Sata postausta täynnä

Voi tätä onnen ja ilonpäivää. Kirjoitan juuri sadatta blogikirjoitustani. No, onhan tämä jonkinlainen merkkipaalu, mutta edelleen koen itseni noviisiksi, niin perhokalastuksessa kuin kirjoittamisessa.

Kaksi ja puolivuotta meni aikaa ennen kuin sadas kirjoitukseni on tässä syntymässä. Olen kirjoittanut perhokalastuksesta blogiini kokemuksieni perusteella. En ole tahtonut lähteä ketään neuvomaan tai julistamaan jumalan sanaa perhokalastuksen saralta. Vanha äijä, joka hurahti perhokalastukseen 59- vuotiaana kirjoittelee ajankuluksi rimpsuja blogiin. Ehkä tämä on enempi itselleni terapiaa kuin lukijani saisi jotain kirjoituksistani.  Mutta on joku käynyt lukemassa kirjoituksiani. Sillä lautauskertoja sivullani on 13760 kertaa, jonka juuri tarkistin. Kiitos teille jokaiselle lukijalle.

En tiedä miten jatkan tästä eteenpäin, mutta en lopeta blogiani. Kirjoittelen edelleen samalla tavalla juttujani kuin ennenkin, mutta ehkä vähän harvemmin. En paljoa suunnittele kirjoitustani etukäteen. Kirjoitan hetkessä ja siitä mitä silloin koen. Nyt koen olevani suihkun tarpeessa. Pitkä päivä takana Vaasan seudulla käydessä eri viljelijöiden luona tutustumassa heidän viljelyksiinsä. Oli hieno kokemus sekin, vaikka ei vedä vertoja hetkiin joita olen saanut viettää joella perhokalastaessa. Olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi ja ymmärrän kuinka tärkeää on, että meillä on maatalouden alkutuontantoa Suomessa. Harmi, että kaikki eivät osaa sitä arvostaa.

Me tarvitsemme suomalaista ruokaa ja luontokohteiden ennallistamista, että tulevat sukupolvet saisivat nauttia niistä tulevaisuudessakin. 

Kaverit ovat tärkeitä

Vuosien saatossa olen saanut perhokalastusreissuillani tutustua moneen eri ihmiseen. Monesta heistä on tullut kalakavereita, joita aina kaipaan seuraksi joella ollessani.

Suurin osa ajasta kavereiden kanssa kuluu kalastaessa ja pehmeitä puhellessa. Mutta toisinaan puhumme myös vakavista asioista joita jokainen meistä kohtaa väkisin elämänsä aikana. Keskustelut joita olen saanut käydä kavereiden kanssa joella on ollut hyvinkin syvällisiä.

Ihminen kaipaa toista ihmistä seurakseen. Joskus on mukava olla aivan yksin, mutta jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan juttukaveria. Joellakin on mukava olla silloin tällöin yksin. Kalakaverin kanssa on kuitenkin mukavampi kalastaa. Saa jutella ja jakaa kokemuksia perhokalastuksesta. Tietenkin on turvallisempaakin kalastaa kaverin kanssa. Jos joku vahinko sattuu, niin auttava käsi on lähellä. Onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunu meidän kalaporukalle.

Iän karttuessa osaa arvostaa ystävyyttä eri tavalla. Sitä ei pidä kertakäyttörätavarana. Kaveria tai ystävyyttä ei helpolla saa. Se rakentuu pikkuhiljaa ajan kuluessa jokirannassa. 

Tietysti olemme erinlaisia jokainen ihminen ja emme tule toimeen kaikkien kanssa. Joella ollessa pitää tulla jokaisen kanssa jotenkin toimeen. Silloin on mukavampi perhokalastaa. Ei tarvitse olla hampaat irvessä porukassa mukana. Mutta onneksi meidän porukka on aika joustavaa sakkia ja kaikki on ollut tervetulleita, jotka rantaan saakka on tullut.

Mitä tässä enempää jaarittelemaan. Kiitos jokaiselle joiden kanssa olen saanut kalastaa vuosien saatossa. Täytyy toivoa, että jokusen vuoden jos saisi ja jaksaisi perhokalastaa, niin olisin onnellinen. Kalakaverini ovat minulle tärkeitä ja heistä en hevillä tahtoisi luopua.

Kireitä sinne missä sitten menetkin kalareissullasi.

Joskus osuu ja uppoaa

Helatorstaina oli vähän erinlaisempi kalastusreissu. Aamulla hain kaverini Tonin klo 4 kyytiini ja siitä sitten kohti Nakkilaa. Autossa ei ollut odotukset mitkään korkeat päivän suhteen. Johtuen ihan edellisistä reissuista ja veden virtaaman vaihteluista. Mutta joelle oltiin silti menossa.

Rantaan päästyämme totesin Tonille, että otetaan taimenet mieheen heti ekalaskulla hiukan vitsillä heittäen. Toni siinä vähän naureskeli jutulle. Laitomme perhovavat kasaan ja sain aloittaa heittämisen. Siimaa veteen vesisateen säestäessä kalastusta. Rauhallisesti jatkoin laskuani kohti poolin loppua. Päästyäni poolin puoleen väliin vapa nytkähti kivasti ja heti tunsin, että vähän vauraampi kala siellä potki vastaan. Toni haavimieheksi ja jännityksellä odotin mikä siellä on vastassa. Kala tuli näkyviin ja nätti kirkas taimen meitä siellä tervehti kiukuisesti. Pientä väsyttelyä ja taimen haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva tehtiin samoin tein. 76cm ja 5.5 kg mötkäle tuli saaliiksi. Evätön kala lähti ruokakalaksi Sastamalaan.

Toni aloitti laskunsa pieni toivon kipinä silmissä loistaen johtuen saamastani taimenesta. Puoleen väliin päästyään Tonin vapa niiasi myös nätisti. Väsyttelyä ja minä vuorostani haavin varressa odottamassa jännityksellä mikä tulee vastaan. Taimenhan siellä viisti vettä jälleen. Kala haaviin ja mittaus, punnitus ja pönökuva tapojemme mukaan. Komia taimen Tonillekkin ruokakalaksi 75 cm ja 4.8 kg.

Siinä sitten tehtiin laskuja yhden tamperelaisen kanssa ja muutan laskun tehtyäni vapa notkahti jälleen. Kala laittoi hyvin hanttiin, mutta koko oli 58 cm ja taimen pääsi takaisin jatkamaan kasvuaan.

Olimme jo tyytyväisiä saamiimme taimeniin ja iloisin mielin jatkoimme kalastusta. Vähän ennen kahdeksaa Toni laski edessäni ja minä tulin hänen perässään jarrutellen. Kala kävi pyörähtämässä pinnassa aivan Tonin vieressä. Arvuuttelimme sen olleen taimen mutta kokoa emme osanneet arvioida. Heitin ja annoin perhosiiman laskeuttua vapaasti ja samalla antaen pieniä  nykyjä vavalla perholle. Äkisti tunsin voimakkaan iskun.  Vapa kummarsi nätisti kalan taistellessa vastaan. Tiesin, että nyt on vähän isompi kala siiman päässä kokeilemassa kalastustaitojani. Kala hyppäsi hienosti ilmaan ja totesin sen olevan hyvän kokoinen taimen. Toni jälleen haavimieheksi ja minä väsyttelin taimenta. Pari kertaa rullakin otti pyörähdyksiä taimen voimasta. Toivoin vain, että taimen pysyisi kiinni ja väsyttelin sitä rauhallisin ottein kohti haavia, jota Toni piteli odottaen haavimista. Sain taimen uitettua nätistä haavimis etäisyydelle ja Toni nappasi sen varmoin ottein haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva jälleen. 84 cm ja 7.7 kg oli taimen mitat.  Se oli uusi ennätykseni. Taimen pääsi takaisin valtakuntaansa jatkamaan touhujaan.

Kaikki tämä tapahtui neljän tunnin aikana. Emme maltaneet lähteä kotiin ja jatkoimme kalastusta vaikka vesi alkoi nousta voimalaitoksen tehdessä sähköään jälleen kerran nostattaen samalla joen virtausta. Vähän ennen klo 10 päätimme pakata tavaramme kasaan ja lähteä kotiin. Tyytyväisin mielin suuntasimme kotimatkamme kohti Sastamalaa. Helatorstai, jonka muistamme vielä jonkin aikaa oli tehnyt kaksi perhomiestä onnelliseksi ikimuistoisin hetkin.

Kortto niskassa?

Täytyy myöntää, että on ollut vaikea kevät kalastuksen suhteen. Kylmä sää tuulineen, heikot virtaukset kalastuskohteessa on tehnyt kalastuksen haastavaksi. Tietysti myös tarvitsee ottaa huomioon myös taitoni ja tietoni perhokalastuksesta. Aloittelijaksi itseni luen vielä tässä lajissa.

On myös mieleen tullut, että kortto on siirtynyt minun harteilleni. Tämä on meidän porukan vitsi, kun on pitkään ollut saamatta kohde kaloja taimenta tai lohta. No, en usko kyllä korttoihin. Lappalaisten taru olentoja ne ovat menneisyydestä.

Yrittämisestä minua ei voi sakottaa. Eilenkin olin 11 tuntia Nakkilan koskilla perhoa heittämässä. Päivän saalis oli yksi 300-400 grammainen ahven. Mutta mikäs ollessa aurinkoisella joella, kun ei tarvitse kärsiä vilua ja nälkää. Parina viime reissulla on saanut nauttia mahtavasta kevät säästä. Se on jo pelkästään herkkua kylmän ja viiman jälkeen.

Mutta uskon onneni kääntyvän kohti kesää mentäessä. Tarpeeksi heittää, niin kyllä se sieltä taimen tärppää meikeläisenkin suttura perhoihin. Eikä tässä mitään hirmu saalista odota. Jos jokunen nätti taimen kävisi minua noviisiakin morjestamassa rannalla, niin olisin tyytyväinen.

Mutta mitä tässä ruikuttamaan. Lomaa on vielä jäljellä ja perho ollessa vedessä voi jotain saada. Tänään huilataan ja huomenna nokka kohti Nakkilan koskia toivon kiiluessa silmissä. Kävin eilen hakemassa uuden vuosiluvan Nakkilaan. Hinta oli hiukan noussut mutta ei aiheuta minulle harmaita hiuksia. Voishan 160 euroa käyttää huononminkin. Jotkut suttaa illassa rahan kapakkaan. Meikeläinen saa sillä rahalla hienoja nautinnollisia hetkiä joella koko kesän. Eli olen voittajan puolella tässä asiassa.

Mitä tässä enempää kirjoittelemaan. Jos pari perhoa sutasis ja vähän siivoilisi huushollia. Elämä on laiffii ja loma on lyhyt. Nautitaan päivästä ja pidetään lippu korkealla.

Mitäpä sain, tietenkin flunssan

Nyt on jo sellainen fiilis, että tekee jo mieli kirjoittaa. Tuli vietettyä talvilomaa edellis viikon keskiviikosta tämän viikon tiistaihin. Tietysti olimme kaverini kanssa varanneet majoituksen hyvissä ajoissa x-joelle jo talven aikana viikolle 17 vanhaan tapaan.

Saavuimme majapaikkaan keskiviikko iltana ja varauduimme aloittamaan perhokalastuksen torstai aamuna aikaisin. Niinpä laitoimme perhokalastusvälineet kuntoon aamuksi ja menimme ajoissa nukkumaan.

Kello soitti aamulla viiden aikaan ja nautittuamme aamukahvit lähdimme kohti jokea lämpötilan ollaessa - 6 astetta. Pakkanen ei meitä peloittainut poltteen ollessa kova joelle. Aloitimme koivusuoralta kalastuksen ja totesimme joen virtauksen todella heikoksi. Silti siinä vaiheessa vielä taimenen kuvat kiilsivät silmissä kuin kirkas yöllinen kuu taivaalla. Muutaman laskun jälkeen alkoi totuus kirkastumaan saaliin toivosta meille. Todella vaikeaa on kalastus heikolla virtauksella ja saaliin saanti on epätodennäköistä. Mutta perhon ollessa vedessä voi aina saada jotain siiman päähän. Niinpä emme luovuttaneet vielä.

Päivä meni erikohteissa kalastaessa joella ja suurin osa joella olleesta porukasta veti tyhjää samalla tavalla kuin mekin. Muutama kaveri oli löytänyt jollain ihmeen tavalla taimenen siiman päähän päivän aikana. 12 tuntia vietimme jokivarressa sinä päivänä. Väsyneenä hipsimme hiljaa majapaikkaamme tankkaamaan itsemme ja saunoen päivän kylmät viimat kropistamme pois. 

Perjantai aamuna nousimme myös ajoissa ylös ja aamukahvit juotuamme lähdimme jälleen joelle. Suuntasimme alakoskelle aloittaaksemme sieltä päivämme. Vesi oli laskenut entisestään joella. Toivomme ei ollut korkealla aloittaessamme kalastuksen. Pakasta oli hiukan vähemmän kuin edellisenä aamuna, mutta vaparenkaat jäätyivät silti perhovavoissamme. Parin laskun jälkeen lähdimme nousemaan jokivartta ylöspäin kalastaen muutaman laskun aina eri kohdissa jokea. Mitään tuntumaan ei saatu taimeneen. Muutama säynävä oli saaliimme. Päivän vaihtuessa iltapäivän puolelle kaverini sai tarpeeksi tyhjästä joesta ja sanoi lähtevänsä kotiin. Minä vesinuhaa niistäen päätin vielä jäädä toivoen ihmettä taimenen suhteen. Iltapäivästä eteenpäin kalastin yksin tyhjää iltaan saakka. Yksin majapaikassa saunoin ja nautin tukevan iltapalan päivän pääteeksi mennen nukkumaan ajoissa.

Lauantai aamuna heräsin jo kello neljä ja olin alakoskella viiden aikaan aloittamaan päivän perhokalastusta. Nyt oli jo plussan puolella lämpö joella nipin napin. Parituntia heitin alakoskea saamatta mitään saalista. Niinpä lähdin jälleen kerran nousemaan joen vartta ylöspäin vasten kylmää pohjoistuulta. Tuulen tuivertaessa joella alkoi nuha oireet lisääntymään, mutta jatkoin silti kalastusta. Iltapäivällä piti ottaa jo Brunaa kropan särkiessä. Jatkoin kalastusta ilta seitsemään saakka saamatta mitään mainittavaa saalista päivän aikana. Väsyneenä palasin majapaikkaani. Saunoin ja söin mennen nukkumaan nauttituani vielä Buranan. Olo oli aika flunsainen.

Sunnuntai aamuna herättyäni totesin oloni sen verta flunssaiseksi, että päätin lähteä myös kotiin. Siivosin majapaikan ja pakkasin varusteeni kotimatkaa varten. Ajajelin kotiin vähän pettynein mielin reissun suhteen, mutta uudet reissut silti jo ajatuksissa. 

Loppu loma kolme päivää meni miltei petin pohjalla kotona flunssaa potien, eikä tässä vieläkään vapunpäivänä ole täysin iskussa. No, huominen perjantai töitä ja sitten alkaa kahden viikon kesäloma. Mieli toivoa täynnä perhokalastuksen suhteen. Katsotaan miten äijän käppyrän käy kesälomalla. Toivottavasti pysyisi terveenä ja joessa virtaisi vettä hiukan enempi, niin voisi olla muutakin kerrotavaa kuin tyhjän pyytämistä. Lajin hienouttena on ne vähäiset onnistumiset ja niihin pannen toivoni.

Kireitä jokaiselle lukijalle, joka tänne saakka on jaksanut lukea kirjoitustani.