Translate

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Reppu pakattu pitkästä aikaa


Haasteellinen lämmin kesä painuu kovaa vauhtia syksyyn. Syyskesä toi rankkasateet ja sen myötä on Kokemäenjoki tulvinut. Eikä sääkartat lupaa helpotusta tulevalla viikolla. Kahden päivä sademäärä lupaa reilua 50 mm vettä taivaalta. Sade valuu suoraan jokeen, koska maa on edelleen märkä edellisistä sateista.

Mutta me ei Tommin kanssa olla vielä heitetty kirvestä kaivoon, vaan maanantai aamuna suunnistetaan heittolaiturille taimen jahtiin. Saas nähdä miten äijien käy? Virtaus on aika hyvä heitolaiturin kohdalla Arantilan yläniskalla ja vettä riittää syvyyden puolesta hyvin. Olosuhteet ovat hyvät mutta onko miehistä taimenen saajaksi? Huomen iltana olemme viisaampia asian suhteen.

Pakko tunnustaa, että kesän tyhjän pyytäminen on meikäläisen paloon hiukan vaikuttanut. Mutta ehkä se on hyväksi. Ei ole enää sellaista väkisin runnomisen makua suussa kalojen suhteen. Mennään rennolla asenteella ja nautitaan päivästä heittolaiturilla.

Lauantai 16.9 menen myös heittolaiturille. Silloin siellä on Lohijoki Oy:n perhokalastuspäivä. Paikalla on perhokalastuksen nimimiehiä joilta odotan saavani hyviä vinkkejä perhon heittoon kaksikätisellä. Kirsikkana kakussa on, että pääsee heittämään veneestä perhoa Arantilan koskien hottipaikoille. Odotan eniten päivästä sitä, että lähden kotiin illalla hiukan parempana perhon heittäjänä.

17.9 sunnuntaina lähden Kymijoelle ensikertaa. Minua on aina kiehtonut Ruhavuolle siellä. Neljän päivän opintomatkan  aattelin sinne tehdä. Saalis odotukset ovat minimaaliset mutta tähtien ollessa kohdalla voi hyvinkin päästä väsyttelemään lohta. Kaikkein tärkeintä on päästä kalastamaan ja nauttimaan syksyisestä luonnosta satoi tai paistoi.

Loppukausi onkin sitten sääjumalan käsissä. Pääsenkö vielä Nakkilan koskille kalastamaan hyvissä olosuhteissa. Toivottavasti vesi laskisi siedettäviin korkeuksiin ja saisi nauttia lokakuisesta perhokalastuksesta täysin rinnoin.

Mutta huomista odotan kuin kuuta nousevaa. Tommin kanssa on aina kiva kalastaa. Hän ei turhia hötkyille, vaan osaa nauttia perhokalastuksen hienouksista tuli kalaa tai sitten ei. Hymy huulilla on miehellä aamusta iltaan. 
Ei muuta kuin heikun, keikun ja nauttikaa syksyistä kalaretkistänne ja hienosta Suomen luonnosta.

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Luonnon armoilla


Loman alkuun pari päivää ja odotukset olivat korkealla perhokalastuksen suhteen. Mutta rankkasateet huutoivat Sarellin pojan haaveet kertaheitolla sen suhteen. Kokemäen joessa vesi tulvakorkeudessa sateiden jälkeen ja lisää vettä luvassa taivaalta.

Mutta minkäs voit luonnon kulkiessa omia latujaan. Sitoa perhoja lisää ja toivoa, että syksyllä saisi heittää perhoa hyvissä olosuhteissa. Toivoa aina voi mutta toteutuuko toiveet on eri juttu. Seitsemän kuukautta ja ollaan uuden perhokauden kynnyksellä. Ehkä tuleva kesä paikkaa tämän kauden pettymykset.

Mahdollisuuksia on vielä tälläkin kaudella tähtien osuessa kohdalleen. Yksi hyvä tärppi voi muuttaa kaiken. Periksi en anna vaan aion kalastaa kaikki ne hetket, kun on mahdollista kalastaa joen virtauksien sen salliessa . Kalastetaan sitten vaikka marraskuussa.

Hulluin kalastusmuoto on perhokalastus, jota olen eläissäni harrastanut. Mutta hullulla on hullun huvit ja siksi perhokalastus sopii minulle hyvin. Toivottavasti tämä hulluus saa vielä jatkua pitkään. 57- vuotiaana tämä hulluus iski minuun. Hulluna on hyvä olla ja tunnustaudun julkisesti perhohulluksi.

perjantai 25. elokuuta 2023

Uuteen nousuun


Vuodet ei ole veljiä keskenään. Haasteellinen perhokausi on kääntynyt jo loppua kohti ja tähtihetket on ollut minulla vähissä. Viisi taimenta plakkarissa ja yhtä lohta sain uittaa hetken. Siinä minun kautteni tähän mennessä. Mutta hienoja hetkiä olen saanut viettää perhovapani kanssa kesäisissä öissä ja aamuissa.

Kotijokeni vesi on ollut liian lämmintä pitkään. Juhannusviikolla veden lämpö hyppäsi 20 asteen tienoille ja siellä se miltein on pysynyt. Taimen ja lohi on ollut sen myötä hyvin passiivisia joella. 

Mutta viikko töitä ja sitten alkaa kolmen viikon loma, jonka käytän pääsääntöisesti perhokalastaen Nakkilan koskilla. Mielessä on käynyt myös Kymijoki. En ole koskaan kalastanut Ruhavuolteella ja siksi tekisi mieli käydä viettämässä muutama päivä siellä.

Mitä olen oppinut neljän perhokalastus kautteni aikana on nöyryys. Kaloja ei oteta, ne saadaan. Vuodet ovat erinlaisia. Säätilat vaihtelevat, virtaukset joessa muuttuvat ja veden lämpö on ollut myös vaihteleva kesien kesken. Nämä kaikki vaikuttavat kalojen liikkumiseen ja aktiivisuuteen. 

Kautta vielä jäljellä ja toivo elää perhomiehen sielussa. En odota mitään hirmusaaliita mutta jos pari nättiä taimenta edes saisi. Päivä joella lomalla on laatuaikaa itselleni sain siten kalaa tai en. Luonto, hiljaisuus ja hyvät kaverit jokirannassa vetää minut sinne uudelleen ja uudelleen.


lauantai 8. heinäkuuta 2023

Tipaton perhokalastaja


Sitä aina vähän herkistyy vuosipäivän korvilla raittiuden merkipylvään kohdalla. Tuli juuri 28 vuotta täyteen ilman alkoholia. Herkistyminen johtuu siitä, että ryypätessä meinas lähteä henki vallan.

Vuosipäivän korvilla tulee aina vähän syvemmin peilattua vuosia joita on saanut elää ilman alkoholia ja pillereitä. Monesti lankean itsekkin siihen, että valitan turhista asioista. Mutta taaksepäin katsoessa elämääni niin minulla on asiat todella hyvin.

Olen kuullut sanonnan, että ilman viinaa ei ole elämää. Minulla alkoi elämä vasta kun raittistuin. Koko elämäni 16-vuotiaasta aikuisiälle saakka elin alkoholista paeten itseäni ja elämääni.

Jälkeenpäin olen oppinut huomaamaan kuinka rikkinäinen ihminen olin. Ensi ujouteni ja arkuuteni nuorenna sai minut voimaan pahoin. Viinaa juodessa kaikki estot katosivat mutta silti oli pahaolla. Tätä pahaa oloa kesti aina siihen saakka kunnes korkki napsahti kiinni ja aloin työstämään itseäni. Vihaa, mennettämisen pelkoa, ujoutta, kateutta ja kaikkea muuta löysin itseni sisältä.

Mutta tänään saan perhokalastaa raittiina ja nauttia niistä kauniista hetkistä joella. Aistia kaiken aidosti ympärilläni. Tulen itseni kanssa toimeen mutta täydellistä ihmistä minusta ei vieläkään ole tullut. Toivottavasti minusta ei tullekkaan koskaan täydellistä ihmistä. Kohtaan ihmisiä silloin tällöin jotka luulevat olevansa täydellisiä. Hehän ovat täysiä kusipäitä mielipiteineen.

Tänään en tarvitse rohkaisuryyppyä mihinkään elämäni alueeseen. Saan tehdä asioita selvinpäin. Rehellisesti sanottuna joskus elämä tuntuu paskalta mutta se kuuluu varmaan ihmisen elämään, että osaa nauttia niistä pienistä hienoista hetkistä joita eteen annetaan.

Mitäpä tässä muuta retostelemaan. Toivotataan, että vedet jäähtyis pian jotta voisimme nauttia perhokalastuksen hienoista hetkistä siellä missä sitten kukin kalastaa. Pitäkää lippu korkealla ja sepalukset kiinni kalareissuillanne.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Välikuolema


Osa lomasta meni pilalle liian lämpimien vesien vuoksi. Taimen hävisi joesta täysin tai köllöttelee joen pohjassa jossain viileiden lähteiden ääressä. Juhannusviikko vielä yritettiin kalastaa mutta laihoin tuloksin.

Nyt vähän on veden lämpö laskenut viileän ilman ja sateiden vuoksi. Mutta jotenkin on palo joelle kadoksissa. Ehkä tämän on jonkinlainen välikuolema keskellä kesää, että jaksaa syksyllä perhokalastaa koko loman. Mene ja tiedä, vai mitä tämä on?  

Mutta unelma elää jossain syvällä sisälläni. Työmatka aamulla menee kuin siivillä ajallessa 65 kilometriä töihin ja samalla haaveillessa niistä hienoista hetkistä joella. En ehkä olekkaan toivoton perhokalastaja.  Uskon, että ensinmäisen kunnon tärpin jälkeeen palo sisälläni leimahtaa jälleen liekkiin.

Sitä liekkiä odotellessa taidan sitoa muutaman kuparituubin tummissa väreissä haaveilen samalla niistä hienoista hetkistä joella. Joki, joka on osa identiteettiäni niin kauan kuin jalkaa nousee ja pää pelaa. Jos saisin vielä kymmenvuotta perhokalastaa, niin sitten voisin viimeisellä reisullani Nakkilassa käydä ostamassa aidon nakkilalaisen keinutuolin, jossa olisi kiva muistella vuosia joella.
Toivotaan, että vedet jäähtyy ja pää pysyy kasassa sitä odotellessa.