Pääsiäistä ja matalapainetta

Ensin hyvät pääsiäiset jokaiselle säädylle arvoon tai ammattiin katsomatta. Pääsiäisenä on ollut vähän menoja, että perhokalastus on jäänyt vähille. Pitkä perjantai aamuna kävin pikareissun Nakkilan koskille ja tietysti tuli tyhjäreissu. Mutta eipä sieltä mitään hirmusaaliita vielä ole saatu. Huomen aamuna ehdin heittämään pikareissun Nakkilan koskille. Saas nähdä onko mitään tarjolla siiman päähän. Sen näkee sitten, kun reissu on heitetty.

Meidän nurkilla on matalapaine pyöriny sateen muodossa ja huomen aamukin on sateista sääkartoissa. Mutta joelle on vanhuksen itsensä kammettava. En voi mitään kalastusvietilleni. Satoi tai paistoi, niin säästä huolimatta perhokalastetaan.

On tässä ollut itelläkin vähän matalapainetta elämässä. Anoppi pääsi taivaan kotiin. Rauha hänelle. Mutta anopista huolimatta minulla on ollut pitempää sellainen matalapaine koko kevään ajan. Mikään ei oikein huvita ja kaikki tekeminen on ollut sellaista väkinäistä puurtamista. Kuntosalilla käynnit on ollut yhtä myrkkyä, työ on jotenkin mennyt ja perhokalastus on ollut ainut mitä on saanut tehdä entisellä innolla. Kotona olen ollut ärtyinen, että ei minusta juuri ole ollut seuraa vaimolleni. Anteeksi pyyntö hänelle.

Tänän on ollut pitkästä aikaa sellainen päivä, että aurinko on paistanut sieluni syövereiheni. Mitään kummallista ei ole tapahtunut, mutta huomaan rentouden elämäni tiellä. Huomaan siitä sen, että minulla on halu tehdä eri asioita kotona ollessa. Olen siivonnut, tehnyt värikoukkuja ja yllätys perhojen sitominen alkoi kiinnostaa taas. Meni monta viikkoa katsellessani sekaista sidontapöytääni saamatta mitään aikaiseksi. Eli elämä hymyilee jälleen ja osaan olla kiitollinen pienistä asioista elämässäni.

Yksi päivä töitä ensi viikolla ja sitten alkaa talviloma. Silloin tietysti perhokalastetaan. Mökki on varattu aikoja sitten kuuluisalle X-joelle. Keskiviikko iltapäivällä ajo kohteeseen ja torstai aamuna pääsemme kaverini kanssa aloittamaan ajoissa neljän päivän kalastussession. Tänään sieltä on tullut komeita taimenia, mutta ensiviikko on taasen oma juttunsa. 

Kerrotaan sitten kuulumisia reissun jälkeen. Olkaa ihmisiksi ja pitäkää toisistanne huolta.

Kolme leipää ja kaksi taimenta

Tuli heitettyä kolmas reissu x-joelle. Aamulla heräsin klo 4.30 ja kahvit hörpittyäni laitoin kalastusvälineet, sekä eväät kuntoon päivän reissua varten. Sitten Kia kulkuun 150 kilometrin taipaleelle. Oli mukava kuivakeli pienen pakkasen säestämänä ajella kohti päämäärää. Aamu hetket ovat mielestäni hienoja hetkiä normaali järkisten vielä nukkuessa sunnuntai aamuna univelkaansa pois puolikahelin perhokalastajan nielessä kilometrejä Suomen huonokuntoisilla teillä.

Perille pääsin turvallisesti ja sitten vaan kahluupökät jalkaan ja perhovavat kuntoon. Päätin aloittaa kalastuksen joki osuuden alapäästä. Tein hienon valinnan sillä poolilla ei ollut vielä muita kalastajia. Sain aloittaa rauhassa kalastuksen. Aloitin kalastuksen kellu/interillä ja totesin sen hyväksi hiljaisessa virrassa. Keltasävyteisen perhon valitsin siimani päähän.

Ensinmäinen lasku meni tunnusteltaessa perhon ja siiman uintia, sekä tarkkailessa miten joki käyttäytyy hiljaisen virran hyväilessä sen rantoja. Virtaus ei antanut mitään suuria odotuksia saaliin suhteen. Mutta kalaan oli tultu ja silloin kalastetaan tuli saalista tai ei. Perhon ollessa vedessä on aina mahdollisuus saada saalista. Ei ne taimenet perhorasiaan ui.

Toisen laskun aloitin edellä valitsemillani välineillä. Heittoa, uittoa aamun lämmetessä pikku hiljaa plussan puolelle yön pakkasen jäljiltä. Joskus tulee joella sellainen ihmetunne. Se tunne kertoi minulle, että päästessäni tietylle kohdalle jota katsoin, niin silloin taimen iskee. Seuraava ajatus oli, että kyllä sie ukko alat pikkuhiljaa tulla höpöksi. No, jatkoin heittämistä ja pääsin edeltä katsomaani kohtaan. Silloin vapa nytkähti ja kala kiinni. Rauhallisesti aloin kelamaan siimaa kelalle sisään kalan hyppien välistä ilmassa. Taimenhan siellä minua tervehti kiukkuisesti. Hetken väsyttelyn jälkeen taimen oli minun käsissäni. Pikaisesti ihailin n. 60 cm luonnon taimenta ja laskin sen takaisin valtakuntaansa.  Kauden ensinmäinen taimen oli saatu.

Tyytyväisenä kaivoin repustani termospullon ja yhden eväsleivän. Kahvit ja leivän nautittuani lähdin jälleen laskulle. Samalla setillä päätin jatkaa perhokalastustani mitä edellisellä laskulla. Aloitus ylhäältä ja suunta kohti pikkukosken kuohuja jälleen samalla taktiikalla. Heittoa ja uittoa vuoron perää auringon hyväilessä selkääni aika-ajoin pilvien raosta. Päästyäni jälleen siihen tietylle kohdalle tunsin pienen nykäisyn vavassani. En juuri muuta tuntenut ensin, mutta sitten alkoi tuntumaan. Jälleen kala siiman päässä ja alkoi laitamaan vähän paremmin vastaan. Väsyttelyn jälkeen sain kalan näkyviin ja kirkas taimenhan siellä rimpuilli vastaan kaikilla luonnon opettamilla taidoillaan. Nyt olin ottanut haavin käyttööni ja koppasin taimenen haaviini. Kirkas luonnon taimenhan siinä lepäsi taitelun jäljiltä. N.65 cm nätti taimen huohotti haavissani myöntäessään tappionsa. Hetken ihailin saalistani ja saattelin taimenen videokuvauksen kera takaisin jokeen.

Vielä siinä laskin muutaman laskun saamatta mitään ja päätin suunnata joen ylemmille osuuksille kalastamaan. Loppu päivä meni mukavasti eri kohteissa kalastaen saaliitta mutta iloisin mielin. Siinä tavaroitani pakatessa huomasin, että syömiseni oli jäänyt kahteen leipään ja kahviin. Niinpä nautin ennen kotimatkaani vielä kahvit leivän kera. Tämmöinen oli kolmen leivän ja kahden taimenen päivä joella. Onnellisena ja vähän väsyneenä lähdin kohti kotia. 

Kokkeli viikonloppu

Viikonloppu meni Kokkelilla pyöriessä. Odotukset ei ollut mitkään suuret saaliin suhteen ja pataan tuli lauantaina ja sunnuntaina. Nakkilan kosket on aika haastava paikka perhokalastajille alkukaudesta kylmän veden aikaan.

Tuli heitettyä Kistua, Tyniä ja Arantilan koskea. Positiivista oli veden kirkaus kevät tulvien puuttuessa. Saas nähdä millaiset virtaukset joessa on huhti- toukokuussa, kun pitäisi alkaa kevät sesonki joella. 

Joella ollessa ajatus pyöri hienon joen kalapaikoissa, joita on seitsemän eri koskea ja nivaa yhteensä. Mutta vesien lämmettyä aina sitä menee laitokselle. Ei minkään helppo kohde sekään, vaikka kalat eivät pääse siitä eteenpäin Harjavallan voimalaitoksen estäessä taimen ja lohen nousun latvavesille.

Etenkin veden lämmön noustessa + 20 asteeseen laitos on perhokalastajalle myrkkyä. Kalaan on mutta suut on suppussa kuin kiukkuisella emännällä. Ei olla vielä löydetty konstia niiden avaamiseen. Kukkapuskaa ei olla vielä koitettu, vaikkakin  emäntä voi sillä suunsa avatakkin.

Tietysti joka paikassa on sama ongelma vesien lämmettyä liikaa. Mutta ajatus pyöri alempien kohteiden kohdalla, jotka ovat jääneet vähemmälle kalastukselle lämpimän kauden aikana. Pitäisiköhän alkaa haastamaan itseä ja käydä näitä kohteita läpi helteiden aikaan? Takavuosina olin näkemässä heinäkuun helteillä, kun kaveri veti komean kirkaan lohen Kistulta ylös. Tosin silloin oli lohet Nevajoen kantaa ja ne tykkäsi jostain syystä jäädä Kistulle pyörimään. Nykyiset vähät Tornionjoen jälkeläiset painavat suoraan ylös. Mutta siltikin ajatus siinä, että olisiko lohi ja taimen noustessa aktiivisempi kuin apaattiset lajitoverit laitoksella? Ehkä pitää uskaltaa alkaa haastamaan itseä lämpimän veden aikaa ja kokeilla eri kohteita nousukalan toivossa oli se sitten lohi taikka taimen.

Nämä ovat vain minun noviisin mietteitä ja moni kokeneempi perhokalastaja voi olla eri mieltä asian tiimoilta. Viksuimmat perhokalastajat jäävät tässä vaiheessa kautta kotiin takapihalle grillaamaan. Mutta minkä voin sulilleni? Kokkeli vettää puoleensa satoi, pastoi, oli kylmää tai lämmintä, niin joelle on päästävä päätä tuulettamaan.

Kevät keikkuen tulevi

Kyllä vanhan miehen hormoonitoiminta on aivan sekaisin aikaisesta kevään tulosta. Ei tiedä oikein mihin päänsä pistäs ja miten perin. Mutta eiköhän sitä tämän positiivisen asian jotenkin kestä.

Mieli pyörii aina vaan enempi perhokalastuksessa ja joella. Mutta työ haittaa vielä meikeläisenkin harrastuksia jokusen vuoden. Toisaalta on hienoa, että työura alkaa olla takana. Sitten se kylmä totuus hiipii mieleen ikääntymisestä ja kuinka monta vuotta terveys antaa myötä perhokalastuksen harrastuksen pariin? No, sitä ei kannata liikaa murehtia. Päivä vain ja hetki kerrallansa meistä jokainen tässä menee.

Kevät on perhokalastajan parasta aikaa. Talven kylmyys ja pimeys väistyy keväisen lämmön myötä. Mieli herää talven horroksesta ja alkaa virittäytyä kesämoodiin. Energia tasot nousevat ja halut lisääntyvät kuin keväisillä karhuilla talviunen jälkeen. Energia, joka saa perhokalastajan pyyhkimään talven pölyt pois perhovavoista ja välineistä. Katse harottaa kalastajalla ja kuulo ei pelaa puolison puhuessa hänelle. Missä hänen mielensä menee? Tietysti perhokalastuksessa ja kesä öissä joella. 

En ole missään muussa harrastuksessani  kokenut tälläistä "kevätkiimaa" kuin mitä perhokalastus on saanut minussa aikaan. Tietysti se on hienoa tuntevansa jälleen elävän talven pimeyden jälkeen. Ennen vanhaa samanlaiset kiksit sai keväisin viinan juonista ja naisten perässä juoksemisesta. Se oli sitä nuoruutta ja se on muisto eräästä elämän vaiheesta.

Nyt on uudet elämän vaiheet elämässäni. Lapset ovat jo maailmalla ja minulla on paljon vapaa-aikaa. Tietysti käytän siitä ajasta paljon perhokalastuksen harrastamiseen. Voishan sitä huononminkin aikansa käyttää. Kai tässä pitää ruveta valmistautumaan viikonlopun kalareissuja varten. En oikein tiedä kummalle joelle sitä menisi muniansa liottamaan. Mutta eiköhän se tässä selviä lauantai aamun mennessä. Näihin hajanaisiin ajatuksiin päätän kirjoitelun tänä iltana. Olkaa kiltisti ja laittakaa perhovermeet kuntoon keväisiä koitoksia varten.

Pipo kallellaan

Niin sitä on sitten kauden toinen reissu heitetty x-joelle. Aurinko helli paatunutta perhokalastajaa mutta tuuli piti huolen, että hiki ei päässyt yllättämään missään vaihessa. Veden oli lämpö nippa nappa plussan puolella.

Joella ei vielä ollut mitään ruuhkaa ja sain kalastaa missä halusin. Paikotellen joessa olevat jäät vieläkin  ohjasi paikan valintojani mutta pääsin kyllä hyvin heittämään niitä parhaita ottipaikkoja. Veden virtaus vuoden aikaan nähden varsin alhainen 8- 10 kuutiota. 

Heräsin aamulla klo 4.30 ja juoden aamukahvit saadakseni silmäni auki tulevaan kauniiseen päivään. Eväät reppuun ja tämän jälkeen Kia baanalle. 150 kilometrin matka edessä kohteeseen. Perille päästyäni poikkesin Apsilla tarpeillani ja siitä sitten suoraan joelle kellon lyödessä kahdeksaa. Aamulla kotoani lähtiessä mittari näytti miinus yhdeksän astetta pakkasta. Hiukan pelotti lähteä liikkeelle kylmyyden vuoksi, mutta perille päästyäni oli enää miinus kaksi astetta pakkasta.

Aloiti kalastuksen Alakoskelta ja vaparenkaat hiukan jäätyivät ensimmäisen tunnin aikana. Alakoskella oli vielä rantajäitä, jotka hiukan vaikeutti kalastusta. Silti laskin pari laskua siinä samalla sättien veden heikkoa virtausta. Ainut positiivisuus, joka kävi mielessäni oli veden kirkkaus. Kylmää ja kirkasta vettä joessa, joka on monesti maitokahvia sateiden ja kevät tulvien jäljiltä.

Siitä sitten jokea ylöspäin kalastellen tietyt kohteet matkani varrella. Ketään muita ei näkynyt joella kunnes pääsin Pekkiselle. Sielä oli tuttuja miehiä kolme kappaletta perhoja uittamassa kahlaten kylmässä joki vedessä. Päätin jäädä porukan jatkoksi kohteeseen. Jokunen tunti siinä heitettiin porukalla perhoa mitään saamatta ja eväitä syöden.

Tuuli alkoi nousta päivän myötä mikä ei ole mitään uutta ko. joella. Tuulen yltyessä piti alkaa katsomaan kalastuskohteita tuulen suunnan mukaan. Vastatuuleen ei meikeläinen kovin mielellään perhoa heitä, jos on muita vaihtoehtoja tarjolla. Niinpä siirryin takaisin jokea alaspäin mennen ensin väärälle puolelle jokea. Vastatuuleen heitto ei oikein mieltäni piristänyt ja tein autollani parin kilometrin siirtymän vastarannalle jossa olin aika hyvin tuulelta suojassa. Jokusen tunnin siinä heittelin saamatta mitään tuntua taimeniin.

Niinpä siirryin takaisin ylemmäksi jokea, josta pojat olivat siirtyneet muualle. Yksin sain kylmässä vedessä kahlata perhoa heitellen saamatta mitään saalista. Parin tunnin kalastuksen jälkeen alkoi kaipaamaan kodin lämpöä ja niinpä laittoin perhovat kasaan ja lähdin 150 kilometrin kotimatkalleni.

Joku voi ajatella, että mitä järkeä ajaa moisia matkoja taimenen tähden? Ei sille voi mitään, että mieli vetää vanhaa miestä edelleen jokirantaan. Hiukan hullu ehkä pitää olla, mutta perhohulluna on hyvä olla. Mieli pysyy virkeänä ja jaksaa jälleen arjen hulluutta paremmin. On sitä takavuosina huonomminkin vapaa-aikaa hukattu viina juoden kyläläisten paheksuvien katseiden seuratessa perässä. Jos perhokalastustani katsovat pahasti, niin antaa katsoa. Minä poika nautin perhokalastuksesta joka solullani ja nautin elämästäni. Jos pipo on vähän kallellaan, niin antaa olla. Se on minun piponi, joka suojaa vähäisiä aivosolujani.

Kiireitä jokaiselle kauden alkuun😊