Kokkelin ahti pitää nöyränä

Se ois sitten jussi takana ja työt jälleen edessä. Mutta jussista jäi mukava muisto. Torstaina poikkesin työmatkalla Nakkilan koskilla ja saalina kuvan taimen 84 cm ja 7.165 kg tuli meidän juhannuskattaukseen vieraaksi. 

Kello 16 olin rannassa ja vedet olivat aikas alhaalla. Aloitin perhon heittämisen ilman mitään suuria odotuksia, mutta sisimmässä pieni toivo saalista. Ei elon merkkiäkään taimenista. Joki huuti tyhjyyttään tuulen tuivertaessa alhaalta päin. Tuuli teki heittämisen hankalaksi. Heitin ja vaihdoin perhoa. Sitten tuli ajatus laittaa miniputkiperho siiman päähän 12 koon kolmihaarakoukulla. Saadessani siimat suoraksi ensinmäisellä heittolla aivan hirveä tälli vavan taipuessa kunnolla ja tietysti vavan taivuttaja ei jäänyt kiinni. Laskin laskuni loppuun ja harmittelin kalan karkuutusta.

Vaihdoin perhon pois ja tilalle laitoin tuttua turvallista punamustaa perhoa. Siimat pihalle ja heittoa. Ensimmäinen heitto ei tuottanut tulosta. Sitten toinen pitkä heitto ja perhon laskeutuessa joen syvyyksiin tuli kunnon isku ja samassa kala hyppäsi ilmaan. Tunsin heti kalan olevan mukavan kokoinen, joka pyristeli siiman päässä vastaan.  Minun onnekseni joella oli myös toinen kaveri jota huutelin haavimieheksi apuun. Kala juro pitkin pohjia löyden mukavasti hanttiin. Olin melko varma, että nyt on lohi taistelukaverina. Kala syöksähteli pari kertaa ennen kuin sain sitä lähemmäksi rantaa. Silti kala jumputti pitkin pohjia ja en meinannut saada sitä haavimis etäisyydelle millään. Annoin kalan uida ja odottelin sen väsyvän. Viimein taistelija alkoi antaa periksi ja sain sen nousemaan pintaan haavimista varten.  Haavimies nappasi hienoisti kalan haaviin kerralla. Hirveä mötkäle odotti minua haavissa laskeutuessani alas rantapenkalta. Hieno taimen siellä minua odotti. Eli ei ollut lohi, jota odotin. Onnellisena saaliista lopetin kalastuksen siihen ja lähdin kotiin klo 18.

Nakkilan ahti kyllä tietää kuinka paljon Sarellin poika syö taimenta. Kolme päivää juhannuksena tuli sitten hakattua tyhjää joella. Kyllä sankarin viita putosi harteilta kerralla. Taimenta tai lohta ei saada, vaan ne annetaan. Ahti tietää tarkkaan kuinka Sarellin poika tehdään nyöräksi. Nyöränä tätä kirjoitan ja nöyränä menen seuraavalla kerralla jokirantaan. En ole mikään sensei, vaan tavallinen sunnuntaikalastaja,  jolle on suotu muutama hyvän kokoinen taimen tänä suvena.

Pysytään nöyrinä hienoista kaloista huolimatta joita meille voidaan suoda tänä suvena.

Kireitä edelleen sinne missä sitten kalastatkaan sukupuoleen tai kalastusmuotoon katsomatta.

Hieno ja vaikea Kokemäenjoki

Ensinmäiset kokemukseni Kokemäenjoesta ja Nakkilan koskista on vuodelta 1997, jolloin ensikerran heitin virveliä Ruskilan koskilla. En tienyt mitään koskikalastuksesta silloin. Mutta jokin Nakkilan koskissa veti puoleensa. Välineet vaihtui pian spinflugaan, jolla kalastin vuoteen 2019 syyskesään saakka. Spinflugalla sain jokusen lohen ja karkuutin elämäni lohen, joka vei minua kuin pässiä narussa. Taimenta en saanut punttia heittämällä koskaan. Mutta silti kalastin uskollisesti spinflugalla kymmeniä vuosia.

Joella ollessani aina ihailin perhokalastajia. Heissä oli jotain mitä kaipasin, mutta en rohjennut kokeilla perhokalastusta. Se tuntui jotenkin vaikealta. Vuosikausia katselin perhokalastajia ja heidän touhujaan sivusta. Veljeni Esa alkoi yllyttämään minua perhokalastuksen pariin ja sanoin aina hänelle: Sitten, kun minulla on aikaa, niin aloitan perhokalastuksen.

2019 iltatähtemme lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa. Silloin tuli tunne, että nyt pitää keksiä jotain uutta elämään. Siitä ajatuksesta Motonettiin ja ostamaan ensinmäistä perhokalastussettiä. Siitä alkoi minun perhokalastukseni kaksikätisellä setillä.

Mutta palataanpa jutun otsikon mukaiseen aiheeseen eli Kokemäenjokeen ja Nakkilan koskiin. Joki on siunaus ja kirous yhtä aikaan. Siunaus hienoilla taimenilla ja kirous voimalaitoksilla, joita jokeen on rakennettu kaikkiaan muistaakseni viisi kappaletta alkaen Harjavallasta päättyen Nokialle. Isojoki, joka on voimakkaasti säännelty virtauksineen sähkön tuotannon johdosta.

Joudumme kalastamaan täysin voimalaitoksien ehdoilla. Virtaukset vaihtelevat voimakkaasti nykyisen pörssisähkön johdosta. Kalastaessa saa olla kolme vapaa mukana ja niissä siimat kevyemmästä raskaimpaan. Näin voi reakoida virtauksien vaihteluun nopeasti.

Eli kalastus Nakkilan koskilla on haastavaa, mutta myös antoisaa. Antoisaa saadessa taimenen siiman päähän. Joen taimenet eivät ole mitään sinttejä. Miltei joka vuosi taimenen top 5 kostuu 7-8 kilon meritaimenista. Taimenien keskipainon ollessa 3 kilon luokkaa. Lohta joessa on nykyään vähän, mutta miltei joka vuosi lohinkin pääsee tilastoihin.

Nakkilan kosket on hieno paikka kalastaa, mutta vaati myös kärsivällisyyttä saaliin suhteen. Monia monia tyhjiä reissuja tulee tehtyä Nakkilan koskille kalastuskauden aikana ja samalla miettien sitä, että onko tässä mitään järkeä. Tunne voittaa järjen monesti ja tunne vie minuakin aina uudelleen joelle. Mieli toivoa täynnä saa astua monta kertaa kesässä Nakkilan koskille ja 95 prosenttisesti saa lähteä ilman saalista kotiin. Ehkä olen hiukan hullu, mutta hullunpikin olen ollut elämänäni aikana. Tässä lajissa ei tunneta krapulaa tai morkkista. Näistä molemmista on myös minulla vuosien takaa.

Lauantai- sunnuntai välinen yö tuli vietettyä Nakkilassa saamatta yhtään mitään. Se on jo mennyttyä elämää ja nyt uutta perhoa sitomaan seuraavaa käyntikertaa varten.

Olkaa varovaisia joella liikkuessanne. Kireitä sinne missä sitten oletkaan.

Sata postausta täynnä

Voi tätä onnen ja ilonpäivää. Kirjoitan juuri sadatta blogikirjoitustani. No, onhan tämä jonkinlainen merkkipaalu, mutta edelleen koen itseni noviisiksi, niin perhokalastuksessa kuin kirjoittamisessa.

Kaksi ja puolivuotta meni aikaa ennen kuin sadas kirjoitukseni on tässä syntymässä. Olen kirjoittanut perhokalastuksesta blogiini kokemuksieni perusteella. En ole tahtonut lähteä ketään neuvomaan tai julistamaan jumalan sanaa perhokalastuksen saralta. Vanha äijä, joka hurahti perhokalastukseen 59- vuotiaana kirjoittelee ajankuluksi rimpsuja blogiin. Ehkä tämä on enempi itselleni terapiaa kuin lukijani saisi jotain kirjoituksistani.  Mutta on joku käynyt lukemassa kirjoituksiani. Sillä lautauskertoja sivullani on 13760 kertaa, jonka juuri tarkistin. Kiitos teille jokaiselle lukijalle.

En tiedä miten jatkan tästä eteenpäin, mutta en lopeta blogiani. Kirjoittelen edelleen samalla tavalla juttujani kuin ennenkin, mutta ehkä vähän harvemmin. En paljoa suunnittele kirjoitustani etukäteen. Kirjoitan hetkessä ja siitä mitä silloin koen. Nyt koen olevani suihkun tarpeessa. Pitkä päivä takana Vaasan seudulla käydessä eri viljelijöiden luona tutustumassa heidän viljelyksiinsä. Oli hieno kokemus sekin, vaikka ei vedä vertoja hetkiin joita olen saanut viettää joella perhokalastaessa. Olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi ja ymmärrän kuinka tärkeää on, että meillä on maatalouden alkutuontantoa Suomessa. Harmi, että kaikki eivät osaa sitä arvostaa.

Me tarvitsemme suomalaista ruokaa ja luontokohteiden ennallistamista, että tulevat sukupolvet saisivat nauttia niistä tulevaisuudessakin. 

Kaverit ovat tärkeitä

Vuosien saatossa olen saanut perhokalastusreissuillani tutustua moneen eri ihmiseen. Monesta heistä on tullut kalakavereita, joita aina kaipaan seuraksi joella ollessani.

Suurin osa ajasta kavereiden kanssa kuluu kalastaessa ja pehmeitä puhellessa. Mutta toisinaan puhumme myös vakavista asioista joita jokainen meistä kohtaa väkisin elämänsä aikana. Keskustelut joita olen saanut käydä kavereiden kanssa joella on ollut hyvinkin syvällisiä.

Ihminen kaipaa toista ihmistä seurakseen. Joskus on mukava olla aivan yksin, mutta jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan juttukaveria. Joellakin on mukava olla silloin tällöin yksin. Kalakaverin kanssa on kuitenkin mukavampi kalastaa. Saa jutella ja jakaa kokemuksia perhokalastuksesta. Tietenkin on turvallisempaakin kalastaa kaverin kanssa. Jos joku vahinko sattuu, niin auttava käsi on lähellä. Onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunu meidän kalaporukalle.

Iän karttuessa osaa arvostaa ystävyyttä eri tavalla. Sitä ei pidä kertakäyttörätavarana. Kaveria tai ystävyyttä ei helpolla saa. Se rakentuu pikkuhiljaa ajan kuluessa jokirannassa. 

Tietysti olemme erinlaisia jokainen ihminen ja emme tule toimeen kaikkien kanssa. Joella ollessa pitää tulla jokaisen kanssa jotenkin toimeen. Silloin on mukavampi perhokalastaa. Ei tarvitse olla hampaat irvessä porukassa mukana. Mutta onneksi meidän porukka on aika joustavaa sakkia ja kaikki on ollut tervetulleita, jotka rantaan saakka on tullut.

Mitä tässä enempää jaarittelemaan. Kiitos jokaiselle joiden kanssa olen saanut kalastaa vuosien saatossa. Täytyy toivoa, että jokusen vuoden jos saisi ja jaksaisi perhokalastaa, niin olisin onnellinen. Kalakaverini ovat minulle tärkeitä ja heistä en hevillä tahtoisi luopua.

Kireitä sinne missä sitten menetkin kalareissullasi.

Joskus osuu ja uppoaa

Helatorstaina oli vähän erinlaisempi kalastusreissu. Aamulla hain kaverini Tonin klo 4 kyytiini ja siitä sitten kohti Nakkilaa. Autossa ei ollut odotukset mitkään korkeat päivän suhteen. Johtuen ihan edellisistä reissuista ja veden virtaaman vaihteluista. Mutta joelle oltiin silti menossa.

Rantaan päästyämme totesin Tonille, että otetaan taimenet mieheen heti ekalaskulla hiukan vitsillä heittäen. Toni siinä vähän naureskeli jutulle. Laitomme perhovavat kasaan ja sain aloittaa heittämisen. Siimaa veteen vesisateen säestäessä kalastusta. Rauhallisesti jatkoin laskuani kohti poolin loppua. Päästyäni poolin puoleen väliin vapa nytkähti kivasti ja heti tunsin, että vähän vauraampi kala siellä potki vastaan. Toni haavimieheksi ja jännityksellä odotin mikä siellä on vastassa. Kala tuli näkyviin ja nätti kirkas taimen meitä siellä tervehti kiukuisesti. Pientä väsyttelyä ja taimen haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva tehtiin samoin tein. 76cm ja 5.5 kg mötkäle tuli saaliiksi. Evätön kala lähti ruokakalaksi Sastamalaan.

Toni aloitti laskunsa pieni toivon kipinä silmissä loistaen johtuen saamastani taimenesta. Puoleen väliin päästyään Tonin vapa niiasi myös nätisti. Väsyttelyä ja minä vuorostani haavin varressa odottamassa jännityksellä mikä tulee vastaan. Taimenhan siellä viisti vettä jälleen. Kala haaviin ja mittaus, punnitus ja pönökuva tapojemme mukaan. Komia taimen Tonillekkin ruokakalaksi 75 cm ja 4.8 kg.

Siinä sitten tehtiin laskuja yhden tamperelaisen kanssa ja muutan laskun tehtyäni vapa notkahti jälleen. Kala laittoi hyvin hanttiin, mutta koko oli 58 cm ja taimen pääsi takaisin jatkamaan kasvuaan.

Olimme jo tyytyväisiä saamiimme taimeniin ja iloisin mielin jatkoimme kalastusta. Vähän ennen kahdeksaa Toni laski edessäni ja minä tulin hänen perässään jarrutellen. Kala kävi pyörähtämässä pinnassa aivan Tonin vieressä. Arvuuttelimme sen olleen taimen mutta kokoa emme osanneet arvioida. Heitin ja annoin perhosiiman laskeuttua vapaasti ja samalla antaen pieniä  nykyjä vavalla perholle. Äkisti tunsin voimakkaan iskun.  Vapa kummarsi nätisti kalan taistellessa vastaan. Tiesin, että nyt on vähän isompi kala siiman päässä kokeilemassa kalastustaitojani. Kala hyppäsi hienosti ilmaan ja totesin sen olevan hyvän kokoinen taimen. Toni jälleen haavimieheksi ja minä väsyttelin taimenta. Pari kertaa rullakin otti pyörähdyksiä taimen voimasta. Toivoin vain, että taimen pysyisi kiinni ja väsyttelin sitä rauhallisin ottein kohti haavia, jota Toni piteli odottaen haavimista. Sain taimen uitettua nätistä haavimis etäisyydelle ja Toni nappasi sen varmoin ottein haaviin. Mittaus, punnitus ja pönökuva jälleen. 84 cm ja 7.7 kg oli taimen mitat.  Se oli uusi ennätykseni. Taimen pääsi takaisin valtakuntaansa jatkamaan touhujaan.

Kaikki tämä tapahtui neljän tunnin aikana. Emme maltaneet lähteä kotiin ja jatkoimme kalastusta vaikka vesi alkoi nousta voimalaitoksen tehdessä sähköään jälleen kerran nostattaen samalla joen virtausta. Vähän ennen klo 10 päätimme pakata tavaramme kasaan ja lähteä kotiin. Tyytyväisin mielin suuntasimme kotimatkamme kohti Sastamalaa. Helatorstai, jonka muistamme vielä jonkin aikaa oli tehnyt kaksi perhomiestä onnelliseksi ikimuistoisin hetkin.