Etelä-Suomen perhokalastuksen tulevaisuus?

Surkea kesä vetelee viimeisiään perhokalastuksen kannalta eteläisessä Suomessa. Kausi alkoi viikko 17, jolloin oltiin joella talvivaatteet päällä. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin t-paitakelit alkoivat olla arkipäivää joella.

Ensin meriveden alhaisuus rajoitti kalojen nousua jokiin ja sitten alkoikin veden lämpötila olemaan liian korkea kalan saannin kannalta. Kevättä ei ollut ollenkaan tänä vuonna, vaan mentiin talvesta kesään suoraan.

Olen omalta kohdaltani miettinyt viime päivinä perhokalastusharrastustani ja sen järkevyyttä tulevaisuudessa ilmastomuutoksien vuoksi. En aio lopettaa perhokalastusta, mutta milloin ja missä sitä kannattaa harrastaa tulevaisuudessa? Siinäpä visainen kysymys?

Jokiveden lämpötilan noustessa 20 asteeseen taimen ja lohi eivät ole kovin aktiivisia perhon perään. Sen olen oppinut tässä lyhyen perhokalastus urani aikana. Silti sitä on tullut käytyä perhoa heittämässä joella. Muutama vuosi sitten sitä heitti vielä siitä ilosta, että heitot onnistuivat saadeen perhosiiman lentämään mahdollisimman pitkälle. Nyt taitojen parantuessa ei siitä saa enää sitä onnistumisen tunnetta mitä aiemmin koki. Sitä kaipaisi myös kalan saantia reissuillaan joskus.

Juhannusviikon torstaina sain viimeisen taimen ylös ja sen jälkeen on ollut pelkkää tyhjän hakkaamista joella. Silti olen käynyt Nakkilan koskilla miltei joka viikko kalastamassa. Nyt on sellainen alakuloinen vire parin kuukauden tyhjän heittämisen jälkeen. Mutta en ole asian kanssa yksin. Myös kaverini ovat heittäneet tyhjää Nakkilan koskilla. Eli ei tässä mitään huolta ole asian suhteen. Olosuhteiden uhreja tässä ollaan edelleen jokiveden lämpötilan pyöriessä lähellä 20 astetta.

Vähän sama fiilinki itselläni kuin nuoruusvuosina. Tanssilavoilla käytiin ja tyhjin käsin tultiin kotiin reissusta miltein aina pois. Silloin ei ollut kysymys olosuhteista, vaan nuoren miehen ujoudesta toista sukupuolta kohtaan. Nyt ei ole kyse ujoudesta taimenta ja lohta kohtaan, ainoastaan olosuhteet ovat suorastaan sanottuna paskat kotijoellani.

Mutta jokin vetää silti joelle vaikka olosuhteet ovat mitkä ovat. Toivo siitä, että perhon olessa vedessä jokin voi iskeä siihen ja pettymys reissun jälkeen ilman mitään tapahtumia. Jos ei tässä mitään muuta reissuiltani jää käteen, niin mielentyyneys ja kärsivällisyys kasvaa jokirannassa tehden nöyräksi luonnon edessä.

Tässä keikutaan kaikki samassa veneessä säiden ja ilmastomuutoksen edessä. Mitä pieni ihminen tälle voi. Itse olemme tämän osoittain aikaan saaneet ja nyt maksamme siitä yhdessä. Eipä tässä muuta kuin heikun keikun ja hyvää viikonloppua itse kullekkin säädylle. 

Huonolta näyttää

Ei tässä voi retostella kalakuvilla, niin laitetaan kuva vanhasta tyhjänpyytäjästä. Vaikealta näyttää kalan saaminen Nakkilan koskilla edelleen rantakalastajilla. Tosin muutama lohi joesta on noussut viime viikkojen aikana. Pari lohta soutumiehille ja yksi rannalta saatu. Taitaa siellä saalisraportissa joku taimenkin näkyä.

Veden lämpö nousi uudelleen yli 20 asteen ja nyt juuri katsoin virtaamatiedoista veden lämpöä sen ollessa 18.5 astetta. Josko nyt alkaisi veden lämmön lasku ja kalat alkaisivat aktiivisemmin liikkua ja iskeä perhookin.

Viikko tolkulla on tultua hakkattua tyhjää Nakkilan koskien rantamailla. Välistä miettii, että onko mitään järkeä käydä enää perhokalastamassa keskikesällä. No, vanhalle äijälle tyhjän pyytäminen  käy hyvin ulkoilusta ja liikunnasta. Tietysti on myös mukava nähdä kalakavereita. Tulee sosiaallinen kanssa käyminen hoidettua samalla viikonlopun osalta.

Parempaa kohti ollaan silti menossa. Syksy saapuu ja muutama kuukausi vielä kalastuskautta jäljellä. Toivottavasti viimeiset kuukaudet paikkaavat hiukan kesän tyhjyyttä. Josko jonkun nätin taimenen saisi, niin olisin tyytyväinen syksyn saaliiseen. No, onneksi ei ruoka ole kiinni meikeläisen kalastuksesta. Kyllä ois laihat eväät Sarellin ruokapöydässä.

Mutta silti perhokalastus on hienoa ja en siitä luovu kuin pakon edessä. Ikää tulee ja tietoisuus siitä, että kalastusvuosia ei ole paljon edessä vetää hiljaiseksi. Mutta tätä se elämä on. Jokainen meistä vanhenee vuosi vuodelta. Mutta ne vuodet, jotka saan jokivarressa heilua, otan kiitoksella vastaan nauttien perhokalastuksen hienouksista ja hyvästä seurasta siellä missä kulloinkin kalastan.

Eipä tässä tänään  ihmeellisempä mielessä. Ne joilla kausi jatkuu, niin kiireitä. Ja niille joilla on jo kausi paketissa, niin nauttikaa reissujenne hienoista muistoista

Valoa tunnelin päässä

Elokuu alkoi ja yöt alkavat pimentyä pikkuhiljaa. Muutama viikonloppu on tullut oltua kotona ilman perhokalastusta johtuen vesien korkeasta lämpötilasta. Ei ollut mitään järkeä lähteä joelle kaloja kiusaamaan. Tai asia olisi varmaan ollut toisin päin, kalat olisivat kiusanneet minua näyttäytymällä joella ottamatta mihinkään perhoon.

Muutaman perhon olen sitonut ajankuluksi syyskautta varten toivoen samalla loppukauden pelastavan tämän surkean kesän. Kesän, joka jälleen oli lämmin. Mutta kautta on vielä jäljellä ja uskon vesien pikkuhiljaa jäähtyvän. Turha tässä on alkaa kiukuttelemaan sääoloja enempää. Niillä mennään mitä luonto antaa.

Minua ei loppukaudesta kiinnosta niinkään taimenien määrä vaan koko. Jos saisi yhden oikein hyvän kokoisen taimenen, niin olisin tyytyväinen tähän kauteen. Mutta ei taimenia sieltä väkisin oteta, vaan ne annetetaan. Taitoni ja kykyni eivät ole sitä luokkaa perhokalastuksessa, että voisin sanoa meneväni ottamaan taimen joesta. Toivottavasti pysyn tällä tasolla kalastukseni suhteen loppu elämäni.

Jos ensi viikonloppuna avaisi jo syyskauden kalastussession pikkuhiljaa. Ei siellä vielä kannata heittää kymmenen tunnin päiviä, mutta kävisi aamuisin fiilistelemässä aina muutaman tunnin. Aamuhetket ovat joella ovat ihmisen parasta aikaa elämässä ainakin minun mielestäni. Aamun hiljaisuus ja luonnon kauneus saa vanhan äijän herkäksi. Herkäksi siksi, että kuinka hienoa elämä voi olla. Tietysti elämässä on murheita ja haasteita, mutta joella ne unohtuu ja elämän perusasiat palaavat mieleen. 

Ei tässä tänä aamuhetkenä kummempia tule mieleen, jos sitoisi muutaman perhon ja nauttisi sunnuntaipäivästä.

On nii hiki

Täällä sitä köllötellään kotona ilmalämpöpumpun puhaltaessa viilennystä asuntoon. Ei juuri ole perhokalastus ole ollut mielessä kuin jossain mukavissa muistoissa kevään reissuista viileän veden aikaa.

Toukokuun helteet teki temput suunnitelmiini ja kesäloma meni kuin meni. Kokemäenjoen vedet lämpeni ennen aikojaan ja kalat pisti suut suppuun. Nyt veden lämmön ollessa + 22 astetta ei tee mieli edes joelle. Nyt on hyvää aikaa tehdä kaikkea muuta.

No, tätä se elämä on ja lämpötiloille ei voi mitään. Ilmasto muuttuu ja ääri-ilmiöt säässä lisääntyvät lämpöineen ja rankkasateineen. Menneinä viikkoina meidän kulmilla iltapäivisin on tullut todella kovia sateita ukonilman kera.

Ei auta kuin kärsiä ja odottaa syksyä, jos säänjumala soisi silloin hyvät kalastus olosuhteet joella. Toivottavasti ei toteudu viime syksyn säät, jolloin vettä meni 400-500 kuution virtauksena joessa koko syksyn. Eipä siinä montaa kalapaikkaa ollut missä pääsi kalastamaan.

Ei tässä mitään ihmeellisempää kirjoitettavaa ole perhokalastuksen saralta. Ajattelin vaan kirjoitukseni kautta ilmoitella, että Sarellin äijä on edelleen hengissä ollen hyvissä voimissa. Tietysti pientä ahdistusta on, kun ei pääse joelle. Pääsisi tietysti, mutta ei ole mitään järkeä mennä noilla veden lämpötiloilla perhoa uittamaan joelle.

Koittakaa kamut kestää. 

 

Tasan kaksi viikkoa tyhjää

Loma on mennyt lupsakasti niin kuin savolaiset tuppaa sanoa. Kalastustunteja on riittävästi takana kotijoella ja suurin osa ajasta on ollut tyhjän pyytämistä mitä nyt kirjolohia on käynnyt rannalla kääntymässä. Nekin niin pieniä, että ei edes ruokalaksi ole viitsinyt ottaa. Muutenkaan en pidä kirjolohta minään kalana joessa, koska se on täysin vieraslaji. Minä olen tätä mieltä ja joku muu on toista mieltä.

Kyllä viimeiset kaksi viikkoa on syönyt miestä. Joki on huutanut tyhjyytään oli sitten yö taikka päivä. Silti uskollisesti olen käynyt Nakkilan koskilla perhoa viskomassa joka toinen päivä lomallani.

Tänään oli lipa vinossa miehellä erään haaverin takia, joka ei liity mitenkään perhokalastukseen. Sanoin vaimolleni, että lähden joelle mieltä puhdistamaan ja olen aamuun saakka. Niin paljon otti päähän itseäni eräs moka mikä sattui minulle tänään.

Niin mies murheen murtama hyppäsi Kiian rattiin ja otti suunnan kohti Nakkilan koskia kauniissa kesä illassa. Perille päästyäni joki rantaan oli spingfluga miehet miehittäneet hottipaikan tyystin. Ei se minua harmittanut, sillä tiesin niiden lähtevän kuitenkin ajoissa kotiin. Niinpä aloitin kalastuksen suosiolla hiukan alempaa virrassa.

Ensinmäiselle laskulle valitsin interirungon, sekä kaksosnelosen tipin ja totesin miltei heti yhdistelmän olevan liian kevyt virtaan nähden. Silti heitin viitisen heittoa sillä siimalla. Ei muuta kuin toinen vapa kasaan ja siihen interi/3/5 runko johon laitoin 4/6 tipin jatkeeksi. Ja uutta heittoa tekemään. Sain siimat suoriksi ja toista heittoani laskin rauhallisesti ja vapa niiasi nätisti. Tiesin heti paremman kalan olevan kyseessä. Komea hyppy ilmaan ja kala ilmoitti olevansa valmis taistoon kanssani. Pienen taistelun jälkeeen kala oli haavissa haavimiehen hyvällä avustuksella. Evätön kirkas taimen siinä haukkoi happea ennen viimeistä tuomiotaan. Pikaisesti taimenelta henki pois, kuvaus, mittaus ja punnitus. 70 senttinen ja neljä kiloinen taimen oli valmiina juhannuksen ruokapöytään.

Kyllä siinä murheet katosivat taimenta viedessä roikkumaan. Laskun verran vielä perhoa uittelin joessa ja sitten lähdin kotia kohti taimenen kanssa. Ahti tiesi synkän mieleni ja tarjosi lohdutusta taimenen avulla. Oikeaan aikaan ja oikeaan hetkeen osuin joelle.  Saas nähdä milloin on seuraava oikea hetki ja aika joella? Sitä ei tiedä kuin joen Ahti. Ja Ahtihan on Nakkilassa niukka puheinen, eikä ilmoita tulevia ennakkoon kalamiehille. 

Hyvää juhannusta jokaiselle keskikesän juhlijalle.