Translate

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Hieno ja vaikea Kokemäenjoki

Ensinmäiset kokemukseni Kokemäenjoesta ja Nakkilan koskista on vuodelta 1997, jolloin ensikerran heitin virveliä Ruskilan koskilla. En tienyt mitään koskikalastuksesta silloin. Mutta jokin Nakkilan koskissa veti puoleensa. Välineet vaihtui pian spinflugaan, jolla kalastin vuoteen 2019 syyskesään saakka. Spinflugalla sain jokusen lohen ja karkuutin elämäni lohen, joka vei minua kuin pässiä narussa. Taimenta en saanut punttia heittämällä koskaan. Mutta silti kalastin uskollisesti spinflugalla kymmeniä vuosia.

Joella ollessani aina ihailin perhokalastajia. Heissä oli jotain mitä kaipasin, mutta en rohjennut kokeilla perhokalastusta. Se tuntui jotenkin vaikealta. Vuosikausia katselin perhokalastajia ja heidän touhujaan sivusta. Veljeni Esa alkoi yllyttämään minua perhokalastuksen pariin ja sanoin aina hänelle: Sitten, kun minulla on aikaa, niin aloitan perhokalastuksen.

2019 iltatähtemme lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa. Silloin tuli tunne, että nyt pitää keksiä jotain uutta elämään. Siitä ajatuksesta Motonettiin ja ostamaan ensinmäistä perhokalastussettiä. Siitä alkoi minun perhokalastukseni kaksikätisellä setillä.

Mutta palataanpa jutun otsikon mukaiseen aiheeseen eli Kokemäenjokeen ja Nakkilan koskiin. Joki on siunaus ja kirous yhtä aikaan. Siunaus hienoilla taimenilla ja kirous voimalaitoksilla, joita jokeen on rakennettu kaikkiaan muistaakseni viisi kappaletta alkaen Harjavallasta päättyen Nokialle. Isojoki, joka on voimakkaasti säännelty virtauksineen sähkön tuotannon johdosta.

Joudumme kalastamaan täysin voimalaitoksien ehdoilla. Virtaukset vaihtelevat voimakkaasti nykyisen pörssisähkön johdosta. Kalastaessa saa olla kolme vapaa mukana ja niissä siimat kevyemmästä raskaimpaan. Näin voi reakoida virtauksien vaihteluun nopeasti.

Eli kalastus Nakkilan koskilla on haastavaa, mutta myös antoisaa. Antoisaa saadessa taimenen siiman päähän. Joen taimenet eivät ole mitään sinttejä. Miltei joka vuosi taimenen top 5 kostuu 7-8 kilon meritaimenista. Taimenien keskipainon ollessa 3 kilon luokkaa. Lohta joessa on nykyään vähän, mutta miltei joka vuosi lohinkin pääsee tilastoihin.

Nakkilan kosket on hieno paikka kalastaa, mutta vaati myös kärsivällisyyttä saaliin suhteen. Monia monia tyhjiä reissuja tulee tehtyä Nakkilan koskille kalastuskauden aikana ja samalla miettien sitä, että onko tässä mitään järkeä. Tunne voittaa järjen monesti ja tunne vie minuakin aina uudelleen joelle. Mieli toivoa täynnä saa astua monta kertaa kesässä Nakkilan koskille ja 95 prosenttisesti saa lähteä ilman saalista kotiin. Ehkä olen hiukan hullu, mutta hullunpikin olen ollut elämänäni aikana. Tässä lajissa ei tunneta krapulaa tai morkkista. Näistä molemmista on myös minulla vuosien takaa.

Lauantai- sunnuntai välinen yö tuli vietettyä Nakkilassa saamatta yhtään mitään. Se on jo mennyttyä elämää ja nyt uutta perhoa sitomaan seuraavaa käyntikertaa varten.

Olkaa varovaisia joella liikkuessanne. Kireitä sinne missä sitten oletkaan.

maanantai 9. kesäkuuta 2025

Sata postausta täynnä

Voi tätä onnen ja ilonpäivää. Kirjoitan juuri sadatta blogikirjoitustani. No, onhan tämä jonkinlainen merkkipaalu, mutta edelleen koen itseni noviisiksi, niin perhokalastuksessa kuin kirjoittamisessa.

Kaksi ja puolivuotta meni aikaa ennen kuin sadas kirjoitukseni on tässä syntymässä. Olen kirjoittanut perhokalastuksesta blogiini kokemuksieni perusteella. En ole tahtonut lähteä ketään neuvomaan tai julistamaan jumalan sanaa perhokalastuksen saralta. Vanha äijä, joka hurahti perhokalastukseen 59- vuotiaana kirjoittelee ajankuluksi rimpsuja blogiin. Ehkä tämä on enempi itselleni terapiaa kuin lukijani saisi jotain kirjoituksistani.  Mutta on joku käynyt lukemassa kirjoituksiani. Sillä lautauskertoja sivullani on 13760 kertaa, jonka juuri tarkistin. Kiitos teille jokaiselle lukijalle.

En tiedä miten jatkan tästä eteenpäin, mutta en lopeta blogiani. Kirjoittelen edelleen samalla tavalla juttujani kuin ennenkin, mutta ehkä vähän harvemmin. En paljoa suunnittele kirjoitustani etukäteen. Kirjoitan hetkessä ja siitä mitä silloin koen. Nyt koen olevani suihkun tarpeessa. Pitkä päivä takana Vaasan seudulla käydessä eri viljelijöiden luona tutustumassa heidän viljelyksiinsä. Oli hieno kokemus sekin, vaikka ei vedä vertoja hetkiin joita olen saanut viettää joella perhokalastaessa. Olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi ja ymmärrän kuinka tärkeää on, että meillä on maatalouden alkutuontantoa Suomessa. Harmi, että kaikki eivät osaa sitä arvostaa.
Me tarvitsemme suomalaista ruokaa ja luontokohteiden ennallistamista, että tulevat sukupolvet saisivat nauttia niistä tulevaisuudessakin. 


sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Kaverit ovat tärkeitä

Vuosien saatossa olen saanut perhokalastusreissuillani tutustua moneen eri ihmiseen. Monesta heistä on tullut kalakavereita, joita aina kaipaan seuraksi joella ollessani.

Suurin osa ajasta kavereiden kanssa kuluu kalastaessa ja pehmeitä puhellessa. Mutta toisinaan puhumme myös vakavista asioista joita jokainen meistä kohtaa väkisin elämänsä aikana. Keskustelut joita olen saanut käydä kavereiden kanssa joella on ollut hyvinkin syvällisiä.

Ihminen kaipaa toista ihmistä seurakseen. Joskus on mukava olla aivan yksin, mutta jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan juttukaveria. Joellakin on mukava olla silloin tällöin yksin. Kalakaverin kanssa on kuitenkin mukavampi kalastaa. Saa jutella ja jakaa kokemuksia perhokalastuksesta. Tietenkin on turvallisempaakin kalastaa kaverin kanssa. Jos joku vahinko sattuu, niin auttava käsi on lähellä. Onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunu meidän kalaporukalle.

Iän karttuessa osaa arvostaa ystävyyttä eri tavalla. Sitä ei pidä kertakäyttörätavarana. Kaveria tai ystävyyttä ei helpolla saa. Se rakentuu pikkuhiljaa ajan kuluessa jokirannassa. 

Tietysti olemme erinlaisia jokainen ihminen ja emme tule toimeen kaikkien kanssa. Joella ollessa pitää tulla jokaisen kanssa jotenkin toimeen. Silloin on mukavampi perhokalastaa. Ei tarvitse olla hampaat irvessä porukassa mukana. Mutta onneksi meidän porukka on aika joustavaa sakkia ja kaikki on ollut tervetulleita, jotka rantaan saakka on tullut.

Mitä tässä enempää jaarittelemaan. Kiitos jokaiselle joiden kanssa olen saanut kalastaa vuosien saatossa. Täytyy toivoa, että jokusen vuoden jos saisi ja jaksaisi perhokalastaa, niin olisin onnellinen. Kalakaverini ovat minulle tärkeitä ja heistä en hevillä tahtoisi luopua.
Kireitä sinne missä sitten menetkin kalareissullasi.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Joskus osuu ja uppoaa

Helatorstaina oli vähän erinlaisempi kalastusreissu. Aamulla hain kaverini Tonin klo 4 kyytiini ja siitä sitten kohti Nakkilaa. Autossa ei ollut odotukset mitkään korkeat päivän suhteen. Johtuen ihan edellisistä reissuista ja veden virtaaman vaihteluista. Mutta joelle oltiin silti menossa.

Rantaan päästyämme totesin Tonille, että otetaan taimenet mieheen heti ekalaskulla hiukan vitsillä heittäen. Toni siinä vähän naureskeli jutulle. Laitomme perhovavat kasaan ja sain aloittaa heittämisen. Siimaa veteen vesisateen säestäessä kalastusta. Rauhallisesti jatkoin laskuani kohti poolin loppua. Päästyäni poolin puoleen väliin vapa nytkähti kivasti ja heti tunsin, että vähän vauraampi kala siellä potki vastaan. Toni haavimieheksi ja jännityksellä odotin mikä siellä on vastassa. Kala tuli näkyviin ja nätti kirkas taimen meitä siellä tervehti kiukuisesti. Pientä väsyttelyä ja taimen haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva tehtiin samoin tein. 76cm ja 5.5 kg mötkäle tuli saaliiksi. Evätön kala lähti ruokakalaksi Sastamalaan.

Toni aloitti laskunsa pieni toivon kipinä silmissä loistaen johtuen saamastani taimenesta. Puoleen väliin päästyään Tonin vapa niiasi myös nätisti. Väsyttelyä ja minä vuorostani haavin varressa odottamassa jännityksellä mikä tulee vastaan. Taimenhan siellä viisti vettä jälleen. Kala haaviin ja mittaus, punnitus ja pönökuva tapojemme mukaan. Komia taimen Tonillekkin ruokakalaksi 75 cm ja 4.8 kg.

Siinä sitten tehtiin laskuja yhden tamperelaisen kanssa ja muutan laskun tehtyäni vapa notkahti jälleen. Kala laittoi hyvin hanttiin, mutta koko oli 58 cm ja taimen pääsi takaisin jatkamaan kasvuaan.

Olimme jo tyytyväisiä saamiimme taimeniin ja iloisin mielin jatkoimme kalastusta. Vähän ennen kahdeksaa Toni laski edessäni ja minä tulin hänen perässään jarrutellen. Kala kävi pyörähtämässä pinnassa aivan Tonin vieressä. Arvuuttelimme sen olleen taimen mutta kokoa emme osanneet arvioida. Heitin ja annoin perhosiiman laskeuttua vapaasti ja samalla antaen pieniä  nykyjä vavalla perholle. Äkisti tunsin voimakkaan iskun.  Vapa kummarsi nätisti kalan taistellessa vastaan. Tiesin, että nyt on vähän isompi kala siiman päässä kokeilemassa kalastustaitojani. Kala hyppäsi hienosti ilmaan ja totesin sen olevan hyvän kokoinen taimen. Toni jälleen haavimieheksi ja minä väsyttelin taimenta. Pari kertaa rullakin otti pyörähdyksiä taimen voimasta. Toivoin vain, että taimen pysyisi kiinni ja väsyttelin sitä rauhallisin ottein kohti haavia, jota Toni piteli odottaen haavimista. Sain taimen uitettua nätistä haavimis etäisyydelle ja Toni nappasi sen varmoin ottein haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva jälleen. 84 cm ja 7.7 kg oli taimen mitat.  Se oli uusi ennätykseni. Taimen pääsi takaisin valtakuntaansa jatkamaan touhujaan.

Kaikki tämä tapahtui neljän tunnin aikana. Emme maltaneet lähteä kotiin ja jatkoimme kalastusta vaikka vesi alkoi nousta voimalaitoksen tehdessä sähköään jälleen kerran nostattaen samalla joen virtausta. Vähän ennen klo 10 päätimme pakata tavaramme kasaan ja lähteä kotiin. Tyytyväisin mielin suuntasimme kotimatkamme kohti Sastamalaa. Helatorstai, jonka muistamme vielä jonkin aikaa oli tehnyt kaksi perhomiestä onnelliseksi ikimuistoisin hetkin.


tiistai 13. toukokuuta 2025

Kortto niskassa?


Täytyy myöntää, että on ollut vaikea kevät kalastuksen suhteen. Kylmä sää tuulineen, heikot virtaukset kalastuskohteessa on tehnyt kalastuksen haastavaksi. Tietysti myös tarvitsee ottaa huomioon myös taitoni ja tietoni perhokalastuksesta. Aloittelijaksi itseni luen vielä tässä lajissa.

On myös mieleen tullut, että kortto on siirtynyt minun harteilleni. Tämä on meidän porukan vitsi, kun on pitkään ollut saamatta kohde kaloja taimenta tai lohta. No, en usko kyllä korttoihin. Lappalaisten taru olentoja ne ovat menneisyydestä.

Yrittämisestä minua ei voi sakottaa. Eilenkin olin 11 tuntia Nakkilan koskilla perhoa heittämässä. Päivän saalis oli yksi 300-400 grammainen ahven. Mutta mikäs ollessa aurinkoisella joella, kun ei tarvitse kärsiä vilua ja nälkää. Parina viime reissulla on saanut nauttia mahtavasta kevät säästä. Se on jo pelkästään herkkua kylmän ja viiman jälkeen.

Mutta uskon onneni kääntyvän kohti kesää mentäessä. Tarpeeksi heittää, niin kyllä se sieltä taimen tärppää meikeläisenkin suttura perhoihin. Eikä tässä mitään hirmu saalista odota. Jos jokunen nätti taimen kävisi minua noviisiakin morjestamassa rannalla, niin olisin tyytyväinen.

Mutta mitä tässä ruikuttamaan. Lomaa on vielä jäljellä ja perho ollessa vedessä voi jotain saada. Tänään huilataan ja huomenna nokka kohti Nakkilan koskia toivon kiiluessa silmissä. Kävin eilen hakemassa uuden vuosiluvan Nakkilaan. Hinta oli hiukan noussut mutta ei aiheuta minulle harmaita hiuksia. Voishan 160 euroa käyttää huononminkin. Jotkut suttaa illassa rahan kapakkaan. Meikeläinen saa sillä rahalla hienoja nautinnollisia hetkiä joella koko kesän. Eli olen voittajan puolella tässä asiassa.

Mitä tässä enempää kirjoittelemaan. Jos pari perhoa sutasis ja vähän siivoilisi huushollia. Elämä on laiffii ja loma on lyhyt. Nautitaan päivästä ja pidetään lippu korkealla.