Mitäpä sain, tietenkin flunssan

Nyt on jo sellainen fiilis, että tekee jo mieli kirjoittaa. Tuli vietettyä talvilomaa edellis viikon keskiviikosta tämän viikon tiistaihin. Tietysti olimme kaverini kanssa varanneet majoituksen hyvissä ajoissa x-joelle jo talven aikana viikolle 17 vanhaan tapaan.

Saavuimme majapaikkaan keskiviikko iltana ja varauduimme aloittamaan perhokalastuksen torstai aamuna aikaisin. Niinpä laitoimme perhokalastusvälineet kuntoon aamuksi ja menimme ajoissa nukkumaan.

Kello soitti aamulla viiden aikaan ja nautittuamme aamukahvit lähdimme kohti jokea lämpötilan ollaessa - 6 astetta. Pakkanen ei meitä peloittainut poltteen ollessa kova joelle. Aloitimme koivusuoralta kalastuksen ja totesimme joen virtauksen todella heikoksi. Silti siinä vaiheessa vielä taimenen kuvat kiilsivät silmissä kuin kirkas yöllinen kuu taivaalla. Muutaman laskun jälkeen alkoi totuus kirkastumaan saaliin toivosta meille. Todella vaikeaa on kalastus heikolla virtauksella ja saaliin saanti on epätodennäköistä. Mutta perhon ollessa vedessä voi aina saada jotain siiman päähän. Niinpä emme luovuttaneet vielä.

Päivä meni erikohteissa kalastaessa joella ja suurin osa joella olleesta porukasta veti tyhjää samalla tavalla kuin mekin. Muutama kaveri oli löytänyt jollain ihmeen tavalla taimenen siiman päähän päivän aikana. 12 tuntia vietimme jokivarressa sinä päivänä. Väsyneenä hipsimme hiljaa majapaikkaamme tankkaamaan itsemme ja saunoen päivän kylmät viimat kropistamme pois. 

Perjantai aamuna nousimme myös ajoissa ylös ja aamukahvit juotuamme lähdimme jälleen joelle. Suuntasimme alakoskelle aloittaaksemme sieltä päivämme. Vesi oli laskenut entisestään joella. Toivomme ei ollut korkealla aloittaessamme kalastuksen. Pakasta oli hiukan vähemmän kuin edellisenä aamuna, mutta vaparenkaat jäätyivät silti perhovavoissamme. Parin laskun jälkeen lähdimme nousemaan jokivartta ylöspäin kalastaen muutaman laskun aina eri kohdissa jokea. Mitään tuntumaan ei saatu taimeneen. Muutama säynävä oli saaliimme. Päivän vaihtuessa iltapäivän puolelle kaverini sai tarpeeksi tyhjästä joesta ja sanoi lähtevänsä kotiin. Minä vesinuhaa niistäen päätin vielä jäädä toivoen ihmettä taimenen suhteen. Iltapäivästä eteenpäin kalastin yksin tyhjää iltaan saakka. Yksin majapaikassa saunoin ja nautin tukevan iltapalan päivän pääteeksi mennen nukkumaan ajoissa.

Lauantai aamuna heräsin jo kello neljä ja olin alakoskella viiden aikaan aloittamaan päivän perhokalastusta. Nyt oli jo plussan puolella lämpö joella nipin napin. Parituntia heitin alakoskea saamatta mitään saalista. Niinpä lähdin jälleen kerran nousemaan joen vartta ylöspäin vasten kylmää pohjoistuulta. Tuulen tuivertaessa joella alkoi nuha oireet lisääntymään, mutta jatkoin silti kalastusta. Iltapäivällä piti ottaa jo Brunaa kropan särkiessä. Jatkoin kalastusta ilta seitsemään saakka saamatta mitään mainittavaa saalista päivän aikana. Väsyneenä palasin majapaikkaani. Saunoin ja söin mennen nukkumaan nauttituani vielä Buranan. Olo oli aika flunsainen.

Sunnuntai aamuna herättyäni totesin oloni sen verta flunssaiseksi, että päätin lähteä myös kotiin. Siivosin majapaikan ja pakkasin varusteeni kotimatkaa varten. Ajajelin kotiin vähän pettynein mielin reissun suhteen, mutta uudet reissut silti jo ajatuksissa. 

Loppu loma kolme päivää meni miltei petin pohjalla kotona flunssaa potien, eikä tässä vieläkään vapunpäivänä ole täysin iskussa. No, huominen perjantai töitä ja sitten alkaa kahden viikon kesäloma. Mieli toivoa täynnä perhokalastuksen suhteen. Katsotaan miten äijän käppyrän käy kesälomalla. Toivottavasti pysyisi terveenä ja joessa virtaisi vettä hiukan enempi, niin voisi olla muutakin kerrotavaa kuin tyhjän pyytämistä. Lajin hienouttena on ne vähäiset onnistumiset ja niihin pannen toivoni.

Kireitä jokaiselle lukijalle, joka tänne saakka on jaksanut lukea kirjoitustani.

Pääsiäistä ja matalapainetta

Ensin hyvät pääsiäiset jokaiselle säädylle arvoon tai ammattiin katsomatta. Pääsiäisenä on ollut vähän menoja, että perhokalastus on jäänyt vähille. Pitkä perjantai aamuna kävin pikareissun Nakkilan koskille ja tietysti tuli tyhjäreissu. Mutta eipä sieltä mitään hirmusaaliita vielä ole saatu. Huomen aamuna ehdin heittämään pikareissun Nakkilan koskille. Saas nähdä onko mitään tarjolla siiman päähän. Sen näkee sitten, kun reissu on heitetty.

Meidän nurkilla on matalapaine pyöriny sateen muodossa ja huomen aamukin on sateista sääkartoissa. Mutta joelle on vanhuksen itsensä kammettava. En voi mitään kalastusvietilleni. Satoi tai paistoi, niin säästä huolimatta perhokalastetaan.

On tässä ollut itelläkin vähän matalapainetta elämässä. Anoppi pääsi taivaan kotiin. Rauha hänelle. Mutta anopista huolimatta minulla on ollut pitempää sellainen matalapaine koko kevään ajan. Mikään ei oikein huvita ja kaikki tekeminen on ollut sellaista väkinäistä puurtamista. Kuntosalilla käynnit on ollut yhtä myrkkyä, työ on jotenkin mennyt ja perhokalastus on ollut ainut mitä on saanut tehdä entisellä innolla. Kotona olen ollut ärtyinen, että ei minusta juuri ole ollut seuraa vaimolleni. Anteeksi pyyntö hänelle.

Tänän on ollut pitkästä aikaa sellainen päivä, että aurinko on paistanut sieluni syövereiheni. Mitään kummallista ei ole tapahtunut, mutta huomaan rentouden elämäni tiellä. Huomaan siitä sen, että minulla on halu tehdä eri asioita kotona ollessa. Olen siivonnut, tehnyt värikoukkuja ja yllätys perhojen sitominen alkoi kiinnostaa taas. Meni monta viikkoa katsellessani sekaista sidontapöytääni saamatta mitään aikaiseksi. Eli elämä hymyilee jälleen ja osaan olla kiitollinen pienistä asioista elämässäni.

Yksi päivä töitä ensi viikolla ja sitten alkaa talviloma. Silloin tietysti perhokalastetaan. Mökki on varattu aikoja sitten kuuluisalle X-joelle. Keskiviikko iltapäivällä ajo kohteeseen ja torstai aamuna pääsemme kaverini kanssa aloittamaan ajoissa neljän päivän kalastussession. Tänään sieltä on tullut komeita taimenia, mutta ensiviikko on taasen oma juttunsa. 

Kerrotaan sitten kuulumisia reissun jälkeen. Olkaa ihmisiksi ja pitäkää toisistanne huolta.

Kolme leipää ja kaksi taimenta

Tuli heitettyä kolmas reissu x-joelle. Aamulla heräsin klo 4.30 ja kahvit hörpittyäni laitoin kalastusvälineet, sekä eväät kuntoon päivän reissua varten. Sitten Kia kulkuun 150 kilometrin taipaleelle. Oli mukava kuivakeli pienen pakkasen säestämänä ajella kohti päämäärää. Aamu hetket ovat mielestäni hienoja hetkiä normaali järkisten vielä nukkuessa sunnuntai aamuna univelkaansa pois puolikahelin perhokalastajan nielessä kilometrejä Suomen huonokuntoisilla teillä.

Perille pääsin turvallisesti ja sitten vaan kahluupökät jalkaan ja perhovavat kuntoon. Päätin aloittaa kalastuksen joki osuuden alapäästä. Tein hienon valinnan sillä poolilla ei ollut vielä muita kalastajia. Sain aloittaa rauhassa kalastuksen. Aloitin kalastuksen kellu/interillä ja totesin sen hyväksi hiljaisessa virrassa. Keltasävyteisen perhon valitsin siimani päähän.

Ensinmäinen lasku meni tunnusteltaessa perhon ja siiman uintia, sekä tarkkailessa miten joki käyttäytyy hiljaisen virran hyväilessä sen rantoja. Virtaus ei antanut mitään suuria odotuksia saaliin suhteen. Mutta kalaan oli tultu ja silloin kalastetaan tuli saalista tai ei. Perhon ollessa vedessä on aina mahdollisuus saada saalista. Ei ne taimenet perhorasiaan ui.

Toisen laskun aloitin edellä valitsemillani välineillä. Heittoa, uittoa aamun lämmetessä pikku hiljaa plussan puolelle yön pakkasen jäljiltä. Joskus tulee joella sellainen ihmetunne. Se tunne kertoi minulle, että päästessäni tietylle kohdalle jota katsoin, niin silloin taimen iskee. Seuraava ajatus oli, että kyllä sie ukko alat pikkuhiljaa tulla höpöksi. No, jatkoin heittämistä ja pääsin edeltä katsomaani kohtaan. Silloin vapa nytkähti ja kala kiinni. Rauhallisesti aloin kelamaan siimaa kelalle sisään kalan hyppien välistä ilmassa. Taimenhan siellä minua tervehti kiukkuisesti. Hetken väsyttelyn jälkeen taimen oli minun käsissäni. Pikaisesti ihailin n. 60 cm luonnon taimenta ja laskin sen takaisin valtakuntaansa.  Kauden ensinmäinen taimen oli saatu.

Tyytyväisenä kaivoin repustani termospullon ja yhden eväsleivän. Kahvit ja leivän nautittuani lähdin jälleen laskulle. Samalla setillä päätin jatkaa perhokalastustani mitä edellisellä laskulla. Aloitus ylhäältä ja suunta kohti pikkukosken kuohuja jälleen samalla taktiikalla. Heittoa ja uittoa vuoron perää auringon hyväilessä selkääni aika-ajoin pilvien raosta. Päästyäni jälleen siihen tietylle kohdalle tunsin pienen nykäisyn vavassani. En juuri muuta tuntenut ensin, mutta sitten alkoi tuntumaan. Jälleen kala siiman päässä ja alkoi laitamaan vähän paremmin vastaan. Väsyttelyn jälkeen sain kalan näkyviin ja kirkas taimenhan siellä rimpuilli vastaan kaikilla luonnon opettamilla taidoillaan. Nyt olin ottanut haavin käyttööni ja koppasin taimenen haaviini. Kirkas luonnon taimenhan siinä lepäsi taitelun jäljiltä. N.65 cm nätti taimen huohotti haavissani myöntäessään tappionsa. Hetken ihailin saalistani ja saattelin taimenen videokuvauksen kera takaisin jokeen.

Vielä siinä laskin muutaman laskun saamatta mitään ja päätin suunnata joen ylemmille osuuksille kalastamaan. Loppu päivä meni mukavasti eri kohteissa kalastaen saaliitta mutta iloisin mielin. Siinä tavaroitani pakatessa huomasin, että syömiseni oli jäänyt kahteen leipään ja kahviin. Niinpä nautin ennen kotimatkaani vielä kahvit leivän kera. Tämmöinen oli kolmen leivän ja kahden taimenen päivä joella. Onnellisena ja vähän väsyneenä lähdin kohti kotia. 

Kokkeli viikonloppu

Viikonloppu meni Kokkelilla pyöriessä. Odotukset ei ollut mitkään suuret saaliin suhteen ja pataan tuli lauantaina ja sunnuntaina. Nakkilan kosket on aika haastava paikka perhokalastajille alkukaudesta kylmän veden aikaan.

Tuli heitettyä Kistua, Tyniä ja Arantilan koskea. Positiivista oli veden kirkaus kevät tulvien puuttuessa. Saas nähdä millaiset virtaukset joessa on huhti- toukokuussa, kun pitäisi alkaa kevät sesonki joella. 

Joella ollessa ajatus pyöri hienon joen kalapaikoissa, joita on seitsemän eri koskea ja nivaa yhteensä. Mutta vesien lämmettyä aina sitä menee laitokselle. Ei minkään helppo kohde sekään, vaikka kalat eivät pääse siitä eteenpäin Harjavallan voimalaitoksen estäessä taimen ja lohen nousun latvavesille.

Etenkin veden lämmön noustessa + 20 asteeseen laitos on perhokalastajalle myrkkyä. Kalaan on mutta suut on suppussa kuin kiukkuisella emännällä. Ei olla vielä löydetty konstia niiden avaamiseen. Kukkapuskaa ei olla vielä koitettu, vaikkakin  emäntä voi sillä suunsa avatakkin.

Tietysti joka paikassa on sama ongelma vesien lämmettyä liikaa. Mutta ajatus pyöri alempien kohteiden kohdalla, jotka ovat jääneet vähemmälle kalastukselle lämpimän kauden aikana. Pitäisiköhän alkaa haastamaan itseä ja käydä näitä kohteita läpi helteiden aikaan? Takavuosina olin näkemässä heinäkuun helteillä, kun kaveri veti komean kirkaan lohen Kistulta ylös. Tosin silloin oli lohet Nevajoen kantaa ja ne tykkäsi jostain syystä jäädä Kistulle pyörimään. Nykyiset vähät Tornionjoen jälkeläiset painavat suoraan ylös. Mutta siltikin ajatus siinä, että olisiko lohi ja taimen noustessa aktiivisempi kuin apaattiset lajitoverit laitoksella? Ehkä pitää uskaltaa alkaa haastamaan itseä lämpimän veden aikaa ja kokeilla eri kohteita nousukalan toivossa oli se sitten lohi taikka taimen.

Nämä ovat vain minun noviisin mietteitä ja moni kokeneempi perhokalastaja voi olla eri mieltä asian tiimoilta. Viksuimmat perhokalastajat jäävät tässä vaiheessa kautta kotiin takapihalle grillaamaan. Mutta minkä voin sulilleni? Kokkeli vettää puoleensa satoi, pastoi, oli kylmää tai lämmintä, niin joelle on päästävä päätä tuulettamaan.

Kevät keikkuen tulevi

Kyllä vanhan miehen hormoonitoiminta on aivan sekaisin aikaisesta kevään tulosta. Ei tiedä oikein mihin päänsä pistäs ja miten perin. Mutta eiköhän sitä tämän positiivisen asian jotenkin kestä.

Mieli pyörii aina vaan enempi perhokalastuksessa ja joella. Mutta työ haittaa vielä meikeläisenkin harrastuksia jokusen vuoden. Toisaalta on hienoa, että työura alkaa olla takana. Sitten se kylmä totuus hiipii mieleen ikääntymisestä ja kuinka monta vuotta terveys antaa myötä perhokalastuksen harrastuksen pariin? No, sitä ei kannata liikaa murehtia. Päivä vain ja hetki kerrallansa meistä jokainen tässä menee.

Kevät on perhokalastajan parasta aikaa. Talven kylmyys ja pimeys väistyy keväisen lämmön myötä. Mieli herää talven horroksesta ja alkaa virittäytyä kesämoodiin. Energia tasot nousevat ja halut lisääntyvät kuin keväisillä karhuilla talviunen jälkeen. Energia, joka saa perhokalastajan pyyhkimään talven pölyt pois perhovavoista ja välineistä. Katse harottaa kalastajalla ja kuulo ei pelaa puolison puhuessa hänelle. Missä hänen mielensä menee? Tietysti perhokalastuksessa ja kesä öissä joella. 

En ole missään muussa harrastuksessani  kokenut tälläistä "kevätkiimaa" kuin mitä perhokalastus on saanut minussa aikaan. Tietysti se on hienoa tuntevansa jälleen elävän talven pimeyden jälkeen. Ennen vanhaa samanlaiset kiksit sai keväisin viinan juonista ja naisten perässä juoksemisesta. Se oli sitä nuoruutta ja se on muisto eräästä elämän vaiheesta.

Nyt on uudet elämän vaiheet elämässäni. Lapset ovat jo maailmalla ja minulla on paljon vapaa-aikaa. Tietysti käytän siitä ajasta paljon perhokalastuksen harrastamiseen. Voishan sitä huononminkin aikansa käyttää. Kai tässä pitää ruveta valmistautumaan viikonlopun kalareissuja varten. En oikein tiedä kummalle joelle sitä menisi muniansa liottamaan. Mutta eiköhän se tässä selviä lauantai aamun mennessä. Näihin hajanaisiin ajatuksiin päätän kirjoitelun tänä iltana. Olkaa kiltisti ja laittakaa perhovermeet kuntoon keväisiä koitoksia varten.