Yksinkertainen voi yllättää

Toissa syksynä yhtenä lauantaina menin taimenen kiilto silmissä Nakkilan koskille. Aamulla klo 6 aloitin perhon heiton intoa täynnä kuin pikku poika karkkikaupan oven avautuessa. Meitä oli ringissä muistaakseni viitisen kaveria ja heittovuorot pelasivat hyvin. 

Minuutit ja tunnit seurasivat toisiaan meidän heittäessä tyhjää. Perhot vaihtuivat siiman päässä joka jannulla ja joki piti meitä pilkkanaan. Ei minkäänlainen kala purrut perhoihimme ja toivo alkoi muuttua toivottomuudeksi kuuden tunnin heittämisen jälkeen.

Aamul heitin kuvan perhoa yhden laskun saamatta mitään vastausta ahdilta. Perho on velipoikani Esan vinkki Kymijoen ajoilta jossa hän kalasti aikoinaan paljon. Toivottomuuden keskellä sanoin pojille, että heitän perholla vielä yhden laskun. Sidoin putkiperhon valmiiksi perukkeeseen ja heittovuoroni alkoi miltei heti.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja uutta uittoa perholle. Saadessani siimaan pitkäksi muutaman heiton jälkeen aloin uittamaan perhoa rauhallisesti virran keskivaiheilla. Väsyneeenä seisoin vavan varressa perhon uidessa ottipaikan kohdalla ja pam! Kunnon tärppi ja kala kiinni. Tunsi heti ensi potkuista kalan olevan normaalia isompi. Varovasti aloin tunnustelemaan siiman päässä olevan veijarin taistelu halukkuutta vapauden puolesta. Kala laittoi hyvin vastaan mutta tuli pikku hiljaa siiman päässä kohti minua. Timppa oli valmiina haavimaan kalan, jonka lähemmäksi saatuamme totesimme taimeneksi ja isoksi sellaiseksi. Pienen väsytyksen jälkeen taimen haaviin ja katsoin kalaa silmät pyöreenä. Isoin taimen haavissa mitä olen saanut. Mittaus, punnitus, pakollinen kuva taimen kanssa ja kala takaisin vapauteen ahdin seuraksi jokeen. Taimen oli mitoiltaan pituus 87 cm ja paino 6,5kg. Saanti päivä oli 25.9.21.

Jotain tuli taas opittua perhokalastuksesta taimenen myötä. Vaihda perhoa joen olessa hiljaa ja älä menetä toivoa saaliin suhteen. Toivottomuus vaikuttaa kalastukseen yllättävän paljon. Silloin alkaa tekemään asioita eri tavalla kuin normaalisti ja ei ole enää niin skarppina kalan iskiessä. Perhon olessa vedessä on aina mahdollisuus saada kalaa. Joskus yksinkertainen perho voi olla se ottiperho. 

Kuvassa taimen jonka sain

Toutain siiman päässä

Nakkilan koskista löytyy kalalajeja joka lähtöön kalastajille. Siiman päähän voi osua lohi, taimen, kuha, kirjolohi ja toutain. Tietysti halutuimpia kaloja ovat lohi ja taimen mutta sivuosumina voi saada edellä mainittuja kalalajeja kalastaessa. Myös haukeakin joesta löytyy.

Toutain on aika yleinen kala Nakkilan koskilla mutta yleensä ne ovat aika pieniä. Silloin tällöin perhoon voi osua isompikin yksilö. Iso toutain antaa hyvän vastuksen perhovavan päässä. Ensi potkut ovat rajut ja miltei aina luulee ensi kalan olevan lohi taikka taimen. 

Toutain on saaliskalana hieno mutta ruokakalana sitä ei moni syö. Syy siihen on kalan ruotoisuus. Mutta Hotelli Ellivuori on tarjonnut ala carte listallaan toutainta lähiruokana. Eli kala on hyvää kokin ollessa taitava. Toutain on myös Pirkanmaa maakuntakala.

Toutain on petokala, joka voi elää jopa 25- vuotiaaksi. Toutain esiintyy Suomessa Kokemäenjoessa ja Kymijoessa. Yleensä saalistoutaimet ovat 1- 5 kiloisia.  Suomen ennätys taitaa olla on vähän yli 7 kiloa.

Toutain on tavoittelemisen arvoinen kala mutta ei niin helppo saalis kuin kuvittelee. Mutta tarpeeksi kun kalastaa Nakkilan koskilla niin toutain voi yllättää  kalastajan  kovalla iskullaan iloisesti.

Tästä se alkoi

Minä vuonna 1969 Lappeerannan satamassa ongella.

Kalastus innostus laitettiin minuun vauvana äidin maidon kautta. Ensimmäisiä telttareissuja Saimaalla tein 7 kuukauden ikäisenä heinäkuun helteessä pärekopassa. Tosin seuraavana aamuna helle oli muuttunut yön aikana lumisateeksi äitini kertoman mukaan.

Perheeni yhteinen harrastus oli kalastus ympäri vuoden. Talvet käytiin pilkillä ja kesät heitettiin virveliä, sekä ongittiin. Kalastus oli perheessämme niin intohimoista, että urheiluvalmentajamme eivät tykänneet aina siitä. Kalastus meni monesti urheilun  edelle.

Olin aina kalastunut virtaamattomassa vedessä ennen kuin muutin Länsi- Suomeen Kokemäenjoen varrelle. Karjalaispojalla oli vähän aikaa huuli pyöreänä virran ääressä. Mutta pikkuhiljaa opin uudet kalastustavat.

Ihailin aina Nakkilan koskilla perhokalastajia, mutta en rohjennut aloittaa perhokalastusta vasta kuin 57- vuotiaana syyskesällä 2019. Miltei 20 vuotta katselin ja ihastelin perhokalastajia ennen kuin rohkaistuin kokeilemaan lajia kaksikätisellä perhovalla.

Mutta perhokalastus vei miehen mennessään. En ole muulla tavalla kalastanut vuoden 2019 syksyn jälkeen. Ja mikä parasta aloin saamaan paremmin kalaa perholla Nakkilan koskilta kuin mitä sain aikaisemmin spinflugalla kalastaessa. Spinfluga ei istunut minun tyyliini kalastaa.

Summa sum maarum. Tässä kirjoitan odotaen perhokauden alkua. Tänään tilasin action cameran ja josko saisi ensi kesänä laitettua myös kalastusvideoita jakoon nettiin. Testi videot tulee varmaan perhonsidonta pöydän äärestä muutaman viikon sisällä. Mitään tajuntaa räjäyttävää matskua on turha odotella. Ehkä pientä jutustelua perhonsidonnan lomassa. Properhoja ei ole myöskään tarjolla sitten. Perusputkiperhoja sidoskelen ketusta. Että näillä mennään sano mummo lumessa.

Kaksi lohta

Joitain muistoja matkan varrelta perhokalastuksen suhteen on jäänyt mieleeni. Ensimmäinen perholoheni ja suurin saamani perholoheni. Molemmissa yhteisenä tekijänä on se, että molemmat olen saanut yksin kalastaessa.

Vuonna 2019 aloitin opettelemaan perhokalastuksen saloja kaksikätisellä perhovavalla. Ensimmäisen setin ostin Motonetistä heinä-/elokuun vaihteessa. Airflow 14/9 perhosetti oli tarjouksessa ja sen ostin. Into oli kova ja taito vähäistä käydessäni joella heittämässä parhaillaan neljäkin kertaa viikossa. Nakkilan kosket oli silloin työmatkani varrella ja töistä suoraan menin joelle usein arkisin.

Yhtenä syyskuisena keskiviikko iltapäivänä menin jälleen töistä suoraan joelle. Sen verran olin jo oppinut heittämään, että perho lensi 10- 15 metriä jokeen kalojen kiusaksi. Heittelin oranssimustaa putkiperhoa veljeni neuvosta yksin joella. Tietysti haaveena oli, että edes joku sintti kävisi perhooni kiinni.

 Eipä aikaa kun yht'äkkiä vapa notkahti ja tajusin siiman päässä olevan vähän isomman kalan. Siima alkoi purkauttua kelalta kalan yrittäessä pakoon. Siinä vaiheessa puntti alkoi tutista. Miten saan kalan ylös? Ei ketään haavimassa kaverina.

No, väsyttelin kalaa ja sain sen ensikertaa näköetäisyydelle. Lohi näyttäytyi siiman päässä ja puntti tutisi vielä enemmin. Parin pienen syöksyn jälkeen sain lohen haavimis etäisyydelle. Parin yrityksen jälkeen sain lohen haaviini. Perho suusta irti ja kalan mittaus. 77 cm lohi sai olla ensinmäinen loheni perholla. Kala takaisin jokeen  tärisivin käsieni ohjatessa lohta kohti virtaa. Olin onneni kukkuloilla käydessäni tapahtumaa läpi istuessani rantakivellä.

Kesällä 2021 heinä- elokuun vaihteessa olimme Norjassa Neidenissä perhokalastamassa veljeni Esan ja parin muun kaverin kanssa. Lohi oli piukassa koko reissun ajan paitsi kyttyrälohi kiusasi meitä joen alajuoksulla harmiksi asti.

Kalastimme koko kaksiviikkoa öisin. Illalla menimme joelle klo 18- 20 välillä ja kalastimme aina aamuun saakka. Väsyneinä läksimme aamuisin majapaikkaamme aina nukkumaan.

Eräänä aamuna veljeni Esa ja Miika päättivät klo 4 aamulla, että nyt riittää tyhjän pyytäminen tältä yöltä ja sanoivat lähtevänsä nukkumaan. Minä innokkaana keltanokkana sanoin vielä jääväni hetkeksi heittämään. 

Aamu-usva oli ainut seurani joella kalastaessani St. Georgian loppuosaa. Siinä heitellessäni äkkiä hyppäsi hieno lohi aivan pystysuoraan ilmaan kosken alapäässä. Ihastelin siinä aamun sarastaessa lohen kauneutta ja suuruutta. En ollut ennen nähty mitään niin kaunista kalastaessani.

Jatkoin perhoni heittämistä lohen kuvan jäädessä verkkokalvoilleni hämäräksi muistoksi. Taisi olla toinen lasku lohen hypyn jälkeen, kun heitin vähän pitemmän heiton joen mutkaan. Annoin siiman valua vapaasti virran ohjaamana ja pam. Silloin lähti siima juoksemaan kelan rullalta vinhaa vauhtia. Tajusin heti, että nyt on iso lohi perhossani kiinni. Lohi jatkoi syöksyäään alavirtaan. Minä mietin siiman toisessa päässä miten tässä nyt oikein käy porukan keltanokakalle?

Lohi alkoi antamaan periksi ja pääsin kelaamaan siimaa sisään kelalle kalan rimpuillessa vastaan koko ajan. Eikä kuin hetki lohen ampaistaessa uuteen vauhdikkaaseen syöksyyn. Jälleen pitkän syöksyn jälkeen sain kelata lohta lähemmäksi minua ja taas kala lähti syöksyyn. Ajattelin itsekseni, että ihme on jos tämän taiston voitan. Ei haavia ja eikä ketään auttamassa minua. 

Jälleen lohi rauhoittui ja sain alkaa kelaaman kalaa lähemmäksi minua. Nyt tuntui, että lohi on hallinnassani ja voin alkaa pikku hiljaa siirtymään rantaa kohti. Lohen potkiessa vastaan sain jalkojeni alle kuivan rantakivikon. Kala laittoi edelleen lujasti vastaan mutta en antanut sille enää löysää, vaan pidin jarrun kelasta aika piukallla. Viimein lohi alkoi antaa periksi ja sain sen vedettyä rantakiville kuvausta ja mittausta varten. Tärisevin käsin sain lohelle mittaa 91 senttiä. Kuva vielä kalasta ja mammalohi takaisin Neidenin kirkkaaseen virtaan. 

Kyllä oli niin hieno kokemus taistella lohen kanssa, että unihiekat hävisivät silmistäni ajallessani kohti majapaikkaa. Tietysti piti pojat herättää uniltaan näyttääkseni kuvaa saaliistani. 

Yhden kauden perho?

Päivän jos saisi viettää joessa lohien ja taimenien seurassa, niin voisi olla viisaampi kalojen käyttäytymisen suhteen. Nyt pitää arvuutella rannalta lohien ja taimenien liikkeitä joessa.

Tietysti kokemus kartuttaa tietoa kalojen liikkeistä ja minkälaista perhoa lohille ja taimenille pitää tarjota. Mutta meikä mandoliini joutuu vielä arvuuttelemaan mitä laittaisi siiman päähän tarjolle.

Mutta jossain olen onnistunut, kun katsoo mitä olen saanut kotijoesta ylös kolmena kesänä mitä olen perholla kalastanut. Olen saanut lohta ja taimenta. Olen karkuuttanut muutan "hyvän" kalan, jotka ovat harmittaneet sillä hetkellä kun kala on päässyt irti. Mutta hetken kuluttua olen ollut tyytyväinen, kun olen saanut uittaa edes kunnon "mörköä". Jotain tietää tehneensä oikein tai sitten tähdet ovat olleet vain kohdillaan.

Toissa vuonna kuvan perhot olivat suurinta hottia minun perhovalikoimassa. Perholla tuli niin lohta kuin taimenta. Viime kesänä annoin kuvassa olevalle perholle peliaikaa miltei joka reissu saamatta mitään. Perhomalli taisi olla yhden kauden tähti. Tai sitten tähti lähtee uuteen kiitoon jossain vaiheessa.

Nakkilassa en ole vielä nähnyt sitä varmaa ottiperhoa jolla moni perhomies saisi kalaa. Perhojen kirjo on kirjava millä lohta ja taimenta nousee joesta. Toinen vannoo tietyn perhon nimeen ja viereinen perhomies vetää vieressä kalaa aivan toisenlaisella perholla. Mutta yksi yhteinen tekijä löytyy jokaisella perhokalastajalla. Perhon pitää olla vedessä, että perho kalastaa. Tämän olen oppinut lyhyen perhokalastus urani aikana. Eli paljon vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi perhokalastuksessa.