Perhokalastuksen aloittaminen

Muistelin juuri sitä, kun ostin ensimmäisen kaksikätisen perhovavan vuonna 2019 heinä- elokuun vaihteessa. Se oli Airflow:n valmissetti luokassa 14/9. Kotia päästyäni purin setin innoissani myyntipakkaukseta ja olin ulkona kuin lumiukko. Miten opin heittämään ja miten opin lajin hienoudet olivat ensinmäiset ajatukseni perhokalastuksesta.

Mutta into oli kova, setti kasaan, muutama video youtubesta heittämisestä ja kotirantaan testaamaan settiä. No, lentihän se siima jokusen metrin ja sain ensi tuntuman lajiin. 

Sitten aattelin, että mitä sitä yksin hakkaa päätä seinään perhokalastuksen hienouksissa ja lähdin seuraavaksi Nakkilan koskille settini kanssa. Siellä pojat ottivat hienosti porukkaan vanhan äijän ja antoivat perusopetusta heittämisessä ja tietoa siimoista sun muista hienouksista. Alkuun olin päästäni pyörällä siitä tietomäärästä jonka sain ensinmäisen kuukauden aikana kokeneenmilta perhokalastajilta.

Heittoa, heittoa ja siimojen uusimisen kautta aloin pian päästä hiukan jyvälle kaksikätisellä heittämisestä ja kalastamisesta. Opin myös, että jokaista neuvojaa kannatti kuunnella, testata neuvoja käytännössä ja ottaa neuvot käyttöön jotka tuntuivat toimivilta itselläni. Jokainen neuvoja oli tietyllä tavalla oikeassa mutta pian huomasin, että jokaisella oli omia mieltymyksiä perusasioiden lisäksi.

Kausi kaudelta olen saanut oppia lisää tästä hienosta lajista ja neljän täyden kauden jälkeen voin sanoa oppineeni perusasiat. Heitto kulkee sen verran, että saalistakin tulee silloin tällöin ja välineitä on riittävästi peruskalastukseen.

Perhokalastusta voi harrastaa ihan perusvälineilläkin, jotka eivät ole kovin kalliita. Nälkä kasvaa syödessä ja perhokalastus välineet ovat lisääntyneet vuosien saatossa minunkin varastossani. Mutta hinta ei takaa laatua 100 prosenttisesti. Kahluuvarusteiden kohdalla olen saanut kokea suurimmat pettymykset. Kahluuvarusteissa näkee tuotteiden virheet nopeimmin tuotteen vuotaessa vettä läpi sisäpuolelle kastellen kalastajan.

Vavoista voin sanoa sen verran, että ei ole yhtä oikeaa merkkiä. Maku ja tottumus kysymys minkä merkkisellä kukin kalastaa. Pääasia, että setti on sopiva kalastajalle. Valtamerkkejä ei ole montaa loppujen lopuksi ja käyttäjiä on jokaisella merkillä. Toimivan hyvän vavan voi saada 300- 400 eurolla ja tämän jälkeen vavoilla hinta voi olla miltei mitä vain. Porukka jossa kalastan niin kalleimmat vavat ovat n. 1000 euron hinta luokkaa kappale ja nämä ovat jo huippuvapoja joilla on ilo kalastaa pitkiä päiviä.

Perhokelat lohiluokassa 9- 12 maksavat alimmillaan 70- 80 euroa kappale. Huippukelat vesitiivillä jarrujärjestelmällä ja hyvällä jarrulla maksavat 300 eurosta ylöspäin. Itse olen saanut ennätysloheni  60 euron 8-9 luokan kelalla, että halvallakin kelalla voi saada ison kalan ylös.

Paremmat perhokalastusvälineet eivät takaa saalista mutta niillä on mukavampi kalastaa pitkiä päiviä joella. Tietysti hintavammat kelat ja vavat ovat toimintavarmempia pitkässä juoksussa ja näin antavat hintansa takaisin käyttövuosien myötä.

Käytettyjä perhokalastusvälineitä löytyy hyvin myös netistä. Paras paikka ostaa on käytettyjä välineitä on www.perhokalastus.net. Siellä on yleensä rehellisiä myyjiä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ainut miinus perhokalastusvälineitä käytettynä ostaessa on hinta. Monesti tuotteet ovat ylihinnoiteltuja käyttävuosiin nähden. 

Ajatukset ensi keväässä

Katselen keittiöni ikkunasta ohi virtaavaa Kokemäenjokea ja huokaan syvään. Voimalaitoksen tulvaluukut sylkevät vettä lisää tulvivaan jokeen. Tämä kausi ei mennyt ihan suunnitemien mukaan säiden osalta mutta pieni perhokalastaja ei voi mitään säiden jumalalle. Se otetaan vastaan mitä annetaan.

Mutta ajatukseni alkavat siirtyä pikku hiljaa uuteen kauteen ja kevääseen. Talviloma on jo varauksessa viikolle 17 ja toivon säiden jumalan suosivan minua silloin. Tuttu joki toivottavasti on silloin odottamassa minua avosylin.

Uusia perhoja pyörittelen mielessäni ja sidontapenkki odottaa minua pöytäni ääressä. Tuttu turvallinen kaverini sidontapenkki jakaa haaveeni ja tuskani pimeinä talvi-iltoina peräkammarissa lukuvalon seuratessa yhteisiä touhujamme. Ne kaikki haaveeni saa minut jaksamaan pimeän talven yli uuteen kevääseen.

Neljä hienoa kesää olen saanut harrastaa perhokalastusta. Onnistumiset ja pettymykset ovat joella on ehkä kasvattanut enemmin ihmisenä kuin perhokalastajana. Pitkäjänteisyys ja rauha sisälläni ovat saaneet minussa uuden muodon. En enää hitsaa asioista niin äkkiä kuin ennen ja tunnen lepoa rauhaa sisälläni.

Kaksikätisellä vavalla kalastan ja en aio opetella yksikätisen perhovavan metkuja enää kuusikymppisenä. Tahdon oppia lisää perhokalastuksesta kahden käden vavan kanssa. Hienoa, että en voi koskaan tulla valmiiksi perhokalastuksen saralla. Ehkä silloin tiedän perhokalastuksesta jotain, kun minut lasketaan maan poveen perhovapani kanssa. Toivottavasti tähän menee vielä paljon aikaa.

Kirjoittelen näin yleisesti blogissani perhokalastuksesta ja kokemuksistani, koska minun on turha alkaa neuvomaan muita tässä lajissa. Nautin perhokalastuksesta todella paljon. Olen ikäni kalastanut mutta perhokalastus vei koko sydänmeni. 

Kuusi pitkää kuukautta pitää kärvistellä uuden kauden alkuun. Sen ajan käytän perhojen sitomiseen ja kuntosalilla käymiseen. Pakko hoitaa kuntoa tällä iällä, että jaksaa kalastaa kymmenen tuntisia päiviä jälleen ensi kautena. Tietysti vietän aikaani vaimoni kanssa myös, että hän keväällä miltei pakottaa minut lähtemään perhokalastamaan.

Haaveita, odottamista ja tuskaa on tiedossa tulevina pimeinä talvikuukausina. Mutta nautitaan siitä mitä meillä on muuta elämässä. Ei perhokalastus ole elämän tärkein asia mutta sen on todella hieno harrastus.

Kausi lähenee loppuaan

Kelit ja joen virtaukset näyttävät siltä, että kausi päättyy tämän kuun aikana. Tästä kaudesta ei ole lapsille paljon kerrottavaa. Vaikea kausi monella tapaa mutta jokunen taimen sentään tuli. Lohi jäi saamatta tänä kesänä mutta uusia kesiä on tullossa, toivottavasti.

Suurin ongelma oli tänä kesänä säätilat. Ensin pitkä lämminkausi lämmitti Kokemäenjoen veden yli 20 asteiseksi ja sitten heti perään alkoi satamaan normaalia enemmin. Sateet ovat nostaneet joen pinnan korkeuden ylös. Virtaukset ovat olleet pitkään 300- 400 kuutiota joka on aivan liikaa perhokalastukseen. 

Mutta ne reissut jotka olen saanut tehdä luonnon helmaan ovat olleet nautinnollisia. Hiljaiset kesäyöt ja aamut ovat ladanneet mieleni akut pitkälle talveen. Haaveet ja odotukset antavat tulevan kauden odotukseen voimaa loppukeväästä. Perhokalastus on paljon muutakin kuin kalan saantia. Mutta onhan se joskus kiva saada jotain siiman päähän.

Niistä muutamasta reissusta jotka teen vielä Nakkilan koskille niin en odota mitään ihmeitä. Enemmin se sellaista hyvästi jättöä rakkaalle kotijoelle, joka jatkaa virtaamistaan kaikesta huolimatta. Joki virtaa talven yli omassa yksinäisyydessään ja valmistaa itsensä uuteen kesään talvella. En tiedä minkälaisen kauden joki saa aikaiseksi mutta odotan sen olevan parempi kuin tämä kausi. Tuntemattoman sotilaan sanoin: Kaikki on korkeimassa kädessä.

No, jotain on kuitenkin taas oppinut tällä kaudella ja toivottavasti saan oppia lisää tulevana kautena. Räpeltäjä olen vielä perhokalastuksen suhteen mutta kiva harrastus tämä on vanhalle miehelle. Saa ulkoilla, nauttia luonnosta ja hyviä kavereita on aina seurana jokivarressa.

Viimeiseen päivään...

Perjantaina jouduin lähtemään joelta pois veden nousun vuoksi. Rantaviiva alkoi käydä pieneksi ja virtaus oli kova. Joten luovutin perhon heittämisen suosiolla.

Sen verran jäi hampaan koloon, että päätin eilen illalla sunnuntai aamuna vielä käydä heittämässä setin ennen kuin arki ja työt kutsuvat maanantai aamuna.

Aamulla heräsin ajoissa ja Kia vei minut nöyrästi Nakkilaan Kistulle. Puoli seitsemän aikaan aloitin kalastuksen pimeän vielä halatessa jokimaiseman. Valoisuus valtasi Kistun ensimmäisen laskun jälkeen. Vesi oli edelleen korkealla mutta virtasi melko rauhallisesti.

Heittelin heittoja heiton perään ja perhot vaihtuivat siiman päässä joka laskun jälkeen. Mitään ei tapahtunut yrityksestäni huolimatta. Vesi jatkoi hitaasti mutta varmasti nousuaan heti aamutuntien aikana ja lenkkikivi alkoi häviämään veden alle. Eli vesi alkoi olla melko korkealla. Paikotellen juoduin jo kahlaamaan vyötäröäni myöten. Ei ahventa, kirjolohta, toutainta tai jalokalaa käynyt perhonia katsomassa.

Vähen ennen puolta kymmentä vaihdoin pienen keltamustan perhon siimaani ja laskulle lähtiessäni minulla ei ollut kovin suurta luottoa valitsemaani perhoon. Keltamustat perhot eivät ole olleet mitään suuria suosikkeani. Mutta valintani olin tehnyt vastoin mieltymyksiäni ihan mutu tuntumalla.

Aloitin heittämisen lenkkikiven takaa niin kaukana rannasta kuin kahlurini antoivat myöten. Heittoja, trippausta vuoron perään ja joki kumisi tyhjyytään. Lenkkikiven kiersin rannan puolelta ja pääsin loppuliukuun käsiksi. Muutama heitto tyhjää ja sitten vapa niiasi syvään iskun olessa todella kova. Siitä alkoi taistelu siiman päässä olevan kanssa.

En ollut ihan varma kuka taistelupari oli mutta tunsin sen olevan iso. Ensinmäinen huoli oli, että en voi kalaa laskea alemmaksi, koska karin isot kivet odottivat siellä syödäkseni siiman kalan puikkelehtiessa niiden välistä. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää pidellessäni väkisin kalan poissa isoista kivistä. Taisteluparini laittoi hanttiin kunnolla ja minä vastasin takaisin samalla mitalla siiman toisessa päässä.

Pikku hiljaa aloin olemaan vahvempi osapuoli taistelussa ja kala kävi ensi kerran näköetäisyydellä. Ison kokoinen taimenhan sieltä vilkutti pyrstöllään minulle ilmoittaen, että homma ei ole vielä ohi ja otti spurtin häviten takaisin joen syvyyksiin. Minä siinä samalla arvoin miten yritän taimenen saada rannalle ja päädyin pärjätä ilman haavia kävi miten kävi. Aloin samaa taimenen jälleen rannan tuntumaan ja päätin vetää sen nyt rannalle. Taimen tuli taistellen rantaheinikkoon josta nappasin sitä pyrstöstä kiinni vieden sen mukani matalaan rantaveteen.

Komea koli taimenhan siinä köllötti katsellen taistelun voittajaa eli minua. Nyt piti toimia nopeasti, että saan kalan vapautettua takaisin jokeen. Mittaus, punnitus ja kala takaisin jokeen. Videopätkän otin taimenesta ennen vapautusta. Mitat oli 80 cm ja paino 6.5 kg. Todella tuhti syystaimen se oli.

Kyllä tuntui hyvältä. Seitsemän päivää olin heittänyt Kistulla saaden toutaimia, kirjolohia ja ahvenia. Meinasi usko loppua jo kalapaikkaan, mutta muutakaan ei ollut oikein tarjolla lomani aikana veden korkeuden vuoksi jossa olisi voinut nauttia perhokalastuksesta. Joskus sen palkinnon saa ollessa sitkeä. Paljon heittoja ja paljon toivoa on salaisuuteni. Jotain teen ehkä oikein, mutta en ole mikään superguru perhokalastuksen suhteen. Vasta neljäs täysikausi alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon on vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi. Siinä se perhokalastuksen hienous piilee.

Ei muutaku kireitä niille, jotka vielä kautta jatkavat. Kauden loppettaneille toivotan hyvää syksyn jatkoa. Kyllä se uusi kausi sieltä taas tulee.

Lomat loppuu

Kolme viikkoa on mennyt nopeasti. Lomalla aika kuluu kuin siivillä. Tuli tehtyä kaikenlaista mutta perhokalastus sai eniten tunteja. Viimeiset kaksi viikkoa pyhitin perhokalastukselle. Ensinmäisellä lomaviikolla ei ollut asiaa joelle Kokemäenjoen tulviessa.

Ne kaksiviikkoa, jotka sain kalastaa olivat myös haasteellisia veden korkeuden vuoksi. Ei ollut mitään asiaa ottipaikoille kalastamaan ja saalis oli sen mukainen. Kirjolohta, toutainta ja ahventa tuli saaliiksi reissuiltani. Paras päivä oli seitsemän toutainta, joista kuusi kappaletta sain alta 40 minuutin. Isoin oli 63 senttinen ja loput 50 sentin molemmin puolin. Kirjolohia sain kymmenkunta ja ahvenia ehkä saman verran kahden viikon aikana.

Oranssimusta perho kalasti parhaiten vaikka muunkin väriset perhot saivat uitto aikaa runsaasti. Ehkä jokin muun värinen perho olisi voinut toimia paremmin mutta itselläni on luotto oranssimusta sävyitteisiin perhoihin Nakkilan koskilla.

Ei ollut ruuhkaa joella. Varmaan siksi, että vesi oli korkealla ja lomakausi on ohi suurimmalta osalta kalastajista. Veden korkeus pilasi toisaalta myös lomani joella mutta toisaalta oli kiva kalastaa sellaisia paikkoja joissa harvemmin kalastaa. Sain nauttia hyvistä ilmoista kauniista lämpimästä syyssäästä.

Tänä  aamuna oli odotukset mielessä korkealla Nakkilaan lähtiessä mutta odotukset karsi alas muutaman tunnin jälkeen. Vesi oli jo korkealla saapuessani joelle mutta sitten se ryöpsähti aivan valloilleen. Kaverini laittoi videopätkän tulvaluukkujen kuohuista voimalaitokselta ja virtaus, sekä veden nousu oli sen mukainen. Niinpä päätin laittaa kimpsut ja kampsut kasaan kotiin lähtöä varten.

Ei muuta kuin nokka kohti uusia pettymyksiä. Se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Saaha nähdä pääseekö tänä syksynä ollenkaan ottollisissa olosuhteissa kalastamaan vai oliko kausi tässä?