujensa jäljiltä. Joen virtaama laski laskemistaan ja meillä oli odotukset korkealla päivän suhteen. Niinpä aloitimme kaksissa tuumin heittämään perhoa uskoen sen tuoden tulosta. Mutta joki oli hiljaa kuin hauta. Ei mitään eloa tai henkäystä kalojen suhteen odotuksista huolimatta.

Kello kävi ja porukka lisääntyi ringissä. Henkka, Ari, Mikko, Allu, toinen Mikko, Mäksä, yksi kaveri Hesasta ja Håkan Norling tuli testaamaan Guidelinen vapoja ennen varsinaista demopäivää Arantilassa. Tuli kanssa heittyä Guidelinen NT 15" jalkasella vavalla. Täytyy myöntää, että heittämäni vapa tuntui hyvältä.

Mutta varsinainen päivän aihe oli perhokalastus ja meritaimen kohdekalana. Ei merkiäkään taimenesta. Henkka veti komeen hauen ylös ja olikohan se Mikko, joka sai kirjolohen ruokakalaksi. Muuten Kokemäenjoki hymyili meille sisään päin ja samalla nauroi selkämme takana kalastustamme.

Heittotunteja alkoi olla jo takana liki yhdeksän ja viikonlopun valvominen kalastuksen lisäksi alkoi syödä miestä. Aloin olla jo aika väsynyt heittäessäni ja sen näki siitä selviten siitä, että heitto ei enää kulkenut kunnolla. Lähdin heittovuorolleni ja päätin, että päätän päivän kalastuksen tähän. Mitä sitä itseään enempää kiusaamaan joen ollessa hiljaa.

Lähdin liikeelle poolin yläpäästä synkemmällä siimalla ja vaihdoin perinteisesti puolessa välissä kevyempää siimaan. Väsyneenä heitin ja päätin silti kalastaa alakariin saakka mihin normaalisti päätämme heittovuoromme. Heitin miltei viimeistä heittoa ennen karia ja annoin siiman oieta rauhassa miedosssa virrassa. Siiman oiettua tein pari nyppäysliikettä ja samassa tunsin voimakkaan nykäisyn siiman päässä. Samassa kirkas kala ilmassa ja pudotuaan veteen se lähti syöksyyn alavirtaan. Käsi rullalle lisäjarruksi kalan menohalujen hillitsemiseksi. Kala alkoi rauhoittua, sain alkaa kelaamaan sitä itseeni päin. Kala laittoi hyvin hanttiin ja pojat rannalla vieressäni arvuutteli hetken aikaa kiiltäväkylkisen lajia taimen ja lohen välillä.

Vähitellen sain kalan kelattua näköetäisyydelle ja kirkas taimen siellä vilkutti meille rantamiehille pyrstöllään. Kovasti taimen laittoi vielä hanttiin ja pari hyppyäkin  teki edessämme. Mikko haavin varressa odotti osuuttaan haavimisen suhteen. Hetken uittamisen jälkeen sain taimen haavimis etäisyydelle ja pienen väännön jälkeen Mikko koppasi kalan haaviin. Kirkas komea taimen pyristeli haavissa. Mittaus ja punnitus antoi mitat 4.85 kg ja 73 cm. 

Tarinan opetus oli jälleen se, että perho kalastaa ainoastaan vedessä ja jokainen heitto voi olla se ottiheitto. Mutta monesti mieli alkaa antamaan periksiksi tuntien tyhjän pyytämisen jälkeen. Tässä tulee ongelmaksi se, että keskittyminen kalastukseen herpaantuu helposti.  Väsyneenä vieläkin viikonlopun valvomisesta ja kalastamisesta kirjoitan blogiani. Mutta mieli halajaa jo joelle perhokalastamaan.