Rikkinäinen perhokalastaja

Kuvan otosta taitaa olla aikaa noin 59 vuotta. Meikä mandoliini siinä katse tulevaisuuteen suunnattuna ja elämä edessä valmiina elettäväksi. Kuvan otto hetkellä kaikki näytti hyvältä elämässä.

Mutta eipä ole Sarellin pojjaan elämä mennyt piirustusten mukaan. Piirustusta on joutunut kumittamaan monesti ja jossain vaihessa se meinattiin pyyhkiä vallan pois. Kuolema on kolkutellut useamman kerran meikeläisen ovea.

Murrosikä oli minun elämäni kulun suuri kulmakivi. Silloin tehtiin elämäni piirustukseen suurimmat kumitukset ja uudelleen piirtämiset. Moni asia muuttui ja jäi elämästäni pois. Urheilu loppui ja kiinnostus koulun käyntiin tuli tiensä päähän. Olin aivan hukassa elämäni kanssa ja siihen aikaan ei osattu tarttua nuorien elämään oikealla tavalla. Ainut mitä koulukuraattori kysyi minulta: Mitäs tehdään Sarellille, tervataanko munat vai onko jotain muuta ehdotusta?

Aloin pakenemaan sisäistä kuohuntaani ja tuskaani alkoholiin. Vauhti kiihtyi viinan kanssa ja olin jo 24- vuotiaana ensin kerran hoidossa päihteiden vuoksi.  En lopettanut ryyppäämistäni siihen. Meni vielä vuosia ennen kuin korkki mapsahti kiinni. Sitä ennen piti käydä katsomassa pohja elämässä.

Olen kelannut elämäni eri vaiheita ja jäljestä ymmärtänyt kuinka rikki olin ollut. Heikko itsetunto ja hylätyksi tulemisen pelkko olivat riippakivet elämässäni aina 35- vuotiaaksi saakka. Kaksi asiaa saivat minut voimaan pahoin ja pakenin elämääni tietämättä mistä kaikki johtui.

Ensin jäi viina pois elämästäni ja sitten sai alkaa työstämään riippakiviä elämästäni pois. Enkä vieläkään ole täydellinen ihminen mutta läheiseni sietävät minua ja tulen itseni kanssa toimeen. Jos näin saisi elää loppu elämänsä niin olisin kiitollinen. Rikkinäinen perhokalastaja tulen olemaan aina mutta onneksi saan olla edes sellainen. Nauttia perhokalastuksesta ja elämän pienet ilot vievät elämääni eteenpäin. Mitä tässä voi enenpää toivoa elämältään, kun kerran sen meinasi menettää. Saan elää hyvää rikasta elämää iloineen ja suruineen. 

Iloitaan jokirannassa, kun taas nähdään.

Polte kasvaa

Valoisuus lisääntyy päivä päivältä ja lämpötila on ollut päivisin +5 astetta. Meikeläinen kiertää perhovehkeitä kotona kuin kissa kuumaa puuroa. Joko nyt olisi kauden aloituksen aika, pohdin päivittäin autolla ajellessani töistä kotiin. Aurinko lämmittää jo mukavasti tuulilasin läpi.

Mutta katsoessani sääennusteita tulevalle viikolle putoan maan pinnalle pilvilinnastani. Hoen itselleni, että malta vielä muutama viikko, niin pääset piinaavasta odotuksesta eroon. Miten lapsi malttaa odottaa jouluaattoa? Olen lapsi jälleen odotukseni kanssa. Odotus, joka pulpahtaa esiin kuin keväinen leskenlehti auringon paisteessa, saa minut puhkeamaan omaan kukkaani. Kukka, joka lakastuu syksyn pimeyden ja kylmyyden saavuttua pohjolaan.

Tänään tein viimeisiä hankintoja nettikaupasta Tanskasta Prosportfisheriltä ja Mistpoolista Suomesta. Tanskasta tilasin conareita, Suomesta tilasin koukkuja ja koukunpidikkeitä. Prosportfisherin putket ja conarit ovat siitä hyviä, että ei tarvitse pelata monien putkien kanssa conarin koon vaihtuessa. Kokeilin joskus Frödinin tuotteita ja en tykännyt pelata monien putkikokojen kanssa. No, jokaisella on omat mieltymyksensä ja halunsa. Turha niistä on alkaa kiistelemään.

Mutta täällä aletaan olemaan valmiina uuteen kauteen. Toivottavasti saan olla siinä mukana terveenä. Mikään ei ole itsestään selvää. Tänään sain juuri kuulla erään tuttuni sairastuneen alzheimerin tautiin. Se jotenkin kosketti minua todella syvältä. Olin surullinen tuttuni puolesta, sillä hän oli niin iloinen ja elämän myönteinen ihminen ennen sairastumistaan. Mutta elämä jatkuu toistaiseksi ja toivo tulevasta kesästä kasvaa sisälläni päivä päivältä. 

Hyvää kevään aikaa ja olkaa valmiit kauden alkaessa .

192 kertaa uskoa

Tänään sain putkiperho projekteni valmiiksi. Putkiperhot, jotka tein on tarkoitettu pääsiassa kotijoelleni Kokemäenjokeen. Pikku hiljaa olen sitonut perhojani pimeinä syksyn ja talven kuukausina. Viimeisen putkiperhoni tein tänään valmiiksi.

Ne haaveet, unelmat ja usko perhojeni toimivuuteen ovat kantaneet minua yli pimeän ajan sitoessani perhojani pääsääntöisesti iltaisin. Perhopenkin ääressä olen muistellut viime kesää ja kaivannut kalakavereitani joita en oikeastaan näe kuin kalastuskautena. Heistä monesta on tullut hyviä ystäviä ja olemme yhteydessä puhelimitse ja whatsapilla kalastuskaudenkin ulkopuolella.

Nyt kevät auringon lämmittäessä jo mukavasti ja valoisuuden lisääntyessä alkaa jalka vipattamaan joelle päin. Mutta odottelen vielä maalis- huhtikuun vaihteeseen aloittaakseni perhokauden, joka kestääkin sitten loka- marraskuun tienoille. Tietysti kevään tulo ratkaisee tarkemman aloitus ajankohdan.

Syksyn ja talven olen käyttänyt olemalla kotona vaimoni kanssa ja siinä sivussa olen valmistaunut tulevaan perhokalastuskauteen. Valmistautuminen on pitänyt sisällään perhojen sitomista, pieniä välinehankitoja ja liikunnan harrastamista. Liikunnan harrastamista olen pitänyt tärkeänä osana valmistautumista tulevaan kauteen. Ei 61- vuotias äijä muuten jaksa nuorien kollien kanssa kalastaa kuutta kuukautta putkeen käyttäen kaiken mahdollisen vapaa-ajan siihen.

Mutta nyt kaikki alkaa olemaan valmista uuden kauden alkuun. Ainut mitä minun pitää tehdä on vielä Norjan reissua varten perhot. Koukkuperhot on haaste minulle sillä en ole niitä juuri tehnyt. Mutta eiköhän askin pohjalle jotain synny ja niillä mennään mitä sidon.  Ehkä jossain joen mutkassa nähdään tulevana kesänä. Jos ei törmätä niin toivotan tässä sinulle kireitä tulevaan kauteen. Se o moro, pitäkää lippu korkeella!

Lakisääteinen kahvitauko (hätähuuto nousukalan puolesta)

Mikä sen hienonpaa kuin kaivaa repusta termospullo, istuutua katselemaan kahvimuki kourassa jokea ja joen ympärillä olevaa luontoa. Luonnon äänet linnun lauluineen ja joessa pintova kala saa miehisen miehen hiljaiseksi.

Kahvimuki kourassa joen rannassa saa miehen ymmärtämään kuinka pieni on ihminen luonnon kiertokulussa. Tietyllä tavalla pieni mutta toisaalta iso. Ihminen on pieni luonnon voimien edessä ja suuri luonnon tuhoamisessa.

Istuessa joen rannalla kahvimuki kourassa sitä usein haaveillee joesta, joka olisi vapaa ihmisen rakentamista esteistä. Ne esteet ovat yleensä voimalaitoksia, jotka estävät nousukalan kulkureitit kutupaikoille joen yläjuoksuille. Moni  Suomen joki on valjastettu sähkön tuotantoon. 

Niin on myös Kokemäenjoki kokenut tämän kohtalon monine voimalaitoksineen. Joki, joka oli vapaana ollessaan yksi Suomen parhaita lohijokia elää lohen suhteen miltein istuslohen varassa. Mutta eräänä päivänä voivat olla asiat toisin. Minä en varmaan tule näkemään nousukalojen nousua kotirantaani entiseen Äetsän koskeen mutta toivon jälkipolvien näkevän ja kokevan tämän ihmeen. 

Nousukala tarvitsisi kunnon nousutiet voimalaitoksien kohdalle päästääkseen toteuttamaan vaellusviettiään. Tietysti toimivat nousutiet maksavat mutta mielestäni lohi ja taimen ovat ansainneet ne. Asia on tahtokysymys kuinka kalaporttaat toteutettaisiin ja rahoitettaisiin.

Valtiovalta ja päättäjät ovat tämän asian suhteen avainasemassa. Onko meillä Suomessa kohta luonnonkaloja etelän jokiemme ilona vai elävätkö joet istutusten varassa? Sähköyhtiöt ovat tehneet ilmaisella vedellä vuosikymmeniä voittoja mutta velvoitteet jokia kohtaan ovat  olleet pieniä voittoihin nähden. 

Muuttuvassa maailmassa vesivoiman osuus sähköntuotannossa pienenee päivä päivältä. Joskus vesivoima oli Suomen elinehto elintason ja teollistumisen noustessa sodan jälkeen kukoistukseensa.  Silloin me otimme hyödyn irti Suomen luonnosta. Olisiko jo nyt aika alkamaan maksaa velkaa takaisin luonnolle jota olemme kiduttaneet saadaksemme paremman elintason?

Yksinkertainen voi yllättää

Toissa syksynä yhtenä lauantaina menin taimenen kiilto silmissä Nakkilan koskille. Aamulla klo 6 aloitin perhon heiton intoa täynnä kuin pikku poika karkkikaupan oven avautuessa. Meitä oli ringissä muistaakseni viitisen kaveria ja heittovuorot pelasivat hyvin. 

Minuutit ja tunnit seurasivat toisiaan meidän heittäessä tyhjää. Perhot vaihtuivat siiman päässä joka jannulla ja joki piti meitä pilkkanaan. Ei minkäänlainen kala purrut perhoihimme ja toivo alkoi muuttua toivottomuudeksi kuuden tunnin heittämisen jälkeen.

Aamul heitin kuvan perhoa yhden laskun saamatta mitään vastausta ahdilta. Perho on velipoikani Esan vinkki Kymijoen ajoilta jossa hän kalasti aikoinaan paljon. Toivottomuuden keskellä sanoin pojille, että heitän perholla vielä yhden laskun. Sidoin putkiperhon valmiiksi perukkeeseen ja heittovuoroni alkoi miltei heti.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja uutta uittoa perholle. Saadessani siimaan pitkäksi muutaman heiton jälkeen aloin uittamaan perhoa rauhallisesti virran keskivaiheilla. Väsyneeenä seisoin vavan varressa perhon uidessa ottipaikan kohdalla ja pam! Kunnon tärppi ja kala kiinni. Tunsi heti ensi potkuista kalan olevan normaalia isompi. Varovasti aloin tunnustelemaan siiman päässä olevan veijarin taistelu halukkuutta vapauden puolesta. Kala laittoi hyvin vastaan mutta tuli pikku hiljaa siiman päässä kohti minua. Timppa oli valmiina haavimaan kalan, jonka lähemmäksi saatuamme totesimme taimeneksi ja isoksi sellaiseksi. Pienen väsytyksen jälkeen taimen haaviin ja katsoin kalaa silmät pyöreenä. Isoin taimen haavissa mitä olen saanut. Mittaus, punnitus, pakollinen kuva taimen kanssa ja kala takaisin vapauteen ahdin seuraksi jokeen. Taimen oli mitoiltaan pituus 87 cm ja paino 6,5kg. Saanti päivä oli 25.9.21.

Jotain tuli taas opittua perhokalastuksesta taimenen myötä. Vaihda perhoa joen olessa hiljaa ja älä menetä toivoa saaliin suhteen. Toivottomuus vaikuttaa kalastukseen yllättävän paljon. Silloin alkaa tekemään asioita eri tavalla kuin normaalisti ja ei ole enää niin skarppina kalan iskiessä. Perhon olessa vedessä on aina mahdollisuus saada kalaa. Joskus yksinkertainen perho voi olla se ottiperho. 

Kuvassa taimen jonka sain