Maltti on valttia

Kelit on ollut plussalla ja lumet sulaa hyvää vauhtia. Tunne vie miestä jo joelle kuin keväistä kollia yöjuoksulle mutta järki laittaa hanttiin. Mitä tässä kiiruhtamaan,  sillä joki tulvii lumien sulaessa. Olen kotona ja valmistaudun rauhassa tulevaan kauteteen. Kyllä joella ehtii olemaan aivan tarpeeksi, kun miltei kaikki vapaat ja lomat siellä kuitenkin vietän.

Maltti on myös valttia kalastaessa. Iän karttuessa sitä miettii monesti millaisia riskejä kanttaa ottaa joella. Etenkin yksin kalastaessa olen hyvin varovainen liikkeissäni ja miten kahlaan joessa. Tietysti vahinko voi sattua vaikka olisi kuinka varovainen. Mutta vara ei venettä kaada sanotaan.

Sanotaan myös, että ilman riskejä ei mitään saa. No, tietty riskinotto on aina paikkallaan mutta siinäkin pitäisi olla järki mukana. Tunteella ei kannata riskeerata mitään, sillä aina silloin tulee usein tehtyä vääriä valintoja niin kalastaessa kuin myös muussakin elämässä.

Perhopenkin ääressä olen tehnyt mustaa perhosarjaa. Jotenkin on sellainen tunne, että musta sävyitteiset perhot on hottia jossain vaiheessa kautta Kokemäenjoella. Pieni kutina on jopa ennästyskalasta. No, se nähdään lokuun lopulla onko Sarellin pojalla yliluonnollisia ennustajan kykyjä vai paskaa tuuria.

Mutta niihin perhoihin on uskottava millä kalastaa. Siinä on jokin ihmeellinen voima. Kai sitä kalastaa eri tavalla, kun on usko tekemiseen ja perhoihin.  Se on vähän sama juttu, kun nuorena poikana tanssilavalle mentäessä. Jos ei ollut uskoa saatille pääsystä, niin usein jäi ilman. 

Kausi lähestyy kovaa vauhtia. Valmistaudutaan kunnolla ja uskotaan tekemiseen joella, kun se hetki koittaa. Ei tehdä asioita epäuskon vallassa, ettei käy niin kuin minulle nuorena kollina tanssilavalta lähtiessä. Sain taluttaa ainoastaan polkupyörää kohtia kotia, kun en kyennyt humalastani johtuen ajamaan pyörääni.

96 x toivoa

Tein kaksi rasiallista perhoja, yhteensä 96 kappaletta. Jokaista mallia sidoin kolme kappaletta. En laskenut aikaa, joka meni perhojeni sidontaa. Tein niitä rauhallisella tahdilla ja jokaisen perhon kanssa elin keväisellä joella. Näin sieluni silmin kuinka taistelin taimenen kanssa voittokamppailua mies taimenta vastaan. Tunsin kuinka veri virtasi suonissani ja kuinka sydän sykki rinnassani taistelun tuoksinnassa.

Ehkä olen hiukan hullu eläessäni näin perhopenkkini ääressä. Mutta niihän sanotaan, että hulluna on hyvä olla. Mutta kuinka sitten määritellään niin sanottu normaali ihminen. Kuka sen määrityksen voin määritellä. Lääkäreillä on omat kriteerit ja yhteiskunnalla taas omansa. Mielummin olen perhohullu kuin yhteiskunnan määrittelemä kontrollifriikki.

Jokaisessa 96 perhossa, jotka sidoin elin kaikken maailman murheiden ulkopuolella. Minä sain uutta voimaa kohdata päivittäiset huonot uutiset joita media syytää päivittäin. Sain tyhjentää pääni kaikesta mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Sain laduttua elämäni akkuja voittamaan vaikeudet ja iloitsemaan elämän pienistä iloista. 

Saan olla kiitollinen, että saan elää näin. Kaikilla ihmisillä ei ole varaa harrastaa niitä harrastuksia joita tahtoisi. Minua siunattu uudella elämällä. Ensinmäinen elämä meni kurkusta alas juomalla. Olen onnellinen ja kiitollinen.

Matti Nykänen sanoi: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Kuinka monesti unohdamme tämän tosi asian? Osata elää oikein ja nauttia elämästä oikein. Siinäpä valinnan vaikeus.

Mutta uutta sidontaprojektia jo tässä suunnittelen. Sen tiedän, että se on musta sävytteinen lisättynä erinlaisilla kirkailla väreillä. Sen vähän niin kuin ihmis elämä. Välistä on synkkää mutta kaiken keskelle laskeutuu väriä eri muodossa voittaen mustan kontrastin elämässä. En tiedä missä joella hullunlailla liitelen sieluni silmin mustia perhoja sitoessani ja minkälaisten kalojen kanssa saan taistella. Kerron sitten, kun perhosettini on valmis. Perhohulluna on hyvä elää😊

Odottelua ja valmistautumista

Tässä kärvistellään talven keskellä edelleen odotellen perhokalastuskauden alkua. Mutta mieli on virkeä saadessa valmistella välineitä ja perhoja uuden kauden alkuun. Mielii liitää jo joella kuin keväinen lokki, joka nauttii kevään lämmöstä muuttomatkan jälkeen.

Perhoja on tullut sidottua kevätkautta varten ja miettien samalla toimivatko perhoni taimenelle vai vedänkö niillä tyhjää? Se jää nähtäväksi, mutta kova on luotto tekemiini perhoihini. Uskon, että jossain vaiheessa ne toimivat. En niinkään kaipaa taimenia määrällisesti mitään ihmemääriä, mutta toivon niiden harvojen olevan nättejä yksilöitä.

Mikä olisi hankitalistalla vielä niin hyvä actionkamera. Haksahdin ostamaan viime talvena edullisen mallin. Kyllä tällä iällä pitäisi tietää jo, että hyvää ja halpaa ei ole olemassa. No, oppirahat tuli maksettua ja kai sen joku ostaa, kun myy halvalla pois.

Iän karttuessa oppii arvostamaan myös terveyttä. Olen tosi iloinen, että olen saanut käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla kuntoani hoitamassa. Sitä jaksaa paremmin sitten kalastaa pitkiä päiviä joella. Itse aloitin kuntoilun nelikymppisenä uudelleen ja olen tosi iloinen tästä päätöksestäni. Täytin juuri 62 vuotta mutta mieli on edelleen kuin rippikoulupojalla. Ulkoinen olemus on kyllä muuttunut vuosikymmenien saatossa, mutta eipä tuo haittaa, kunhan perhovapa pysyy kädessä ja jalkaa nousee.

Nämä on vähän sellaisia ajantappo bloggauksia talven keskellä mutta kauden alkaessa pyrin enemmin julkaisemaan raportteja ja kuvia reissuistani missä sitten liikun ja kalastan. Toivottavasti saan kertoa muustakin kuin tyhjistä reissuista. Mutta tyhjät reissutkin ovat monesti hienoja hyvässä seurassa. Ei saalis ole aina ole kaikkein tärkein asia. Joka reissulla voi oppia uutta ja nauttia hienosta luonnosta, joka muuttaa muotoaan koko kalastuskauden ajan.

Sormia polttaa

Eilen poikkesin Nakkilassa kalastusseuramme kerhoillassa. Olin etuajassa ja kävin katsomassa kotijokeani kuinka Kokemäenjoki on pärjännyt talven ja pakkasten kourissa. Siellä joki oli vanhalla paikalla tervehtien minua iloisesti. Virtaukset joessa alhaalla, vaikka olisi mennyt perhoa heittämään. No, otin pari kuvaa kesän parhaasta kaveristani joesta ja läksin kävelemään autolle.

Mutta joki antoi minulle sen toivon jota kaipasin kylmän ja lumisen talven keskelle. Kevät tulee aivan varmasti ja ystäväni joki odottaa minua jälleen kesän rientoihin perhovapani kanssa. Sormia polttaa jo nyt mutta parempi on vielä jäähdytellä niitä kylmän vesihanan alla hetken aikaa.

Sitä kun ikää karttuu niin ystäväpiiri pienenee vuosi vuodelta. Talvi menee pitkälti työn ja koti-iltojen merkeissä. Mitä nyt kolme kertaa viikossa käyn kuntosalilla kroppaani hoitamassa, että jaksaa kesän perhokalastaa. Keväällä sitä herään talven horrokseta jokirannassa nähdessäni nuoret kalakaverini. He ovat minua kaikki nuorempia mutta heidän seuransa saa minut eloon. Vitsin vääntöä, juttun kerrontaa ja perhokalastusta. Siitä on meidän kesä tehty.

Perhopenkki on talven ajan minun terapeuttini. Sen ääressä saan iloita, olla hieman allapäin ja perhopenkkini kuuntelee minua arvostelematta minua. Perhopenkkini vie minut läpi kylmän ja pimeän talven uuteen kevääseen.

Sormiani polttaa edelleen. Kokemäenjoki herätti minun kalastusvaistoni liian aikaisin. Taidanpa mennä vesihan ääreen jäähdyttelemään sormiani. Älkää lannistuko. Kevät on päivä päivältä lähempänä valon lisääntyessä ja pimeyden väistyessä johonkin kaukaiseen syksyyn.

Vuosi vaihtuu

Taas on vuosi melkein mennyt. Uusi vuosi odottaa aivan oven takana. Kuluva vuosi on kohta enää muistoissa sielun sopukoissa. Tämävuosi meni omalta kohdalta melko hyvin. Lukuun ottamatta kotijokeni tulvimista loppu kesästä ja syksystä. Tulva pilasi kyllä pahasti syyskalastuskauden. Mutta pieniä on Sarellin pojan murheet maailman mittakaavassa.

Mutta uutta vuotta odotan innolla ja etenkin odotan uuden perhokalastuskauden alkua. Enää 3-4 kuukautta ja Sarellin pojan voi tavata ainoastaan jokirannassa viikonloppuisin. Saas nähdä millainen kevät on tulossa. Toivottavasti aikainen kevät voisi kutsua meitä perhokalastajia jokirantaan talven jälkeen.

Olo on kuin pikku pojalla, joka odottaa karkipäivää kuin kuuta nousevaa. Perhopenkin äärellä ajatukset karkaavat jo joelle. Perho valmistuessa näen sieluni silmin kuinka taimen iskee tekemääni putkiperhoon auringon säteiden kirmatessa pitkin joen pintaa. Aistin jännityksen tuomat väreet kropassani taimen laittaessa kaikin voimin vastaan siiman päässä. Herään todellisuuteen kuullessani vaimoni äänen:" Miten siellä peräkammarissa menee?" Palaan pilvilinnastani takaisin todellisuuteen. On aika lopettaa perhonsidonta tältä illalta ja valmistautua yöpuulle.

Nämä ilta hetket perhonsidonnan parissa auttavat minut jaksamaan läpi talven kylmyyden  ja pimeyden kohti keväisiä auringon säteitä. Haaveet auttavat minut unohtamaan hetkeksi kaiken pahuuden maailmassa, joka sotineen myllää ympärillämme. Perhopenkki on minun alttarini jonka ääressä saan voimaantua jaksaakseni arjen haasteet tulevina päivinä. Perhopenkin ääressä saan kiittää Luojaani elämästäni jonka sain takaisin sen kerran menettäneenä.

Tahdon toivoa tulevasta muutoksen vuotta meille kaikille. Toivon ja rukoilen, että rauha saisi palata niihin maihin jossa soditaan. Toivon sinulle hyvä lukijani, että tuleva vuosi olisi sinulle hyvä kaikin puolin.