Makkaraa ja mietteitä

Yön hiljaisina hetkinä jokirannassa kodalla makkaraa grillatessa on aikaa miettiä ja ajatella asioita. Tietysti perhokalastamassa ollessa ajatukset ja mietteet usein suuntautuvat kalastuksen pariin ja luonnontilaan.

Monesti olen miettinyt kalastuskulttuurin kehitystä ja teknologian tulemista kalastukseen mukaan. Ikää kun on jo enemmin kuin toivoisi sitä  olevan, niin on nähnyt ja kokenut kalastuksen kehityksen useammalta vuosikymmeneltä.

 Paljon on tapahtunut hyvää esim. vesistöjen puhdistumisen suhteen pahimmista ajoista, jotka sijoittuvat 70- luvun molemmin puolin. 70- luvulla ja vielä 80- luvunkin alussa Kokemäenjoki oli monen yrityksen likaama kuraoja vesistöä kuormittavien päästöjen vuoksi. Kielteisenä olen kokenut nykyteknologian tulon kalastukseen. 

Ammattimainen kalastus on yritetty saada mahdollisimman tehokkaaksi ja tällöin kalojen saalismäärät ovat kasvaneet. Lisäksi kasvatetun lohen markkinat kasvavat jatkuvasti. Kasvatettu lohi tarvitsee rehua, joka tehdään pääsääntöisesti kalasta. Kalojen rehuksi kelpaavat kaikki kalat kokoon katsomatta. Rehukalan pyynti kasvaa samalla, kun kassilohen myynti kasvaa. Mitä enemmin suita ruokittavana niin kalankasvattamoilla rehun tarve kasvaa ja tämä otetaan irti kaikki merestä kaloina. Kuluttaja ei aina ymmärrä kasvatetun kalan luonnottomuutta sitä haarukoidessaan suuhunsa.

Kaikuluotaimien halvetassa ne on myös tavoittaneet vapaa- ajan kalastajatkin. Harva vetouistelija enää sokkona haarukoi vesistöjämme uistellessaan. Samoin myös tekevät vapakalastajat karikon reunoilla etsiessään kalaparvia saaliikseen vesillämme. Saalisvarmuus on kasvanut kaikuluotaimen myötä ja samalla isojen kalojen osuus on lisääntynyt saalismäärissä. Isot kalat ovat niitä parhaita suvun jatkajia.

Milloin olemme siinä pisteessä, että maailman merien, jokien ja järvien kalakannat eivät kestä enää kalastusta. Osittain näin on käynnytkin esim. Tenojoen kohdalla ja moni syvänne on troolattu tyhjiin valtamerillä. Olemme puun ja kuoren välissä kalastajina.

Minä pienenä perhokalastajana olen osa tätä huolestuttavaa suuntausta kalakantojemme suhteen. Enää en voi ottaa jokaista kalaa joesta ruuaksi minkä laki sallisi minulle. Ehkä joku voi ajatella, että olen viherpiipertäjä ajatukseni suhteen. Jos jokainen suomalainen vapaa- ajankalastaja laskisi osan saalistaan takaisin  vesistöön,  niin se olisi tuhansia kiloja kalaa vuodessa valmiina jatkamaan sukuaan jossain vaiheessa. Oli kalat sitten lohia, haukia, taimenia, kuhia tai ahvenia.

Mutta minä olen vain pieni perhokalastaja luonnon kiertokulussa ja ajatukseni voivat olla osittain vääriä. Mutta sen tiedän, että jotain tarvitsisi tehdä turvataksemme kalastus mahdollisuuden myös tuleville jälkipolville. Päättäjät, lainsäätäjät ja valtiovalta ovat avain asemassa turvatakseen kalalajien tulevaisuuden. Siihen myös kuuluu toimivien kalateiden rakentaminen padotuille joki osuuksille saadaksemme kalat nousemaan jälleen kutupaikoilleen.

Kauden aloitus on arvoitus

Tammikuu ja helmikuu näytti hyvältä perhokalastuskauden aloituksen suhteen. Haave kauden aloituksesta oli maaliskuun loppupuoli mutta tulihan ne talven pakkaset sitten maaliskuulle. Nyt ei auta muuta kuin kärvistellä ja odottaa todellista kevään tuloa.

Kaikki olisi valmista välineiden suhteen lähteä joelle mutta tässä kirjoitan blogiani enkä muuta voi. Luonnon oikuille en voi mitään mutta mielialaani voin vaikuttaa. En anna talven pakkasten pilata mieltäni vaan nautin siitä mitä on tarjolla. Siispä lähden laskettelemaan viikonloppuna ja nautin talvisesta säästä.

Mutta jossain vaiheessa keväinen sää valtaa pohjolan perukat ja silloin lähden avaamaan perhokalastuskauteni iloiten kuin lehmät päästessään kesälaitumelle. Paljon on haaveita ja odotusta tulevan kauden suhteen mutta kaikki selviää syksyllä miten kausi meni.

Onhan se hienoa, jos tulee onnistumisia ja hienoja kaloja kauden aikana mutta perhokalastus on oikukas laji. Niin oikukas, että lohet ja taimenet voivat kiertää perhoni tyystin. Tyhjän pyytäminen syö miestä perhovavan varressa tässä tilanteessa ja silloin katsotaan onko perhokalastaja todellinen lajin harrastaja vai pelkkä saaliin perässä juoksija. Tarkoitushan on saada perholla kalaa mutta lajissa on paljon muutakin hienoa. Luonto ympärillä äänineen, ihmeineen ja hyvät kalakaverit jokirannassa. Nämä ovat osa perhokalastusta josta on hieno nauttia.

Mutta nyt istun laiskanlinnassani kirjoitaen blogiani ja pakkanen paukkuu ulkona uhoten siirtää kalastuskauteni hamaan tulevaisuuteen. Onneksi ystäväni aurinko on luvannut selättää pakkasen lämmöllään suoden minulle perhokalastuskauteni tänä vuonnakin. Auringon antamaa lupausta kesästä odotan ja nautin nyt siitä mitä minulla on elämässäni.

Rikkinäinen perhokalastaja

Kuvan otosta taitaa olla aikaa noin 59 vuotta. Meikä mandoliini siinä katse tulevaisuuteen suunnattuna ja elämä edessä valmiina elettäväksi. Kuvan otto hetkellä kaikki näytti hyvältä elämässä.

Mutta eipä ole Sarellin pojjaan elämä mennyt piirustusten mukaan. Piirustusta on joutunut kumittamaan monesti ja jossain vaihessa se meinattiin pyyhkiä vallan pois. Kuolema on kolkutellut useamman kerran meikeläisen ovea.

Murrosikä oli minun elämäni kulun suuri kulmakivi. Silloin tehtiin elämäni piirustukseen suurimmat kumitukset ja uudelleen piirtämiset. Moni asia muuttui ja jäi elämästäni pois. Urheilu loppui ja kiinnostus koulun käyntiin tuli tiensä päähän. Olin aivan hukassa elämäni kanssa ja siihen aikaan ei osattu tarttua nuorien elämään oikealla tavalla. Ainut mitä koulukuraattori kysyi minulta: Mitäs tehdään Sarellille, tervataanko munat vai onko jotain muuta ehdotusta?

Aloin pakenemaan sisäistä kuohuntaani ja tuskaani alkoholiin. Vauhti kiihtyi viinan kanssa ja olin jo 24- vuotiaana ensin kerran hoidossa päihteiden vuoksi.  En lopettanut ryyppäämistäni siihen. Meni vielä vuosia ennen kuin korkki mapsahti kiinni. Sitä ennen piti käydä katsomassa pohja elämässä.

Olen kelannut elämäni eri vaiheita ja jäljestä ymmärtänyt kuinka rikki olin ollut. Heikko itsetunto ja hylätyksi tulemisen pelkko olivat riippakivet elämässäni aina 35- vuotiaaksi saakka. Kaksi asiaa saivat minut voimaan pahoin ja pakenin elämääni tietämättä mistä kaikki johtui.

Ensin jäi viina pois elämästäni ja sitten sai alkaa työstämään riippakiviä elämästäni pois. Enkä vieläkään ole täydellinen ihminen mutta läheiseni sietävät minua ja tulen itseni kanssa toimeen. Jos näin saisi elää loppu elämänsä niin olisin kiitollinen. Rikkinäinen perhokalastaja tulen olemaan aina mutta onneksi saan olla edes sellainen. Nauttia perhokalastuksesta ja elämän pienet ilot vievät elämääni eteenpäin. Mitä tässä voi enenpää toivoa elämältään, kun kerran sen meinasi menettää. Saan elää hyvää rikasta elämää iloineen ja suruineen. 

Iloitaan jokirannassa, kun taas nähdään.

Polte kasvaa

Valoisuus lisääntyy päivä päivältä ja lämpötila on ollut päivisin +5 astetta. Meikeläinen kiertää perhovehkeitä kotona kuin kissa kuumaa puuroa. Joko nyt olisi kauden aloituksen aika, pohdin päivittäin autolla ajellessani töistä kotiin. Aurinko lämmittää jo mukavasti tuulilasin läpi.

Mutta katsoessani sääennusteita tulevalle viikolle putoan maan pinnalle pilvilinnastani. Hoen itselleni, että malta vielä muutama viikko, niin pääset piinaavasta odotuksesta eroon. Miten lapsi malttaa odottaa jouluaattoa? Olen lapsi jälleen odotukseni kanssa. Odotus, joka pulpahtaa esiin kuin keväinen leskenlehti auringon paisteessa, saa minut puhkeamaan omaan kukkaani. Kukka, joka lakastuu syksyn pimeyden ja kylmyyden saavuttua pohjolaan.

Tänään tein viimeisiä hankintoja nettikaupasta Tanskasta Prosportfisheriltä ja Mistpoolista Suomesta. Tanskasta tilasin conareita, Suomesta tilasin koukkuja ja koukunpidikkeitä. Prosportfisherin putket ja conarit ovat siitä hyviä, että ei tarvitse pelata monien putkien kanssa conarin koon vaihtuessa. Kokeilin joskus Frödinin tuotteita ja en tykännyt pelata monien putkikokojen kanssa. No, jokaisella on omat mieltymyksensä ja halunsa. Turha niistä on alkaa kiistelemään.

Mutta täällä aletaan olemaan valmiina uuteen kauteen. Toivottavasti saan olla siinä mukana terveenä. Mikään ei ole itsestään selvää. Tänään sain juuri kuulla erään tuttuni sairastuneen alzheimerin tautiin. Se jotenkin kosketti minua todella syvältä. Olin surullinen tuttuni puolesta, sillä hän oli niin iloinen ja elämän myönteinen ihminen ennen sairastumistaan. Mutta elämä jatkuu toistaiseksi ja toivo tulevasta kesästä kasvaa sisälläni päivä päivältä. 

Hyvää kevään aikaa ja olkaa valmiit kauden alkaessa .

192 kertaa uskoa

Tänään sain putkiperho projekteni valmiiksi. Putkiperhot, jotka tein on tarkoitettu pääsiassa kotijoelleni Kokemäenjokeen. Pikku hiljaa olen sitonut perhojani pimeinä syksyn ja talven kuukausina. Viimeisen putkiperhoni tein tänään valmiiksi.

Ne haaveet, unelmat ja usko perhojeni toimivuuteen ovat kantaneet minua yli pimeän ajan sitoessani perhojani pääsääntöisesti iltaisin. Perhopenkin ääressä olen muistellut viime kesää ja kaivannut kalakavereitani joita en oikeastaan näe kuin kalastuskautena. Heistä monesta on tullut hyviä ystäviä ja olemme yhteydessä puhelimitse ja whatsapilla kalastuskaudenkin ulkopuolella.

Nyt kevät auringon lämmittäessä jo mukavasti ja valoisuuden lisääntyessä alkaa jalka vipattamaan joelle päin. Mutta odottelen vielä maalis- huhtikuun vaihteeseen aloittaakseni perhokauden, joka kestääkin sitten loka- marraskuun tienoille. Tietysti kevään tulo ratkaisee tarkemman aloitus ajankohdan.

Syksyn ja talven olen käyttänyt olemalla kotona vaimoni kanssa ja siinä sivussa olen valmistaunut tulevaan perhokalastuskauteen. Valmistautuminen on pitänyt sisällään perhojen sitomista, pieniä välinehankitoja ja liikunnan harrastamista. Liikunnan harrastamista olen pitänyt tärkeänä osana valmistautumista tulevaan kauteen. Ei 61- vuotias äijä muuten jaksa nuorien kollien kanssa kalastaa kuutta kuukautta putkeen käyttäen kaiken mahdollisen vapaa-ajan siihen.

Mutta nyt kaikki alkaa olemaan valmista uuden kauden alkuun. Ainut mitä minun pitää tehdä on vielä Norjan reissua varten perhot. Koukkuperhot on haaste minulle sillä en ole niitä juuri tehnyt. Mutta eiköhän askin pohjalle jotain synny ja niillä mennään mitä sidon.  Ehkä jossain joen mutkassa nähdään tulevana kesänä. Jos ei törmätä niin toivotan tässä sinulle kireitä tulevaan kauteen. Se o moro, pitäkää lippu korkeella!