Uutta kautta odotellessa

Mennyt aika ei palaa lauletaan eräässä laulussa. Niin ei palaa myöskään mennyt kalastuskausi. Sen taakse jäännyttä elämää onnistumisineeen ja pettymyksineen. 

Mutta mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Sääolosuhteille emme voi mitään, vaan ne on otettava vastaan sellaisina kuin ne ovat. Muihin olosuhteisiin voimme jotenkin vaikuttaa. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen perhokalastuksessa. Ja sääolosuhteet olivat huonot etelän perhokalastajille vesien lämmettyä jo toukokuussa, mikä näkyi kyllä vahvasti saalistilastoissa.

Mitä sitä enää vatvomaan mennyttä. Nokka kohti tulevaisuutta ja haaveet uudesta perhokalastuskaudesta edessä. Saa jälleen pitkän pimeän ajan viettää perhopenkin ääressä ja ajatukset x-joella kauden avauksessa. Suurin haaveni on, jos saisi viettää viikon talviloman keväällä bonuksena kaksi viikkoa kesälomaa siihen jatkoksi. Näin saisi kevät kauteen kolmen viikon loman putkeen. Sitten tekisi koko kesän töitä ja syksyllä pitäisi loput kaksi viikkoa kesälomaa jälleen kalastellen aktiivisesti.

Palaten vielä menneeseen kauteen, niin minusta tuli kyllä fluorocarbonperukkeen käyttäjä. Ostin ihan kokeeksi kevääksi fluorocarbonia ja totesin sen hyväksi. Hyvä hankauskestävyys ja toiseksi perho menetykset väheni huomattavasti synkillä siimoilla kalastaessa. Oman huomioni mukaan perho irtosi pohjasta huomatavasti paremmin. Syy ehkä on se, että fluorocarbon ei joustanut niin paljon vedettäessä kuin vastaava monofiilisiima. Kalat pysyivät myös hyvin kiinni. Tämä oli minun kokemukseni ja joku muu voi olla toista mieltä asiasta.

Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan. Yhden lyhkäsemmän vavan voisi ostaa kevät kauden kalastukseen ja uudet kahluukengät. Muita isompia hankintoja ei tarvitse tehdä. Mutta mieli voi muuttua matkan varrella. Vavan kohdalla merkkiä vähän mietin. Loop Z-sarjaa tai sitten Visioinin Graphene on toisena vaihtoehtona. Vision Graphene 14.2/9 mulla on jo ja se sai aika paljon peliaikaa tänä kautena. Ko. vavan ostin käytettynä kaveriltani. Vavan keveys ja helppo heittoisuus yllätti kyllä kivasti. Muut viisi vapaa mulla on Loopin vapoja eri pituuksin.

Nyt on vähän tyhjä olo tietäen, että viikkoja on edessä paljon ennen uuden kauden alkua. Mutta talvi menee mukavasti perinteisesti kuntosalilla käyden ja tietysti perhoja sitoen. Mikä tässä kaudessa oli hienoa, että taas sai uusia kalakavereita. Joen rannassa on helppo tutustua uusiin ihmisiin perhokalastuksen lomassa. 

Mitäpä tässä enempää kirjoittelemaan. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan ja mitä ajatuksia saa päähänsä perhopenkin ääressä. Kirjoittelen niistä sitten, kun aihetta kertoa jotain kuulumisia.

Terapiaa

Ehkä kirjoitan enempi itselleni kuin lukijoilleni. En ole mikään guru, vaan vanha huru, joka rakastaa perhokalastusta yli kaiken. Pakotie arjesta pilvilinnoihin laittaa minut kirjoittamaan blogiini. Ei ole enää vaipan vaihtoa tai lapsien harrastuksiin viemistä. Minulla on aikaa, joka pitää käyttää johonkin. Käytän aikani perhokalastukseen.

Tietysti elämässäni on paljon muutakin, mutta perhokalastus on vienyt sydänmeni miltei kokonaan. Blogini on osa tätä harrastusta. Kalastuskauden ulkopuolella kirjoitan blogiini tekstejä enempi kuin kalastuskauden aikana. Terapiaa pimeän syksyn ja talven keskelle. Mielini saa kulkea kirjoituksen voimalla kesäisellä joella myrskytuulen lyödessä sadepisaroita ikkunaan pimeässä syys illassa. Sieluni lepää ja mielikuvitukseni vie minua eteenpäin vaimoni vahtiessa Salkkareita vieressäni. Kumpikin meistä on onnellisia. Minä perhokalastuksesta ja vaimoni Salkkareista. Tasapaino ja harmonia vallitsee ympärillämme olohuoneen jalkalampun luodessa valoa pimeyteen.

Sanoessani, että en ole guru, vaan huru, estää minua kirjoittamasta perhokalastuksen saloista. Mutta onko niitä saloja olemassa? Mielestäni ei juuri ole. Perhokalastajat ovat reilua porukkaa ja jakavat auliisti niksejään kavereilleen. Näin itse olen ainakin kokenut ja tätä kautta saanut oppini perhokalastukseen. 

Keltainen reppu ja vanhaheppu jatkaa haaveiluaan illan kääntyessä kohti nukkumaan menoaikaa. Näkisinpä vielä untakin perhokalastuksesta. No, onneksi näen siitä harvoin unta. Pitäähän elämässä olla muutakin kuin perhokalastus. Elämä on tehty elettäväksi, eikä jarruttelua varten. Nautitaan elämästä niin kauan kuin voimme. Mutta jokaisella meillä on oma elämä ja teemme siitä itsemme näköisen elämän. Onko se hyvää vai huonoa elämää?  Kaikkea emme voi määritellä elämästä, mutta asenne elämään ratkaiseen paljon.

Tässä tämän illan terapiat itselleni ja kiitos, jos jaksoit loppuun lukea.

Seitsemän kuukauden odotus edessä

Alkaa pikku hiljaa kesän 24 kausi olemaan paketissa. Josko kelit sallii, voin käydä heittämässä muutaman reissun Nakkilan koskilla. Yhteen vetona voin todeta kuluvan kauden olleen huonoin viiden perhokalastaja kauteni aikana.

Mikä teki kaudesta huonon ja haastavan on täysin kuuman kesän syytä. Toukokuun helteet jo paketoi toivon alku kesän taimenista ja lämpimät kelit jatkuivat läpi koko kesän nostaen veden lämmön yli 20 asteen pitkäksi aikaa syyskuun puolelle saakka.

No, kaikki perhokalastajat oltiin samassa veneessä ilmojen suhteen ja se näkyi kyllä saalistilastoissa ympäri pohjolaa. Moni teki tyhjiä reissuja varmoina pidettyihim jokiin Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.

Mitä näitä itkemään. Yhtä kokemusta rikkaampana saa jatkaa elämää eteenpäin. Onneksi ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta. Perhokalastuksesta on kysymys ja sen on harrastus, jolla ladataan akkuja kiireisen arjen keskellä nauttien luonnosta, ystävistä joella.

Joitakin onnistumisiakin sattui tällä kaudella. Joki nimeltä X, jota ei saa mainita interaktiivisessa mediassa nimeltä tarjosi minulle parhaan kevään mitä olen siellä käynyt. Yhdeksän taimenta kävi rannalla morjestamassa vanhaa äijää jatkaen elämämäänsä joella peltojen keskellä. Eli ei tämä ihan niin huono kausi sittenkään ollut.

Mutta pitkä seitsemän kuukautta on edessä kylmän talven keskellä ennen kuin uusi kevät aukaisee uuden perhokalastuskauden. Veikkaan talven alkavan aikaisin ja olevan sen kylmä. Mutta vaihdetaan harrastuksia ja sidotaan uusi perhoja tulevaa kautta varten haaveillen hienoista hetkistä joella. Haavet ja hetket antavat voimaa kulkea talven läpi kohti uutta kevättä.

Ikää alkaa olemaan sen verran, että ei enää viitsi lähteä mihinkään pitemmälle reissuun tulevana kesänä. Nautin ensi kesänäkin lähijokien tarjonnasta ja niiden kauneudesta. Saalis ei ole kaikkein tärkein asia, mutta onhan se kiva joku nätti kalakin saada ja kokea se tunne kalan iskiessä perhoon. Sitä tunnetta ei voi kuvata, se pitää itse kokea.

Nyt vain jännitetään jääkiekossa Saipan kautta ja pystyykö Saipa tekemään ihmeen. Alku näyttää hyvältä. Se o sitten moro ja pysytään kuulolla.

Etelä-Suomen perhokalastuksen tulevaisuus?

Surkea kesä vetelee viimeisiään perhokalastuksen kannalta eteläisessä Suomessa. Kausi alkoi viikko 17, jolloin oltiin joella talvivaatteet päällä. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin t-paitakelit alkoivat olla arkipäivää joella.

Ensin meriveden alhaisuus rajoitti kalojen nousua jokiin ja sitten alkoikin veden lämpötila olemaan liian korkea kalan saannin kannalta. Kevättä ei ollut ollenkaan tänä vuonna, vaan mentiin talvesta kesään suoraan.

Olen omalta kohdaltani miettinyt viime päivinä perhokalastusharrastustani ja sen järkevyyttä tulevaisuudessa ilmastomuutoksien vuoksi. En aio lopettaa perhokalastusta, mutta milloin ja missä sitä kannattaa harrastaa tulevaisuudessa? Siinäpä visainen kysymys?

Jokiveden lämpötilan noustessa 20 asteeseen taimen ja lohi eivät ole kovin aktiivisia perhon perään. Sen olen oppinut tässä lyhyen perhokalastus urani aikana. Silti sitä on tullut käytyä perhoa heittämässä joella. Muutama vuosi sitten sitä heitti vielä siitä ilosta, että heitot onnistuivat saadeen perhosiiman lentämään mahdollisimman pitkälle. Nyt taitojen parantuessa ei siitä saa enää sitä onnistumisen tunnetta mitä aiemmin koki. Sitä kaipaisi myös kalan saantia reissuillaan joskus.

Juhannusviikon torstaina sain viimeisen taimen ylös ja sen jälkeen on ollut pelkkää tyhjän hakkaamista joella. Silti olen käynyt Nakkilan koskilla miltei joka viikko kalastamassa. Nyt on sellainen alakuloinen vire parin kuukauden tyhjän heittämisen jälkeen. Mutta en ole asian kanssa yksin. Myös kaverini ovat heittäneet tyhjää Nakkilan koskilla. Eli ei tässä mitään huolta ole asian suhteen. Olosuhteiden uhreja tässä ollaan edelleen jokiveden lämpötilan pyöriessä lähellä 20 astetta.

Vähän sama fiilinki itselläni kuin nuoruusvuosina. Tanssilavoilla käytiin ja tyhjin käsin tultiin kotiin reissusta miltein aina pois. Silloin ei ollut kysymys olosuhteista, vaan nuoren miehen ujoudesta toista sukupuolta kohtaan. Nyt ei ole kyse ujoudesta taimenta ja lohta kohtaan, ainoastaan olosuhteet ovat suorastaan sanottuna paskat kotijoellani.

Mutta jokin vetää silti joelle vaikka olosuhteet ovat mitkä ovat. Toivo siitä, että perhon olessa vedessä jokin voi iskeä siihen ja pettymys reissun jälkeen ilman mitään tapahtumia. Jos ei tässä mitään muuta reissuiltani jää käteen, niin mielentyyneys ja kärsivällisyys kasvaa jokirannassa tehden nöyräksi luonnon edessä.

Tässä keikutaan kaikki samassa veneessä säiden ja ilmastomuutoksen edessä. Mitä pieni ihminen tälle voi. Itse olemme tämän osoittain aikaan saaneet ja nyt maksamme siitä yhdessä. Eipä tässä muuta kuin heikun keikun ja hyvää viikonloppua itse kullekkin säädylle. 

Huonolta näyttää

Ei tässä voi retostella kalakuvilla, niin laitetaan kuva vanhasta tyhjänpyytäjästä. Vaikealta näyttää kalan saaminen Nakkilan koskilla edelleen rantakalastajilla. Tosin muutama lohi joesta on noussut viime viikkojen aikana. Pari lohta soutumiehille ja yksi rannalta saatu. Taitaa siellä saalisraportissa joku taimenkin näkyä.

Veden lämpö nousi uudelleen yli 20 asteen ja nyt juuri katsoin virtaamatiedoista veden lämpöä sen ollessa 18.5 astetta. Josko nyt alkaisi veden lämmön lasku ja kalat alkaisivat aktiivisemmin liikkua ja iskeä perhookin.

Viikko tolkulla on tultua hakkattua tyhjää Nakkilan koskien rantamailla. Välistä miettii, että onko mitään järkeä käydä enää perhokalastamassa keskikesällä. No, vanhalle äijälle tyhjän pyytäminen  käy hyvin ulkoilusta ja liikunnasta. Tietysti on myös mukava nähdä kalakavereita. Tulee sosiaallinen kanssa käyminen hoidettua samalla viikonlopun osalta.

Parempaa kohti ollaan silti menossa. Syksy saapuu ja muutama kuukausi vielä kalastuskautta jäljellä. Toivottavasti viimeiset kuukaudet paikkaavat hiukan kesän tyhjyyttä. Josko jonkun nätin taimenen saisi, niin olisin tyytyväinen syksyn saaliiseen. No, onneksi ei ruoka ole kiinni meikeläisen kalastuksesta. Kyllä ois laihat eväät Sarellin ruokapöydässä.

Mutta silti perhokalastus on hienoa ja en siitä luovu kuin pakon edessä. Ikää tulee ja tietoisuus siitä, että kalastusvuosia ei ole paljon edessä vetää hiljaiseksi. Mutta tätä se elämä on. Jokainen meistä vanhenee vuosi vuodelta. Mutta ne vuodet, jotka saan jokivarressa heilua, otan kiitoksella vastaan nauttien perhokalastuksen hienouksista ja hyvästä seurasta siellä missä kulloinkin kalastan.

Eipä tässä tänään  ihmeellisempä mielessä. Ne joilla kausi jatkuu, niin kiireitä. Ja niille joilla on jo kausi paketissa, niin nauttikaa reissujenne hienoista muistoista