Toutain siiman päässä

Nakkilan koskista löytyy kalalajeja joka lähtöön kalastajille. Siiman päähän voi osua lohi, taimen, kuha, kirjolohi ja toutain. Tietysti halutuimpia kaloja ovat lohi ja taimen mutta sivuosumina voi saada edellä mainittuja kalalajeja kalastaessa. Myös haukeakin joesta löytyy.

Toutain on aika yleinen kala Nakkilan koskilla mutta yleensä ne ovat aika pieniä. Silloin tällöin perhoon voi osua isompikin yksilö. Iso toutain antaa hyvän vastuksen perhovavan päässä. Ensi potkut ovat rajut ja miltei aina luulee ensi kalan olevan lohi taikka taimen. 

Toutain on saaliskalana hieno mutta ruokakalana sitä ei moni syö. Syy siihen on kalan ruotoisuus. Mutta Hotelli Ellivuori on tarjonnut ala carte listallaan toutainta lähiruokana. Eli kala on hyvää kokin ollessa taitava. Toutain on myös Pirkanmaa maakuntakala.

Toutain on petokala, joka voi elää jopa 25- vuotiaaksi. Toutain esiintyy Suomessa Kokemäenjoessa ja Kymijoessa. Yleensä saalistoutaimet ovat 1- 5 kiloisia.  Suomen ennätys taitaa olla on vähän yli 7 kiloa.

Toutain on tavoittelemisen arvoinen kala mutta ei niin helppo saalis kuin kuvittelee. Mutta tarpeeksi kun kalastaa Nakkilan koskilla niin toutain voi yllättää  kalastajan  kovalla iskullaan iloisesti.

Tästä se alkoi

Minä vuonna 1969 Lappeerannan satamassa ongella.

Kalastus innostus laitettiin minuun vauvana äidin maidon kautta. Ensimmäisiä telttareissuja Saimaalla tein 7 kuukauden ikäisenä heinäkuun helteessä pärekopassa. Tosin seuraavana aamuna helle oli muuttunut yön aikana lumisateeksi äitini kertoman mukaan.

Perheeni yhteinen harrastus oli kalastus ympäri vuoden. Talvet käytiin pilkillä ja kesät heitettiin virveliä, sekä ongittiin. Kalastus oli perheessämme niin intohimoista, että urheiluvalmentajamme eivät tykänneet aina siitä. Kalastus meni monesti urheilun  edelle.

Olin aina kalastunut virtaamattomassa vedessä ennen kuin muutin Länsi- Suomeen Kokemäenjoen varrelle. Karjalaispojalla oli vähän aikaa huuli pyöreänä virran ääressä. Mutta pikkuhiljaa opin uudet kalastustavat.

Ihailin aina Nakkilan koskilla perhokalastajia, mutta en rohjennut aloittaa perhokalastusta vasta kuin 57- vuotiaana syyskesällä 2019. Miltei 20 vuotta katselin ja ihastelin perhokalastajia ennen kuin rohkaistuin kokeilemaan lajia kaksikätisellä perhovalla.

Mutta perhokalastus vei miehen mennessään. En ole muulla tavalla kalastanut vuoden 2019 syksyn jälkeen. Ja mikä parasta aloin saamaan paremmin kalaa perholla Nakkilan koskilta kuin mitä sain aikaisemmin spinflugalla kalastaessa. Spinfluga ei istunut minun tyyliini kalastaa.

Summa sum maarum. Tässä kirjoitan odotaen perhokauden alkua. Tänään tilasin action cameran ja josko saisi ensi kesänä laitettua myös kalastusvideoita jakoon nettiin. Testi videot tulee varmaan perhonsidonta pöydän äärestä muutaman viikon sisällä. Mitään tajuntaa räjäyttävää matskua on turha odotella. Ehkä pientä jutustelua perhonsidonnan lomassa. Properhoja ei ole myöskään tarjolla sitten. Perusputkiperhoja sidoskelen ketusta. Että näillä mennään sano mummo lumessa.

Kaksi lohta

Joitain muistoja matkan varrelta perhokalastuksen suhteen on jäänyt mieleeni. Ensimmäinen perholoheni ja suurin saamani perholoheni. Molemmissa yhteisenä tekijänä on se, että molemmat olen saanut yksin kalastaessa.

Vuonna 2019 aloitin opettelemaan perhokalastuksen saloja kaksikätisellä perhovavalla. Ensimmäisen setin ostin Motonetistä heinä-/elokuun vaihteessa. Airflow 14/9 perhosetti oli tarjouksessa ja sen ostin. Into oli kova ja taito vähäistä käydessäni joella heittämässä parhaillaan neljäkin kertaa viikossa. Nakkilan kosket oli silloin työmatkani varrella ja töistä suoraan menin joelle usein arkisin.

Yhtenä syyskuisena keskiviikko iltapäivänä menin jälleen töistä suoraan joelle. Sen verran olin jo oppinut heittämään, että perho lensi 10- 15 metriä jokeen kalojen kiusaksi. Heittelin oranssimustaa putkiperhoa veljeni neuvosta yksin joella. Tietysti haaveena oli, että edes joku sintti kävisi perhooni kiinni.

 Eipä aikaa kun yht'äkkiä vapa notkahti ja tajusin siiman päässä olevan vähän isomman kalan. Siima alkoi purkauttua kelalta kalan yrittäessä pakoon. Siinä vaiheessa puntti alkoi tutista. Miten saan kalan ylös? Ei ketään haavimassa kaverina.

No, väsyttelin kalaa ja sain sen ensikertaa näköetäisyydelle. Lohi näyttäytyi siiman päässä ja puntti tutisi vielä enemmin. Parin pienen syöksyn jälkeen sain lohen haavimis etäisyydelle. Parin yrityksen jälkeen sain lohen haaviini. Perho suusta irti ja kalan mittaus. 77 cm lohi sai olla ensinmäinen loheni perholla. Kala takaisin jokeen  tärisivin käsieni ohjatessa lohta kohti virtaa. Olin onneni kukkuloilla käydessäni tapahtumaa läpi istuessani rantakivellä.

Kesällä 2021 heinä- elokuun vaihteessa olimme Norjassa Neidenissä perhokalastamassa veljeni Esan ja parin muun kaverin kanssa. Lohi oli piukassa koko reissun ajan paitsi kyttyrälohi kiusasi meitä joen alajuoksulla harmiksi asti.

Kalastimme koko kaksiviikkoa öisin. Illalla menimme joelle klo 18- 20 välillä ja kalastimme aina aamuun saakka. Väsyneinä läksimme aamuisin majapaikkaamme aina nukkumaan.

Eräänä aamuna veljeni Esa ja Miika päättivät klo 4 aamulla, että nyt riittää tyhjän pyytäminen tältä yöltä ja sanoivat lähtevänsä nukkumaan. Minä innokkaana keltanokkana sanoin vielä jääväni hetkeksi heittämään. 

Aamu-usva oli ainut seurani joella kalastaessani St. Georgian loppuosaa. Siinä heitellessäni äkkiä hyppäsi hieno lohi aivan pystysuoraan ilmaan kosken alapäässä. Ihastelin siinä aamun sarastaessa lohen kauneutta ja suuruutta. En ollut ennen nähty mitään niin kaunista kalastaessani.

Jatkoin perhoni heittämistä lohen kuvan jäädessä verkkokalvoilleni hämäräksi muistoksi. Taisi olla toinen lasku lohen hypyn jälkeen, kun heitin vähän pitemmän heiton joen mutkaan. Annoin siiman valua vapaasti virran ohjaamana ja pam. Silloin lähti siima juoksemaan kelan rullalta vinhaa vauhtia. Tajusin heti, että nyt on iso lohi perhossani kiinni. Lohi jatkoi syöksyäään alavirtaan. Minä mietin siiman toisessa päässä miten tässä nyt oikein käy porukan keltanokakalle?

Lohi alkoi antamaan periksi ja pääsin kelaamaan siimaa sisään kelalle kalan rimpuillessa vastaan koko ajan. Eikä kuin hetki lohen ampaistaessa uuteen vauhdikkaaseen syöksyyn. Jälleen pitkän syöksyn jälkeen sain kelata lohta lähemmäksi minua ja taas kala lähti syöksyyn. Ajattelin itsekseni, että ihme on jos tämän taiston voitan. Ei haavia ja eikä ketään auttamassa minua. 

Jälleen lohi rauhoittui ja sain alkaa kelaaman kalaa lähemmäksi minua. Nyt tuntui, että lohi on hallinnassani ja voin alkaa pikku hiljaa siirtymään rantaa kohti. Lohen potkiessa vastaan sain jalkojeni alle kuivan rantakivikon. Kala laittoi edelleen lujasti vastaan mutta en antanut sille enää löysää, vaan pidin jarrun kelasta aika piukallla. Viimein lohi alkoi antaa periksi ja sain sen vedettyä rantakiville kuvausta ja mittausta varten. Tärisevin käsin sain lohelle mittaa 91 senttiä. Kuva vielä kalasta ja mammalohi takaisin Neidenin kirkkaaseen virtaan. 

Kyllä oli niin hieno kokemus taistella lohen kanssa, että unihiekat hävisivät silmistäni ajallessani kohti majapaikkaa. Tietysti piti pojat herättää uniltaan näyttääkseni kuvaa saaliistani. 

Yhden kauden perho?

Päivän jos saisi viettää joessa lohien ja taimenien seurassa, niin voisi olla viisaampi kalojen käyttäytymisen suhteen. Nyt pitää arvuutella rannalta lohien ja taimenien liikkeitä joessa.

Tietysti kokemus kartuttaa tietoa kalojen liikkeistä ja minkälaista perhoa lohille ja taimenille pitää tarjota. Mutta meikä mandoliini joutuu vielä arvuuttelemaan mitä laittaisi siiman päähän tarjolle.

Mutta jossain olen onnistunut, kun katsoo mitä olen saanut kotijoesta ylös kolmena kesänä mitä olen perholla kalastanut. Olen saanut lohta ja taimenta. Olen karkuuttanut muutan "hyvän" kalan, jotka ovat harmittaneet sillä hetkellä kun kala on päässyt irti. Mutta hetken kuluttua olen ollut tyytyväinen, kun olen saanut uittaa edes kunnon "mörköä". Jotain tietää tehneensä oikein tai sitten tähdet ovat olleet vain kohdillaan.

Toissa vuonna kuvan perhot olivat suurinta hottia minun perhovalikoimassa. Perholla tuli niin lohta kuin taimenta. Viime kesänä annoin kuvassa olevalle perholle peliaikaa miltei joka reissu saamatta mitään. Perhomalli taisi olla yhden kauden tähti. Tai sitten tähti lähtee uuteen kiitoon jossain vaiheessa.

Nakkilassa en ole vielä nähnyt sitä varmaa ottiperhoa jolla moni perhomies saisi kalaa. Perhojen kirjo on kirjava millä lohta ja taimenta nousee joesta. Toinen vannoo tietyn perhon nimeen ja viereinen perhomies vetää vieressä kalaa aivan toisenlaisella perholla. Mutta yksi yhteinen tekijä löytyy jokaisella perhokalastajalla. Perhon pitää olla vedessä, että perho kalastaa. Tämän olen oppinut lyhyen perhokalastus urani aikana. Eli paljon vielä oppimista ja koskaan ei tule valmiiksi perhokalastuksessa.

Puistonpenkiltä jokirantaan

Nyt, kun ikää on tarpeeksi voi läjäyttää elämänsä kaikkien luettavaksi. Kunnia on mennyt ja mainetta ei liiemmin ole. Niin mitä sitä enää yrittää kilpeänsä kiilottaa.

Elämäni on ollut kaksijakoinen. On ollut menestystä ja menetyksiä niin kuin monella muullakin ihmisellä elämässään. Minun suurin menetys elämässäni on ollut alkoholismi, joka vei minulta kaiken elämästäni. Viittä vaille oli hengen lähtö lähellä loppuvaiheessa seikoillessani viinan ja pillereiden kanssa.

Mutta tänään saan olla raitis perhokalastaja, joka sai elämänsä takaisin raittiuden myötä. Monesti hiljaisina hetkinä jokirannassa ei ole voinut muuta kuin kiittää luojaa uudesta elämästä ja mahdollisuudesta.

Tämä mahdollisuus on ollut minulle kuin lottovoitto. Voitto itselleni ja läheisilleni, jotka kärsivät vuosikausia sekoilustani. Mutta tänään voin katsoa menneisyyteen ylpeänä ja muistellen sitä hullua aikaa elämässäni. En muistellen siksi, että haluaisin takaisin siihen paskaan. Vaan siksi, että osaisin arvostaa elämääni ja mitä minulla on.

Olen luonteeltani addikti ja siksi perhokalastuskin on vienyt minut täysin mennessään. Mutta onko se sitten huono asia vai ei?  Voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä asiasta. Itse nautin perhokalastuksesta suunnattomasti ja vaimonikaan ei laita hanttiin harrastukseni suhteen. 

Mutta hienoa on olla porukassa jossa tuntee olla hyväksytty. Perhokalastajat eivät käännä selkää kovin helposti toiselle perhokalastajalle vaan yhdessä tehden menevät eteenpäin jokirannassa ja sen ulkopuolella. Koskaan aikuisiällä en ole saanut niin paljon hyviä ystäviä kuin mitä perhokalastuksen kautta olen saanut. Alkavaa kautta odotan innolla nähdäkseni monet kaverini jotka talvihorroksen keskellä myös valmistautuvat uuteen kalastuskauteen.

Tälläinen ajatus sunnuntai-iltaan. Se o moro.

Kuutamolla

Mikä on hienonpaa kuin kalastaminen yöllä kuun valossa. Aavemainen yö luo oman tunnelmansa perhokalastukseen kuun seuratessa perhokalastajan touhuja kesäyössä.

Yöllä perhokalastaessa kaikki kääntyy päälaelleen. Perhovalikoima on aivan eri kuin päivällä kalastaessa. Itse suosin perhoja joissa efektinä on hohtavia osia. Ne näkyvät pimeässä vedessä loistaen valoaan ympärilleen. Ensinmäiset loistoputkiperhot tein radomina syksyllä 2020 lähtiessäni yökalaan joelle. 

Minulla ei ollut mitään tietoa yökalastuksesta silloin. Heitin illan pimeydessä erinlaisia perhoja saamatta mitään. Keltanokkana totesin aikamme heiteltyämme, että nyt laitan tosi ruman perhon siimaan. Lampulla valoa perhoon ja perho loisti kuin tulikärpänen syys yössä. Eikä mennyt kauaan, kun taimen pamautti perhooni kiinni. Jännitys oli käsin kosketeltava ensinmäisen yötaimenen taistellessa vastaan. Taimen saatiin haaviin pienen väsytyksen jälkeen. Keltanokkana en meinannut pysyä kahluuhousuissani adrenaaliin vallatessa kehoni.

Kuvassa ensinmäinen yötaimeneni

No, sillä rumalla perhomallillani kalastin sitten koko syksyn saaden jokusen taimenen lisää. En muista tarkkaa kappale määrää. 

Oma kokemukseni taimenen kalastuksessa on se, että kalastaessa yöllä taikka päivällä kannattaa kokeilella erinlaisia perhoja. Itse ole saanut monta taimenta yllätysperhoilla ensin heittäessä tyhjää niin sanotuilla varmoilla perhoilla.

Mutta summa sun maarum perhokalastus on hienoa tekee sitä sitten yöllä taikka päivällä. Molemmissa on omat haasteensa ja ne haasteet ovat mielestäni perhokalastuksen suola. Voittaa itsensä astumalla ulos mukavuus alueen ulkopuolelle kokeilemalla eri perhoja ja kalastustapoja. 

Mukavaa viikonloppua, ehkä jokusen perhonkin sidon ajankuluksi vaikka kyllä niitä alkaa olla rasiat pullollaan laatikossani.

Luonto, lahja ihmiskunnalle

Muistan 70- luvulla lapsuuteni Saimaan rannalla. Sellutehdas sylki järveen kaikenlaista moskaa putkistaan. Nilkkoja myöten kahlatessa veteen ei varpaitaan enää nähnyt. 80-luvun alussa muuttaessani pois Joutsenosta Saimaan vesi oli kirkastunut niin paljon että pohja näkyi 2 metrissä. 

No, noista ajoista on kulunut jo neljäkymmentä vuotta ja gloopaali maapallon saastuminen jatkuu vaikka vesi Kokemäenjoessa on puhdistunut merkittävästi. Suurin haitta on maatalouden päästöt, jotka rehevöittävät jokea merkittävästi.

 

Puhdas luonto ja puhtaat vedet ovat yksi elinehtomme maapallolla. Me emme näe Suomessa luonnon saastumista niin selvästi kuin mitä se on maissa joissa on ihmisiä paljon ja teollisuus toimii tulos edellä välittämättä luonnosta pätkän vertaa. Mutta me tuemme ostokäyttäytymisellämme näitä maita, jotka tuhoavat saasteillaan maapalloa. Lisäksi laivat, jotka tuovat kulutusrihkamaa kaukoidästä iloksemme ovat todella suuria saastuttajia.

Eli moni meistä on kaksoismoralisti luonnonsuojelun suhteen. Toisella suun pielellä puhumme luonnon puolesta ja toisella ylistämme kiinalaista rihkamaa jota länsimaiset kaupat myyvät meille hymyssä suin. Olemme noidan kehässä, josta ei pääse pois kuin omilla valinnoilla. 

Me perhokalastajat emme ole sen parempia luonnon suhteen kuin muutkaan ihmiset. Puhumme kalakantojen suojelusta. Olemme parrikaadeilla puhtaitten jokien puolesta ja samalla kalastamme perhoilla välittämättä mistä karvat ja sulat ovat lähtöisin joita ostamme kaupoista ja netin myyntipalstoilta. Anteeksi suorasukainen kirjoitukseni mutta näin meistä moni toimii.

Jokainen meistä toimii tavallaan mutta osa toimistamme sotii aina luontoa vastaan. Me olemme kulutuskulttuurin vankeja tietämättä milloin tuomiomme on päättymässä. Eilinkautisvanki sopeutuu tuomioonsa ja niin myös me olemme sopeutuneet tuomioomme. Tuomiomme tuhoaa luontomme elemme ano armahdusta tuomiostamme. Armahdus lähtee pienistä asioista liikkeelle joita teemme päivittäin. Valintamme voi tuntua vähäpätöisiltä mutta jos 5 miljoonaa ihmistä tekee saman valinnan säästääkseen luontoa niin se näkyy jollain tavalla luonnossa. Saati jos 5 miljardia ihmistä tekee saman valinnan. Valinta voisi olla esim. olla ostamatta muovikassia ostoksien kotiin viemiseksi. 

No, aamulla herään ja vedän kaukoidässä valmistetun t-paidan päälleni, laitan Indonesiassa tehdyt kengät jalkaani ja lähden lykkäämään dieselautollani myrkkypilveä taivaalle. Eli en ole sen parempi ihminen luonnon suojelun suhteen kuin kukaan muukaan ihminen.

Uusi osoite blogiini

Aloitin blogini kirjoittamisen hetken mielijohteesta. Mutta huomasin hyvin äkkiä nauttivan kirjoittamisesta. Kiva, kun saan tuulettaa päätäni kirjoittamisen kautta. Sama tunne kuin itse lukiesani tulee myös kirjoittamisen kautta. Kirjoitus muuttuu päässäni kuviksi ja saan nauttia muistoista. Samoin voin nähdä tulevan kesän kirjoittaessani siitä ja upota nyt hetkestä tulevaan.

Blogini osoite on vähän hankala ja siksi varasin itselleni domainin, joka on helpompi muistaa. Perhokalaan.fi on selkeämpi ja helpompi muistaa.

Ajattelin tulevaan kauteen hommata myös actionkameran, jotta voin myös jakaa videoita kalastusreissuiltani. Tosin mitään takuuta en anna väsytysvideoista. Mutta hyvällä tuurilla voin sellaisenkin jakaa, jos kaikki tähdet osuvat kohdalleen.

Mutta perhokalastus tarjoaa muitakin hienoja hetkiä joita voin jakaa videon välityksellä miltei reaaliajassa kesäiseltä joelta. Miksikään senseiksi en alla sillä taitoni ja tietoni eivät riitä siihen. 

Mutta nyt olen vielä talvi asennossa ja jutut alkavat olemaan vähissä. Taidanpa sitoa muutaman putkiperhon ajankuluksi niiden puolentoistasadan lisäksi jotka olen syksyn/talven aikana sitonut tulevaa kalastuskautta varten. Perhokalastus harrastus on mukavaa näin talvellakin saadessani  haaveilla kauniista kesästä perhonsidonnan keskellä. Pysytään kuulolla ja haaveillaan uudesta perhokalastus kaudesta, joka lähenee päiväpäivältä. 

Keltainen aamu

Sunnuntai aamu ja ajatukset keväässä, jota odotan innolla. Kevät tosin minulle aloitelevalle perhokalastajalle on ollut vaikeaa aikaa kalan saamisen suhteen.

Mutta tekemällä, kalastamalla ja toisilta perhokalastajilta saamilla vinkeillä varmaan tulosta alkaa syntyä jossain vaiheessa. Tahdon haastaa itseäni oppimaan uutta keväisestä perhokalastuksesta. Mutta tärkeintä on saada kalastaa Suomen kauniissa keväässä, jossa luonto herää unestaan latautuakseen kesän kauniiseen loistoon.

Olen tietyllä tavalla hiukan uppiniskainen, koska en tahdo kopioida netistä suoraan käyttämäniä perhoja. Teen omasta pienestä päästäni perhot joilla kalastan koko kauden. Tietysti tämä on oma valintani ja tie on pitempi onnistumisiin saaliin kanssa. Mutta silloin,  kun onnistuu niin se antaa uskoa tekemiseen.

Tänä aamuna tein pari keltaista putkiperhoa. Malliltaan perho on aivan perusperho, jossa ei ole mitään ihmeellisyyksiä. Teen nykyään putkiperhot miltei kokonaan ilman conaria. Se antaa mielestäni mahdollisuuden laajempaan käyttöön eri virtauksilla ja syvyyksillä. Conarin voi heittää siimaan aina tarvittaessa lisäpainoksi. Tietysti tässä säästää myös rahaa. Ei conarit ilmaisia ole.

Mutta any way, sunnuntai päivä on lähtenyt käyntiin ja tänään pitää poiketa Turussa viemässä tyttäreni kotiinsa. Päivä menee siinä mukavasti ja illalla voi vielä tehdä pari perhoa ajankuluksi. Mukavaa sunnuntai päivää sinulle.

Voiko olla kauniimpaa?

Iltahetki Neiden joella Norjassa. Aurinko laskee noustakseen uuteen aamuun jota jäimme odottamaan kalastaen läpi yön. Joelle mentäessä lämpö hiveli kasvojamme ja nautimme kesä illan kauneudesta.

Kahvin keitto ja vesi suoraan joesta pannuun. Syömme, juomme kahvia ja nautimme hetkestä jonka aurinko meille tarjoaa. Hetki vielä ja jäämereltä saapuva kosteus ja kylmyys saa meidät unohtamaan auringon suoman lämmön. Pukeudumme lämpimiin varusteisiin odottaen yön kauniitta hetkiä usvan tanssiessa valssiaan jokiuomaa pitkin kadoten hetkeksi katseiltamme ja palaten jälleen tanssiaskelin kalapaikkaamme.

Kunnes kuningas aurinko jälleen nousee aamun koitossa käskien usvan pakenemaan kohti jäämerta, joka on usvan piilopaikka auringon tuomaa lämpöä vastaan.

Neidenjoki tuo salaperäinen uoma, joka hiipuu pikkuhiljaa loistostaan lohien vähetessä glopaalissa luonnon muutoksessa jonka me ihmiset olemme saaneet aikaan teollisuuden aikakautena. 

Silti ajamme 1250 kilometriä suuntaan kokeaksemme ja nähdäksemme vielä puhdasta luontoa. Kuitenkin lohi on se, joka meidät saa meidät liikkeelle. Lohi, joka on miltei jokaisen perhokalastajan unelma. Sitä unelmaa pidetään yllä niin kauan kun toivoa on. 

Toivo hiipuu vuosi vuodelta kyttyrälohen noustessa jokeen ja vallatessa uusia alueita kutupaikkakseen. Kyttyrälohi on yksi ihmisen luoma haitta luonnon kiertokulkuun. Me emme voi hallita sitä vaikka mitä tekisimme.

Mutta silti veri vetää Neiden joelle. Kerran sen koettuaan sitä ei saa pyyhittyä mielestään pois. Joki, joka taistelee kuohuten ihmiskunnan ahneutta vastaan odottaa meitä jälleen näkemään sen taistelun. Me tahdomme nähdä ja kokea Neidenin kauneuden vaikka lohi ei meitä tervehtesi siiman päässä joka kesä. Mutta jokainen heitto on toivoa täynnä. Jos se sitenkin elämäni lohi kävisi tervehtimässä minun perhoani.

Peruskuntokausi

Joskus neljänkympin tietämillä heräsin todellisuuteen, jos nyt en ala tekemään fyysisen kunnon eteen jotain niin peli on pelattu aika pian. Niinpä aloin kuntoilemaan ja tietysti musta tuli urheiluhullu. Maratonjuoksuja, hiihtämistä, rullaluistelua ja salilla käyntiä tuli harrastettua enempi kuin laki sali.

No, onneksi ikä on rauhoittunut miestä pitkien työmatkojen kanssa. Ei jaksa mennä ihan niin lujaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Mutta kuntoilua en ole jättänyt. Harrastan sitä säännöllisesti 3 kertaa viikossa. Nyt se on kivaa, kun ei tarvitse tuijottaa tavoitteita. Kunhan pysyisi jossain kondiksessa, että jaksaisi paremmin arjen rumpaa.

Mutta onhan se kiva perhokalastaa, kun ei ole ensimmäisenä hyytymässä porukasta 10- 12 tunnin kalastuspäivässä. Ehkä olen hiukan yli innokas vieläkin koska en pidä kuin pakolliset tauot kalastaessani. No, jokunen vuosi eteenpäin niin alkaa tauot maistumaan jokirannassa. Ikä tekee pakostakin tehtävänsä lähivuosina. Haaveeni on saada kalastaa aktiivisesti 70 ikävuoteen saakka, että saisi nauttia eläkkeellä olostakin joella.

Onneksi aikaisempi raju elämä päihdekierteestä ei ole jättänyt pahempia jälkiä elämään. Nyt voi iloiten kalastaa ja nauttia hienoista hetkistä joella. Menetin monta hyvää kalastusvuotta viinalle ja pillereille.

Mutta nyt pidän kuntoani yllä liikunnan avulla, sidon perhoja ja haaveilen tulevasta kesästä. Tätä kaikkea on mukava tehdä selvinpäin. Ei tarvitse miettiä töppäilyjä, saa herätä omasta sängystä eikä putkasta. Mites sinun peruskuntokausi etenee kohti kevättä ja tulevaa perhokautta kohti?  Tämmöistä tänään ja mukavaa viikonloppua.

Hiljaiset hämärät hetket

Kesäyössä on jokin ihmeellinen taika. Ajankulu katoaa yön tunteina ja kaikki ympärillä oleva saa uuden muodon. Mikään ei näytä samanlaiselta kuin päivällä. Hiljaisuus hyväillee perhokalastajan hipiää kuin nuorirakkaus. Millään muualla ei ole mitään väliä. Kaikki arjen tuomat murheet ja tressi valuu joen virtaaman mukana kauaksi pois perhokalastajan sielun syvyydestä. 

Kalastamme paljon Kokemäenjoella läpi yön ympäri kauden. Syksymmällä pilkopimeässä perhokalastaminen on aivan oma maailmansa. Ei näe eteensä kunnolla ja heittäminen menee aikalailla "näppituntumalla" tuntien ainoastaan siiman nytkähdyksen perho laskeutuessa joen pintaan. 

Hetki, kun taimen iskee pimeyden keskeltä perhoon ei voi kuvailla sanoin. Se pitää itse kokea joen äärellä. Aistit valpastuvat ja jännitys on käsin kosketeltava taimen taistellessa siiman päässä.

Itse aloitin syksyllä 20 kalastamaan pimeässä ja ensin ajattelin, että en koskaan perhokalasta pimeässä. Pelko ja epävarmuus yritti saada voiton korvien välistä. Heittäminen oli valoisassakin oli vielä heikkoa ja saati siten, kun tuntuma heittämiseen piti saada selkärangasta. Kyllä siinä välistä vapa kolisi perhon iskiessä vavan rungoon mutta onneksi ei mitää suurempaa väline rikkoa ei tullut. Tekemällä ja kokeilemalla ainoastaan oppii. Tämä pätee myös perhokalastukseen.

Eipä tässä tänään mitään kummempaa tule mieleen työpäivän jälkeen. Kiitos, jos olet jaksanut näin pitkälle lukea kirjoitustani.

Vitsit vähissä

Mennyt kausi alkaa olla pois mielestä ja korkkaamaton kausi on edessä. Toivottavasti saa sen aloittaa terveenä ja iloisin mielin. Ikä kun alkaa kuutosella, niin ei pidä mitään asioita itsestään selvänä. Tänään olen terve ja huomisesta en tiedä mitään, niin kuin kukaan meistä ei tiedä sitä.

Millainen olisi maailma, jos sillä olisi uskoa ja toivoa yhtä paljon kuin kauttaan aloittelevalla perhokalastajalla. Lisättynä se hyvätahtoisuus ja auttava mieli toisia perhokalastajia kohtaan. Maailmassa olisi hyvä elää. Mutta se siitä. Maailma on kova ja paha tällä hetkellä.

Mieltäni lämmittää edelleen se kuinka hienoon porukkaan olen päässyt mukaan. Ainut ehto oli, että minulla piti olla perhovapa kädessä. Vavan ei tarvinnut olla kallis ja eikä minun tarvinnut tietää miten sitä käytetään. Minulle opetettiin kaikki perusasiat kädestä pitäen. Harvassa porukassa löytyy samanlaista yhteishenkeä tänä päivänä kuin on perhokalastajien joukossa. Ikään, sukupuoleen, ammattiin tai etniseen taustaan katsomatta kaikki mahtuu porukkaan.

Satoja putkiperhoja olen sitonut syksyn ja talven aikana. Montaa ottiperhoa niissä ei ole mutta muutama ottiperho niistä löytyy. Ne löytyvät tulevan kauden aikana. Kokeilemalla eri perhoja jyvät erottuvat akanoista. Ja tietenkin löytyy myös se mustahevonen, joka yllättää jossain vaiheessa kautta. Kalastavan perhon ei tarvitse olla kaunein ja hienoin sidottu perho. Monesti mikä hivelee ihmisilmää, niin se ei hivele lohen tai taimen silmää. 

Hyvä lukija, anna armoa sillä kirjoittamani teksti ei ole raamatun sanaa perhokalastuksesta. Kirjoitan vai sen mitä itse olen kokenut lyhyellä perhokalastaja urallani. Mutta kirjoitan siksi, että pidän kirjoittamisesta ja perhokalastus mullisti kalastusharrastukseni täydellisesti. Pärekopassa Saimaalla olen aloittanut kalastuksen, mutta nyt olen vasta löytänyt kalastuslajini jotta olen etsinyt koko ikäni. 

Mutta nyt on vitsit vähissä. Tuleva kausi alkaa olla muutaman kuukauden päässä ja kädet tärisee hetkittäin kuin vanhalla juopolla. 

0nko värikoukusta hyötyä perhossa?

Perhokalastaja tahtoo testata monesti erinlaisia virityksiä perhoissa. Yksi viritelmä jota itse testasin viime kesänä oli värikoukku. 

Tein erinlaisia värikoukkuja niin värin ja koon suhteen. Kalastin värikoukulla ja paljaalla koukulla suunnilleen saman verran Nakkilan koskilla keväästä syksyyn. Yhden kauden kokemuksella en juuri huomannut eroa kalan saannin kohdalla. Sain taimenta värikoukulla ja perinteisellä paljaalla koukulla suunnilleen saman verran.

Mutta yhden kesän kokeilulla en tee johtopäätöstä siitä, että kumpi on parempi koukku. Jatkan testailua ensi kesänä ja olen sitten ehkä viisaampi asian suhteen. Ensi kesänä pääsen tekemään testiä myös Norjassa Neidenillä.

Mutta testailu ja itsensä haastaminen on perhokalastuksen suola. Mahdollisuuksia on paljon ja uusia innovaatioita syntyy kalastajien keskuudessa koko ajan uusia etenkin perhomalleissa. On suurta ja pientä perhoa joita voi hyöstää eri tavalla. 

Kokeneenmalla perhokalastajalla on varmasti yllä mainituista asioista enemmän tietoa. Kokemus on hyvin tärkeää, että tietää miten, millaisilla perhoilla ja missä kalastaa mitenkin. Mutta kokemusta ei saa kuin kalastamalla. 

Viikonlopun ohjelma on hyvin yksinkertainen. Laskettelua, siivousta, kuntosalilla käynti ja tietenkin muutama perho tarvii sitoa. Hyvää viikonloppua jokaiselle lukijalle. Pitäkää itsestänne huolta.

Kateus vie kalatkin vedestä

Kateus syö ihmistä vaikka sitä ei tahdo itse huomata. Jokirannassakin aina joskus törmää kateelliseen ja katkeraan perhokalastajaan mutta onneksi niissä porukoissa joissa itse kalastan ei heitä juuri ole.

Omassa ydin porukassa autamme toisiamme ja osaamme iloita kalan saajan puolesta. Positiivisessa porukassa on ilo kalastaa ja nauttia hienoista hetkistä joella. 

Katteus tuo mielen ovela myrkyttäjä voi saada ihmisen ajatusmaailman täysin sekaisin.  Aivan sama missä kateutta esiintyy niin se vaikuttaa ilmapiiriin negatiivisesti.  Katteus on kuin nouseva ukkosrintama, joka saa ilman muuttumaan hetkessä toisenlaiseksi. Kukaan ei viihdy kateellisen seurassa,  se heijastuu sanoin ja kehonkielen välityksellä ympäristöön kuin virius. Kukaan ei tahdo sitä virusta ehdoin tahdoin elämäänsä. Kateus hiipii ihmismieleen pikku hiljaa, jos emme taistele sitä vastaan.

Ilon ja toisen auttamisen kautta kateus kaatuu kuin heinä viikatteen alla ja se ei nouse ylös. Vanha sanonta pitää hyvin paikkansa: kateus vie kalatkin vedestä.

Kalastamaan lähtiessä kannattaa lähteä positiivisuuden kanssa. Nauttia luonnosta, kalakavereiden seurasta ja imeä itseensä positiivisuutta äiti luonnon  antimista.  Perhokalastus on nautinto, kun sen tekee positiivisellä mielellä.

Mököttämällä ei maailmaa paraneta ja eikä saada ennätyskaloja. 

Kunnon välineet eivät takaa saalista

Lyhyen perhokalastus urani aikana olen nähnyt monenlaisia ja hintaisia keloja, sekä perhovapoja joen rannassa perhokalastajilla. On ollut halpaa ja kallista settiä nähtävillä. Mutta saalistakuuta kummallakaan niillä ei ole.

Jokainen kalastaa parhaammaksi katsomallaan kelalla, vavalla ja siimoilla. Toisella on edullinen setti ja voi saa kalaa hyvin. Toinen taas voi vettää kalliilla setillä tyhjää miltei joka reissu. Välineet eivät tee perhokalastajaa mutta hyvillä välineillä on mukavampi kalastaa.

Itselläni on viisi perhovapaa pituudessa 12.7 - 15. Luokat ovat 9-11 välillä. Keloja minulla on 4 kpl, jotka käyvät mihin vapaani tahansa.  Kelat ja vavat  ovat kaikki Loopin tuotteita. Osan keloista, vavoista ja siimoista olen ostanut käytettynä. Mutta jokainen valitkoon itse omat vapansa ja tuotemerkkinsä. Merkkivavoissa ja keloissa ei huonoja ole. Maku kysymys mikä parhaiten käteen sopii riippuen kalastustyylistä.

Laji kuin laji,  niin mitä enempi  harrastaa sitä enempi siihen satsaa. Tietysti kaikki maksaa ja tänä vaikeana aikana moni joutuu säästämään harrastuksistaan. Harrastuksista, jotka ovat rakkaita ja henkireikiä arjen kiireen keskellä.

Itselläni on aikaa kalastaa kotipesän ollessa jo tyhjä. Vaimoni tukee kalastusharrastustani ja on kannustanut minua kiitettävästi. Koskaan hän ei ole ollut kiukkuinen harrastukseni vuoksi ja olen hänelle kiitollinen siitä. Joskus join kaikki rahani ja elin rentun elämää. Tämä nykyinen elämä on paljon hienompaa saaden harrastaa selvinpäin perhokalastusta. Eikä perhokalastus mikään kallis laji ole verrattuna kapakassa istumiseen. Jää vielä rahaa laskujenkin maksamiseen. Ryypätessä ei jäänyt jäljelle kuin tyhjä lompakko.

Pahin kuume taitaa olla ohi

Pari talvea tuli käytyä perhoa uittamassa joella heti kun sää meni plussalle lämpötilan puolesta. Oli niin kova palo päästä testaamaan uusia hankintoja. Olihan se hienoa saadessa vetää putkesta uuden karhean perhovavan esiin ensi heittoja varten. Se tunne kun sai pelkästään heiton onnistumaan, eikä saaliilla ollut niin väliä.

No kaikkea aikansa. Nyt mielummin istuu kotona lämpimässä sitoen perhoja ja odottaen todellisen kevään alkua. Toissa keväänä viikolla 15 kausi lähti hienosti käyntiin lämpimässä säässä. Muistan sunnuntai- iltapäivän lähtiessäni kotiin joelta niin auton lämpömittari näytti +18 astetta. Hieno kevät sää. Viime keväänä joki oli vielä viikolla 16 umpijäässä. Ei ole vuodet ja keväät veljiä keskennään.

Mutta eiköhän se palo synty rintaan kevään edetessä samalla tavalla kuin rippikoulupojalla ensi tansseissa. Liekki kytee jossain sisällä ja olosuhteiden ollessa oikeat se leimahtaa liekkiin kantaen syksyn pimeyteen saakka. Jolloin palo rinnassa hiippuu jälleen talvi asentoon antaen sen verran valoa mieleen, että jaksaa talven yli muistellen mennyttä kesää.

Perhokalastajan elämä on kaksijakoinen. Paloa, intoa jokivarressa kesällä perhoa heittäen ja samalla toivoen, sekä uskoen kalan nappaavan. Toinen vaihe on kaiho, joka saa mielen välistä alakuloiseksi talven pimeydessä. Mutta kaiho katoaa sidontapenkin ääressä muistelen kesää, kalatapahtumia ja tietenkin hyviä ystäviä joiden kanssa on saanut kalastaa.

Perhokalastajan mieli on kuin auringon nousu kesällä. Antaen uskoa ja toivoa päivään mutta samalla tietäen auringon painuvan taivaanrannan taa tuoden hetken pimeyden tullessaan. Mutta samalla tietäen auringon nousevan jälleen seuraavana aamuna. Niin menee perhokalastajan mieli ja tunne vuoden aikojen mukaan. Välistä paistaa aurinko ja toisaalta pimeys yrittää saada mielen ahdinkoon.

Mutta kevät lähestyy päivä päivältä perhokalastajaa ja palo polttaa rinnassa odotaen sitä ensi heittoa keväisellä joella,  jolloin kaikki pimeyden patoamat tunteet purkautuvat ahdin valtakuntaan.

Positiivista ja negatiivista

Tammikuu ja talven pitäisi olla parhaimmillaan. Katin kontit, vettä sataa ja Kokemäenjoki tulvii. Ei viitsi paljoa ulos nokkaansa työntää.

Mutta jos on negatiivisia fiboja paljon niin jotain positiivista löytyy myös joukosta. Toisaalta on kalastuksen kannalta hyvä, että tulee " välikevät" ja joki tulvii nyt lumien sulaessa. Varmaan tulee lunta vielä lisää tänä talvena mutta kaikki lumien sulaminen välissä on poissa kevättulvasta.

Positiivista on myös se, että joki ei pääse kunnolla jäätymään ja kalat nousevat jokeen paremmin. Näin voisi odottaa hyvää kevätkautta perhokalastuksen kannalta. Toivottavasti helmikuu ei tee hallaa haaveilleni ja saisi aloittaa perhokalastuskauden aikaisin.

Nyt sidotaan perhoja ja haaveillaan tulevasta kaudesta. Haaveita pitää olla mutta nöyränä poikana pitää saapastella jokirantaan kauden alussa vapa kourassa. Edellisten vuosien onnistumiset pitää nollata päästä ja aloittaa uusi kausi nollasta. Tietysti se tieto ja vähäinen taito jonka on saanut oppia muutaman kauden aikana pitää hyödyntää mahdollisimman hyvin. Mestari en ole ja siksi en tahdo tulla. Tahdon vain nauttia perhokalastuksesta ja olla kiitollinen ahdille, jos joitain ahti minulle suo.

Jutut alkavat olla vähissä käsien täristessä uuden kauden ovella. Tulevana kautena laitan blokiini päivityksiä kalareissuilltani. Toivottavasti voin kirjoittaa ja jakaa videoita muustakin kuin "munat pataan" päivistä. Suurin osa päivistä on niitä "munat pataan" päiviä mutta huono päivä kalassa voittaa hyvätkin kotiolot vai miten se meni?

Ajatuksia menneestä ja tulevasta

kuvassa kesän 22 isoimmat taimenet

Viime kesä tuli kalastettua miltei kokonaan Nakkilankoskilla Kokemäenjoella. Työpaikan vaihdoksen myötä lomani siirtyi syksyyn ja ei ollut mahdollisuutta lähteä pohjoiseen kalastamaan.

Kesä oli hyvin haasteellinen joen virtauksien ja joen veden lämpötilan vuoksi. Sähkön korkea hinta sai sähköyhtiön voimalaitoksesta ottamaan kaiken hyödyn irti. Lisäksi pitkä hellejakso kesällä nosti jokiveden lämpötilan korkealle.

Lohi oli hyvin vähissä joessa ja ne muutamat lohet jotka olivat siiman päässä niin nekin pääsivät irti. Mutta taimen korvasi lohen onnistumisina. Itselläni oli tähän mennessä paras taimen kesä vaatimattomalla perhokalastaja urallani. 

On kiva muistella mennyttä kesää ja haaveilla tulevasta kesästä. Nyt on jo varattuna Neidenin reissu alkukauteen ja sormet syyhyävät päästä pitelemään perhovapaa kädessä. Neiden tosin ei ole enää se lohijoki joka se on ollut vielä 2000 luvun alussa mutta Neidenin luonto ja hyvät kalakaverit korvaavat heikon saaliin. Tietysti, jos tähdet osuvat kohdilleen niin voi päästä pitelemään ennätys lohta siiman päässä. Reissun jälkeen nähdään miten on käynyt.

Tietysti Nakkilan koskilla tulee muuten vietettyä kaikki vapaa-aika tulevana kesänä perhoa heittelen niin kuin ennenkin. 

Tein tietoisen valinnan, kun aloitin perhokalastuksen. Pitäydyn ainoastaan kaksikätisissä vavoissa. Ikäni vuoksi päätin keskittyä ainoastaan lohen ja meritaimenen kalastukseen. Siinä minulla on sarkaa aivan riittävästi opeteltavakseni. 

Nyt nukkumaan ja näkemään unia perhokalastuksesta kesällä 23😊

Millaisia perhoja sidon?

Aikaisemmin kirjoituksessa mainitsin, että en ole guru perhokalastuksessa. En ole myöskään guru perhonsidonnassa. Sidon perhoni mielelläni itselleni ja teen niistä oman näköisiäni. En juuri tiedä perhojen nimiä ja en sido mistään mallista perhojani. Sidon oman mieltymykseni mukaan perhoni. On hienoa haastaa itseään perhonsidonnassa ja kokeilla erinlaisia ja kokoisia perhoja joella. Sidon pääasiassa putkiperhoja.

Kuvassa tekemäni putkiperho.

Perusperho ilman mitään ihmeellisyyksiä. Pääsääntöisesti käytän kettua perhoissani.  Tämän tyyppisillä perhoillailla kalastan keväästä syksyyn Kokemäenjoella. On hieno tunne saadessa kalan omalla sitomalla perholla. 

Kuvassa kesäkuussa saamani taimen

Paljon on saanut opetella uutta siirtyessäni perhokalastukseen. Se tekee perhonsidonnasta ja perhokalastuksesta mielenkiintoisen, koskaan ei tulle valmiiksi. Aina saa olla oppipojan asemassa ja ammentaa uusia asioita.